sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Päähinekauden paluu: neulepanta solmulla


Tällä viikolla sadevihmaiset aamut ovat saaneet minut luovuttamaan kesässä kiinni roikkumisesta. Olen alkanut pukea jalkaan varrelliset sukat, piilottanut kepeät kengät eteisen yläkaappiin - ja käärinyt palelevat korvalehteni taas pitkästä aikaa villaan, ainakin aamun ensimmäisellä kävelymatkalla kotoa junalle.


Ennen varsinaisen pipokauden alkamista kätevä välikausipäähine on (ysärivibainen) panta, ja pimeitä arkiaamuja piristää, että se on uusi. Kerrankin tikuttelin syysasusteeni ajoissa. Yleensä minulle nimittäin käy niin, että vasta ilmojen kylmetessä alan kaivata käsiini paksumpaa ja villaisempaa lankaa - ja sitten aloitan jonkin niin massiivisen projektin, että se valmistuu sitten sopivasti juuri silloin, kun sitä enää ei tarvita, kuten tämä keväällä puikolta pudonnut neulemekko.

Neulepannan juju on se, että palmikkoa muistuttava koriste ei olekaan palmikko vaan solmu! Se muodostuu siten, että kaksi pitkää neulesuikaletta pujotellaan toistensa lomitse. Solmun jälkeen neulotaan loppu päähineestä, ja takaosassa joustinneule levenee. Ohje on Novitalta ja ilmaiseksi luettavissa. Itse käytin lankana 7 veljestä, kuten ohjeessakin on, mutta en olekaan kutisevaa sorttia (ja olen joskus kuvitellut tekeväni villasukkia koko suvulle ja hamstrannut kyseistä lankaa jostakin tarjouksesta). Jos olisin tehnyt pannan jollekulle muulle, olisin valinnut pehmeämmän langan, sillä panta voi helposti kutittaa herkkäihoisen otsaa.

Vaan arvatkaapa, mitä tuli ikävä tämän päähineen kanssa? Pitkää tukkaa! Yhtenä aamuna kiukkupäissäni laitoin tukan ainakin neljästi yrittäessäni väsätä edes jonkinlaista päälakilettiä tähän nykyiseen polkkaan ja lopulta luovutin. Miten kivalta näyttäisikään ranskanletti tai päälaelle koottu nuttura pannan kanssa! Ehkä ensi syksynä...


Tämä blogipostaus on osa Blogisisarten Tervetuloa syksy -sarjaa, jossa nostamme esiin positiivisia puolia tästä pimenevästä vuodenajasta. Eilen Mitäs meille? -blogissa on syksyä vastaanotettu juhlimalla prinsessateemaisia synttäreitä ja huomenna postaa Koruna teemaan sopivan korun esittelyllä. Linkit kaikkiin sarjan postauksiin löytyvät täältä.

10 kommenttia:

Craft Candidate - Kahden talon väkeä kirjoitti...

Onpa hieno! Noita pantoja on taas alkanutkin näkyä ainakin lehtien sivuilla. Itselläkin ollut mielessä, että voisi jonkun tehdä, kun aina ei pipoa halua laittaa mutta korvia palelee silti. Ja muuten, minulla on ihan sama juttu, että kaivan aina vuodenajan mukaiset langat esiin ja ne työt valmistuvat sitten täysin väärään aikaan...

Kati kirjoitti...

Kiitos vinkistä, tällaisen voisi tehdä itsellekin. Linkitin blogijuttusi omaan tämän päivän postaukseen, kun sopi siihen niin hyvin. Onhan ok? Tässä linkki http://lumisiivet.blogspot.fi/2017/10/mainospipon-tuunaus.html

Katarimaria kirjoitti...

Craft candidate, mä opettelen nyt myös sitä että väärään aikaan valmistuvat voisi säästää blogissa näkymään silloin kun lukijoita ehkä kiinnostaisi enemmän. Joskus liikaa "hillotut" aiheet vaan unohtuvat kokonaan!

Kati, juu tottakai sopii linkitys, kiitos siitä! Täytyykin käydä lukemassa postauksesi!

Mrs K kirjoitti...

Onpas kaunis! Pannat on ihan parhaita syksyllä: ei liian kuumia, mutta korvat on suojassa :)

Veera | Oranssia kirjoitti...

Hieno panta! Mä tässä lukiessa hoksasin, että mulla taitaa olla edelleen lyhythiuksisen identiteetti - mulla ei nimittäin ole yhtäkään syys- tai talvipantaa, koska "ne ovat niin epäkäytännölliset, kun tukka litistyy tai töröttää takaa". Mutta kappas, mun tukkahan on kasvanut tässä 2,5 vuoden aikana ja panta voisi olla tosi kiva! Kiitos inspiraatiosta, mun täytyy alkaa tutustua tähän lämpimien pantojen maailmaan! :D

Milli`s Little Home kirjoitti...

Hieno panta!
Vaikka minulla onkin pitemmät hiukset, niin silti tuntuu ettei mikään panta istu päähäni. Sama juttu pipojen kanssa. Onneksi noita pipoja on nykyään vaikka minkälaisia, niin helpompi on löytää se omaan päähän sopiva.
Mukavaa syksyistä viikkoa!

Emilia kirjoitti...

Todella kiva malli, varsinkin tuo solmu on kiva yksityiskohta! En ole koskaan osannut käyttää pantaa, mutta olenkin aina ollut vannoutunut pipojen ystävä. Vähän tuo malli kuitenkin alkoi himoittamaan, pitäisiköhän katsoa lankakorista olisiko siellä sopivaa odottamassa pantaa varten :)

Terhi / Hupsistarallaa kirjoitti...

No nyt kolahti, otin heti puikoille oman tällaisen, tosi hieno!

Johanna kirjoitti...

Kiva malli, ja yksityiskohdat viimeistelevät juuri sellaiseksi, että minäkin haluan tämän pannan. Tykkään tuosta solmu/ palmikkokohdasta!

Katarimaria kirjoitti...

Mrs K, totta! Korvaläpät toimivat samassa välikausitarpeessa mutta ne taitavat tällä hetkellä olla pois muodista :)

Veera, joo eipä tuo munkaan tukan kanssa oikein toimi, jos tukka on auki. Mulla taas vissiin on pitkähiuksisen identiteetti edelleen, koska tajusin vasta valmista pantaa päähän sovittaessa että takatukka ei nyt oikein asetu :D

Milli's little home, tosiaan pään ja päähineen mallilla on väliä ja kokeilemalla selviää. Panta syntyy kyllä nopeasti joten kokeilemisesta ei paljon vaivaa ole!

Emilia, juu solmun takia mäkin tähän malliin tartuin, oli pakko selvittää miten se oikein syntyy :D

Terhi, kiitos ja mahtavaa että vinkkauksestani oli iloa!

Johanna, siitä vaan panta puikoille sitten :)