lauantai 8. huhtikuuta 2017

Väitöspäivä

Nyt kun väittelystä on kulunut jo puolitoista kuukautta ja tutkintotodistus on turvallisesti valmiina ja tallessa kansiossaan, stressi lienee helpottanut sen verran, että jaksan palata Kauhun Päivän tunnelmiin. Rehellisesti sanoen vitkuttelua selittää myös se, että pohdiskelin pitkään, kuuluuko koko aihe blogiin ollenkaan. Kuviakin oli hankala julkaista, sillä niissä esiintyy ihmisiä, jotka eivät välttämättä halua kuviaan leviteltävän. (Eivätkä ne ole ihan niin laadukkaita kuin nykyblogeissa pitäisi olla.) Sitten tulin kuitenkin siihen tulokseen, että koska itse aikoinani kovasti googlailin asioita ennen ensimmäisiin väitöksiin ja karonkkoihin vieraaksi menoa - löytämättä juurikaan muuta kuin virallisia ohjeita - voisi tästäkin postauksesta olla iloa jollekulle ensikertalaiselle vieraalle tai vaikka jatko-opintojaan aloittavalle noviisille. Toki on syytä muistaa, että perinteet ovat aivan valtavan ala-, yliopisto- ja oppiainekohtaisia. Meillä mentiin näin, muualla moni asia voi mennä ihan toisin.


Kuten moni kokeneempi kollega oli minulle etukäteen vakuutellut, ei päivä loppujen lopuksi ollutkaan niin kovin kauhea, vaan siitä jäi oikein hyviä muistoja. Ne muistot, mitä siis jäi - etenkin itse väitöstilaisuuden kulku on mielessäni aika hatarana. Onneksi voin katsoa sen videolta jonakin päivänä, kun uskon liian kriittisyyden karisseen ja luotan, etten ala märehtimään "miksi nyt noin sanoin" -tyyliin.

Matkustin Turkuun jo väitöspäivää edeltävänä iltana, koska halusin minimoida yhden painajaisaiheen - että myöhästyisin bussista tai kulkuneuvo hajoaisi ja olisin vasta Salon kohdalla saapumassa kohti Turkua, kun väitöksen pitäisi alkaa. Illalla oli rauhallinen olo: kirja oli luettuna, tärkeät kohdat laputettuna, vaatteet valmiina. Kävimme ohjaajien ja vastaväittäjän kanssa illallisella, sitten menin nukkumaan. Yöllä kuitenkin heräsin naapurihotellihuoneesta kuuluvaan möykkään enkä osannut enää kunnolla nukahtaa uudelleen. Ja aamulla jännitti niin, etten voinut kuvitellakaan syöväni aamupalaa.

Ostin väitöstä varten uudet kengät ja pukukoodin mukaisen mustan hihallisen mekon. Aikoinani haaveilin hankkivani väitöskengiksi jotkin mahtipontiset merkkikorkkarit (ehkä Minna Parikat) ja kunnianhimoinen oli myös suunnitelma ommella väitösjakku itse. Yhden jakun ompelinkin, mutta se ei läpäissyt laadunvalvontaa ja odottaa nyt korjauskasassa uutta ompelupuuskaa tullakseen käyttökelpoiseksi. Jakkuprojektin epäonnistuttua käytin yhden iltapäivän sovittaakseni kaikki Stockan ja Halosen mustat hihalliset mekot. Kolmanneksi viimeisen niistä sitten ostin.

Kenkien etsintäänkään ei oikein ollut inspiraatiota, joten päädyin vain simppeleihin DinSkon peruskorkkareihin. Väitösviikolla kävin leikkauttamassa tukan, mutta kampausta tai meikkiä en teettänyt. Jotenkin päivän lähestyessä ulkoiset seikat kävivät aivan toissijaisiksi. Tärkeintä oli, että tunsin asussani oloni kotoisaksi ja omaksi itsekseni, jotta osaisin parhaiten keskittyä siihen, mitä suustani päästelen. Ja ihan riittävän asiallisia ilmeisesti päästelin, sillä tohtorinhattua suositeltiin ja tilaisuutta kehuttiin kiinnostavaksi.

Kakkukahvien jälkeen ennen karonkkaa ehdin käydä hotellilla pienillä voimapäikkäreillä. Maltillisen vierasmäärän karonkkani paikkana oli Panimoravintola Koulu, joka pienestä kakkusählingistä huolimatta yllätti iloisesti siinä, että ruoka oli tosi hyvää. Syömisen lomassa pidettiin sitten ytimeikkäästi muutamat puheet, nähtiin väitöskirjatutkijatovereiden organisoima huikea spektaakkeli, ja sain paljon hienoja lahjoja. Pikkutunneille kreisibailaaminen kuitenkin jäi välistä, sillä jo puolenyön tietämillä alkoi väsyttää ihan hullusti. Rankka päivä vaati veronsa ja piti lähteä nukkumaan.


3 kommenttia:

Mrs K kirjoitti...

Minä olen saanut osallistua yksiin karonkoihin ja väitöstilaisuuteen. Onnea sinulle ponnistuksesta ja saavutuksesta!

Katarimaria kirjoitti...

Kiitos onnitteluista!

Ma-Ri-A / Jotain uutta,vanhaa, käsintehtyä ja kaunista kirjoitti...

Vau, onnea saavutuksestasi!