perjantai 20. toukokuuta 2016

Mää kans! Toisin sanoen: Jatka lausetta -haaste

En ymmärrä... jos minulle puhutaan ruotsia tai saksaa liian nopeasti.

Seuraavaksi ajattelin... saapua Turkuun (olen Onnibussissa) ja hakea kaupasta jotakin nopeaksi lounaaksi ennen iltapäivän seminaaria.

Viime aikoina... en ole osannut keskittyä kirjoittamiseen kotosalla.



En osaa päättää... mitä puen päälleni lauantaina, kun meillä on juhlat.

Muistan ikuisesti... miltä tuntui odottaa hyväksymiskirjettä yliopistoon. Se oli kamalaa, koska pelkäsin, etten pääse, eikä minulla ollut varasuunnitelmaa.

Päivän paras juttu... on toivottavasti vielä edessä: illalla töiden jälkeen mennään oopperaan!

Noloa myöntää, mutta... kaivan aika usein nenää ajatuksissani.

Viikko sitten... puolisoni oli työmatkalla.


Kaikista pahinta on... pelätä epäonnistumista niin paljon, ettei halua edes yrittää jotakin.

Salainen taitoni on... äestäminen! (Onko lukijoissa joku, joka ei tiedä mitä se on?) En kyllä ole tehnyt sitä yli kymmeneen vuoteen, enkä oikein enää osaa soittaa harmonikkaakaan, mikä on toinen usein ihmetystä aiheuttava taitoni.

Jos saisin yhden toiveen, se olisi... maailmanrauha. (Plus jokin päheä työpaikka ensi vuoden alusta.)

Minulla on pakkomielle... pestä hiukset joka päivä.

Söin tänään... aamupalaksi leipää, jossa oli päällä juustoa ja kurkkua.

Ärsyttävintä on... jahkailu, vitkuttelu ja päättämättömyys. Syyllistyn niihin kyllä jatkuvasti itsekin.

Tekisi mieli... sushia! Töiden jälkeen toivottavasti saan sitä :)

Minusta on söpöä... kun kissat kuorsaavat.

Hävetti... kun kerran kävelin kaupungilla hameenhelma ruttaantuneena ylös niin että varmaan alushousut vilkkuivat! Onneksi muuan ohikulkija ystävällisesti huomautti hameeni olevan "hieman huonosti".

Olenko ainoa, jonka mielestä... kakkujen ja piparien taikina on yleensä parempaa kuin valmiit kakut ja piparit?

maanantai 16. toukokuuta 2016

Kohta kolmekymppinen

Olen potenut kevään mittaan hetkittäistä ahdistusta. Mieleen hiipi kysymys: onkohan tämä kolmenkympin kriisi? Tällä viikolla se pyöreä luku sitten kilahtaa mittariin.

Sinänsä vanheneminen on minusta ihan mukavaa. Olen nyt paljon tasapainoisempi ja onnellisempi kuin teinivuosina tai alle kaksivitosena. Enkä kriiseile yhtään siitä, ettenkö olisi saavuttanut tarpeeksi. Ura on edennyt tähän asti nätisti suunnitelman mukaan ja parisuhde täyttää tänä vuonna huikeat kymmenen vuotta. Jos kaksikymmenvuotissyntymäpäivän aattona olisin listannut unelmiani, uskon, että voisin nyt todeta tärkeimpien niistä täyttyneen.


Kriiseilyni koskeekin nimenomaan sitä, että huomaan elämäni suunnan vakiintuneen. Teini-iässä tuntui mahdolliselta aina halutessaan aloittaa puhtaalta pöydältä, ja jossain mielessä henkisesti teinkin niin muuttaessani 16-vuotiaana pienestä kotikunnastani Tampereelle ja uudelleen 19-vuotiaana Turkuun. Noiden muuttojen yhteydessä ajattelin tekeväni oman elämäni KonMari-inventaarioita: otan mukaan vain sen, minkä haluan, muun jätän. Eihän se käytännössä niin mennyt ja jossain määrin vain pakenin. Mutta periaatteessa.
Olen tähän asti pyrkinyt ajattelemaan, että kaikki on mahdollista, periaatteessa. Jos kyllästyn elämääni sellaisena kuin se on, asialle voi tehdä jotain. Tajuatteko, mitä tarkoitan? En sitä, että olisin jokaisen huonon päivän kohdalla häipymässä takavasemmalle ja jättämässä kaiken, vaan sitä, että kurjat hetket auttaa jaksamaan ajatus siitä, että mitään ei ole pakko - että olen ihan vapaaehtoisesti valinnut tilanteeni ja valitsen sen joka päivä uudestaan.


Nyt kolmekymppisenä alan tajuta, että vaihtoehtoja ei enää olekaan loputtomasti auki. Jos eroaisin nyt, en enää uudessa suhteessa voisi kymmentä vuotta pohtia, tarvitseko olla äitityyppiä halutakseen lapsia, kuten nyt olen tehnyt. Jos nyt vaihtaisin alaa, joutuisin aloittamaan taas siitä pisteestä, missä yksitoista vuotta sitten olin - enkä varmaan ehtisi huipulle ennen eläkeikää. En enää saisi opintotukeakaan, joten paluuta köyhiin mutta huolettomiin opiskeluaikoihin ei sellaisenaan olisi. Usein tulee vastaan asioita, joita olisi ollut hyvä tehdä toisin - olisi pitänyt ottaa sivuaineeksi sen-ja-sen sijaan se-ja-se, olisi pitänyt pitää kielitaitoa yllä paremmin, olisi pitänyt lähteä vaihtoon. Joinakin päivinä tuntuu, että olen vankina valitsemassani laatikossa. Se on ihan kiva laatikko, enkä halua sieltä pois, mutta MITÄ JOS HALUAISIN. Olisiko se mahdollista?

Toisaalta yritän muistuttaa itselleni, että elämää on vielä hyvällä tuurilla kaksi kolmannesta jäljellä. Vaikka nuoruus päättyy ja ikäryhmä pitää nettikyselyssä ruksia uuteen laatikkoon, mikäli tulevinakin vuosikymmeninä tapahtuu yhtä paljon kuin vuosina kahdestakympistä kolmeenkymppiin, ehdin kyllä toteuttaa vielä aika monta unelmaa. Jospa valinnoissa olisi sittenkin vielä kyse järjestyksestä, mitä tehdä ensin kuin mitä ollenkaan. Mistä sitten tällä hetkellä unelmoin? Mitä tahtoisin tehdä ennen kuin seuraava vuosikymmen vilahtaa ohi?

- Haluan edetä uralla: tehdä väikkärin jälkeen post doc -tutkimusta ja ylipäätään alani töitä. Vakiduunia lienee turha odottaa vielä kymmeneen vuoteen, mutta saahan sitä haaveilla.
- Haluan asua ulkomailla edes jonkinlaisen pidemmän pätkän, mieluiten tekemässä niitä uraa edistäviä töitä.
- Haluan matkustella ja nähdä maailmaa aina vain lisää, haluan käydä mm. Gardajärvellä, Alpeilla, USA:ssa, Australiassa, Egyptissä, Kreetalla, Japanissa, Irlannissa ja Portugalissa.
- Haluan jatkossakin löytää aikaa harrastaa kulttuuria, lukea romaaneja, syödä hyvin ja tehdä käsitöitä.
- Haluan säästää, sijoittaa ja vaurastua. (Tutkijan palkallako, hah!)
- Haluan lapsen. Yksi riittää. (Mutta miten tämä haave sopii yhteen kaiken edellä listatun kanssa, onkin iso kysymys.)
- Haluan pysyä terveenä ja hyväkuntoisena niin fyysisesti kuin henkisesti.
- Haluan pitää huolta ihmissuhteistani ja löytää samat tyypit viereltäni vielä kymmenen vuoden päästäkin.
- Haluan asua lähempänä keskustaa. (Espoon keskusta ei lasketa.) Ja ehkä kymmenen vuoden päästä olisi kiva omistaa muutama neliö enemmän. Omakotitalosta en haaveile, omasta pihastakin vain hyvin harvoin.

Mistäs te, hyvät lukijat, haaveilette?

perjantai 13. toukokuuta 2016

Vinkkejä Berliiniin?

Hääpäivämatkalle ei tänä vuonna ehditty, mutta kesäkuulta päätettiin työkiireiden keskeltä kaikella kalmanlinjojen pettämisen uhallakin varastaa yksi pitkä viikonloppu. Suunnataan neljäksi päiväksi Berliiniin!



Siellä en olekaan vielä käynyt, sillä Berliiniä piti säästellä tätä synttärijuhlavuotta varten. Kahtakymppiä täytellessämme nimittäin ystävän kanssa sovimme, että kolmikymppisiä juhlitaan sitten yhdessä tuossa silloisissa mielikuvissamme Euroopan kuuleimmassa bilekaupungissa. Vielä viime keväänä haave oli hengissä, mutta niin vain elämä heitti aikuisuutta tiellemme. Ystävä sai alkuvuodesta vauvan, eikä hänen elämäntilanteensa nyt anna myöden reissaamiselle. Entisten teinigoottipunkkareiden bilematka siirrettiin siis ehkä jonnekin 35-vuotissynttäreiden tietämille. Minusta oli silti jo aika nähdä Berliini, joskin lähden sinne nyt tavalliseen tapaan tutuimman reissukaverini kanssa, ja pariskuntamatkan näkökulma lienee vähän erilainen.



Olisikohan lukijoissani yhtään Berliinin-kokijaa? Mitä siellä kannattaisi nähdä, tehdä, syödä? Meitä kiinnostaa historia, kulttuuri, arkkitehtuuri, taide - ja tietenkin maukkaat illalliset, Saksassa varmaankin oluen kera. Jalkapallosta, jonottamisesta ja ryysiksestä sen sijaan emme tykkää ;)

tiistai 10. toukokuuta 2016

Kevään keskeneräiset

Käsitöitä ei tunnu valmistuvan. Syitä on kaksi: ensinnäkin olen tehnyt aika paljon kaikkea muuta, toisekseen räpellyksiä on työn alla kolme yhtä aikaa. Ne varmaan sitten valmistuvatkin yhtä aikaa (tai sitten eivät). Ehkä valmistumista edistää, jos joudun julkisesti toteamaan, kuinka monta vuotta ne lopulta oikein olivatkaan vaiheessa. Siispä tänään aiheena: keskeneräiset käsityöt!

Monilta muilta kässäihmisiltä löytynee nurkista samanlaisia. Olen pitänyt itseäni aika maltillisena projektien aloittajana, sillä yleensä sallin uuden aloittamisen vasta vanhan valmistuttua. Sama pätee kirjoihin - luen normaalisti romaanin kerrallaan alusta loppuun. Oma lukunsa ovat tietysti ne joskus aloitetut mutta tuhoon tuomitut yritykset, jotka jäävät  lankalaatikkoon pyörimään, kunnes jossain siivouspuuskassa puran ne takaisin keräksi.

Nyt olen kuitenkin lipsunut periaatteistani. Kesken on kolme työtä, joiden kaikkien uskon kyllä vielä joskus valmistuvan. Työn alla olevat projektit majailevat tässä filmitähtimatkalaukussa sohvapöydän alla, josta ne on helppo kaivaa esiin istuessani sohvalle lukemaan tai katsomaan telkkaria.


Keskeneräisistä ensimmäisenä on aloitettu - huh sentään jo viime syksynä - edellisen kesäneuleen jämälangasta ja samanvahvuisesta vihreästä suunniteltu puuvillaneule. Se jäi odottamaan, koska halusin neuloa talvea vasten jotain villaista ja pehmeää. Toinen syy, ja myös miksi homma taas tyssäsi takakappaleen valmistuttua, on että sileää on niin tuhottoman tylsä tehdä! Suunnittelen, että paita valmistuu lopulta kesälomareissun pitkillä junamatkoilla, jos maltan käsitöistä ottaa mukaan ainoastaan sen. Paidan malli on muuten tämä Novitan ohje.


Toisena aloitin toisen jämälankatyön. Nimittäin siitä tilaustyöstä jäi yli pari kerää samaista ihanaa oranssia, ja sitten törmäsin tähän upeaan neulepaitakuvaan. Haluan syksyksi oransseja lehtiä! Sormet syyhysivät kuvioneuleeseen jo muutaman päivän sileän neulomisen jälkeen, joten tämä on nyt se työ, joka etenee aina iltaisin sen mitä aikaa on. Varmaan valmistuu ensimmäisenä, hyvissä ajoin ennen ruskaa. Novitan talven 2009 malli löytyy sekin netistä.


Ja kolmas - tattadaa - jämälankatöistä kaikkein jämälankaisin! Ja se jonka valmistumiseen varmasti menee kaikkein kauimmin! Aloin virkkaamaan siksak-peittoa ajatuksena käyttää niihin kaikki pikkuruiset siniset, vihreät ja violetit minikerät lankalaatikon pohjalta. Näitä sävyjä tuli paljon mummuni perintölankoina, ja osan käytinkin heti yhteen villatakkiin. Mutta jäljellä on vielä aikamoinen keko. Kokonaiseen peittoon ne tuskin riittävät, mutta ideanani on tehdä toisesta päästä villi ja värikäs ja sitten hillitä peittoa virkkaamalla se loppuun vaikka yksivärisellä tummansinisellä jämälankojen loputtua. En ole ihan varma, tuleeko tästä koskaan valmista, koska en tykkää virkkaamisesta yhtään niin paljon kuin neulomisesta ja kokemattomana virkkaajana onnistun saamaan siitä jopa rakkoja. Mutta aika näyttää. Virkattuun siksakkiin on muuten ohje esimerkiksi tässä blogissa.


Kuinka monta keskeneräistä projektia teillä, hyvät lukijat, yleensä on työn alla yhtä aikaa?

torstai 5. toukokuuta 2016

Imagolasit vai ihan arskat vaan?

Postaus toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa.

Pääsin viimekuisessa bloggaajapäivässä tutustumaan aurinko- ja silmälasitrendeihin Instrumentariumin pisteellä, jossa myös otettiin rillien mallaajista kuvia (valokuvaajat Julian Schröpel ja Sanni Riihimäki). Aurinkolasien osalta esittelyssä oli kansainvälinen Solaris-valikoima, johon kuuluu monia huippumerkkejä ja joka löytyy 15 Instrumentariumin liikkeestä Suomessa (minua lähimpänä täällä Espoossa Isosta Omenasta).

Silmälasejahan en ole tarvinnut kohta kymmeneen vuoteen käytyäni silmien laserleikkauksessa, mutta etenkin kesäaikaan olen ahkera aurinkolasien käyttäjä, ja niitä tykkään omistaa useita erityylisiä. Siispä suuntasin innokkaana aurinkolasivalikoiman puoleen, ja ihan ensimmäisenä iskin silmäni kuvassa näkyviin kaksivärisiin Tommy Hilfigerin laseihin. Omasta mielestäni sekä tyyliini että kasvojeni muotoon sopivat parhaiten tuollaiset naiselliset, kulmistaan hieman kissamaiset lasit. Instrun kevään trendeissä ne ovat femme fatale -osastoa!



Silmälaseihin taasen suhteeni on pitkään ollut ristiriitainen, olihan minulle niin suuri identiteettikysymys silloin aikoinaan päästä rilleistä ja niiden myötä ala-asteen alkuluokilta seuranneesta rillipäähikari-imagosta eroon. Kymmenessä vuodessa yleinen suhtautuminen silmälaseihin on kuitenkin kokenut valtavan muutoksen: apuvälineistä on tullut asusteita. Silmälasien käyttäjät omistavat useita kehyksiä eri tilanteisiin kukin tyylinsä mukaan, ja muutama vuosi sitten blogeissakin alkoi näkyä niin kutsuttuja imagolaseja ihmisillä, jotka näkevät vallan mainiosti ilman mitään vahvuuksia.



Tyylikkään silmälasipäisen ystävän innostamana minäkin kuitenkin mallailin nenälleni muutamia esillä olleista kehyksistä, ja kappas - peilistä ei katsonutkaan enää vitosluokkalainen pikkunörtti vaan pätevä maisterisnainen. Siispä astelin reippaasti myös kameran eteen. Silmälaseista esillä oli vain Instrumentariumeihin tuleva Fuzion Step into the world -mallisto, joka on saanut inspiraationsa maailman eri kaupunkien koristeellisista portaista.

Minun nenälläni kuvassa ovat viininpunaiset San Francisco -lasit, joissa mosaiikkikuviota löytyy hillitysti vain sankojen sisäpuolelta. Minua niissä ihastutti juurikin väri ja naisellinen muoto - yhteneväisyys ylemmän kuvan aurinkolasien tyyliin taitaa olla aika ilmeinen! Olisikohan olo fiksumpi konferenssiesitelmää pitäessä, jos maailmaa katselisi taas rillien läpi? Tai sitten voisi räväyttää ja jäädä mieleen pukeutumalla lempiväriin rillejä myöten - mikä naisellisuuden ohella on yksi Instrumentariumin tämän kevään silmälasitrendeistä.

Jos teillä, hyvät lukijat, on tarvetta näin kesän kynnyksellä uusille aurinkolaseille tai silmälasien päivitykseen, saatte Instrumentariumeista 25 % alennuksen mainitsemalla oston yhteydessä koodisanan FUZION!

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vapunpäivän kevyemmät vegetacot

Postaus toteutettu yhteistyössä Santa Marian kanssa.


Sain viime viikonlopun Indiedaysin blogitapahtumasta testailtavakseni kassillinen Santa Marian tex mex -teemaisia uutuustuotteita. Tortillat ovat meillä olleet arkiruokaa jo vuosien ajan, ja illanistujaisissa on usein tarjoiltu nachoja erilaisten kastikkeiden kera, joten makumaailma oli jo ennalta tuttua. Uudet ideat ovat silti aina tervetulleita, sillä ainahan sitä jumittuu samoihin resepteihin ja maustevalikoimiin.

Erityisen innostunut olin minikokoisista tacoveneistä. Tavallisia tacoja ei montaa kertaa ole tullut syötyä, sillä murenevat kuoret ovat hankalia ja sottaisia, kun täytteet eivät millään pysy niiden sisällä. Tämän kuun loppupuolella järjestämme puolison kanssa yhteiset synttäribileet, ja niihin yhtenä tarjoiluteemaideana oli ajateltu tortilloja, joihin jokainen saisi kerätä täytteitä makunsa mukaan. Vaan olisiko sekin liian hasardia sohvalle ja matoille, kun kaikki eivät kuitenkaan mahtuisi syömään pöydän ääressä istuen? Santa Marian kassista paljastuvat tacoveneet voisivat olla nappiratkaisu! Ideaa piti tietenkin testata ja kehitellä ennen bileitä, ja tacoveneet pääsivät tuotteista ensimmäisenä kokeiluun, sopivasti tänä vappujuhlinnan jälkeisenä hieman huterana sunnuntaina, kun mausteinen ja suolainen ruoka maistuu parhaalta.


Koska edellisiltana oli kuitenkin mässäilty sipsiä ja karkkia, yritimme keventää sunnuntairuokaa. Pyrin nykyään laittamaan arkena kotona pääosin kasvisruokaa, ja perinteisistä jauhelihaa sisältävistä ruuista valtaosa on meillä tehty jo vuosia soijarouheeseen. Pointtinani olikin testata tacoveneiden ohella myös Santa Marian uusien valmiiden maustesekoitusten toimimista soijarouheessa.



Soijarouheen maustaminen on minun kokemukseni mukaan aika haasteellista, jotta soijan "rehumainen" ominaismaku peittyy kunnolla. Meillä kokeneilla tulisen ruoan laittajilla se onnistuu ihan vapaalla kädellä maustekaapin antimia yhdistellen, mutta aloittelevalle soijarouhekokkailijalle tai muuten epävarmalle maustajalle voin suositella lämpimästi valmiita maustesekoituksia. Tähän ruokaan käytimme Hot Cayenne -tacomaustepussin, joka sekoitettiin kahteen desiin soijarouhetta, johon ensin imeytettiin neljä desiä liemikuutiolla maustettua vettä ja joka sitten paistettiin öljyssä. Mausteessa oli mukavasti ytyä, mutta kritiikkiä löytyi aika vahvasta juustokuminan mausta, joka Hot Cayenne -nimen perusteella oli vähän yllättävä. Hyvin täyte kuitenkin upposi, ja tästä määrästä sitä tuli juuri sopivasti paketilliseen minitacoveneitä eli neljään annokseen.



Jätimme tällä kertaa keveyden vuoksi kermaviilit ja guacamolet välistä, mutta toki vieraille tarjottaessa kehiteltäisiin laajempi valikoima täytteitä. Nyt soijatäytteen päälle veneisiin koottiin tomaattia, punasipulia, paprikaa, kurkkua, juustoraastetta ja Santa Marian Chunky Salsaa (medium). Ja koristeeksi yrttiruukusta pari lehteä korianteria!

Tacoveneiden ohjeessa neuvotaan lämmittämään ne uunissa, mikä varmaan onkin järkevä tapa, jos tarkoitus on tarjota koko pakkaus kerralla. Me emme kuitenkaan kahden ihmisen aterialle viitsineet tuhlata energiaa uunin lämmittämiseen, ja voinkin todeta, että testattu on tacojen lämpiävän aivan onnistuneesti mikrossakin. Tacoveneet oli helppo syödä sottaamatta, kunhan täytteitä malttoi annostella maltillisesti. Näyttääkin siltä, että ainakin yksi osa synttäritarjoiluja on nyt lyöty lukkoon!