keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Ensimmäinen raskauskolmannes

Kuten aiemmassa postauksessa lupasin, tässä hieman koostetta siitä, miten alkupuoli raskaudessa sujui. Nythän mennään jo pitkällä toisen kolmanneksen puolella, mutta ehkä tähän odotusdiskurssiin kuuluvasti on sopivaa jakaa postauksetkin kolmannesten mukaan. Itse odotukseen totutellessa luin paljon tällaisia kuulumispostauksia eri blogeista tietääkseni, ovatko fiilikseni ihan tavallisia ja mihin pitäisi osata varautua seuraavaksi. Siksi haluan jakaa omat tuntonikin.

Meidän vauva sai alkunsa oikeastaan ennen kuin ehdimme alkaa odottaa odottamista: olimme vasta siinä vaiheessa, jossa "katsellaan mitä tapahtuu". Olinhan vakuutellut itseni ja puolisoni siitä, että kun kerran ikää on jo yli kolmenkympin ja takana puoli elämää hormonaalista ehkäisyä, raskaaksi tulemiseen menevää aikaa ei voisi kokeilematta ennustaa. Kuukautisten viipyessä pidin todennäköisimpänä sitä, että kiertoni vain oli vielä pillerien lopettamisen jäljiltä sekaisin. Pari päivää ennen positiivista testiä olin varma, että menkat alkaisivat ihan kohta, sillä tutunlaiset krampit väänsivät alavatsaa. Aavistus muustakin vaihtoehdosta taisi silti olla takaraivossa, sillä vitkuttelin testin kanssa ja varmistin, että puoliso olisi kotona. Niinhän siinä sitten kävi, että tikkuun piirtyi harvinaisen terävästi kaksi viivaa.

Vatsakivut jatkuivat vielä pari viikkoa, ja käytin jumpassa kaksia urheiluliivejä päällekkäin rintojen arkuuden takia. Alkuun vain iltaisin vaivannut omituinen huono olo vaihtui kokopäiväiseksi kuvotukseksi: vihannekset maistuivat pahvilta ja tee kuravedeltä. Joulukuun alkupuolella söin lähinnä mandariineja ja maustamatonta jogurttia. Pikkujouluissa paljastuin heti ensimmäisessä sananvaihdossa boolikulhon äärellä - kaivaessani laukusta kokispulloa.

Kuvotuksen lisäksi vaivasi väsymys ja töissä muutenkin viileässä työhuoneessa palelin tuhottomasti. Mitään valtavia hormonimyrskyjä en kokenut, mutta välillä oli (ja on edelleen) yksittäisiä päiviä, jolloin kaikki ärsyttää ja itkettää ilman syytä. Joulukyläilyjen yhteydessä kerrottiin sukulaisille. Kuvotus ja väsymys olivat joulun tienoilla juuri pahimmillaan, ja juhlaruokien kanssa harmitti, että mikään ei oikein maistunut ja monet joulun herkuista (graavikala, juustot, punaviiniglögi) olivat kieltolistalla. Söinkin siis vähän liikaa suklaata, koska sitä sentään sai syödä. Onneksi vielä joulun jälkeen paino ei ollut lähtenyt nousemaan, sillä stressasin tässä vaiheessa kovin, että raskaus tuhoaisi syksyllä muodostuneet terveelliset rutiinini.

Kuva Haarakiilapaniikki-sarjakuvablogista: http://haarakiilapaniikki.sarjakuvablogit.com

Tammikuun alkupuolella kuvotus alkoi laantua ja ruoka maistui jo hetkittäin ihan normaalilta. Teetäkin saatoin taas juoda. Jatkoin (ja jatkan edelleen) ryhmäliikuntatunneilla käymistä mutta huomasin, että väsyin ja hengästyin jo paljon helpommin kuin ennen. Hemoglobiini oli alhainen heti ensimmäisessä neuvolassa, joten rautakuuri kutsui. Siitä huolimatta arvo oli toisella käynnillä laskenut entisestään. Lisäksi uutena oireena alkuvuodesta vaivasi närästys ja ylävatsan turvotus, jos söin mitä tahansa liian paljon. Ensimmäisessä ultrassa kaikki oli kunnossa. Kokemus jäi kuitenkin sen varjoon, että tammikuun alku oli muuten kovin kurja, koska kissamme Rölli sairastui ja kuoli yllättäen.

Ensimmäisen kolmanneksen aikana paino ei noussut yhtään, ja toisen kolmanneksen alkaessa mahan kasvu oli hädin tuskin omiin silmiin näkyvää. Toisen kolmanneksen kuulumiset myöhemmin keväällä!

Ei kommentteja: