Blogin takana

Tervehdys, Lukija! Kivaa, että olet löytänyt blogiini!

Olen Katarimaria, kolmikymppinen humanisti. Asun Espoossa puolisoni ja kahden kissan kera ja työkseni tutkin suomen kieltä. Olen juuriltani satakuntalainen maalaistyttö, jonka elämä on kuljettanut Tampereen ja Turun kautta pääkaupunkiseudulle.

Blogi on vapaa-ajan leikealbumi: kirjoitan, jotta muistaisin, että tykkään monesta muustakin asiasta elämässäni kuin työstä. Nykyinen blogi on ollut olemassa jo vuodesta 2008, mutta kirjoitin omaa blogia ja luin muiden blogeja jo vuosia aiemminkin. Oman elämän tallentamisella on vielä paljon pidempi historia, sillä olen pitänyt erityylisiä päiväkirjoja siitä saakka, kun opin kirjoittamaan. Tavoitteeni on nykytahdilla kirjoittaa noin kerran viikossa, mutta aika-ajoin elämä menee elämästä raportoinnin edelle. 

Nimensä mukaisesti blogi sisältää arkea ja asioita, joita teen. Keskeisimmiksi aihepiireiksi ovat vakiintuneet käsityöt, erityisesti neulominen, helpot ja kasvispainotteiset ruokaohjeet sekä matkailu. Lisäksi postauksista löytyy satunnaisia välähdyksiä elämääni muutenkin, esimerkiksi sisustusasiaa silloin tällöin tai kissojen kuulumisia. Blogin motto jospa tänään valittaisin vähemmän ja saisin aikaan enemmän kuvastaa elämänasennettani: vatvomisen sijaan voin paremmin, jos vain tartun hommiin. Aina ei tule priimaa, mutta ei se ole niin vaarallista.

Vaikka blogini tavoite on pysyä iloa tuottavana harrastuksena, olen kiinnostunut blogin aihepiireihin sopivasta yhteistyöstä. Ehdotuksia voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen katarimaria@iki.fi, ja yhteyden saa toki myös kommenttilaatikkoon kirjoittamalla.



PS. Saan joskus kuulla, että blogini nimi, Katarimarian proosallinen arki ja räpellykset, on ehkä pisin ja vaikein nimi, mitä palstalla voi olla. En silti ole koskaan harkinnut muuttavani sitä, sillä nimi kuvaa sisältöä ja pidän siitä. Aikaisemman, sen ensimmäisen 2005-2008 toimineen blogin nimi muuten oli Katarimarian Traagillinen Elämä, Teot ja Kirjoitukset. Kertoo kaiken sisällöstä.

Ei kommentteja: