tiistai 15. maaliskuuta 2016

Viimeinen talvineule


Taas tuli yksi neule valmiiksi. Tämän tarinassa oli monta mutkaa: Olen tekemässä kaverin äidille tilauksesta neuletta ja ostin joulunjälkeisalesta sitä varten lankaa. Samalla kertaa ostoskassiin päätyi alekorista neljä vyyhtiä Drops loves you #2 -nimistä koostumukseltaan ihastuttavaa muhkulankaa: 50 % alpakkaa, 40 % villaa, 10 % puuvillaa. Pakkasten keskellä himoitsin siitä superpaksua ja pehmeää kääriytymisneuletta. Ehdinkin jo aloittaa yhtä poolokaulusvillapaitaa, kunnes totesin, että sen kuvioneuleesta tuli kyseisellä langalla liian paksua ja jähmeää.




Samalla tietysti etsiskelin malleja sitä tilaustyötä varten. Mahdollisten joukossa oli tämä Novitan rento neuletakki, joka malliltaan muistuttaa viimetalvista palmikkoneulettani. Se onkin ollut ahkerassa käytössä niin kesällä kuin talvellakin, joten ajattelin, että vaatekaappiin mahtuisi toinenkin. Ja samalla voisi opiskella sitä ohjetta, jossa oli yksinkertainen mutta jollain kummalla tavalla aivoja solmuun vetävä pitsineulekuvio, jossa aluksi jouduin heti purkamaan, kun ajatus vähän katkesi.


Lanka oli ihanaa neuloa, ja neuleesta tuli reikäisellä kuviollakin aivan älyttömän paksu ja lämmin. Kuten arvata saattaa, heräteostoslanka loppui tietenkin kesken, ja paikkasin onnettomuuden tekemällä hihojen resorit eri langasta. Jätin hihat ihan tarkoituksella lyhyiksi, koska olen hihojenkäärijätyyppiä ja ajattelin sen keventävän neuletakin muhkeutta. Jotta lopputulos näyttäisi enemmän suunnitellulta eikä vahingolta, tein punaisella myös reunukseen  pari lisäkerrosta.


Kiinnityksen kanssa jahkailin pitkään ja kokeilin pariakin eri ratkaisua. Ilman mitään kiinnitystä säkkimäisyys voisi toisinaan ärsyttää, ja lämpimyydenkin puolesta olisi kiva saada takki pakkaspäivinä kiinni, ettei napa jäädy. Nappilaatikossa oli kolme muinaisesta duffelitakista pelastettua puunappulaa. Ensin laitoin kiinni kaikki kolme, mutta ensimmäisen käyttöpäivän aikana nyhräsin kaksi niistä irti, sillä yksi ainokainen pampula tuntui paremmalta.


Ja seuraavaksi sama oranssina ja pari kokoa isompana... Mutta ehkä siinä rinnalla myös omaan kaappiin jotain keväisempää.

2 kommenttia:

Saija kirjoitti...

Tyylikäs neule ja kiinnitys on piste iin päälle!

Katarimaria kirjoitti...

Kiitos!