keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Meille tulee vauva!

Kuinka moni arvasi jo niistä uudenvuodenpostauksen vihjailuista tai vauvaneuleista, mikä tämän vuoden suurin muutos tulee olemaan?

Nyt en enää jaksa jarrutella salaisuuden paljastamista, koska kyllähän sen jo päälle päinkin näkisi, jos sattuisitte minut kaupungilla tapaamaan. Mikäli kaikki sujuu edelleen mukavasti, heinäkuussa perheeseemme liittyy uusi ihminen. Niiden kettulapasten saaja on siis meidän ihkaoma vauva. Tervemenoa dinkkuelämä, hellou ruuhkavuodet.


Raskauden puoliväliä kolkutellaan tällä hetkellä. Alkupuolikkaan olen voinut yleisesti ottaen varsin hyvin. Olen aikeissa kirjoitella kolmanneksista omat koostepostauksensa jossain välissä, sillä olen tehnyt viikoittain pieniä muistiinpanoja mahankasvatusprojektin etenemisestä ja siihen liittyvistä tuntemuksista. Kuvasarjoja raskausvatsan kasvusta tai palautumisesta saati yksityiskohtaisia synnytyskertomuksia ette tule täällä näkemään jatkossakaan, sen lupaan.

Tuleeko tästä nyt mammablogi ja minusta someäiti? Toistaiseksi kuvittelen (kenties harhaisesti), että pysyisin suunnilleen samana ihmisenä heinäkuun jälkeenkin. Blogikin pysynee laajassa lifestyle-lokerossaan painottuen edelleen pääosin käsitöihin ja ruokaan. Toivottavasti matkailemaankin vielä joskus päästään, ja ainakin nyt vielä kun vauva kulkee helposti mahassa, teemme joitakin reissuja. Perinteisten postausaiheiden sekaan vain ilmaantuu jatkossa aina silloin tällöin joitakin kuulumisia elämästä mahan ja sitten vauvan kanssa. Ja aivan taatusti tulette näkemään lisää vauvaneuleita. Ehkä kolmas ajatukseni positiivisen raskaustestin jälkeen oli "jee, nyt mä saan alkaa tehdä sille kaikkea hienoa".

Kuvassa näkyvä valkoinen kietaisutakki ja kissapipo ovat muuten aikoja sitten tekemiäni juttuja. Niiden piti alun perin mennä jollekin tuttavapiiriin tulollaan olevalle vauvalle, mutta takki valmistui vasta kun saaja oli jo kasvanut siitä ohi. Pipon kangas taas oli messulöytö, johon ihastuin, enkä sitten raaskinutkaan antaa sitä muualle. Vaikka tuolloin oma lapsi oli "sitten joskus" -asia, jemmasin nämä käsityöt yhteen laatikkoon vaatehuoneen perälle.

Mitäs mieltä te, hyvät lukijat, olette: vauva-aiheet jees vai plääh? Mitä haluaisitte niihin liittyen lukea blogistani? Toiveita saa esittää, mutta pidätän itselläni oikeuden valita niistä omaan tyyliini sopivat.

3 kommenttia:

Emilia kirjoitti...

Paljon onnea vielä täälläkin puolella! Vauva uutiset ovat aina ihania ja mielelläni luen kyllä kaikkia ajatuksiasi aiheesta :)

Craft Candidate - Kahden talon väkeä kirjoitti...

Onnea vielä!

Maarit /MaarItse-blogi kirjoitti...

Onnea odotukseen!