torstai 5. toukokuuta 2016

Imagolasit vai ihan arskat vaan?

Postaus toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa.

Pääsin viimekuisessa bloggaajapäivässä tutustumaan aurinko- ja silmälasitrendeihin Instrumentariumin pisteellä, jossa myös otettiin rillien mallaajista kuvia (valokuvaajat Julian Schröpel ja Sanni Riihimäki). Aurinkolasien osalta esittelyssä oli kansainvälinen Solaris-valikoima, johon kuuluu monia huippumerkkejä ja joka löytyy 15 Instrumentariumin liikkeestä Suomessa (minua lähimpänä täällä Espoossa Isosta Omenasta).

Silmälasejahan en ole tarvinnut kohta kymmeneen vuoteen käytyäni silmien laserleikkauksessa, mutta etenkin kesäaikaan olen ahkera aurinkolasien käyttäjä, ja niitä tykkään omistaa useita erityylisiä. Siispä suuntasin innokkaana aurinkolasivalikoiman puoleen, ja ihan ensimmäisenä iskin silmäni kuvassa näkyviin kaksivärisiin Tommy Hilfigerin laseihin. Omasta mielestäni sekä tyyliini että kasvojeni muotoon sopivat parhaiten tuollaiset naiselliset, kulmistaan hieman kissamaiset lasit. Instrun kevään trendeissä ne ovat femme fatale -osastoa!



Silmälaseihin taasen suhteeni on pitkään ollut ristiriitainen, olihan minulle niin suuri identiteettikysymys silloin aikoinaan päästä rilleistä ja niiden myötä ala-asteen alkuluokilta seuranneesta rillipäähikari-imagosta eroon. Kymmenessä vuodessa yleinen suhtautuminen silmälaseihin on kuitenkin kokenut valtavan muutoksen: apuvälineistä on tullut asusteita. Silmälasien käyttäjät omistavat useita kehyksiä eri tilanteisiin kukin tyylinsä mukaan, ja muutama vuosi sitten blogeissakin alkoi näkyä niin kutsuttuja imagolaseja ihmisillä, jotka näkevät vallan mainiosti ilman mitään vahvuuksia.



Tyylikkään silmälasipäisen ystävän innostamana minäkin kuitenkin mallailin nenälleni muutamia esillä olleista kehyksistä, ja kappas - peilistä ei katsonutkaan enää vitosluokkalainen pikkunörtti vaan pätevä maisterisnainen. Siispä astelin reippaasti myös kameran eteen. Silmälaseista esillä oli vain Instrumentariumeihin tuleva Fuzion Step into the world -mallisto, joka on saanut inspiraationsa maailman eri kaupunkien koristeellisista portaista.

Minun nenälläni kuvassa ovat viininpunaiset San Francisco -lasit, joissa mosaiikkikuviota löytyy hillitysti vain sankojen sisäpuolelta. Minua niissä ihastutti juurikin väri ja naisellinen muoto - yhteneväisyys ylemmän kuvan aurinkolasien tyyliin taitaa olla aika ilmeinen! Olisikohan olo fiksumpi konferenssiesitelmää pitäessä, jos maailmaa katselisi taas rillien läpi? Tai sitten voisi räväyttää ja jäädä mieleen pukeutumalla lempiväriin rillejä myöten - mikä naisellisuuden ohella on yksi Instrumentariumin tämän kevään silmälasitrendeistä.

Jos teillä, hyvät lukijat, on tarvetta näin kesän kynnyksellä uusille aurinkolaseille tai silmälasien päivitykseen, saatte Instrumentariumeista 25 % alennuksen mainitsemalla oston yhteydessä koodisanan FUZION!

2 kommenttia:

Katriina Korpela kirjoitti...

Upeilta näyttävät, varsinkin nuo aurinkolasit wau!

Katarimaria kirjoitti...

Kiitos! Sain ne postauksesta palkkiona itselleni, joten niitä näkee varmaan päässäni jatkossakin ;)