maanantai 22. toukokuuta 2017

Cashewpähkinä-currytäytteiset vegaaniset herkkusienet

Postaus on toteutettu yhteistyössä Champin ja Vihreäkeijun kanssa. Ruokaan käytetyt sienet on saatu blogin kautta.

Vaikka Bloggers' Inspiration Daysta on jo aikaa, tässä vielä yksi sieltä inspiraationsa saanut juttu! Saimme testiin Champin uusia grillisieniä, ja koska herkkusieniä löytyy arkiruokalistaltani harva se viikko, reseptin kehittäminen niiden ympärille oli minulle varsin simppeli homma. Juuri tämän reseptin haluan jakaa, koska se on sekä vegaaninen että gluteeniton, joten siitä voi olla iloa monelle tulevan kesän grillaajalle ja muuten vaan herkuttelijalle.



Champin grillisienten uutuusjuttu on, että rasiaan on valikoitu kooltaan samanlaisia, noin neljä senttiä halkaisijaltaan olevia sieniä. Näin niistä tulee nättiä tarjottavaa vartaissa tai täytettyinä. Täytetyiksi sieniksi nelisenttiset ovat melko pieniä, mutta ainakin tämän reseptin täyte on sen verran tuhtia tavaraa, että suupalan kokoinen kerta-annos on ihan sopiva.

Koska meillä kerrostaloasujilla ei juurikaan grillausmahdollisuuksia ole, nämä sienet on valmistettu ihan uunissa grillivastuksen alla. Resepti sopii varmasti mainiosti kuitenkin myös ihan oikeaan grillaamiseen!



Vegaaniset herkkusienet cashewpähkinä-currytäytteellä
(pääruoaksi kahdelle tai naposteltavaksi monelle)

Grillirasia eli 350 g Champ-herkkusieniä

2 dl cashewpähkinöitä
3 rkl currymausteseosta
3-4 kynttä valkosipulia
pari kourallista tuoretta korianteria
suolaa
öljyä

Laita cashewpähkinät likoamaan kylmään veteen. Puhdista sienet ja irrota niistä jalat. Älä heitä jalkoja pois, vaan kuutioi ne. Kuori ja silppua valkosipulit. Kaada pähkinöiden liotusvesi pois, ja yhdistä pähkinät, silputut sienten jalat ja valkosipulit sekä mausteet sauvasekoittimen kulhossa tai blenderissä. Lisää öljyä sen verran (muutama ruokalusikallinen), että saat seoksen muussautumaan tahnamaiseksi. Täytä sienet tahnalla kukkuraisiksi käyttäen apuna kahta teelusikkaa. Paista uunissa grillivastuksen alla (220 asteessa) tai grillaa, kunnes sienet näyttävät kypsiltä ja tahna on päältä ruskistunut (uunissa meni n. 10 min). Tarjoa raikkaan salaatin ja muiden (grilli)herkkujen kera.

torstai 18. toukokuuta 2017

Kymmenen vuoden profiilikuvat


Näitä vanhoja profiilikuvia on ollut niin hauska katsella muiden blogeista, että päätin vähän vilauttaa omaakin kymmenen vuoden takaista pärstää. Liityin Facebookiin juuri kymmenen vuotta sitten, kun Fb vauhdilla sai jalansijaa Suomessa ja syrjäytti vanhan kunnon Irc-gallerian.

En koe ihan hirveästi muuttuneeni kymmenessä vuodessa, mutta tukkatyylin vaihtelu näkyy hauskasti näistä kuvista. Vuonna 2007 minulla oli punaiseksi värjätty tukka, kuten oli ollut useamman vuoden sitä ennenkin. Ihan eka profiilikuva otettiin Ruotsin-risteilyllä - niihin aikoihin piti ilmeisesti käydä laivalla, kun ei oikein muuhun matkusteluun ollut varaa. Seuraavana vuonna on kuitenkin päästy budjettimatkalle Saksaan - "hattukoristeeni" on muistaakseni Bremenistä.

Vuoden 2008 syksyllä tukan väri muuttui tummemmaksi. Pitsitoppiposeeraus on muistaakseni vaatteiden sovittelua ainejärjestön vuosijuhlaa varten. Todella tumman tukan kausi jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ja talvella meninkin jo kampaajalle etsimään apua, kuinka mustasta kestoväristä oikein pääsisi eroon. Tuloksena lyhyempi tukka ja raitoja. Karvahuppu kissankorvilla oli itse tehty ja käytin sitä noihin aikoihin tosi paljon punaisen villakangastakin kanssa. Vampyyrikuva otettiin vuoden 2009 halloween-sitseillä, ja tyylini on siinä mielestäni edelleen ihan huikea. Ensimmäisen setin viimeisessä kuvassa näkyy, että tukkaa on kasvateltu takaisin, nyt vaaleampana.


Yhtenä syynä tukankasvatusprojektiin taisi olla, että keväällä 2010 piti saada häihin aikaiseksi nuttura. Yksi hääkuvista päätyi tietenkin profiilikuvaksikin. Ja tukankasvatusprojektin päätteeksi meni hermot ja kesätukasta tuli lyhyempi kuin ikinä. Tämän kokoelman kolmannessa kuvassa näkyy toinen rakas käsityö - torkkupeittohuiviksi nimetty ja nyt jo nuhjuiseksi kuluneena roskiin lentänyt.

Liian lyhyt tukka oli virhe, ja raivokkaan kasvattelun tuloksena hiukset olivat taas kesällä 2012 pitkät. Välillä piti piristyä leikkaamalla otsatukkaa ja muistelemalla tummempia hiuksia kevytvärien kanssa. Lapsuuskuva oli jokin FB-haaste, ja alalaidan kuvissa näkyy siirtymiseni pendelöiväksi ja työssäkäyväksi - alimman rivin keskimmäinen on otettu junassa ja oikean reunan kuva vanhassa työhuoneessa toukokuussa 2013.


Tammikuussa 2014 tukka oli taas lyhyt ja käytiin pikkuveljen kanssa Kuubassa. Keskimmäisen kuvan Pariisi-reissulla hiuksia oli jo vähän enemmän, ja saman vuoden syksyllä olen päässyt tähän polkkamittaan, jossa siitä asti olenkin jumittanut.

Uudemmissa kuvissa syön Barcelonassa mustekalaa keväällä 2015. Puolinaamakuvan ottopaikkaa en muista, mutta työhuonekuva oli profiilikuvana toissa viikkoon asti. Nyt olen jättänyt kyseisen työpisteen taakseni, joten piti vaihtaa kuva pois, ja tällä hetkellä edustan FB:ssä tämän neulemekkopostauksen viimeisellä kuvalla.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Muinaisviljapastaa paahdetuilla, balsamicomarinoiduilla kasviksilla


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä GoGreenin kanssa. Ruoassa käytetty pennepasta ja muita GoGreenin tuotteita on saatu blogin kautta.


kasvispasta helppo kasvisruoka

Sain taannoisesta Bloggers' Inspiration Daysta matkaani muutamia GoGreenin uutuustuotteita. Linssit ja pavut ovatkin merkiltä jo vanhoja tuttuja keittiökaappini vakiasukkaita - nyt tosin uudistuneissa pakkauksissa. Yllätyksenä minulle tuli, että GoGreenin paketeissa saa nyt myös pastaa. Eikä ihan mitä tahansa pastaa, vaan muinaisviljapastaa. Testaamani pennepastan raaka-aineina ovat punaiset linssit, tattari ja teff. Ai mikä ihmeen teff? Tunnustan, että googlasin. Se on etiopialainen viljakasvi, josta tehdään muun muassa injera-leipää.

Muinaisviljapasta on ravintoarvoltaan selvästi parempaa kuin tavallinen vehnäinen penne. Siinä enemmän on kuituja, vitamiineja ja mineraaleja sekä proteiinia. Varsinkin korkeampi proteiinipitoisuus kiinnostaa näin enimmäkseen-kasvissyöjän näkökulmasta. En nimittäin aina oikein jaksa miettiä, ovatko kokkaamani pöperöt lautasmallin mukaan ihanteellisia. Etenkin se proteiinikomponentti voi kasvisruuasta helposti jäädä vähän vajavaiseksi, ja pastaruokaan ei aina niin vain sovi sekoitella papuja ja tofua, jos kuitenkin tahtoo tehdä ruokansa ensisijaisesti maku edellä.

En ole aiemmin kaupassa tarttunut mihinkään proteiinipasta- tai papupastapaketteihin, sillä myönnän olleeni ennakkoluuloinen. Olen pelännyt, että suutuntuma on jauhoinen ja maku liikaa perusvehnäpastasta poikkeava - en oikein tykkää täysjyväpastastakaan, vaikka sitä joskus syönkin. GoGreenin muinaisviljapasta yllätti makunsa puolesta positiivisesti: se on hyvällä tavalla tavallinen, ja ainakin tällaisen vahvan makuisen kastikkeen kera en varmaan olisi makutestissä erottanut sitä vehnäpastasta.





Tämä pastaresepti on saanut inspiraationsa Emmi Nuorgamin maailman parhaaksi nimeämästä kasvispastasta, mutta paahtumaan meni hieman erilainen setti kasviksia ja vaihdoin alkuperäisen reseptin sitruunamehun balsamicoon. Uunissa kypsennettyjen kasvisten ja öljypohjaisen kastikkeen variaatioita onkin mahdollista tehdä vaikka millä mitalla, ja lisää vaihtelua saa eri juustoilla.

Pasta balsamicokastikkeella ja paahdetuilla kasviksilla

GoGreen-pennepastaa (punaiset linssit, tattari ja teff)

kesäkurpitsa
sipuli
paprika
tomaatteja

balsamico-viinietikkaa
kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
valkosipulijauhetta
basilikaa
persiljaa
oreganoa
(fenkolia)
(chiliä)
(juustoa)

Pilko kasvikset sopiviksi suupaloiksi ja levitä uunipellille, ripottele päälle suolaa ja pippuria, ja paahda 200 asteessa n. 20 minuuttia. Keitä sillä välin pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja tee kastike. Lorauta kulhoon reilusti hyvää oliiviöljyä ja balsamicoetikkaa ja makusi mukaan mausteita ja yrttejä. Tällä kertaa minulla oli kasvamassa basilikaa, joten sitä käytin tuoreena - persija ja oregano saatiin kuivattuina purkista. Sekoita paahdetut kasvikset ja valutettu pasta kastikekulhossa ja ripottele halutessasi päälle vähän mieleistäsi juustoa. Vegaaniversio pastasta syntyy korvaamalla juusto oluthiivahiutaleilla.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Neulemekko konttineulekauluksella


Talven aikana Instagram-seuraajilleni eri vaiheissaan näkynyt isompi neuletyö valmistui tietenkin juuri huhtikuun lopulla, kun ilmat viimein alkoivat näyttää sen verran keväisiltä, että tällaista paksua villaa ei ehkä enää tarvitse. Mikähän siinä on, että tammikuun pakkasilla tulee aina aloittaneeksi neuleita paksuista langoista, vaikka tietää, että työ valmistuu kuitenkin vasta kesän kynnyksellä. Nyt on sitten tietenkin puikoilla ohutta ja puuvillaa - ja kesäneuleet valmiina varmaan sopivasti lokakuussa!

mekko neuloen nurja puoli päällä

No, sitä kuun vaihteen keväistä lämpöä ei kauan kestänyt, ja ehkäpä tällekin mekolle tulee vielä tänä keväänä käyttökertoja, jos sää jatkuu yhtä takatalvisena - ainakin tämänpäiväisessä lumisateessa oli tarpeen mekon päällä ihan villakangastakkikin!

Haaveissa oli siis simppeli neulemekko, johon otin inspiraatiota yhdestä kaapissa jo olevasta mutta ahkeran käytön myötä nukkaantuneesta valmisvaatteesta. Piti tehdä yksivärinen, mutta sitten ihastuin Nordic wool flow'n khakiksi nimettyyn vihreän-ruskean-violetin sekoitukseen, ja tilasin sitä. Minulla on vähän ristiriitaiset fiilikset aina tällaisten moniväristen lankojen kanssa - tykkään niistä kerällä paljon, valmiissa neuleessa en sitten välttämättä. Tässäkin tunnustan, että jossain kohdin kerin kerästä pois tuota kellertävintä beigeä ja ruskeaa, koska halusin neuleeseeni ennemmin vihertäviä sävyjä. Eihän siitä sitten ihan niin simppeli tullutkaan, mutta ehkä seuraavasta versiosta sitten.

mekko neuloen raglan-hiha liukuvärilanka

Ihan valmista ohjetta tähän neulemekkoon ei ole, mutta otin silmukkamäärät ja raglan-hihojen ohjeet Novitan sivuilla olevasta, nimenomaan Nordic wool flow'lla tehdystä perusneulepaidasta. Kuten tuossa linkkaamassani ohjeessa, neuloin suljettua ainaoikeaa ja käänsin nurjan puolen lopuksi päällepäin. Hihansuihin ja helmaan tein kierrettyä joustinta, ja puikkokoko oli sileässä 5,5, joustimessa ja konttineuleessa 4,5. Hihoista tein vajaamittaiset, koska sellaiset olivat toimineet inspiraationa olleessa mekossakin, ja sitten vaan jatkoin helmaa niin pitkälle, että tuloksena oli mekko. Vanhassa mekossa oli ihan joustinneuleena tehty väljä poolokaulus, mutta keksin, että tällainen vaihtuvavärinen lanka varmaan toimisi aika hauskasti konttineuleessa. Sitä en ollutkaan aiemmin missään työssä käyttänyt, joten oli kiva päästä kokeilemaan uutta tekniikkaa. Suljettuna neuleena tehtyyn konttineuleeseen katsoin neuvoja niin ikään Novitalta löytyvästä konttineulekeepin ohjeesta. Ei ollut vaikeaa, mutta saadakseni väreihin mieleistäni kontrasti kerrosten välille, neuloin joka toisen kerroksen toisesta kerästä.

Tilasin lankaa kahdeksan kerää eli tuplasti sen mitä neuleupuseron s-koon ohjeissa mainittiin - liioitteluksi meni, koska lankaa kului vähän yli kuusi kerää. Saa nähdä mitä lopuista jaksan kehitellä - sitten syksyllä, kun paksua villalankaa taas huvittaa neuloa!

Kuvista tavalliseen tapaan kiitos uskollisille apulaisilleni jalustalle ja kaukosäätimelle :'D


lauantai 6. toukokuuta 2017

Neulottuja kissanleluja: Kissansilmukat-kirja

Arvostelukappale kirjasta saatu blogin kautta.

Sain luettavakseni neulekirjan, jossa ideana on tehdä jämälangoista leluja kissoille. Kissansilmukat-kirjan ohjeet ovat Sara Elizabeth Kellnerin käsialaa, ja teoksen on kääntänyt Lea Rosbäck.


Kirja on kivasti kuvitettu leikkivillä kissoilla. Ohjeet ovat selkeitä, ja ne on jaoteltu helppouden mukaan kolmelle tasolle. Lopusta löytyy lyhenneluettelo sekä neuvot ohjeissa mainituihin tekniikoihin. Lelujen teko onnistuu kirjan ohjeilla siis aika perustason neulontataidoillakin, joskin pienten töiden näpertely toki vaatii aika paljon tarkkuutta ja näppäryyttä. Kivaa on, että kunkin ohjeen kohdalla mainitaan arvio siitä, kuinka monta metriä jämälankaa siihen saa kulutettua. Ei siis helposti käy niin, että liian pieni minikerä loppuisi harmillisesti kesken.


Toteutin kirjasta kaksi ohjetta: aavikkokäärmeen ja liskon. Ihan pelkistä jämälangoista nämä eivät valmistuneet, vaan käärmettä varten tarvittiin myös piippurassi ja liskon sisälle laitoin vanun sijasta kuivattua kissanminttua. Arvelin, että vanhoille ja laiskoille sekä lelujen suhteen varsin nirsoille eläimillemme eivät neulotut lelut ihan sellaisenaan oikein kelpaisi.

Sekä käärme että lisko valmistuivat yhdeltä istumalta telkkarin ääressä. Oli kiva tehdä isompien neuletöiden välissä tällaisia söpösiä pikkujuttuja. Liskon ohjeeseen oli puikahtanut pieni lipsahdus silmukkamäärissä, mutta koska kunkin rivin lopussa kerrottiin selvästi, kuinka monta silmukkaa työssä oli tarkoitus olla, virheen huomasi heti, eikä siitä koitunut harmia.


Etenkin kissanmintulla maustettu lisko saikin heti kuvan ottamisen jälkeen kyytiä. Myös käärmeestä kissat tykkäävät - sen huomaa siitä, että lelu on yön aikana siirtynyt mystisesti huoneista toisiin, löysinpä sen yhtenä aamuna kissojen ruokakupistakin.


Perinteisten hiirien ja pallojen lisäksi lelukirjan ohjeissa on siis erilaisia pikkuöttiäisiä, käärmeen ja liskon lisäksi mm. kimalainen, hämähäkki, perhonen, sammakko ja kotilo. Jos öttiäiset eivät sykähdytä, löytyy myös nalle, sieni, donitsi ja kukkanen. Kirjan ohjeista voisikin olla iloa myös lapsiperheissä, sillä sympaattiset ötökät voisivat löytää paikkansa ihmislastenkin leikeissä. Ja toki joku pienten sievien väkerrysten ystävä voisi tikutella näitä ihan omaksi ilokseen vaikka maskoteiksi, avaimenperiksi tai muuten vaan koristeiksi.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Aurinkoa, kiitos!

Postaus on toteutetty yhteistyössä Instrumentariumin kanssa.

Huhtikuun lopulla pääsin taas Melkein kuin uusi -blogin Krissen seuralaisena kuulostelemaan Blogistanian uusia tuulia Bloggers' Inspiration Dayhin. Instrumentariumin pisteellä saimme sovitella aurinkolasiuutuuksia ja valokuvaaja Sanni Riihimäki nappasi kuvan jokaisesta poseeraamaan uskaltautuneesta.

Esittelyssä olleen Heritage-merkin uusi mallisto Spectacles of time juhlistaa menneitä vuosikymmeniä, mistä tietenkin kaikenlaisten klassikoiden ystävänä ilahduin. Ilahduin myös siitä, että pyöreän malliset rillit istuivat naamaani yllättävän mukavasti - viime vuodet kun olen suosinut lähinnä kissamaisia ja överi-isoja kehyksiä. Heritage-malliston esittelyssä kerrotaan, että pyöreät pokat olivat muodin huipulla ensiksi 1930-luvulla ja sitten taas uudestaan 1960-luvulla - ja ensimmäisenähän pyöreistä aurinkolaseista tulee mieleen John Lennon. Kyseiset vuosikymmenet ovatkin muotinsa suhteen minulle enemmän mieleen kuin vaikka supernaisellinen 50-luku tai hippien 70-luku.


Ihan näppärästi pyöreät arskat toimivat kuvassakin, vaikka oma inspiraatiopäivän asuni lepakkohihaisuudessaan johdattaakin mietteet menneistä vuosikymmenistä lähinnä kohti 80-lukua. (Oranssi paita on muuten viime keväinen oma tuotanto.) Nykyhetkestä kohti mennyttä haikailussa parasta onkin tietenkin, että vanhoista ajoista voi poimia inspiraatiokseen kivat, edistykselliset ja edelleen relevantit jutut ja unohtaa ummehtuneet tyylit ja tavat historian hämärään.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Kadai Paneer eli cashewpähkinäcurry Mifusta

Pinaatti-juustocurry eli palak paneer Mifusta tehtynä on saanut vakipaikan arkiruokalistalla, mutta välillä halusin testailla myös muita intialaisia juustoreseptejä tämän raejuustoa muistuttavan lähikauppatuotteen kanssa. Totesin, että myös cashewpähkinä-juustocurry eli kadai paneer toimii aivan hyvin!

Tässä resepti jakoon muillekin. Tällä kertaa ihan kuohukerman kera, sillä pääsiäisen jäljiltä jääkaapissa oli mämmin kaveriksi kermaa - ja sitten mämmiä ei enää kaupasta pääsiäislauantaina saanutkaan. Kävi siis niin, että suuren eteläsuomalaisen mämmikriisin seurauksena mielensä pahoitti ainakin yksi espoolaisrouva täällä ruudun takana. No, kerma upposi hyvin tähän reseptiin ennen vanhaksi menoaan.



Mifu-cashewpähkinäcurry (3-4 annosta)

1 pkt Mifua
1 pss pakasteherneitä
1 dl kermaa tai rasvaista maustamatonta jogurttia

1-2 sipulia
1-2 paprikaa
2-4 kynttä valkosipulia
parin sentin pala inkivääriä

2-3 tl garam masalaa
2-3 tl currymaustetta
(tai sekoitusten sijaan esim. 1 tl korianteria + 1 tl neilikkaa + 1 tl kurkumaa + 1 tl kardemummaa +1 tl mustapippuria)
1 tl chilimaustetta

öljyä tai margariinia paistamiseen

Tee ensin kastikkeeksi tuleva tahna. Liota casheweja hetki kylmässä vedessä. Silppua ja kuullota öljyssä sillä aikaa sipulit ja paprikat. Omaan annokseeni tuli tällä kertaa hassusti puolitoista sipulia ja paprikaa, sillä jääkaapissa oli jämät vanhoista. Lisäksi käytin mausteena Lontoon-tuliaisina ostamaani balti curry -mausteseosta sekä kaapissa majaillutta garam masala -sekoitusta. Aineisosalistan perusteella samantyyppisiä makuja ruokaan saa yhdistelemällä tuossa lueteltuja yksittäisiä mausteita. Ja koska tulisuutta ei ollut minun makuuni tarpeeksi, heitin sekaan vielä hippusen chiliä. Mausteitakin kannattaa kuullotella öljyssä pikku hetki.

Kun sipulit ja paprikat ovat pehmenneet, kaada ne pannulta kuumuutta kestävään kulhoon ja surauta sauvasekoittimella tahnaksi. Saman voi tietenkin tehdä tehosekoittimessakin. Valuta liotetut cashewit ja surauta nekin tahnan sekaan, ja samaan syssyyn voi mukaan kipata kermankin helpottamaan soseuttamista.

Paista sitten Mifua pannulla, kunnes murusiin tulee vähän paistopintaa. Kaada sekaan vihannestahna ja pakasteherneet, ja anna hautua sillä aikaa, kun keittelet lisäkkeeksi riisiä tai paistelet vaikka tuollaisia chapatin-kaltaisia leipäsiä curryn kaveriksi. Leipien ohje on maailman helpoin: neljään leipään tarvitset 4 dl jauhoja, 2 dl jogurttia, hippusen suolaa ja öljyä paistamiseen.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Päiväretki Oxfordiin

Vietimme maalis-huhtikuun vaihteessa pitkän viikonlopun Lontoossa, ja koska itse kaupunki oli jo ennestään tuttu, päätimme uhrata yhden päivän kauemmas suuntautuvalle retkelle. Kohteeksi valikoitui reilun tunnin junamatkan päässä oleva Oxford, jossa minua viehättivät niin brittiläinen yliopistokulttuuri kuin monien elokuvien (mm. Harry Potterin) kuvauspaikat. Päivä oli oikein keväinen ja lämmin, joten vanhassa kauniissa kaupungissa oli kivaa ihan vain hengaillakin.

narrowboat

kevät britanniassa

Huhtikuun alku oli oivallinen aika matkustaa Britteihin, sillä kevät oli siellä juuri sopivasti Suomea edellä: kaikki oli ihanan vaaleanvihreää ja monet puut kukkivat.

kukkiva magnolia



Emme ennakkoon junalippuja ostaessamme tajunneet, että kaupungissa oli juuri vierailuviikonloppunamme menossa muuan kirjallisuustapahtuma. Sen vuoksi ihmisiä oli liikkeellä paljon normaalia enemmän ja esimerkiksi yksi kiinnostavimmista kohteista, Bodleian Library, oli pääosin perusturisteilta suljettu.

bodleian library

Kyseessä on siis 1300-luvulla perustettu ja edelleen toimiva kirjasto - ja vanhin osa sitä on toiminut Tylypahkan kirjastona. Ilman kirjastokorttia kirjastoon pääsee kurkistelemaan vain opastetun kierroksen mukana - ja netissä näytti siltä, että kaikki kierrokset kyseiseltä viikonlopulta oli peruttu. Mikä harmi!

No, mepä sopeuduimme muuttuneeseen suunnitelmaan, katsoimme mitä kirjallisuustapahtuman ohjelmassa oli ja vaikka esiintyjiä emme ennalta tunteneet, päätimme käydä kuuntelemassa yhden luennoista. Kuvauksen perusteella Sir David Tangin "How I Conquered the World with Good Manners" vaikutti hauskalta, ja olikin sitä. Britanniassa matkaillessa kaikkein hauskinta onkin, että pystyy soluttautumaan mukaan niin monenlaiseen, vaikkei ihan joka sanaa aina ymmärtäisikään.

Bodleian Libraryn sisäänkäynnillä selvisi, että lyhyitä kierroksia järjestettäisiin sittenkin, mahduimme vielä mukaan ja pääsimme kurkistamaan kuuluisaan lukusaliin. Valitettavasti itse kirjastossa ei saanut ottaa valokuvia, mutta kierroksen alkupisteellä Divinity School -salissa vielä sai kuvata. Kyseisessä salissa paikalliset opiskelijat puolustavat opinnäytteitään - vähän prameampi miljöö kuin oma arkinen ja moderni väitössalini! Joku saattaa tunnistaa huoneen myös Tylypahkan sairastuvaksi.

divinity hall

Oxfordissa syötiin etukäteen etsityssä ranskalaisteemaisessa pubissa nimeltä The Old Bookbinders Ale House. Paikan sisustus oli hauska ja olut hyvää, mutta kasvisannos oli vähän pettymys.

old bookbinders

old bookbinders

Ruuan jälkeen ehdittiin vielä piipahtaa nopsaan Ashmolean Museumissa (sielläkään ei saanut kuvata) ja hengailla vähän kaupungin lukuisissa kirjakaupoissa. Vähän jäi kaivelemaan, etten jaksanut kysellä myyjältä sopivia kokoja kirjankansipaitoihin! Slaughterhouse 5 -paita olisi voinut olla ihan päheä.

bookcover t-shirt vonnegut slaughterhouse 5


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Leipää nopeasti soodalla

Parsasalaatin yhteydessä mainitsin, että mieleni teki salaatin kanssa vaaleaa leipää mutta olin unohtanut ostaa sitä kaupasta. Jaan nyt leipäreseptin, joka pelastaa leipänälässä silloin, kun ei ole aikaa kohotella taikinaa. Resepti perustuu irlantilaisen soodaleivän ohjeeseen, mutta koska minulla ei tietenkään ollut kaikkia aineksia kaapissa, sovelsin vähän omasta päästäni. Kuminankin jätin pois, koska puoliso ei tykkää siitä. Hyvin onnistui silti!

leipä ilman hiivaa
Nopea soodaleipä

5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruisjauhoja (tai jotain muuta "kuitujauhoa")
1 tl suolaa
1 tl soodaa
1 kananmuna
2 dl maustamatonta jogurttia
0,5 dl sulatettua margariinia

Sekoita kuivat aineet, lisää "märät" aineet ja sekoita taikinaksi. Muotoile leivän näköiseksi kökkäreeksi uunipellille ja paista 200 asteessa n. 25 minuuttia tai kunnes leipä on päältä ja pohjasta nätisti ruskea ja pohja "kumisee" kypsän leivän tapaan. Syö lämpimänä :)

Mukaan sopisi varmasti heittää mielensä mukaisia mausteita, juustoa, mysliä, pähkinöitä tai vaikka porkkanaa. Kokeilut jatkuvat, kun leipä seuraavan kerran unohtuu kauppaan!

soodaleipä

Olin vähän skeptinen soodaleipää kohtaan - voiko ilman hiivaa tulla kunnollista vaaleaa leipää? Eihän sillä hiivaleivän kuohkeutta saanut aikaan, mutta etenkin vielä lämpimänä ja tuoreena tämä soodaleipä oli tosi hyvää. Koostumus on mehevä ja muistuttaa koulun kotitaloustunnilla tehtyjä teeleipiä. Ihme juttu, että en ollenkaan muistanut, että nehän tehtiin pikaleipinä ilman hiivaa, soodalla tai leivinjauheella! Vaikka olen tehnyt teeleipiä monesti kotsatuntien jälkeenkin ihan aikuisena!

Hyvästä mausta todistaa sekin, että reseptistä syntyneestä pienehköstä leipäsestä jäi hädin tuskin seuraavan päivän aamupalaksi palanen. Onneksi seuraavan kerran leipähimon iskiessä ei taaskaan tarvitse odotella kuin paistoajan verran.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Viikonloppu Lontoossa, osa 1

Maalis-huhtikuun vaihteessa pelmahdimme minilomalle Lontooseen. Lontoo on Euroopan kaupungeista (tähän asti näkemistäni) ehdoton lemppari, ja minulle tämä olikin jo neljäs kerta kyseisessä kaupungissa. Ohjelmassa olikin aika paljon muuta kuin perusturistikohteita. Lyhyellä viikonloppumatkalla ehti tehdä vaikka mitä, ja siksi pilkoinkin postauksen kolmeen osaan.

lontoo

Uutta tällä reissulla oli, että huristelimme pitkin suurkaupunkia ilman perinteistä Oyster cardia. Nimittäin nykyään Lontoon busseissa ja metroissa käy ihan lähimaksuominaisuudella varustettu pankki- tai luottokortti. Hitusen jännitti, toimisiko suomalainen kortti ihan oikeasti ja veloittuisiko tililtä oikea summa joka matkalta. Jälkikäteen voin todeta, että hyvin toimi! Saisi tulla samanlainen systeemi kotimaisiinkin liikennevälineisiin.

Ihan ensimmäiseksi kaupunkiin saavuttuamme olimme tietenkin nälkäisiä. Tilanteen pelasti Borough marketin katuruokakoju Big V, josta bongasimme kehuttuja vegepurilaisia. Tuo markkinapaikka oli itse asiassa niin kiva ja sopivasti reittimme varrella, että kävimme vetämässä napaan vielä lisää katuruokaa juuri ennen kotiin lähtöä! Joskus matkalla on hankalaa vegeillä, ja siksi reissaaminen onkin yksi niistä poikkeustilanteista, joissa vielä syön lihaa. Lontoossa kuitenkin olisi pärjännyt harmia tai nälkää tuntematta ihan vegaanikin. Big V:n purilainen saikin heti kärkipaikan kasvishampparilistallani.

big v lontoo

green market, food market

Perjantai-illaksi meillä oli ohjelma suunniteltuna jo paljon etukäteen: menimme teatteriin! Katsottiin näytelmä nimeltä "Don Juan in Soho" Wyndham-teatterissa, ja pääosassa oli Doctor Who -sarjasta fanittamani David Tennant. Näytelmä oli oikein hauska, ja sitä onnistui melko hyvin seurata myös ei-äidinkielisen ja ei-aivan-superhyvin englantia osaavan ihmisen. Ennen teatteria piti tietenkin käydä pre theater dinnerillä, se toteutettiin jännittävästi intialaisia tapaksia tarjoavassa Talli Joe -ravintolassa.

teatteri lontoo

intialainen ravintola lontoo

teatteri lontoo

Lauantain ohjelmaksi oli suunniteltu retki Oxfordiin, siitä lisää omassa postauksessaan!

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Parsaa! (Ja salaattia ja leipää)

Varma kevään merkki on, että satokausi-parsanippuvuoret ovat saapuneet lähikauppaan! Hassua, että vielä muutama vuosi sitten en ollut koskaan ostanut parsaa enkä tiennyt, pidänkö siitä tai mitä siitä olisin tehnyt. Nykyään voisin syödä sitä vaikka joka päivä aprillipäivästä juhannukseen!

Ja parsan laittaminenhan on ihan älyhelppoa ja nopeaa! Oma suosikkitapani on paahtaa parsat kevyesti uunissa, niin niistä ei tule yhtään vetisiä kuin keittämällä tai höyryttämällä voi tulla.

Tänään palasin kauppareissulta nälkäisenä ja väsyneenä. Siksi hemmottelin itseäni salaatilla, johon tuli parsan ohella kaikenlaisia muitakin herkkuaineksia.



Värikäs parsasalaatti

Rukolaa
Säilöttyjä artisokansydämiä
Kevätsipulia
Kurkkua
Miniluumutomaatteja
Parsaa

Kastikkeeksi:
Oliiviöljyä
Sitruunamehua
Suolaa

Leikkaa parsoista puumainen kanta pois ja kuori vartta vähän, jos kuori vaikuttaa paksulta. Leikkaa ne muutaman sentin pätkiksi ja paahda uunipellillä 200 asteessa 6-8 min. Anna jäähtyä hetki ennen muun salaatin sekaan lisäämistä.


Salaatin kanssa teki mieli tuoretta leipää mutta olin unohtanut ostaa sellaista kaupasta. Siispä pyöräytin itse supernopean leipäsen, mutta siitä lisää omassa postauksessaan, ehkä huomenna. Lisäksi lapioin lisukkeeksi simppeliä avokadokastiketta, jota olin tehnyt jääkaappiin jo aiemmin. Sen ainokaiset ainekset olivat avokadot, sitruunamehu ja suola.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Väitöspäivä

Nyt kun väittelystä on kulunut jo puolitoista kuukautta ja tutkintotodistus on turvallisesti valmiina ja tallessa kansiossaan, stressi lienee helpottanut sen verran, että jaksan palata Kauhun Päivän tunnelmiin. Rehellisesti sanoen vitkuttelua selittää myös se, että pohdiskelin pitkään, kuuluuko koko aihe blogiin ollenkaan. Kuviakin oli hankala julkaista, sillä niissä esiintyy ihmisiä, jotka eivät välttämättä halua kuviaan leviteltävän. (Eivätkä ne ole ihan niin laadukkaita kuin nykyblogeissa pitäisi olla.) Sitten tulin kuitenkin siihen tulokseen, että koska itse aikoinani kovasti googlailin asioita ennen ensimmäisiin väitöksiin ja karonkkoihin vieraaksi menoa - löytämättä juurikaan muuta kuin virallisia ohjeita - voisi tästäkin postauksesta olla iloa jollekulle ensikertalaiselle vieraalle tai vaikka jatko-opintojaan aloittavalle noviisille. Toki on syytä muistaa, että perinteet ovat aivan valtavan ala-, yliopisto- ja oppiainekohtaisia. Meillä mentiin näin, muualla moni asia voi mennä ihan toisin.


Kuten moni kokeneempi kollega oli minulle etukäteen vakuutellut, ei päivä loppujen lopuksi ollutkaan niin kovin kauhea, vaan siitä jäi oikein hyviä muistoja. Ne muistot, mitä siis jäi - etenkin itse väitöstilaisuuden kulku on mielessäni aika hatarana. Onneksi voin katsoa sen videolta jonakin päivänä, kun uskon liian kriittisyyden karisseen ja luotan, etten ala märehtimään "miksi nyt noin sanoin" -tyyliin.

Matkustin Turkuun jo väitöspäivää edeltävänä iltana, koska halusin minimoida yhden painajaisaiheen - että myöhästyisin bussista tai kulkuneuvo hajoaisi ja olisin vasta Salon kohdalla saapumassa kohti Turkua, kun väitöksen pitäisi alkaa. Illalla oli rauhallinen olo: kirja oli luettuna, tärkeät kohdat laputettuna, vaatteet valmiina. Kävimme ohjaajien ja vastaväittäjän kanssa illallisella, sitten menin nukkumaan. Yöllä kuitenkin heräsin naapurihotellihuoneesta kuuluvaan möykkään enkä osannut enää kunnolla nukahtaa uudelleen. Ja aamulla jännitti niin, etten voinut kuvitellakaan syöväni aamupalaa.

Ostin väitöstä varten uudet kengät ja pukukoodin mukaisen mustan hihallisen mekon. Aikoinani haaveilin hankkivani väitöskengiksi jotkin mahtipontiset merkkikorkkarit (ehkä Minna Parikat) ja kunnianhimoinen oli myös suunnitelma ommella väitösjakku itse. Yhden jakun ompelinkin, mutta se ei läpäissyt laadunvalvontaa ja odottaa nyt korjauskasassa uutta ompelupuuskaa tullakseen käyttökelpoiseksi. Jakkuprojektin epäonnistuttua käytin yhden iltapäivän sovittaakseni kaikki Stockan ja Halosen mustat hihalliset mekot. Kolmanneksi viimeisen niistä sitten ostin.

Kenkien etsintäänkään ei oikein ollut inspiraatiota, joten päädyin vain simppeleihin DinSkon peruskorkkareihin. Väitösviikolla kävin leikkauttamassa tukan, mutta kampausta tai meikkiä en teettänyt. Jotenkin päivän lähestyessä ulkoiset seikat kävivät aivan toissijaisiksi. Tärkeintä oli, että tunsin asussani oloni kotoisaksi ja omaksi itsekseni, jotta osaisin parhaiten keskittyä siihen, mitä suustani päästelen. Ja ihan riittävän asiallisia ilmeisesti päästelin, sillä tohtorinhattua suositeltiin ja tilaisuutta kehuttiin kiinnostavaksi.

Kakkukahvien jälkeen ennen karonkkaa ehdin käydä hotellilla pienillä voimapäikkäreillä. Maltillisen vierasmäärän karonkkani paikkana oli Panimoravintola Koulu, joka pienestä kakkusählingistä huolimatta yllätti iloisesti siinä, että ruoka oli tosi hyvää. Syömisen lomassa pidettiin sitten ytimeikkäästi muutamat puheet, nähtiin väitöskirjatutkijatovereiden organisoima huikea spektaakkeli, ja sain paljon hienoja lahjoja. Pikkutunneille kreisibailaaminen kuitenkin jäi välistä, sillä jo puolenyön tietämillä alkoi väsyttää ihan hullusti. Rankka päivä vaati veronsa ja piti lähteä nukkumaan.


keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Feta-soijasuikalepaistos



Yhtenä päivänä en jaksanut lähteä kauppaan (ylläri) ja siten piti kehitellä etäpäivän lounasta kaapeista löytyvistä antimista. Tuloksena syntyi sen verran maistuva pöperö, että sitä voisi tehdä ihan tarkoituksella toistekin!

Näinä trendikkäiden kasvisproteiinivalmisteiden aikoina vanhat kunnon soijasuikaleet ovat vähän jääneet unohduksiin. Ovathan ne vähän vaivalloisempia valmistaa kuin nyhtökaura, joka ei kaipaa kuin lämmitystä, mutta hinnassa voittaa sen mitä vaivassa menettää.

Feta-soijasuikalepaistos

kesäkurpitsa
punainen paprika
iso sipuli
12 kpl keltaisia kirsikkatomaatteja
maun mukaan oliiveja ja valkosipulia
n. 3 dl soijasuikaleita (kuivina)
paketti fetaa
kasvisfondia
oliiviöljyä
mustapippuria
paprikamaustetta
basilikaa, persiljaa tai muita yrttejä

Keitä soijasuikaleita kasvisfondilla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko sillä aikaa kasvikset ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Valuta soijasuikaleet ja paista niihin öljyssä hyvä rapea paistopinta, mausta pippurilla ja paprikajauheella. Siirrä suikaleet uunivuokaan, ja paista sipuli, paprika ja kesäkurpitsa. Sekoita paistetut kasvikset ja soijasuikaleet ja lisää mukaan puolitetut kirsikkatomaatit, oliivit, yrtit ja murusteltu feta. Paista uunissa, kunnes feta on vähän ruskistunut pinnalta (n. 20-30 min).

Tulin siis ihan vahingossa kehitelleeksi hiilareita välttelevälle sopivan kasvisreseptin. Jos haluaa energiapitoisemman pöperon, toki mukaan voisi heittää vielä vaikka keitettyä pennepastaa, ja juustonystävä raastaa pinnalle vielä kerroksen parmesania tai vastaavaa.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Talven viimeinen pipo

Eipä enää ole kunnon pipokelejä täällä etelässä näkynyt. Lienee siis parasta unohtaa odottelu, että joskus saisin järkeviä ulkokuvia neulomastani piposta. Laitan sen nyt tänne blogiin kuitenkin näin b-luokan räpsyillä dokumentoituna, jotta blogi pysyy hengissä.




Pipo syntyi välityönä jämäkerästä, kun kaipasin jotakin kiinnostavaa ja nopeasti tulosta tuottavaa neulottavaa.

Malli on Neon Ski Bonnet, joka löytyy ilmaisena Ravelrystä. Siihen kuuluisi vielä huipulle tupsu ja reunoihin solmimisnauhat, mutta minusta ne olisivat tehneet piposta liian lapsellisen oloisen, joten jätin sen vaan tuollaiseksi. Voihan ne lisätä myöhemmin, jos alkaa tuntua siltä. Mutta tupsut nyt vaan ovat hankalia, jos tykkää käyttää huppua päänsä lisälämmikkeenä.


Pipon tekeminen oli kivaa, sillä tuli opeteltua täysin uudenlainen myssyntekotyyli: ensiksi tehtiin putkilomainen palmikko-osa, josta sitten poimittiin silmukat varsinaista päälakiosaa varten. Samalla opettelin uuden tekniikan, jossa lankaa kierrettiin silmukoitten ympärille. Mikähän tuon tyylin suomenkielinen termi mahtaa olla? En äkkiseltään löytänyt stitch wrapsille mitään käännöstä (EDIT: smokkineule lienee kyseessä!). Kaksinkertaisen reunan ansiosta malli onkin etenkin korvista paleleville kaltaisilleni mainio, vaan näillä +10-lämpötiloilla jo auttamattomasti liian kuuma. Toissapäivänä pakkasinkin sen jo talvivarusteiden laatikkoon odottamaan syksyä.

Ohjeessa on kokoja lapsukaisista isopäisiin aikuisiin. Voikin olla, että ensi talvena syntyy tällä ohjeella jokin lahjapipo lähipiirin jälkikasvulle! Mutta sitä ennen tietysti on kesäneuleiden aika.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Viimeinkin nyhtökauraa: superhelppo nyhtis-pita


Viimeinkin kauan odotettu päivä koitti: löysin espoolaisesta lähimarketistamme nyhtökauraa! Olen siis auttamattomasti jälkijunassa nyhtökaurahypestä, mutta nyt lopultakin voin kertoa mielipiteeni tästä ihmetuotteesta. Ja mielipide on: Joo, on se ihan hyvää, mutta eipä se nyt kauheasti eroa muista käyttöön vakiintuneista kasvisproteiiniasioista. Ostan toistekin, jos lähimarketin laarissa näkyy, mutta niin ostan kyllä soijarouhettakin, ja Härkistä, Mifua, quornia ja Oumphia. Kaikelle on paikkansa, ja kiva että on vaihtoehtoja!

Mitä siitä sitten oikein tekisi? Pienen googlailun ja ruokakaappien tarkastelun jälkeen päädyin pitaleipiin. Koska oli nälkä ja piti saada nopeaa ruokaa. Sovelsin nyhtökaurasivuston jogurttikastikereseptiä ja salaatin kaveriksi heitin pitan väliin myös tänä talvena harva se viikko keittiössämme valmistuneita moderneja mummonkurkkuja. Hyvää tuli ja nälkä lähti supernopeasti. (Pitatkin nimittäin olivat ihan leivänpaahtimessa paistuvia puolivalmisteita.)


Nyhtökaurapita jogurttikastikkeella ja sriracha-mummonkurkuilla

4 kpl pitaleipiä
1 pkt tomaatti-savupaprika-persiljanyhtökauraa
oliiviöljyä
+ lisämausteeksi paprikaa ja chiliä, koska omaan makuuni valmiiksi maustettu nyhtis oli aika mietoa
Salaattia

Jogurttikastike
1 dl maustamatonta jogurttia
tujaus sitruunamehua
2 tl sinappia
valkosipulijauhetta
(suolaa)

Sriracha-kurkut
1 kurkku
1 rkl srirachaa
1 rkl valkoviinietikkaa
0,5 tl suolaa
1 tl sokeria

Sekoita jogurttikastikkeen ainekset. Viipaloi kurkut ohuiksi viipaleiksi esim. juustohöylällä tai raastimella. Laita ne mausteiden kanssa kannelliseen astiaan ja ravista reippaasti.
Lämmitä nyhtökaura öljyssä pannulla (ja mausta lisää jos tarpeen). Lämmitä pitat leivänpaahtimessa, leikkaa halki ja täytä kastikkeella, nyhtiksellä, salaatilla ja kurkuilla. Aikaa menee alle 10 min.

Löytyykö ruudun siltä puolelta hyviä nyhtisreseptejä? Minulla on jääkaapissa nimittäin vielä toinenkin paketti, nimittäin maustamaton nyhtökaura. Mitäs siitä kannattaisi tehdä?

maanantai 27. helmikuuta 2017

Matkakertomus: Sevilla ja Ronda

Nyt viimeinkin viimeinen osa matkakertomusta! Seuraava reissu on jo varattu, joten on jo aikakin.

Cordobasta jatkettiin Sevillaan. Siellä epävakainen sää jatkui, mutta onneksi meillä oli suunnitelma, joka ei vaatinut poutasäätä. Halusimme nimittäin nähdä ja kuulla flamencoa!



Olimme jo ennen matkalle lähtöä varanneet liput kulttuurikeskus Casa de la Guitarran esitykseen. Sitä voikin lämpimästi suositella, sillä pääsimme pienessä salissa melkein eturiviin (paikat oli jaettu varaamisjärjestyksessä) ja esitys oli taidokas ja tunnelmallinen. Aluksi kitaristi esiintyi yksinään, sitten mukaan tuli laulaja ja lopulta myös tanssija. Tämä tasapainotti turistimaista käsitystämme flamencosta lähinnä tanssityylinä - opimme, että kyseessä on kokonainen musiikkilaji erilaisine suuntauksineen.

Esitys oli niin vaikuttava, että seuraavana iltana halusimme nähdä ja kuulla lisää! Vaihtelun vuoksi menimme toiseen flamencopaikkaan, Casa de la Memoriaan, joka oli ainakin TripAdvisorissa saanut vielä parempia arvosteluja. Olihan sekin show hieno, mutta ehkä Casa de la Guitarra veti kuitenkin tunnelmallisuudessaan voiton. Casa de la Memorian esitystä ei saanut kuvata, ja saimme selvästi huonommat paikat, koska ne jaettiin paikalletulojärjestyksessä - turistien kansoittamassa showssa puoli tuntia etuajassa oli ilmeisen "myöhään".




Lopulta sadekin loppui, ja viimeinen päivä Sevillassa oli taas kunnolla lämmin ja aurinkoinen. Osallistuimme taas yhdelle "free walking tour"-kierrokselle ja näimme keskeisimmät paikat, mm. yliopiston, joka oli entinen tupakkatehdas - ja jota ympäröi kissojen kansoittama vallihauta! Alhambran ja Mezquitan jälkeen palatsien ja uskonnollisten pyhättöjen kiintiö oli jo vähän täynnä, joten kurkistelimme niitä vain ulkopuolelta samalla jonotukselta säästyen. Plaza de Españalla käytiin, mutta muuten oli kivan sään johdosta mukava vain guljailla ympäri kaupunkia.

Vähän alkoi olla matkaväsymystä ilmassa jo tässä vaiheessa reissua, mutta yksi kohde oli vielä jäljellä. Se oli pieni, turistien suosima vuoristokaupunki Ronda, josta olin nähnyt niin huikeita kuvia, että välttämättä halusin sen yhdeksi etapiksi reissullemme. Saavuimme perille illalla pimeän jo laskeuduttua ja ryhmämatkailijoiden kadottua.





Seuraavat päivät tarjosivatkin sitten ihan kunnon hellettä. Sitä pääsimme pakoon hetkeksi maurikuninkaan palatsin varjoisaan puutarhaan ja vesikaivokseen. Vesikaivos oli paikka, jonka kautta kaupunkiin nostettiin vettä kaupungin alla rotkossa virtaavasta joesta. Rotkon seinämät ovat niin jyrkkiä, että muuten vedenhaku olisi entisaikoina ollut aika mahdotonta.




Rondan parasta ruokaa saimme pikkuruisessa perheravintolassa Santa Mariassa, joka tarjoaa vain kauden raaka-aineista koottua yllätysmenua. Me söimme tomaattileipää, parsaa, juustoa mansikkahillolla, kalaa ja grillattuja paprikoita sekä naudanpaistia perunoiden kera.



Yksi jännittävä seikkailu oli vielä edessä viimeisenä kokonaisena matkapäivänä. Hyppäsimme Rondasta junaan ja ajelimme sillä muutaman pysäkin päähän Benaojanin kylään. Sieltä patikoimme joitakin kilometrejä melko jyrkkää nousua luolalle nimeltä Cueva de Pileta. Itse luolassa ei saanut kuvata, sillä valo ja etenkin salamavalo haalistaisi luolamaalauksia ja häiritsisi siellä asuvia lepakoita. Kuvia luolasta voi nähdä luolan kotisivuilla. Luola ylitti odotukset täysin, sillä kuvittelemani yhden luolan sijaan sisäänkäynnin jälkeen avautuikin holvi toisensa jälkeen tippukiviä, hienosti säilyneitä maalauksia. Luolassa ei ollut valoja, vaan seurasimme opasta lyhtyjä kanniskellen, ja tunnelmaa on vaikea kuvata sanoin. Kannatti nähdä luolalle pääsyn vaiva - ja tulimmekin sitten vauhdilla samaa polkua alaspäin ehtiäksemme paluujunaan. Reissun jäljiltä jalat olivat sen verran uupuneet ja rakoilla, että olikin jo sopiva aika siirtyä yöksi takaisin Malagaan ja sieltä aamulla lentokentälle ja kotiin.