tiistai 18. heinäkuuta 2017

Parveketossut palelevaisille kesävarpaille


Puikoilla on koko kesän ollut eräs sen verran suuritöinen huivi, että tarvitsin välityöksi jotakin pientä. Normaaleina kesäpäivinä ei oikein huvita pitää (eikä tehdä!) varsinaisia villasukkia, mutta iltaisin parvekkeella hengaillessa varpaat alkavat kuitenkin palella. Tähän tarpeeseen tikuttelin jämälankakerästä pikkuiset tossukkaat.

Ohje löytyy vapaasti saatavana Lumioosi-blogista ja se on Helle-Mari Laidin käsialaa. Lankana toteutuksessani oli Novitalta joskus tilaamani yllätyskerä Jussi-lankaa, joka valmistetaan muiden lankojen sivutuotteena syntyvästä karstasta ja siksi värisävy on yllätys. Tämä violetti sävy on mielestäni oikein onnistunut yllätys.


Tossujen ohje on yksinkertainen ja helppo, jos osaa jo valmiiksi tehdä sen kaikkein perinteisimmän villasukkakantapään. Valitettavasti valmiit tossut eivät aivan täydellisesti istu omaan jalkaani, vaan kantapää luiskahtelee paljaista jaloista aika helposti ulos. Parveketossukkaina ja aamun viileydessä ne kuitenkin hoitavat tehtävänsä aivan passelisti. Kuitenkin, jos joskus teen toiset tossut, aion kokeilla muokata ohjetta siten, että teen laitaan kantaa kohti joitakin lisäyksiä ja toteutan kantapään jollakin muulla tekniikalla, jotta kantaosasta tulee korkeampi ja kuperampi.


lauantai 8. heinäkuuta 2017

Tiesitkö jo Timman? (Alekoodi!)

Minulla on ollut suunnilleen sama tukkatyyli, tämä suht jyrkästi eteenpäin pitenevä polkka, jo useamman vuoden. Takaa lyhyt malli myös vaatii säännöllistä kampaajalla käymistä, ja kun viimein olen oppinut eroon opiskeluvuosien nuukailusta itse saksittuine tukkatyyleineen eroon, rutiinini onkin leikkauttaa tukka kuosiin aika tarkalleen kahden kuukauden välein.

Luottokampaajaa minulla ei kuitenkaan ole, vaan huonon tukkapäivän iskiessä tsekkaan Timmasta, koska ja missä sopivasti reittini varrella pääsisin tukkaa päivittämään. Timman kautta hiuksiani on leikattu niin Turussa, Espoossa kuin Helsingissäkin ja kampaajakäynnistä olen maksanut alle kolmekympistä neljäänkymppiin, mikä ainakin pääkaupunkiseudun hintatason huomioiden on ihan selvää säästöä. Timman idea on siis se, että palveluntarjoajat voivat laittaa sinne parin päivän säteellä varattavaksi vapaaksi jääneitä aikojaan hieman normaalia hintaa edullisemmin. Kumpikin hyötyy - tukan leikkuuta kaipaava pääsee nopeasti ja hiukan halvemmalla kampaamotuoliin ja kampaajalle ei jää kesken päivän tyhjiä aikoja odoteltavaksi. Kampaajat mainitsevat hyväksi puoleksi myös sen, että koska Timman kautta varatessa aika maksetaan etukäteen, asiakkaat eivät yleensä jätä tulematta varatulle ajalle - mitä taas normaalien varausten kohdalla kuulemma joskus tapahtuu.

Ehkä silloin, kun suunnitellaan uutta mallia, kampaajan valinta on tarkempaa puuhaa, mutta nyt kun tukkatyyli on pysynyt suunnilleen samana, kokemukseni on, että jokainen uusi kampaaja on osannut aivan mainiosti päivittää takatukan kuntoon. Pienet variaatiot leikkuutavassa ovat vain piristäneet niin, ettei joka kerta tule aivan täysin samanlainen tukka, vaikka perusidea onkin sama.

Timman kautta voi varata aikoja myös mm. manikyyriin, kauneushoitoihin ja hierontaan, mutta niitä en ole vielä itse ehtinyt testata! Onko Timma jo lukijoilleni tuttu, entä joko se toimii sinun paikkakunnallasi? Nyt olisi hyvä mahdollisuus kokeilla palvelua, sillä minulla on annettavaksi teille alennuskoodi. Koodilla BSVEVP saa 10 euroa alennusta mistä vain Timman kautta varatusta palvelusta!

torstai 29. kesäkuuta 2017

DIY lepakkohihainen kesäpaita


Toukokuussa ehdin parina iltana kaivaa ompelukoneenkin kaapista. Eurokankaan palalaarista löytyi muutamalla eurolla pala ihanan violettia kukkakuvioista ohutta viskoosia. Ompelin siitä itselleni nopean kesäpaidan. Valitettavasti paidalle (ja minulle vilukissalle) sopivia kunnolla lämpimiä päiviä ei kovin montaa ole tälle kesälle vielä saatu. Yhtenä lauantaina kuitenkin lämpötila kipusi yli kahdenkympin ja tarkenin lähteä Hietsun kirppikselle ilman takkia.

Löysä, lepakkohihainen paita on todella helppo väsäiltävä ja syntyy ihan vain etu- ja takakappaleesta parilla hassulla saumalla. Piirtelin kappaleet ihan vapaalla kädellä kaksinkerroin taitetulle kankaalle vanhaa sopivankokoista paitaa mallina käyttäen. Kuvassa alla näkyy mittoja, joilla tuloksena oli meikäläisen lyhyenläntään S-kokoiseen varteen sopiva paita. Näillä mittasuhteilla kaula-aukosta tulee aika suuri niin että se aika helposti valahtaa olkapäälle (seuraavaan versioon tekisin ehkä pienemmän), ja paita on muuten löysä paitsi alareunasta ja hihansuista napakka. Löytämäni palakangas ei veny, mutta malli toimii varmasti myös trikoosta tehtynä, kunhan kangas on ohutta ja laskeutuvaa. Halutessaan helmaan ja hihansuihin voi laittaa vaikka kuminauhat, ellei halua mitoittaa niitä näin nafteiksi.


perjantai 16. kesäkuuta 2017

Vuosi Museokortilla


 

Toukokuun lopulla tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun puolisoni kanssa ostimme Museokortit. Kortti on uusittu jo aikaa sitten, joten lienee selvää, että olen ollut hankintaan tyytyväinen. Jo syksyllä suunnittelin, että pitää sitten ensimmäisen korttivuoden jälkeen kirjoittaa blogiin, missä tuli käytyä. Samalla tulee kriittisesti mietittyä ihan itseänikin varten, miten museoissa käyminen kortin myötä on muuttunut.


Kivoin asia Museokortissa itselleni on ehdottomasti se, että kun omistaa kortin, ei tarvitse joka museokäynnillä pohtia, onko juuri tämä paikka pääsymaksun arvoinen tai että onko aikaa ja energiaa nähdä paikasta pääsymaksun edestä. Kortin myötä tulee siis piipahdettua spontaanisti kurkistamaan erilaisiin paikkoihin, vaikka paikan tai näyttelyn kuvaus ei olisikaan ihan superkiinnostava. Kortin kanssa museoon voi piipahtaa kuluttamaan luppoaikaa tai käydä vilkaisemassa vain yhden esillä olevista näyttelyistä, jos aika riittää sillä kertaa vain siihen. Näin ollen päätyy näkemään monenlaista ja sivistymään kuin vahingossa välttyen isoissa museoissa uhkaavalta ähkyltä - minulla kun joskus on tapana jumittaa lukemassa joka ikistä opastetaulua, ja sitten kun monen tunnin päästä on päässyt kahlaamaan näyttelyn loppuun, onkin jo ihan puhki.

No mitä sinne kortin tietoihin sitten oli tallentunut?

Toukokuu
- Ateneum
- Kiasma

Kesäkuu
- Ateneum (taas!)

Heinäkuu
- Oulun taidemuseo
- Forum Marinum ja laivat Tykkivene Karjala, Miinalaiva Keihässalmi, Fregatti Suomen Joutsen, Museoalus Sigyn (Turku)
- Suomen valokuvataiteen museo
- Savonlinnan maakuntamuseo
- Olavinlinna
- HAM
- Porvoon museo ja Vanha raatiohuone
- J. L. Runebergin koti

Elokuu
- Sara Hildénin taidemuseo

Lokakuu
- Ateneum (kolmas kerta!)

Joulukuu
- HAM (uudestaan!)
- Oulun taidemuseo (uudestaan!)

Tammikuu
- LUOMUS
- Kiasma (taas!)

Maaliskuu
- HAM (kolmas kerta!)

Huhtikuu
- Kiasma (kolmas kerta!)
- Pohjois-Karjalan museo HILMA
- Joensuun taidemuseo

Toukokuu
- Suomen käsityömuseo (Jyväskylä)
- Amos Andersonin taidemuseo
- HAM (neljäs kerta!)

Käyntikertojen perusteella erottuvat selvät suosikit: kävin vuoden aikana HAMissa peräti neljästi, Kiasmassa ja Ateneumissa kolmesti. Kortin kanssa onkin tullut seurattua, milloin näyttelyt vaihtuvat. Espoon museoiden kanssa pitäisi näimmä vähän petrata, sillä onhan EMMAssakin välillä vaikka mitä kivaa. Museottomiksi kuukausiksi vuoden aikana jäivät syyskuu, marraskuu ja helmikuu.

Museokortin myötä tuli vierailtua museoissa myös sellaisissa kaupungeissa, joissa ei varsinaisesti ole turistina liikkeellä. Oulussa käymme säännöllisesti puolison perheen luona, ja nyt päädyimme käymään taidemuseossakin peräti kahdesti. Joensuun ja Jyväskylän museokäynnit taas sijoittuivat työmatkojen yhteydessä olleisiin luppohetkiin.

Laskeskelin nopeasti, että normaaleilla pääsylippuhinnoilla vuoden museokäyntien summaksi olisi tullut 236 euroa. Tietenkin aika moni käynti olisi jäänyt ilman Museokorttia tekemättä, mutta kyllä tämä aika selvästi siltä näyttää, että säästön puolelle meni.


sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Vesipelkoinen aikuinen oppi viimein uimaan kunnolla

Ihana, töistä vapaa toukokuu on nyt ohi. Neulomisen ja kaappien siivoamisen ohella lomakuukauden tavoitteena oli herättää henkiin stressaavan talven aikana nuupahtanut liikuntarutiini. Kerran viikossa uimaan, kirjasin tavoitteeksi. (Ja lisäksi tietysti kaikenlaista muuta.)

Uimaan?


Olen, tai ainakin olin, nimittäin aika surkea uimari. Pysyn kyllä pinnalla altaanmitan räpiköimällä jotenkuten eteenpäin, ja viime vuosina puolisoni, hyvä uimari, on houkutellut minut silloin tällöin uimaan. Onhan meillä hyvä ja uudenaikainen uimahalli kävelymatkan päässä. Liikuntahistoriassani uinti oli kuitenkin inhokkilistalla jossakin juoksemisen ja telinevoimistelun välissä. Taustalla on pitkä tarina ylivarovaisesta äidistä, jääkylmistä mutapohjaisista lähirannoista ja pelottavasta liikunnanopettajasta. Sittemmin olen periaatteessa oppinut tykkäämään uimisesta, mutta lähtötilanne ja isoin ongelmani oli varmasti varsin tavallinen: en halunnut kastella naamaani. Nenään menee vettä ja hukun, jos sukellan.

Vuosikaudet jahkailin ja puhuin, että joskus vielä opettelen uimaan jollakin kunnollisella tekniikalla. Pitäisi mennä johonkin aikuisten uimakouluun, ja sitä rataa. Viitisen vuotta sitten puolisoni osti minulle joululahjaksi uimalasit. Ensimmäinen kokeilukerta oli totaalinen fiasko. Puhallat vaan nenän kautta ulos, ei silloin voi mennä vettä nenään, jos puhallat, puoliso neuvoi täpötäydessä uimahallissa. Yritin, en tajunnut, nenään meni vettä, ja seurauksena oli riitaa, itkua ja lisää uimatraumoja. Uimalasit unohdettiin vaatehuoneen perimmäiseen laatikkoon.

Kunnes viimein nyt toukokuussa tajusin, että kerrankin olisi mahdollista päästä uimahalliin arkiaamuisin, hiljaiseen aikaan ja ihan yksin. Lomalla ehkä hermot riittäisivät uuden asian opetteluun. Katsoin uintitekniikkavideoita ja aivan sattumalta törmäsin mainintaan apuvälineestä, joka lopulta osoittautui ratkaisevaksi. Nenäklipsi!


Nenäklipsi on nimensä mukaan muovinen tai metallinen pikku klipsi, jolla sieraimet suljetaan. (Ostin saman tien kaksi, koska en tiennyt, kumpi sopisi nenääni paremmin. Muovinen pääsi käyttöön.) Niitä saa urheiluvälinekaupoista muutamalla eurolla. Klipsin kanssa ei voi vahingossa hengittää nenän kautta sisään veden alla, ja hengittämistä on paljon helpompi kontrolloida, kun sitä voi tehdä vain suun kautta. Uimatekniikkaohjeista tajusin, että oma räpiköintini ei rintauinnin käsivedoista huolimatta ollut rintauintia nähnytkään, ja kun tajusin, mikä rytmi käsillä ja jaloilla piti olla, alkoi hengittämiseenkin tulla jotakin logiikkaa. Tekniikassa on tietysti vielä paljon opettelua, ja kroolaaminen vielä ihan uusi tarinansa, mutta suurin este on nyt voitettu. En hukukaan, vaikka sukellan!

Ja lopputulos: pää veden alla uiminen on paljon kivempaa kuin vanhantyylinen räpiköintini! Ennen ahdistuin viereisellä radalla räiskyttelevistä uimareista, mutta uimalasien kanssa ei tarvitse pyyhkiä vettä silmistä, jos sitä jostakin räiskyy päälle. Vedenalainen maailma on uimahallissakin jotenkin rauhallisempi kuin vedenpäällinen. Vanhalla tyylilläni olisin viimeisimmällä aamupäiväuinnillani hermostunut alta aikayksikön viereisellä radalla veteen hyppivään koululaisjoukkoon - nyt olin enimmäkseen pinnan alla ja täysin zen. Eikä mene niska enää yhtään jumiin!

Ehkä ensi talvena sitten jonnekin lämpimään snorklaamaan!

tiistai 30. toukokuuta 2017

Salomoninsolmuhuivi (eli kolmas kerta toden sanoo)

Tiedättekö tilanteen, että joskus joku lanka vain ei osaa päättää, miksi haluaisi muotoutua? Tämä lanka oli sellainen, että se vaati peräti kolme yritystä ennen kuin löysi paikkansa.

solomon's knot crochet scarf

Sain viime kesänä lahjaksi kaksi kerää upean väristä puuvillalankaa (merkki on Sachenmayer Catania color, ja sävy india). Ensin neuloin siitä pitsipipon. Tuloksena oli sinänsä mahtava "festaripipo", mutta totesin, että sen käyttäjäksi sopisi paljon paremmin Katarimaria 18 vee kuin 30 vee. Purkuun meni. Huiville olisi enemmän käyttöä, vaan saisiko kahdesta pikkukerästä huivia? Saihan siitä jonkinlaisen, siitä todiste tässä postauksessa. Kesän aikana kävi kuitenkin ilmi, että huivi oli sittenkin liian pieni enkä osannut käyttää sitä. Purkuun meni.


Keväällä talvineuleiden valmistuttua piti saada jotain kesäistä puikoille, ja lankalaatikossa pyörivä purettu kerä osui silmiini. Talven aikana oli kokeiltavien tekniikoiden muistilistalle ilmestynyt salomoninsolmuja, vaikken mikään virkkaaja olekaan. Saisiko sillä tekniikalla viimein vähäisestä lankamäärästä tarpeeksi ison huivin?

solomon's knot crochet scarf

Lopputulos on tässä, ja ensimmäisten käyttökertojen perusteella tuntuu siltä, että nyt viimein lanka todellakin on löytänyt paikkansa. Monivärisyys toimii mielestäni erityisen kivasti tällaisessa verkkomaisessa pinnassa, ja huivissa on nyt riittävästi kokoa, että sen saa kietaistua kaulaan mukavasti. Eihän noin reikäinen tuotos hirmuisesti lämmitä, mutta kesähuivi onkin enemmän asuste.

Jos salomoninsolmu on vielä vieras tekniikka, perusteellinen ohje löytyy esimerkiksi täältä. Huivin tein kärjestä aloittaen ja virkkasin niin kauan kuin lankaa riitti. Ohje kärjestä alkavaan salomonisolmuhuiviin löytyy esimerkiksi täältä. Jossain välissä taidan käyttää yhden villalankajämänkin vastaavaan syksyisempään versioon, sen verran nopeaa ja kivaa virkkaaminenkin oli vaihteeksi!

maanantai 22. toukokuuta 2017

Cashewpähkinä-currytäytteiset vegaaniset herkkusienet

Postaus on toteutettu yhteistyössä Champin ja Vihreäkeijun kanssa. Ruokaan käytetyt sienet on saatu blogin kautta.

Vaikka Bloggers' Inspiration Daysta on jo aikaa, tässä vielä yksi sieltä inspiraationsa saanut juttu! Saimme testiin Champin uusia grillisieniä, ja koska herkkusieniä löytyy arkiruokalistaltani harva se viikko, reseptin kehittäminen niiden ympärille oli minulle varsin simppeli homma. Juuri tämän reseptin haluan jakaa, koska se on sekä vegaaninen että gluteeniton, joten siitä voi olla iloa monelle tulevan kesän grillaajalle ja muuten vaan herkuttelijalle.



Champin grillisienten uutuusjuttu on, että rasiaan on valikoitu kooltaan samanlaisia, noin neljä senttiä halkaisijaltaan olevia sieniä. Näin niistä tulee nättiä tarjottavaa vartaissa tai täytettyinä. Täytetyiksi sieniksi nelisenttiset ovat melko pieniä, mutta ainakin tämän reseptin täyte on sen verran tuhtia tavaraa, että suupalan kokoinen kerta-annos on ihan sopiva.

Koska meillä kerrostaloasujilla ei juurikaan grillausmahdollisuuksia ole, nämä sienet on valmistettu ihan uunissa grillivastuksen alla. Resepti sopii varmasti mainiosti kuitenkin myös ihan oikeaan grillaamiseen!



Vegaaniset herkkusienet cashewpähkinä-currytäytteellä
(pääruoaksi kahdelle tai naposteltavaksi monelle)

Grillirasia eli 350 g Champ-herkkusieniä

2 dl cashewpähkinöitä
3 rkl currymausteseosta
3-4 kynttä valkosipulia
pari kourallista tuoretta korianteria
suolaa
öljyä

Laita cashewpähkinät likoamaan kylmään veteen. Puhdista sienet ja irrota niistä jalat. Älä heitä jalkoja pois, vaan kuutioi ne. Kuori ja silppua valkosipulit. Kaada pähkinöiden liotusvesi pois, ja yhdistä pähkinät, silputut sienten jalat ja valkosipulit sekä mausteet sauvasekoittimen kulhossa tai blenderissä. Lisää öljyä sen verran (muutama ruokalusikallinen), että saat seoksen muussautumaan tahnamaiseksi. Täytä sienet tahnalla kukkuraisiksi käyttäen apuna kahta teelusikkaa. Paista uunissa grillivastuksen alla (220 asteessa) tai grillaa, kunnes sienet näyttävät kypsiltä ja tahna on päältä ruskistunut (uunissa meni n. 10 min). Tarjoa raikkaan salaatin ja muiden (grilli)herkkujen kera.

torstai 18. toukokuuta 2017

Kymmenen vuoden profiilikuvat


Näitä vanhoja profiilikuvia on ollut niin hauska katsella muiden blogeista, että päätin vähän vilauttaa omaakin kymmenen vuoden takaista pärstää. Liityin Facebookiin juuri kymmenen vuotta sitten, kun Fb vauhdilla sai jalansijaa Suomessa ja syrjäytti vanhan kunnon Irc-gallerian.

En koe ihan hirveästi muuttuneeni kymmenessä vuodessa, mutta tukkatyylin vaihtelu näkyy hauskasti näistä kuvista. Vuonna 2007 minulla oli punaiseksi värjätty tukka, kuten oli ollut useamman vuoden sitä ennenkin. Ihan eka profiilikuva otettiin Ruotsin-risteilyllä - niihin aikoihin piti ilmeisesti käydä laivalla, kun ei oikein muuhun matkusteluun ollut varaa. Seuraavana vuonna on kuitenkin päästy budjettimatkalle Saksaan - "hattukoristeeni" on muistaakseni Bremenistä.

Vuoden 2008 syksyllä tukan väri muuttui tummemmaksi. Pitsitoppiposeeraus on muistaakseni vaatteiden sovittelua ainejärjestön vuosijuhlaa varten. Todella tumman tukan kausi jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ja talvella meninkin jo kampaajalle etsimään apua, kuinka mustasta kestoväristä oikein pääsisi eroon. Tuloksena lyhyempi tukka ja raitoja. Karvahuppu kissankorvilla oli itse tehty ja käytin sitä noihin aikoihin tosi paljon punaisen villakangastakin kanssa. Vampyyrikuva otettiin vuoden 2009 halloween-sitseillä, ja tyylini on siinä mielestäni edelleen ihan huikea. Ensimmäisen setin viimeisessä kuvassa näkyy, että tukkaa on kasvateltu takaisin, nyt vaaleampana.


Yhtenä syynä tukankasvatusprojektiin taisi olla, että keväällä 2010 piti saada häihin aikaiseksi nuttura. Yksi hääkuvista päätyi tietenkin profiilikuvaksikin. Ja tukankasvatusprojektin päätteeksi meni hermot ja kesätukasta tuli lyhyempi kuin ikinä. Tämän kokoelman kolmannessa kuvassa näkyy toinen rakas käsityö - torkkupeittohuiviksi nimetty ja nyt jo nuhjuiseksi kuluneena roskiin lentänyt.

Liian lyhyt tukka oli virhe, ja raivokkaan kasvattelun tuloksena hiukset olivat taas kesällä 2012 pitkät. Välillä piti piristyä leikkaamalla otsatukkaa ja muistelemalla tummempia hiuksia kevytvärien kanssa. Lapsuuskuva oli jokin FB-haaste, ja alalaidan kuvissa näkyy siirtymiseni pendelöiväksi ja työssäkäyväksi - alimman rivin keskimmäinen on otettu junassa ja oikean reunan kuva vanhassa työhuoneessa toukokuussa 2013.


Tammikuussa 2014 tukka oli taas lyhyt ja käytiin pikkuveljen kanssa Kuubassa. Keskimmäisen kuvan Pariisi-reissulla hiuksia oli jo vähän enemmän, ja saman vuoden syksyllä olen päässyt tähän polkkamittaan, jossa siitä asti olenkin jumittanut.

Uudemmissa kuvissa syön Barcelonassa mustekalaa keväällä 2015. Puolinaamakuvan ottopaikkaa en muista, mutta työhuonekuva oli profiilikuvana toissa viikkoon asti. Nyt olen jättänyt kyseisen työpisteen taakseni, joten piti vaihtaa kuva pois, ja tällä hetkellä edustan FB:ssä tämän neulemekkopostauksen viimeisellä kuvalla.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Muinaisviljapastaa paahdetuilla, balsamicomarinoiduilla kasviksilla


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä GoGreenin kanssa. Ruoassa käytetty pennepasta ja muita GoGreenin tuotteita on saatu blogin kautta.


kasvispasta helppo kasvisruoka

Sain taannoisesta Bloggers' Inspiration Daysta matkaani muutamia GoGreenin uutuustuotteita. Linssit ja pavut ovatkin merkiltä jo vanhoja tuttuja keittiökaappini vakiasukkaita - nyt tosin uudistuneissa pakkauksissa. Yllätyksenä minulle tuli, että GoGreenin paketeissa saa nyt myös pastaa. Eikä ihan mitä tahansa pastaa, vaan muinaisviljapastaa. Testaamani pennepastan raaka-aineina ovat punaiset linssit, tattari ja teff. Ai mikä ihmeen teff? Tunnustan, että googlasin. Se on etiopialainen viljakasvi, josta tehdään muun muassa injera-leipää.

Muinaisviljapasta on ravintoarvoltaan selvästi parempaa kuin tavallinen vehnäinen penne. Siinä enemmän on kuituja, vitamiineja ja mineraaleja sekä proteiinia. Varsinkin korkeampi proteiinipitoisuus kiinnostaa näin enimmäkseen-kasvissyöjän näkökulmasta. En nimittäin aina oikein jaksa miettiä, ovatko kokkaamani pöperöt lautasmallin mukaan ihanteellisia. Etenkin se proteiinikomponentti voi kasvisruuasta helposti jäädä vähän vajavaiseksi, ja pastaruokaan ei aina niin vain sovi sekoitella papuja ja tofua, jos kuitenkin tahtoo tehdä ruokansa ensisijaisesti maku edellä.

En ole aiemmin kaupassa tarttunut mihinkään proteiinipasta- tai papupastapaketteihin, sillä myönnän olleeni ennakkoluuloinen. Olen pelännyt, että suutuntuma on jauhoinen ja maku liikaa perusvehnäpastasta poikkeava - en oikein tykkää täysjyväpastastakaan, vaikka sitä joskus syönkin. GoGreenin muinaisviljapasta yllätti makunsa puolesta positiivisesti: se on hyvällä tavalla tavallinen, ja ainakin tällaisen vahvan makuisen kastikkeen kera en varmaan olisi makutestissä erottanut sitä vehnäpastasta.





Tämä pastaresepti on saanut inspiraationsa Emmi Nuorgamin maailman parhaaksi nimeämästä kasvispastasta, mutta paahtumaan meni hieman erilainen setti kasviksia ja vaihdoin alkuperäisen reseptin sitruunamehun balsamicoon. Uunissa kypsennettyjen kasvisten ja öljypohjaisen kastikkeen variaatioita onkin mahdollista tehdä vaikka millä mitalla, ja lisää vaihtelua saa eri juustoilla.

Pasta balsamicokastikkeella ja paahdetuilla kasviksilla

GoGreen-pennepastaa (punaiset linssit, tattari ja teff)

kesäkurpitsa
sipuli
paprika
tomaatteja

balsamico-viinietikkaa
kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
valkosipulijauhetta
basilikaa
persiljaa
oreganoa
(fenkolia)
(chiliä)
(juustoa)

Pilko kasvikset sopiviksi suupaloiksi ja levitä uunipellille, ripottele päälle suolaa ja pippuria, ja paahda 200 asteessa n. 20 minuuttia. Keitä sillä välin pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja tee kastike. Lorauta kulhoon reilusti hyvää oliiviöljyä ja balsamicoetikkaa ja makusi mukaan mausteita ja yrttejä. Tällä kertaa minulla oli kasvamassa basilikaa, joten sitä käytin tuoreena - persija ja oregano saatiin kuivattuina purkista. Sekoita paahdetut kasvikset ja valutettu pasta kastikekulhossa ja ripottele halutessasi päälle vähän mieleistäsi juustoa. Vegaaniversio pastasta syntyy korvaamalla juusto oluthiivahiutaleilla.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Neulemekko konttineulekauluksella


Talven aikana Instagram-seuraajilleni eri vaiheissaan näkynyt isompi neuletyö valmistui tietenkin juuri huhtikuun lopulla, kun ilmat viimein alkoivat näyttää sen verran keväisiltä, että tällaista paksua villaa ei ehkä enää tarvitse. Mikähän siinä on, että tammikuun pakkasilla tulee aina aloittaneeksi neuleita paksuista langoista, vaikka tietää, että työ valmistuu kuitenkin vasta kesän kynnyksellä. Nyt on sitten tietenkin puikoilla ohutta ja puuvillaa - ja kesäneuleet valmiina varmaan sopivasti lokakuussa!

mekko neuloen nurja puoli päällä

No, sitä kuun vaihteen keväistä lämpöä ei kauan kestänyt, ja ehkäpä tällekin mekolle tulee vielä tänä keväänä käyttökertoja, jos sää jatkuu yhtä takatalvisena - ainakin tämänpäiväisessä lumisateessa oli tarpeen mekon päällä ihan villakangastakkikin!

Haaveissa oli siis simppeli neulemekko, johon otin inspiraatiota yhdestä kaapissa jo olevasta mutta ahkeran käytön myötä nukkaantuneesta valmisvaatteesta. Piti tehdä yksivärinen, mutta sitten ihastuin Nordic wool flow'n khakiksi nimettyyn vihreän-ruskean-violetin sekoitukseen, ja tilasin sitä. Minulla on vähän ristiriitaiset fiilikset aina tällaisten moniväristen lankojen kanssa - tykkään niistä kerällä paljon, valmiissa neuleessa en sitten välttämättä. Tässäkin tunnustan, että jossain kohdin kerin kerästä pois tuota kellertävintä beigeä ja ruskeaa, koska halusin neuleeseeni ennemmin vihertäviä sävyjä. Eihän siitä sitten ihan niin simppeli tullutkaan, mutta ehkä seuraavasta versiosta sitten.

mekko neuloen raglan-hiha liukuvärilanka

Ihan valmista ohjetta tähän neulemekkoon ei ole, mutta otin silmukkamäärät ja raglan-hihojen ohjeet Novitan sivuilla olevasta, nimenomaan Nordic wool flow'lla tehdystä perusneulepaidasta. Kuten tuossa linkkaamassani ohjeessa, neuloin suljettua ainaoikeaa ja käänsin nurjan puolen lopuksi päällepäin. Hihansuihin ja helmaan tein kierrettyä joustinta, ja puikkokoko oli sileässä 5,5, joustimessa ja konttineuleessa 4,5. Hihoista tein vajaamittaiset, koska sellaiset olivat toimineet inspiraationa olleessa mekossakin, ja sitten vaan jatkoin helmaa niin pitkälle, että tuloksena oli mekko. Vanhassa mekossa oli ihan joustinneuleena tehty väljä poolokaulus, mutta keksin, että tällainen vaihtuvavärinen lanka varmaan toimisi aika hauskasti konttineuleessa. Sitä en ollutkaan aiemmin missään työssä käyttänyt, joten oli kiva päästä kokeilemaan uutta tekniikkaa. Suljettuna neuleena tehtyyn konttineuleeseen katsoin neuvoja niin ikään Novitalta löytyvästä konttineulekeepin ohjeesta. Ei ollut vaikeaa, mutta saadakseni väreihin mieleistäni kontrasti kerrosten välille, neuloin joka toisen kerroksen toisesta kerästä.

Tilasin lankaa kahdeksan kerää eli tuplasti sen mitä neuleupuseron s-koon ohjeissa mainittiin - liioitteluksi meni, koska lankaa kului vähän yli kuusi kerää. Saa nähdä mitä lopuista jaksan kehitellä - sitten syksyllä, kun paksua villalankaa taas huvittaa neuloa!

Kuvista tavalliseen tapaan kiitos uskollisille apulaisilleni jalustalle ja kaukosäätimelle :'D


lauantai 6. toukokuuta 2017

Neulottuja kissanleluja: Kissansilmukat-kirja

Arvostelukappale kirjasta saatu blogin kautta.

Sain luettavakseni neulekirjan, jossa ideana on tehdä jämälangoista leluja kissoille. Kissansilmukat-kirjan ohjeet ovat Sara Elizabeth Kellnerin käsialaa, ja teoksen on kääntänyt Lea Rosbäck.


Kirja on kivasti kuvitettu leikkivillä kissoilla. Ohjeet ovat selkeitä, ja ne on jaoteltu helppouden mukaan kolmelle tasolle. Lopusta löytyy lyhenneluettelo sekä neuvot ohjeissa mainituihin tekniikoihin. Lelujen teko onnistuu kirjan ohjeilla siis aika perustason neulontataidoillakin, joskin pienten töiden näpertely toki vaatii aika paljon tarkkuutta ja näppäryyttä. Kivaa on, että kunkin ohjeen kohdalla mainitaan arvio siitä, kuinka monta metriä jämälankaa siihen saa kulutettua. Ei siis helposti käy niin, että liian pieni minikerä loppuisi harmillisesti kesken.


Toteutin kirjasta kaksi ohjetta: aavikkokäärmeen ja liskon. Ihan pelkistä jämälangoista nämä eivät valmistuneet, vaan käärmettä varten tarvittiin myös piippurassi ja liskon sisälle laitoin vanun sijasta kuivattua kissanminttua. Arvelin, että vanhoille ja laiskoille sekä lelujen suhteen varsin nirsoille eläimillemme eivät neulotut lelut ihan sellaisenaan oikein kelpaisi.

Sekä käärme että lisko valmistuivat yhdeltä istumalta telkkarin ääressä. Oli kiva tehdä isompien neuletöiden välissä tällaisia söpösiä pikkujuttuja. Liskon ohjeeseen oli puikahtanut pieni lipsahdus silmukkamäärissä, mutta koska kunkin rivin lopussa kerrottiin selvästi, kuinka monta silmukkaa työssä oli tarkoitus olla, virheen huomasi heti, eikä siitä koitunut harmia.


Etenkin kissanmintulla maustettu lisko saikin heti kuvan ottamisen jälkeen kyytiä. Myös käärmeestä kissat tykkäävät - sen huomaa siitä, että lelu on yön aikana siirtynyt mystisesti huoneista toisiin, löysinpä sen yhtenä aamuna kissojen ruokakupistakin.


Perinteisten hiirien ja pallojen lisäksi lelukirjan ohjeissa on siis erilaisia pikkuöttiäisiä, käärmeen ja liskon lisäksi mm. kimalainen, hämähäkki, perhonen, sammakko ja kotilo. Jos öttiäiset eivät sykähdytä, löytyy myös nalle, sieni, donitsi ja kukkanen. Kirjan ohjeista voisikin olla iloa myös lapsiperheissä, sillä sympaattiset ötökät voisivat löytää paikkansa ihmislastenkin leikeissä. Ja toki joku pienten sievien väkerrysten ystävä voisi tikutella näitä ihan omaksi ilokseen vaikka maskoteiksi, avaimenperiksi tai muuten vaan koristeiksi.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Aurinkoa, kiitos!

Postaus on toteutetty yhteistyössä Instrumentariumin kanssa.

Huhtikuun lopulla pääsin taas Melkein kuin uusi -blogin Krissen seuralaisena kuulostelemaan Blogistanian uusia tuulia Bloggers' Inspiration Dayhin. Instrumentariumin pisteellä saimme sovitella aurinkolasiuutuuksia ja valokuvaaja Sanni Riihimäki nappasi kuvan jokaisesta poseeraamaan uskaltautuneesta.

Esittelyssä olleen Heritage-merkin uusi mallisto Spectacles of time juhlistaa menneitä vuosikymmeniä, mistä tietenkin kaikenlaisten klassikoiden ystävänä ilahduin. Ilahduin myös siitä, että pyöreän malliset rillit istuivat naamaani yllättävän mukavasti - viime vuodet kun olen suosinut lähinnä kissamaisia ja överi-isoja kehyksiä. Heritage-malliston esittelyssä kerrotaan, että pyöreät pokat olivat muodin huipulla ensiksi 1930-luvulla ja sitten taas uudestaan 1960-luvulla - ja ensimmäisenähän pyöreistä aurinkolaseista tulee mieleen John Lennon. Kyseiset vuosikymmenet ovatkin muotinsa suhteen minulle enemmän mieleen kuin vaikka supernaisellinen 50-luku tai hippien 70-luku.


Ihan näppärästi pyöreät arskat toimivat kuvassakin, vaikka oma inspiraatiopäivän asuni lepakkohihaisuudessaan johdattaakin mietteet menneistä vuosikymmenistä lähinnä kohti 80-lukua. (Oranssi paita on muuten viime keväinen oma tuotanto.) Nykyhetkestä kohti mennyttä haikailussa parasta onkin tietenkin, että vanhoista ajoista voi poimia inspiraatiokseen kivat, edistykselliset ja edelleen relevantit jutut ja unohtaa ummehtuneet tyylit ja tavat historian hämärään.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Kadai Paneer eli cashewpähkinäcurry Mifusta

Pinaatti-juustocurry eli palak paneer Mifusta tehtynä on saanut vakipaikan arkiruokalistalla, mutta välillä halusin testailla myös muita intialaisia juustoreseptejä tämän raejuustoa muistuttavan lähikauppatuotteen kanssa. Totesin, että myös cashewpähkinä-juustocurry eli kadai paneer toimii aivan hyvin!

Tässä resepti jakoon muillekin. Tällä kertaa ihan kuohukerman kera, sillä pääsiäisen jäljiltä jääkaapissa oli mämmin kaveriksi kermaa - ja sitten mämmiä ei enää kaupasta pääsiäislauantaina saanutkaan. Kävi siis niin, että suuren eteläsuomalaisen mämmikriisin seurauksena mielensä pahoitti ainakin yksi espoolaisrouva täällä ruudun takana. No, kerma upposi hyvin tähän reseptiin ennen vanhaksi menoaan.



Mifu-cashewpähkinäcurry (3-4 annosta)

1 pkt Mifua
1 pss pakasteherneitä
1 dl kermaa tai rasvaista maustamatonta jogurttia

1-2 sipulia
1-2 paprikaa
2-4 kynttä valkosipulia
parin sentin pala inkivääriä

2-3 tl garam masalaa
2-3 tl currymaustetta
(tai sekoitusten sijaan esim. 1 tl korianteria + 1 tl neilikkaa + 1 tl kurkumaa + 1 tl kardemummaa +1 tl mustapippuria)
1 tl chilimaustetta

öljyä tai margariinia paistamiseen

Tee ensin kastikkeeksi tuleva tahna. Liota casheweja hetki kylmässä vedessä. Silppua ja kuullota öljyssä sillä aikaa sipulit ja paprikat. Omaan annokseeni tuli tällä kertaa hassusti puolitoista sipulia ja paprikaa, sillä jääkaapissa oli jämät vanhoista. Lisäksi käytin mausteena Lontoon-tuliaisina ostamaani balti curry -mausteseosta sekä kaapissa majaillutta garam masala -sekoitusta. Aineisosalistan perusteella samantyyppisiä makuja ruokaan saa yhdistelemällä tuossa lueteltuja yksittäisiä mausteita. Ja koska tulisuutta ei ollut minun makuuni tarpeeksi, heitin sekaan vielä hippusen chiliä. Mausteitakin kannattaa kuullotella öljyssä pikku hetki.

Kun sipulit ja paprikat ovat pehmenneet, kaada ne pannulta kuumuutta kestävään kulhoon ja surauta sauvasekoittimella tahnaksi. Saman voi tietenkin tehdä tehosekoittimessakin. Valuta liotetut cashewit ja surauta nekin tahnan sekaan, ja samaan syssyyn voi mukaan kipata kermankin helpottamaan soseuttamista.

Paista sitten Mifua pannulla, kunnes murusiin tulee vähän paistopintaa. Kaada sekaan vihannestahna ja pakasteherneet, ja anna hautua sillä aikaa, kun keittelet lisäkkeeksi riisiä tai paistelet vaikka tuollaisia chapatin-kaltaisia leipäsiä curryn kaveriksi. Leipien ohje on maailman helpoin: neljään leipään tarvitset 4 dl jauhoja, 2 dl jogurttia, hippusen suolaa ja öljyä paistamiseen.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Päiväretki Oxfordiin

Vietimme maalis-huhtikuun vaihteessa pitkän viikonlopun Lontoossa, ja koska itse kaupunki oli jo ennestään tuttu, päätimme uhrata yhden päivän kauemmas suuntautuvalle retkelle. Kohteeksi valikoitui reilun tunnin junamatkan päässä oleva Oxford, jossa minua viehättivät niin brittiläinen yliopistokulttuuri kuin monien elokuvien (mm. Harry Potterin) kuvauspaikat. Päivä oli oikein keväinen ja lämmin, joten vanhassa kauniissa kaupungissa oli kivaa ihan vain hengaillakin.

narrowboat

kevät britanniassa

Huhtikuun alku oli oivallinen aika matkustaa Britteihin, sillä kevät oli siellä juuri sopivasti Suomea edellä: kaikki oli ihanan vaaleanvihreää ja monet puut kukkivat.

kukkiva magnolia



Emme ennakkoon junalippuja ostaessamme tajunneet, että kaupungissa oli juuri vierailuviikonloppunamme menossa muuan kirjallisuustapahtuma. Sen vuoksi ihmisiä oli liikkeellä paljon normaalia enemmän ja esimerkiksi yksi kiinnostavimmista kohteista, Bodleian Library, oli pääosin perusturisteilta suljettu.

bodleian library

Kyseessä on siis 1300-luvulla perustettu ja edelleen toimiva kirjasto - ja vanhin osa sitä on toiminut Tylypahkan kirjastona. Ilman kirjastokorttia kirjastoon pääsee kurkistelemaan vain opastetun kierroksen mukana - ja netissä näytti siltä, että kaikki kierrokset kyseiseltä viikonlopulta oli peruttu. Mikä harmi!

No, mepä sopeuduimme muuttuneeseen suunnitelmaan, katsoimme mitä kirjallisuustapahtuman ohjelmassa oli ja vaikka esiintyjiä emme ennalta tunteneet, päätimme käydä kuuntelemassa yhden luennoista. Kuvauksen perusteella Sir David Tangin "How I Conquered the World with Good Manners" vaikutti hauskalta, ja olikin sitä. Britanniassa matkaillessa kaikkein hauskinta onkin, että pystyy soluttautumaan mukaan niin monenlaiseen, vaikkei ihan joka sanaa aina ymmärtäisikään.

Bodleian Libraryn sisäänkäynnillä selvisi, että lyhyitä kierroksia järjestettäisiin sittenkin, mahduimme vielä mukaan ja pääsimme kurkistamaan kuuluisaan lukusaliin. Valitettavasti itse kirjastossa ei saanut ottaa valokuvia, mutta kierroksen alkupisteellä Divinity School -salissa vielä sai kuvata. Kyseisessä salissa paikalliset opiskelijat puolustavat opinnäytteitään - vähän prameampi miljöö kuin oma arkinen ja moderni väitössalini! Joku saattaa tunnistaa huoneen myös Tylypahkan sairastuvaksi.

divinity hall

Oxfordissa syötiin etukäteen etsityssä ranskalaisteemaisessa pubissa nimeltä The Old Bookbinders Ale House. Paikan sisustus oli hauska ja olut hyvää, mutta kasvisannos oli vähän pettymys.

old bookbinders

old bookbinders

Ruuan jälkeen ehdittiin vielä piipahtaa nopsaan Ashmolean Museumissa (sielläkään ei saanut kuvata) ja hengailla vähän kaupungin lukuisissa kirjakaupoissa. Vähän jäi kaivelemaan, etten jaksanut kysellä myyjältä sopivia kokoja kirjankansipaitoihin! Slaughterhouse 5 -paita olisi voinut olla ihan päheä.

bookcover t-shirt vonnegut slaughterhouse 5


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Leipää nopeasti soodalla

Parsasalaatin yhteydessä mainitsin, että mieleni teki salaatin kanssa vaaleaa leipää mutta olin unohtanut ostaa sitä kaupasta. Jaan nyt leipäreseptin, joka pelastaa leipänälässä silloin, kun ei ole aikaa kohotella taikinaa. Resepti perustuu irlantilaisen soodaleivän ohjeeseen, mutta koska minulla ei tietenkään ollut kaikkia aineksia kaapissa, sovelsin vähän omasta päästäni. Kuminankin jätin pois, koska puoliso ei tykkää siitä. Hyvin onnistui silti!

leipä ilman hiivaa
Nopea soodaleipä

5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruisjauhoja (tai jotain muuta "kuitujauhoa")
1 tl suolaa
1 tl soodaa
1 kananmuna
2 dl maustamatonta jogurttia
0,5 dl sulatettua margariinia

Sekoita kuivat aineet, lisää "märät" aineet ja sekoita taikinaksi. Muotoile leivän näköiseksi kökkäreeksi uunipellille ja paista 200 asteessa n. 25 minuuttia tai kunnes leipä on päältä ja pohjasta nätisti ruskea ja pohja "kumisee" kypsän leivän tapaan. Syö lämpimänä :)

Mukaan sopisi varmasti heittää mielensä mukaisia mausteita, juustoa, mysliä, pähkinöitä tai vaikka porkkanaa. Kokeilut jatkuvat, kun leipä seuraavan kerran unohtuu kauppaan!

soodaleipä

Olin vähän skeptinen soodaleipää kohtaan - voiko ilman hiivaa tulla kunnollista vaaleaa leipää? Eihän sillä hiivaleivän kuohkeutta saanut aikaan, mutta etenkin vielä lämpimänä ja tuoreena tämä soodaleipä oli tosi hyvää. Koostumus on mehevä ja muistuttaa koulun kotitaloustunnilla tehtyjä teeleipiä. Ihme juttu, että en ollenkaan muistanut, että nehän tehtiin pikaleipinä ilman hiivaa, soodalla tai leivinjauheella! Vaikka olen tehnyt teeleipiä monesti kotsatuntien jälkeenkin ihan aikuisena!

Hyvästä mausta todistaa sekin, että reseptistä syntyneestä pienehköstä leipäsestä jäi hädin tuskin seuraavan päivän aamupalaksi palanen. Onneksi seuraavan kerran leipähimon iskiessä ei taaskaan tarvitse odotella kuin paistoajan verran.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Viikonloppu Lontoossa, osa 1

Maalis-huhtikuun vaihteessa pelmahdimme minilomalle Lontooseen. Lontoo on Euroopan kaupungeista (tähän asti näkemistäni) ehdoton lemppari, ja minulle tämä olikin jo neljäs kerta kyseisessä kaupungissa. Ohjelmassa olikin aika paljon muuta kuin perusturistikohteita. Lyhyellä viikonloppumatkalla ehti tehdä vaikka mitä, ja siksi pilkoinkin postauksen kolmeen osaan.

lontoo

Uutta tällä reissulla oli, että huristelimme pitkin suurkaupunkia ilman perinteistä Oyster cardia. Nimittäin nykyään Lontoon busseissa ja metroissa käy ihan lähimaksuominaisuudella varustettu pankki- tai luottokortti. Hitusen jännitti, toimisiko suomalainen kortti ihan oikeasti ja veloittuisiko tililtä oikea summa joka matkalta. Jälkikäteen voin todeta, että hyvin toimi! Saisi tulla samanlainen systeemi kotimaisiinkin liikennevälineisiin.

Ihan ensimmäiseksi kaupunkiin saavuttuamme olimme tietenkin nälkäisiä. Tilanteen pelasti Borough marketin katuruokakoju Big V, josta bongasimme kehuttuja vegepurilaisia. Tuo markkinapaikka oli itse asiassa niin kiva ja sopivasti reittimme varrella, että kävimme vetämässä napaan vielä lisää katuruokaa juuri ennen kotiin lähtöä! Joskus matkalla on hankalaa vegeillä, ja siksi reissaaminen onkin yksi niistä poikkeustilanteista, joissa vielä syön lihaa. Lontoossa kuitenkin olisi pärjännyt harmia tai nälkää tuntematta ihan vegaanikin. Big V:n purilainen saikin heti kärkipaikan kasvishampparilistallani.

big v lontoo

green market, food market

Perjantai-illaksi meillä oli ohjelma suunniteltuna jo paljon etukäteen: menimme teatteriin! Katsottiin näytelmä nimeltä "Don Juan in Soho" Wyndham-teatterissa, ja pääosassa oli Doctor Who -sarjasta fanittamani David Tennant. Näytelmä oli oikein hauska, ja sitä onnistui melko hyvin seurata myös ei-äidinkielisen ja ei-aivan-superhyvin englantia osaavan ihmisen. Ennen teatteria piti tietenkin käydä pre theater dinnerillä, se toteutettiin jännittävästi intialaisia tapaksia tarjoavassa Talli Joe -ravintolassa.

teatteri lontoo

intialainen ravintola lontoo

teatteri lontoo

Lauantain ohjelmaksi oli suunniteltu retki Oxfordiin, siitä lisää omassa postauksessaan!