maanantai 5. syyskuuta 2016

Kesän kirjat

Pitäisikö herättää henkiin vanha blogini kategoria, nimittäin lukemani romaanit? Luen kuitenkin noin kirjan kuussa, ja tämä voisi olla kiva paikka laittaa ylös, mitä iltalukemisina onkaan tullut ahmittua. Kiinnostaisiko siellä lukijoista ketään?

No, vaikkei kiinnostaisikaan, niin tässä kesän saavutukset.


Otto Lehtinen: Wurlitzer

Tämän kirjan sain toukokuussa synttärilahjaksi, kuulemma Hesarin kehuvan arvion perusteella. Teos olikin tyyliltään sitä sarjaa, mistä tykkään: luen mielelläni ajatuksella sommiteltuja lauseita, joissa sanojen yllättävät yhdistelmät .

Tarinan keskiössä on joukko toisiinsa kietoutuvia ihmiskohtaloita, joita yhdistää eksyksissä olo. Hukassa on identiteetti, rakkaus, mennyt ja tuleva, ja kirja onkin aika melankolinen. Keskeisimmät päähenkilöt ovat kolme homomiestä ja yksi transsukupuolinen, mutta heidän keskeiset ongelmansa (Kuka olen? Mitä haluan?) ovat samaistuttavia kelle tahansa.

Teos on muuten alle kolmekymppisen kirjailijan esikoinen. Tunnen itseni tosi vanhaksi, kun minua nuoremmat tyypit kirjoittavat romaaneja!


Katja Kettu: Kätilö

Juoni lyhyesti: Lapin sodan aikana kätilö rakastuu saksalaiseen upseeriin, ja kaikki menee pieleen. Tämä oli lukulistallani pitkään, mutta en saanut aikaiseksi hakea kirjastosta, koska lukulistalla on ollut aika paljon muutakin. Kesällä bongasin pokkarin kuitenkin kahdella eurolla Hakaniementorin kirppiskojusta ja ahmin koukuttavan kirjan muutaman päivän aikana. Tarina oli aika järkyttävä - en suosittele herkimmille. Mutta minä tykkään kamalista tarinoista (koska sitähän elämä on, yksi kamala tarina, ja yhtä aikaa kaunis) - ja mieluiten luettuna, koska  Lukukokemus muistutti minusta aika paljon Sofi Oksasen Puhdistusta: samalla tavalla kamala tarina, samalla tavalla kauniisti kerrottu.

Pitäisi varmaan nähdä kirjasta tehty elokuvakin, mutta vähän epäilyttää, koska olen lukenut leffasta vain kehnoja arvosteluja. Nyt kun tykkäsin kirjasta, huono leffa varmaan harmittaisi vielä enemmän. Ja yleensä mielestäni kamalat tarinat toimivat kirjoina paremmin kuin elokuvina: Puhdistuskin oli huippu kirja, mutta elokuvaa en tahdo nähdä uudelleen. Siitä nimittäin seurasi pahempi ahdistus kuin mistään kauhuleffasta ikinä.


Fjodor Dostojevski: Idiootti

Kesän klassikon löysin jo keväällä Kierrätyskeskuksesta mutta sain aloitettua vasta kiinnostavampien kirjojen jälkeen. Tämä oli toinen lukemani Dostojevski - Rikoksen ja rangaistuksen kahlasin läpi viime kesänä. En tajua, mistä juontaa juurensa käsitys, että Dostojevski olisi vaikeaa ja pitkäveteistä luettavaa. Molemmat lukemani kirjat ovat olleet tosi viihdyttäviä ja mukaansatempaavia!

Tarinan päähenkilö, idiootiksi leimattu ruhtinas Myskin, on rakastettava ja vilpitön henkilö, joka ei näiden ominaisuuksiensa takia oikein pärjää 1800-luvun seurapiireissä. Häntä pyörittelevät mielensä mukaan kaksi omalla tavallaan traagista naishahmoa, ja juoni onkin paikoitellen melkoista saippuaoopperaa, jossa juodaan shampanjaa aamuun asti Pietarin valkeissa kesäöissä, ja kukaan muu kuin Myskin ei tarkoita sitä mitä sanoo. Hetkittäin toki vuoropuhelu ja kuvailut tuntuvat loputtomalta jauhamiselta ja vanhanaikainen kieli väsyttää, mutta läpi kahlaamisen vaivan palkitsee seuraava villi, elokuvallinen käänne.

Oliko tuttuja kirjoja?

Ei kommentteja: