keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Vanhoja omatekoisia (ja uudet kengät)

Tässä männäviikolla ompelutarvikekaappia penkoessani käsiin sattuivat viime kesänä tekemäni housut. Jotain vikaa niissä oli, koska olin tunkenut ne kaappiin odottamaan, että tekisin niille "joskus jotain". Sitten olin autuaasti unohtanut, millä tavalla ne oikein olivatkaan pilalla. Ainoa vika, jonka löysin, oli, että puntista oli ensimmäisellä käyttökerralla ratkennut sauma muutaman sentin matkalta. Korjasin sen ja kokeilin housuja päälle. No mutta nämähän ovat ihan hyvät kesähousut! Parin sentin uudelleentikkauksenko takia olin ne hylännyt vuodeksi kaappiin?!



No, tänä kesänä minulla on punaiset pellavahousut, jollaisia viime kesänä haikailin. Malli on Suuren Käsityön numerosta 9/2011. (Joo, työhuoneen kirjahyllyssä on laatikollinen vanhoja käsityölehtiä, joista olen joskus ajatellut tehdä jotain.) Pöksyjen "juttu" on etukappaleen suht monimutkaiset taskuviritykset, jotka tosin toimisivat ohjeen farkkukankaassa paremmin. Voi olla, että kun jokakesäinen ompeluinnostus jossain välissä iskee, teen samoilla kaavoilla tummansiniset perusfarkut. En nimittäin ole löytänyt hyviä, vaikka vanhojen vastaavien puhkimenosta on jo puoli vuotta.


Ajattelin kirjoittaa uusistavanhoista housuista blogiin, ja kuvia ottaessani huomasin, että tuo pari kesää sitten tekemäni puuvillaneule ei ole tainnut päästä näytille aikoinaan valmistuessaan. Muistan, että yritin sitä kuvata entisen asuntomme parvekkeella, mutta koska en silloin vaihteeksi omistanut kaukosäädintä kameraan, kuvista tuli niin kehnoja, että poistin ne saman tien. Paitaa olen kyllä käyttänyt ahkerasti, ja ennen tätä takatalvea tuollaisella vajaahihaisella neuleella tarkeni ihan mainiosti. Jättimäisestä Käsityöt-kirjanmerkkikansiostani sattui vielä löytymään linkkikin paidan ohjeeseen: taas kerran vanhaa kunnon Novitaa. Tällä kertaa lankakin taitaa olla ihan juuri sitä mitä ohjeessakin. Helman kuvio tosin olisi pitänyt osata tehdä löysempänä. Ei näytä nimittäin minun paitani ihan samalta kuin ohjekuvassa.


Olin näiden kuvien jälkeen lähdössä kirjastoon tekemään töitä, ja meinasin laittaa jalkaan ensimmäistä kertaa ihan oikeat kesäkengät, uudet sellaiset. Kävelin viime kesänä puhki jälleen yhdet mustat balleriinat, ja ostin Henkkamaukasta niille seuraajat. Ennen kuin sain laukun pakattua ja takin päälle, näissä kuvissa näkyvä auringonpaiste oli muuttunut vesisateeksi, joten nilkkurit meni jalkaan edelleen vaan. Ja tällä viikolla on tullut lunta! Ehkä vapun jälkeen viimeistään voisi vilukissakin uskaltaa ilman sukkia ulos...


perjantai 22. huhtikuuta 2016

Tilaustakki


Ensimmäistä kertaa tein neuleen niin, että sen saaja pyysi sitä ja lupasi ihan maksaakin siitä. Lahjaneuleita olen toki tehnyt toiveiden mukaan, mutta kyllä tämä silti jännitti vähän enemmän. Neule menee kaverin äidille, enkä vielä ole kuullut reaktiota valmiiseen työhön. Voi olla, että saan jopa kuvan tästä omistajan päällä julkaistavaksi blogiin! Mutta sitä sitten myöhemmin, ehkä. Haluan nyt kuitenkin esitellä tämän, vaikka eihän se henkarissa näytä samalta kuin päällä.

Neuletakin malli on siis sama, joka valmistui itselle aiemmin täysin erilaisesta langasta. Alkuperäinen ohje on Novitan Lehtoa, ja omani tein samankaltaisella paksulla langalla. Tämä oranssi takki tuli kuitenkin paljon paljon ohuemmasta materiaalista, Novitan Rosesta, sillä sitä sattui olemaan tarjouksessa (Onko Rose muuten häipynyt valikoimista?En ole nähnyt sitä enää Novitan hyllyillä vuodenvaihteen alennusmyyntien jälkeen.) ja siitä oli tarjolla saajaa miellyttävä, syvä oranssi väri.


Malli toimii minusta aika hyvin ohuellakin langalla. Itse asiassa ehkä jopa paremmin kuin paksulla, sillä oma muhkuneuleeni on osoittautunut vähän hankalaksi: se ei mahdu takkien alle ja on reikäisestä pinnastaan huolimatta kuuma. Vähän säätämistä langan vaihtamisessa oli ja jouduin alussa vähän purkamaan, mutta lopulta takista tuli (toivottavasti) sopivan kokoinen tekemällä isoilla puikoilla ja tilattua isompaa kokoa.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kukkakaalicurrysta ja vitkuttelusta

Eilen tein niin hyvää kukkakaalicurrya, että pitää oikein tulla kertomaan.



Siihen tuli:

keskikokoinen kukkakaali
iso sipuli
pari valkosipulinkynttä
makea suippopaprika
desin verran cashewpähkinöitä
valkoisia papuja mausteisessa tomaattikastikkeessa (säilyke)
punainen chili
öljyä
currymaustetta
juustokuminaa
tuoretta korianteria

Ja se valmistui näin: Laita cashewit likoamaan. Silppua kasvikset paloiksi - muuten pieniksi mutta kukkakaali saa jäädä sopiviksi suupaloiksi. Paista sipulit ja paprika öljyssä ja heitä sekaan mausteita. Kaada lionneista casheweista vesi pois ja surauta ne yhdessä kuullottuneiden sipulien ja paprikan kanssa tehosekoittimessa tahnaksi (lisää vettä ja öljyä tarvittaessa). Paista kukkakaaleihin hyvä paistopinta, lisää sekaan tahna ja tölkkipavut. Anna porista jonkin aikaa, tarkista maku (lisää suolaa) ja ripottele päälle tuoretta korianteria.

Meillä tehdään tällaisten curryjen seuraksi nykyään aika usein helppoja leipiä. Taikinaan, josta saa neljä lituskaista leipää, tulee 4 dl jauhoja ja 2 dl jogurttia sekä suolaa, ja leivät paistetaan pannussa öljyssä molemmin puolin.

Elämässäni tapahtuu aika vähän mitään bloggaamisen arvoista tällä hetkellä. Tai no, perjantaina järjestin meikkilaatikkoni ja melkein kuvasin kaikki meikkini. Olisin voinut kirjoittaa siitä postauksen otsikolla "Näin vähän meikkejä on tavallisella ihmisellä - vs. kosmetiikkabloggaajat". Mutta en sitten kirjoittanut, sillä huomasin, että kello oli puoli kaksi iltapäivällä, enkä ollut tehnyt sinä päivänä vielä mitään hyödyllistä ja järkevää. Pakkasin läppärin laukkuun, lähdin Entressen kirjastoon ja kirjoitin sivun verran englanninkielistä tutkimusartikkelia. Tänään kirjoitan tätäkin juttua itse asiassa Helsingin yliopiston kirjastolla - sallin itselleni välissä pienen tauon kielitieteestä, koska olen puoli kymmenestä asti ollut täällä ahkerana, juon smoothien ja surffaan netissä. Ihan kohta jatkan.

Etätöiden huono puoli on, että vetkuttelu on kotona tavattoman paljon helpompaa kuin työpaikalla. Kun tuijottaa keskeneräistä tekstitiedostoa, voi "taukona" vähän siivota, laittaa ruokaa ja lähteä lenkille. Sitten taas surffaa netissä, ja yhtäkkiä on iltapäivä, ja tiedoston tekstimäärä on lisääntynyt kahdella vaivaisella virkkeellä. Välillä on ihanaa, että töitä saa tehdä oman aikataulunsa mukaisesti, meikittä ja kotivaatteissa, mutta viime viikkoina olen kaivannut tosi paljon oikeaa työrytmiä. Että pitäisi aamulla yhdeksäksi ehtiä jonnekin, missä ei olisi muuta tekemistä kuin töitä ja mistä viideltä sitten pääsisi pois. Onhan minulla työpiste yliopistolla, mutta sinne vain on kotoa 160 km matkaa. Varmaan pitäisi silti useammin onnibusseilla Turkuun ihan vaan kirjoittamaan ja saamaan vertaistukea, vaikka muuta asiaa sinne ei olisikaan. Vaan onhan näitä kirjoituspaikkoja muuallakin. Kahviloissa en ole oppinut kirjoittamaan, mutta kirjastoista olen aina pitänyt paljon. Sen olen muistanut taas tänään, kun olen neljän ja puolen tunnin aikana saanut aikaan enemmän tekstiä kuin koko viime viikkona yhteensä.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Orvokkeja!

Keväisten päivien innoittamana olen tämän viikon lämpimimpinä iltapäivinä tehnyt aina parisen tuntia töitä parvekkeella. Partsin keväthuolto on vielä tekemättä: pitäisi vahata kalusteet ja pestä lasit. Kaikkein ankeinta kuitenkin oli, että siellä ei ollut kasvin kasvia! Narsissejakaan en tänä vuonna tullut hankkineeksi. Naputellessani läppäriä elottomassa kesätyöhuoneessa aloin kaivata orvokkeja. Eilen kauppareissulla kurkistelin pariin matkan varrella olevaan kukkakauppaan. Ei orvokkeja, yhyy.


Illalla huolsin pyörää ja ensimmäistä kuntolenkkiä talven jälkeen. Orvokit kuitenkin pyörivät mielessä, ja pyörälenkkini suuntautuikin Plantageniin. Siellä nyt varmasti olisi orvokkeja. Ja olihan siellä. Ja oli vähän muutakin. Onneksi pyörällä kulkeminen vähän rajoitti ostovimmaani.


Orvokkien lisäksi ostin parvekkeelle kasvamaan pikkuruiset taimet pelargonioita ja petunioita. Katsotaan, selviävätkö ne ikinä kukkimaan asti. Parvekkeen varjoisa puoli puolestaan sai viimekesäiseen tapaan muratin amppeliin. Nähtäväksi jää, onko sillä parempi kohtalo kuin edeltäjällään, joka kuivahti loppukesän helteillä ruukkuunsa.


Ja koska parvekekasvien kokoelma oli kaupassa vielä rajallinen (palaan kuukauden päästä hakemaan ainakin joitakin yksivuotisia köynnöksiä), piti vähän kuljeskella viherkasviosastollakin. Traakkipuita meillä oli muinoin Turun-aikoina useampiakin, itse asiassa puolison aikoinaan hankkimia, ja kun muutimme yhteen, minä ja viherpeukaloni pääsimme pelastamaan liian pienissä ruukuissaan kituvia kasveja. Muuttorumban aikaan muuan pimeä asunto kuitenkin vei hengen kaikilta traakkipuilta. Kasvakoon tämä uusi ja pieni yhtä muhkeaksi kuin edeltäjänsä muinoin.


Sutipuun (tuo varrestaan "letitetty" kaveri) innoittajana puolestaan on mummuni, paras tuntemani viherpeukalo. Hän sai jostakin - ehkä arpajaisista - vuosia ja vuosia sitten pienen yksilön, joka nyt on mahtipontinen korkea ja miltei olohuoneen täyttävä puu. Sellaisen minäkin tahtoisin, jos vain olkkariin mahtuisi. Uusien hankintojen myötä korkeaksi venähtänyt kaktus-mikä-lie sai luvan siirtyä lattialle, jotta pikkukaverit pääsevät valoon. Olohuoneen viidakkonurkka näyttää nyt tältä.


Muita keväisen kasvihurahduksen uhreja?