perjantai 16. joulukuuta 2016

Matkakertomus: Alhambra

Andalusian ehkä turistisin nähtävyys on entisaikojen kuninkaiden palatsi Alhambra. 'Punaista linnaa' merkitsevän rakennuskompleksin pystyttäminen aloitettiin jo joskus 1000-luvulla, ja taisi paikalla olla linnoitus jo ennen sitäkin. Vaikka Alhambraan päästetään päivässä jopa 6000 kävijää, vielä lokakuussakin, turistisesongin loppupuolella, liput oli syytä ostaa viikkokausia etukäteen.

Olin ennakkoon hieman skeptinen koko pytinkiä kohtaan, sillä vaikka matkustamista rakastankin, olen todella huono kestämään tungosta ja jonottamista. Näistä syistä monet megaluokan nähtävyyksistä Pariisissa, Roomassa ja Barcelonassa ovat olleet pettymys tai jääneet väliin kokonaan. Alhambrasta kuitenkin kannatti ryysiskammoisenkin pulittaa piletin hinta, sillä väkimäärä hajaantui palatsin valtavalle alueelle yllättävän hyvin.



Alhambran liput myydään kahdessa slotissa: aamupäivän lipulla saa hengailla alueella avaamisesta iltapäiväkahteen ja iltapäivän lipulla sitten kahdesta sulkemisaikaan. Lisäksi lippuun pitää valita tarkempi aika, jolloin pääsee sisään rakennuskompleksin hienoimpaan osaan, Nasridin palatsiin. Me valitsimme aamupäivän ja ehdimme silmittyä alueeseen jo aika hyvin ennen kuin yhdentoista maissa siirryimme palatsin sisäänkäynnin jonoon - huolimatta siitä, että aamussa oli stressipaniikin aineksia. Pienen pensionaatin, jossa majoituimme, aamupalatarjoilu alkoi myöhään ja eteni hitaasti, ja koska jostain kummallisesta bugista johtuen emme saaneetkaan printattua etukäteen ostettuja lippujamme pankkiautomaattien yhteydessä olevista palvelupisteistä, piti vielä poiketa Alhambran lippukassallekin ennen sisäänpääsyä. Aamupalan hotkittuamme siis harpoimme hikipäässä jyrkkää ja loputonta ylämäkeä kohti sisäänkäyntiä, onneksi jonoa ei ainakaan vielä siinä vaiheessa aamua ollut ja aika riitti hyvin koko alueen näkemiseen.



Alhambran alue koostuu siis useista palatseista, niiden keskellä aukeavista sisäpihoista suihkulähteineen sekä puutarha-alueesta. Vielä nykyäaikaisten kastelujärjestelmien aikana vesielementtien ja kasvien täyttämät pihat muuten niin kuumalla ja kuivalla seudulla tuovat mielikuvan paratiisista - mikä lienee ollutkin tarkoitus. Palatsien seinät on koristeltu huikeilla pitsimäisillä arabeskikuvioilla, joiden kerrotaan alunperin olleen värillisiä. Alueelta löytyy  myös kirkko, museo ja taidemuseo.

Mitä olisin kaivannut lisää, oli opastus palatsin historiasta, vaikka opaskirjasta sitä jonkin verran saattoi itse lukeakin. Kauniiden rakennusten keskellä ei kuitenkaan huvita kulkea nenä kiinni kirjassa, joten selkeä ääniopastus tai vaikka kompaktit infotaulut, jotka olisivat kertoneet, mitä eri huoneissa on tehty, millaisia ihmisiä siellä on asunut ja miltä paikka entisöitynä olisi voinut näyttää, olisivat tehneet nähtävyydestä kiinnostavamman.

Lisäksi kompleksiin kuuluu Alcazaba-linnoitus, jonka torneista ja muureilta näkee kivasti kaupunkiin alapuolella. Ilahduin siitä, että Alhambran alueella vilisi melkoinen joukko semikesyjä ja hyvinvoivan näköisiä kissoja!

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Vaihtelunhaluisen neulojan ongelma: parittomat villasukat

Joululahjojen lisäksi käsityölistalla on ollut uusia villasukkia itselleni. Nimittäin viimeisimmän sukkainventaarion myötä rikkinäiset joutivat roskiin ja jäljelle jäi vain tylsiä, rumia ja nyppyisiä yksilöitä.

Neuloin siis itselleni villasukan, oikein hieno siitä tulikin. Sen jälkeen vain olin kovin kyllästynyt kirjoneuleeseen, tein välissä parit lapaset ja vähän matkaa villatakkia. Sitten aloitin toisen villasukan. Eri mallista.


Onko teillä muilla neulojilla tällaista ongelmaa? Tykkään tehdä aina uusia malleja ja opetella kuvioita ja tekniikoita, pitkät pätkät sileää etenevät minulla kaikkein hitaiten, ja todella todella harvoin jaksan tehdä samaa mallia useampaan kertaan. Villasukkien kanssa vaan melkein pitäisi, jos tavoitteena olisi kaksi samanlaista sukkaa.

Aiemmin olen selvinnyt ongelmasta sillä, että teen sukkia ja lapasia kumpaakin yhtä aikaa magic loop -tekniikalla. Kirjoneuleessa se vain on hankalaa, kun mukana on liian monta sotkuun menevää lankakerää, ja tuossa toisessa sukassa oli sen verran monta uutta hahmotettavaa tekniikkaa, että jätin loopin senkin kohdalla väliin. Ei olisi kannattanut.

Katsotaan, jaksaisinko kevääseen mennessä tehdä edes toiselle näistä parin, kun nyt olen näin julkisesti ongelmastani avautunut.


Kissasukka on omasta päästä googlaamalla löytyneistä kuvista inspiroituneena tehty, lankana mummon perintölangoista jotakin vanhaa, mahdollisesti Nallea. Palmikkosukan malli puolestaan on Tiina Kuun Arkadian Ulla -malli, joka löytyy ilmaisena Ravelrystä, ja lankana Novitan Jussi. Tosi nätti ja kiinnostava kärjestä aloitettava malli, jossa tehdään kantapää minulle uudella tekniikalla. Varren takaosassa on erityisen kiva, monimutkainen palmikko. Esittelen nämä paremmin sitten joskus, kun niillä on paritkin!

maanantai 21. marraskuuta 2016

Matkakertomus: Malagasta Granadaan

Andalusian kierroksemme alkoi Malagasta, sillä sinne saimme lennot järkevään hintaan. Muuten emme varmaan olisi koko kaupunkiin eksyneet, sillä se vaikutti enemmän rantaloma- ja biletyskohteelta, kun taas meitä kiinnostivat enemmän esimerkiksi historia ja hienot maisemat. Jäimme Malagaan kuitenkin yhdeksi yöksi ja ehdimme käydä Picasso-museossa ja vähän katselemassa kaupunkia.

Picasso-museo ääniopasteineen olikin oikein positiivinen kokemus: opin tajuamaan vähän paremmin, miksi kyseinen maalaustaiteen mestari on niin hypetetty ja miksi hän maalasi kuten maalasi. Museossa oli aika ruuhkaista, enkä ollut varma, olisiko siellä saanut kuvata, joten katsoin parhaaksi pitää kamerani laukussa.


Lounasta syötiin Oleo-nimisessä, jännästi välimerellisiä ja aasialaisia makuja yhdistelevässä ravintolassa, ja sitten pitikin jo noutaa laukut hotellin säilöstä ja siirtyä bussiasemalle. Onnistuttiin ihan vahingossa varaamaan useammalle siirtymälle liput johonkin luksusbussiin: erikoismukavien penkkien ja nopeamman reitin lisäksi hintaan kuuluikin myös vesipullo, teollinen välipalakakkara ja nappikuulokkeet!


Granada oli reissun kaupungeista ehkä suosikkini. Oli kiva majoitus, mahtava sää ja kaupungissa olisi keksinyt tekemistä helposti useammallekin kuin kahdelle päivälle. Ensimmäisen päivämme pääkohde oli Granadan kuuluisin nähtävyys, maurikuninkaiden palatsi Alhambra. Otin siellä niin valtavasti kuvia, että taidan tehdä siitä oman postauksensa, ja sama koskee toisen Granada-päivämme pääohjelmaa. Silloin nimittäin suuntasimme pienelle patikkaretkelle aika mahtaviin maisemiin.




Granadassa pääsimme myös sekä oikein perinteisten tapasten makuun. Kaupungin erikoisuus on, että joka ravintolassa juoman kylkiäisenä tulee ilmainen pikku tapa. Tungimme sekaan kaikkein täysimpiin ravintoloihin, joimme viiniä matalista pikkulaseista tiskin äärellä seisten ja samalla syöden sormin oliiveja, simpukoita, kroketteja ja uppopaistettua mustekalaa, muun muassa. Näistä illallisista ei luonnollisestikaan juuri ole kuvamateriaalia.

Yhtenä iltana söimme toki myös hitusen hienommin, piperrysruoka kun vaan sattuu olemaan ulkomailla yleensä reilusti halvempaa kuin kotimaassa. Upotimme sisuksiimme Damasqueros-nimisen ravintolan maistelumenun viinipaketteineen, ja tietenkin muistin aikeeni kirjoittaa matkakertomusta vasta jälkiruoan kohdalla.


Kiva muisto Granadasta jäi myös opastetusta kävelykierroksesta. Osallistuimme useammassakin kaupungissa niin kutsutuille "ilmaisille" kierroksille, joissa opastuksesta saa maksaa kukin oman fiiliksensä ja budjettinsa mukaisesti, ja Granadan Albaicin-kaupunginosan kierros jäi parhaana mieleen siinä mielessä, että sillä kuulimme eniten sellaista asiaa, jota ei omasta Lonely Planetin matkaoppaasta ollut jo tullut luettua. Albaicin on siis keskiaikainen, Unescon maailmanperintökohteeksi luokiteltu kaupunginosa. Korkeiden muurien takaa löytyy pieniä puutarhoja, joista yhteen pääsimme kierroksella vierailemaankin. Ja opastuksen jälkeen osasimme bongailla ympäri kaupunkia Granadan tunnusta, granaattiomenaa!


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kämmekkäiden voittaja on arvottu!

Excelöin äsken arvonnan osallistujat tyylikkäästi taulukkoon, ja satunnaislukugeneraattori tuotti voittajaksi kolmella arvalla osallistuneen Elise H:n! Suuret kiitokset kaikille onneaan koettaneille ja lämpimät onnittelut voittajalle! Toivottavasti kämmekkäät pääsevät käyttöön. Olen ilmoittanut voittajalle sähköpostilla.


keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Fiilikset loman jälkeen


On ollut kieltämättä aikamoinen shokki palata miltei kahden Andalusian-viikon jälkeen kotimaahan, jossa kaunis aurinkoinen syksy on sillä välin muuttunut ihan kunnon talveksi ja räntäsateeksi. Marraskuun kylmyys ja pimeys tuli jotenkin enemmän yllätyksenä näin. Koti-ikkunasta nyt näkyvän maiseman kontrasti näihin kuviin on aika valtava. Jospa tänään satanut ensilumi jäisi maahan myräkän laannuttuakin, valaisisi harmautta vähän. Kuten joka vuosi tähän aikaan, taas harkitsen kirkasvalolampun hankkimista (ja ulkomaille muuttamista).


Olisin voinut jäädä reissuun ainakin maaliskuulle asti. Tai sitten en. On kotonakin kiva olla, kissoja ehti jo vähän tulla ikäväkin. Nyt kun vielä pääsisi jotenkin kiinni siihen, mitä töissä olikaan tekemässä. Jouduin kyllä reissussa pariin otteeseen vastailemaan työsähköposteihin, mutta sen verran pääsin irti, että piti sunnuntai-iltana vähän etsiskellä, mihin oikein olinkaan työavaimet ja muistitikun tunkenut jemmaan. Päivärytmi on vielä ihan sekaisin, sillä näin pitkällä lomalla ehti aika hyvin tottua eteläespanjalaiseen elämäntyyliin, jossa illallista syödään iltakymmeneltä kun taas vastaavasti ennen aamukymmentä ei tapahdu missään mitään. Aikeenani on tehdä ainakin pari kunnollista matkapostausta sitten, kun osaan päättää, jaottelenko asiat ja valokuvat kaupungeittain, teemoittain, nähtävyyksittäin vai jollakin muulla tavalla.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kasvislasagne Härkiksestä ja sienistä

Ehdinpäs ajastaa edes yhden postauksen reissun ajaksi!

Mifu-reseptin lisäksi olen syksyn aikana ehtinyt testailemaan toistakin trendikästä lihankorviketta, nimittäin Härkis-härkäpapurouhetta. Viimeksi sitä ostaessani oli jo mielessä, mitä teen: mieli teki nimittäin lasagnea. Ja siitä tulikin oikein hyvää! Mielestäni Härkis oli lasagnessa parempaa kuin soijarouhe, josta kasvisversio on meillä aiemmin tehty. Tässä resepti muistiin.

kasvislasagne

Härkis-sienilasagne (4-5 annosta)

Tomaattikastike

1 pkt Härkistä
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
250 g tuoreita herkkusieniä
1 prk tomaattimurskaa
oliiviöljyä
mustapippuria
paprikajauhetta
suolaa
kuivattua oreganoa
basilikaa
laakerinlehti

Silppua sipulit ja sienet. Paista ne öljyssä pehmeiksi. Lisää mausteet, tomaattimurska ja Härkis. Anna muhia juustokastikkeen teon ajan.

Juustokastike

50 g margariinia
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl maitoa
1/2 pss mozzarellaraastetta
suolaa
valkopippuria

Sulata margariini, sekoita siihen jauhot ja kuumenna hetki mutta älä ruskista. Lisää maito ja kiehauta. Lisää mausteet ja juusto.

Kasaa vuokaan kerroksittain lasagnelevyjä, tomaattikastiketta ja juustokastiketta. Omaan vuokaani tuli tällä setillä kolme kerrosta. Ripottele loput juustoraasteesta päällimmäiseksi. Paista 200-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.


Onkos Härkis jo muille tuttua?

perjantai 14. lokakuuta 2016

Loma!!!

Älkää suotta ihmetelkö blogissa pian koittavaa parin viikon hiljaisuutta. Maanantaista alkaen meikämuija nimittäin latoo naamaan tapaksia jossakin toivon mukaan pikkuisen lämpimämmässä ja aurinkoisemmassa paikassa kuin lokakuinen koto-Suomi. Fiilikseen sopivasti kuvituksena muistoja puolentoista vuoden takaiselta pikavisiitiltä Barcelonaan.

Tällä kertaa suuntaamme Andalusiaan, ja omatoimisen julkisilla liikennevälineillä toteutettavan kiertomatkan reitti tulee olemaan Malaga - Granada - Cordoba - Ronda - Sevilla - Malaga. Olisiko kellään vielä heittää viime hetken vinkkejä tällaisen reitin varrelle?



Kyseessä on palkintomatka sen kunniaksi, että väitöskirjani on lähetetty esitarkastukseen. Etukäteen varattu matka loi ultimaalisen kalmanlinjan kyseiselle tapahtumalle, mutta viime hetken paniikkeja ei tällä kertaa koettu. Itse asiassa alitin dediksen aika reilusti ja olen hoidellut muita hommia tässä jo pari viikkoa. Kesälomattoman kesän jälkeen matka eteläisemmille seuduille on kuitenkin erittäin tervetullut, ja pääsen vastaanottamaan marraskuun toivottavasti ladattuna riittävällä määrällä uutta motivaatiota ja aurinkoenergiaa.

Hauskasti samoihin syksyisiin aikoihin osuu myös edellinen opinnäytetyön loppuunsaattamishetki: aika tarkkaan viisi vuotta sitten nimittäin päivitin kuulumisiani päivänä, jolloin kiikutin kansitetun gradun tiedekuntaan! Niin se aika lentää!

Muistakaapa te, Hyvät Lukijat, sillä välin osallistua sankoin joukoin kämmekkäiden arvontaan tämän postauksen kommenttilaatikossa! Aikaa on vielä lokakuun loppuun.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Itsekasvatettua minttuteetä

Tämä kesä oli vähän kehno parvekekasvien suhteen, sillä puutarhurin huomio oli hieman muissa asioissa. Yksi kasvi, monivuotinen piparminttu nimittäin, ei laiminlyönneistä piitannut, vaan rönsyilee laatikossaan vielä nytkin. Koska mojito-bileitäkään ei ole tullut järjestettyä, piti ainoalle onnistuneelle sadolleni keksiä jokin säilöntäkeino. Kuivasin sitä siis teeksi!


Leikkasin mintut varsineen pieniksi kimpuiksi, jotka sidoin ompelulangalla ja ripustin asunnon kuivimpaan ja hajuttomimpaan (ja huomaamattomimpaan) nurkkaan roikkumaan ja unohdin sinne pariksi viikoksi. Löydettyäni sopivan rapiseviksi kuivuneet nyssäkät, riivin lehdet isoimmista varsista irti ja säilöin purkkiin teekaappiin. Minttuteetä voi sitten lipitellä hunajan kanssa sadepäivinä samalla kun kutoo tämäntalvista neuletakkia. Siitä on muuten jo selkäkappale valmis.


Oli minulla kuvia työvaiheistakin, minttunyyteistä roikkumassa työhuoneen kaappien ovissa, mutta nähtävästi olen tässä pari viikkoa kuvaillut kamerallani fiksusti ilman muistikorttia huomaamatta siinä mitään vikaa. Taas yksi todiste, että olen aika pahasti loman tarpeessa. Onneksi se kesä- ja syyslomien yhdistelmä jo viikon päästä koittaakin!

maanantai 3. lokakuuta 2016

Konepestävät juomapullot vertailussa


Kolme vuotta sitten sijoitin lasiseen Lifefactoryn juomapulloon. Puteli on kulkenut matkassani töissä, matkoilla ja kuntosalilla harva se päivä, ja kestävyyden puolesta puhuu, että se ylipäätään on lasisuudestaan huolimatta edelleen aivan ehjä! Nyt se kuitenkin sai kilpailijan, sillä muutamiin sen ominaisuuksiin hermostuneena menin ja ostin uuden kestopullon, teräksisen Alfin, joka lasisen edeltäjänsä tavoin sopii tiskikoneessa pestäväksi. Muille kestäviä juomapulloja harkitseville päätinkin tehdä listauksen näiden kahden plussista ja miinuksista.

Konepestävä kestopullo ylipäätään on monesta syystä parempi vaihtoehto kuin muovisten kaupan vesipullojen jatkuva uudelleen täyttäminen. Ensinnäkin hankalasti puhdistettavaan pulloon kertyy nopeasti bakteereita, minkä huomaa siitä, että muovipullossa vesi alkaa nopeasti maistua pahalta ja pullon korkki haista. Toisekseen nykyisiä muovipulloja ei ole tarkoitettu käytettäväksi moneen kertaan, ja muovista voi jatkuvan käytön myötä irrota veteen esimerkiksi ftalaatteja, joita ei ehdoin tahdoin kannata elimistöönsä päästää ainakaan siinä tapauksessa, että ajattelee vielä joskus lisääntyvänsä.


Lifefactoryn juomapullo (lasia, tilavuus 0,4 l)

+ Vesi pysyy pitkään hyvän makuisena.
+ Pullon voi täyttää myös esim. pirtelöllä, sillä isosuinen pullo puhdistuu koneessa helposti muustakin kuin vedestä.
+ Pulloon on saatavilla sekä "urheilukorkki" (flip top) että kierrettävä normaalikorkki.
+ Käytössäni pullo on lasisuudestaan huolimatta ollut todistetusti kestävä.
+ Mielestäni pullo on tyylikkään näköinen ja valittavana on paljon värivaihtoehtoja.
+ Lasi on kaikkein turvallisin vaihtoehto, jos pelkää kemikaaleja.

- Pullo on iso ja painava ollakseen alle puolen litran vetoinen.
- "Urheilukorkki" ei pysy kunnolla kiinni: se vuotaa helposti, jos pulloa säilyttää vaakatasossa. Jos pulloa ei saa pystyyn vaikka repun sivutaskuun, on pakko käyttää normaalikorkkia.
- Normaalin korkin kanssa pullon suuaukko on niin leveä, että kun yrittää hörpätä siitä esimerkiksi liikkuvassa bussissa, saa helposti vedet rinnuksilleen.
- Lasipullo on mahdollista saada rikki, jos sen vaikka pudottaa käsistään.


Alfi ElementBottle -juomapullo (ruostumatonta terästä, tilavuus 0,6 l)

+ Vesi ei ala maistua "teräksiseltä" pitkänkään päivän aikana, maku on yhtä hyvä kuin lasipullossa.
+ Pullo on isompi mutta selvästi kevyempi (ja halvempi) kuin Lifefactoryn pullo.
+ Korkki pysyy varmasti kiinni ja töyssyisellä bussimatkallakin on helppoa juoda siististi.
+ Teräspullo kestää kolhut lasista paremmin.
+ Korkin saa purettua osiin ja kaikki palat saa pestä koneessa.

- Monimutkainen korkki likaantuu helposti esim. huulipunasta ja sitä saakin pestä usein.
- Korkki menisi esim. pirtelöstä taatusti tukkoon. En laittaisi pulloon muuta kuin vettä.
- Vesi tulee korkin läpi hitaasti, mikä ärsyttää, jos on kova jano.
- Pullossa ei ole kantokahvaa.

Lifefactoryn pieni pullo maksaa esimerkiksi Ruohonjuuressa, josta sen itse aikoinani ostin, n. 30 euroa. Alfin pullo on vähän halvempi, sitä löytää kotimaisista verkkokaupoista noin kahdellakympillä.

perjantai 30. syyskuuta 2016

Facebook-sivut + ARVONTA!

Nykyään kuulemma tosi moni seuraa blogeja Facebookin kautta. Itse olen jumahtanut ihan perinteisiin seurantasivustoihin, lähinnä Bloggeriin ja Blogloviniin, mutta koska kehitys kerran kehittyy, yritän nyt itsekin roikkua mukana. Tästä syystä olen siis perustanut myös tälle blogille oman Facebook-sivun! Se löytyy täältä. Nähtäväksi jää, ilmestyykö sinne muita seuraajia kuin äiti ja anoppi ;)

Entä muistatteko vielä sen ajan, kun blogiarvonnat eivät olleet mainostusta vaan bloggaajan omin pikku kätösin ostamia tai tekemiä juttuja? Tähän uudistuksen kylkeen minä pistän nyt pystyyn oikein vanhanaikaisen sponsoroimattoman arvonnan. Haluan ilahduttaa sillä uskollisia lukijoitani, joita kommenttiboksin hiljaisuudesta huolimatta tiedän siellä ruudun takana pyörivän, ja toki olen kiinnostunut tietämään, millaista muuta porukkaa juttujani säännöllisesti tai epäsäännöllisesti seurailee. Ja jospa tämän myötä tulisi kolmas seuraaja sinne Facebookiinkin :D

Arvonnassa palkintona ovat allekirjoittaneen omakätisesti merinovillaisesta jämälangasta neulomat kämmekkäät. Malli mukailee Ulla-neuleen Rinsessa-kämmekkäitä, ja valepalmikkoneule on erittäin joustavaa, joten uskon kämmekkäiden sopivan hyvin monenkokoisiin käsiin.




Arvontaan voi osallistua yhdellä, kahdella tai jopa peräti kolmella arvalla seuraavasti:

- Saat arvan kommentoimalla tätä postausta. Kirjoita kommenttiin nimesi tai nimimerkkisi ja toimiva sähköpostiosoite, josta saan sinut kiinni voiton osuessa kohdallesi.

- Saat arvan, jos olet kirjautunut blogin seuraajaksi joko Bloggerin, Bloglovinin, Blogit.fi-sivuston tai Blogipolun kautta. Kerro kommentissasi, mitä kautta seuraat.

- Saat arvan liittymällä blogin Facebook-sivun seuraajaksi. Kerro tästäkin kommentissasi!

Osallistumisaikaa on ensi kuun loppuun asti, siis 31.10.2016 on viimeinen päivä jättää kommentti.

torstai 22. syyskuuta 2016

Palak paneer Mifusta - nopea lihaton arkiruoka

Tämän kesän hitti-lihankorviketta eli nyhtökauraa en ole vielä lähikaupastamme löytänyt, mutta kahta muuta uutuus-kasvisruoka-ainesta, Härkistä ja Mifua, olen päässyt maistamaan. Mifua ostoskoriin pakatessani mielessäni oli jo tarkkaan, mitä siitä aion tehdä - nimittäin intialaista pinaatti-juustocurrya, palak paneeria!

Mifu on siis Valion panostus nyhtökaurabuumiin, maitopohjainen "paistettava ruokarae", jota on markkinoitu nyhtökauran tapaan jauhelihan korvaajana. Ensivaikutelma on hyvin raejuuston kaltainen, mutta toisin kuin raejuusto, Mifu kestää paistamista. Palak paneer taas on intialaisissa ravintoloissa lemppariannokseni, mutta kotioloissa sen valmistaminen on sopivan juuston puuttuessa vähän hankalaa. Leipäjuusto on koostumukseltaan vääränlaista ja kotijuusto muuttuu paistuessaan vetiseksi. Olisiko Mifusta apua pulmaani?

mifu


K-Ruoka-sivustolta löytyikin ihan valmis Mifu- palak paneerin resepti. Sitä mukaillen tein oman, vähän kevyemmän versioni, sillä kuohukerma kuuluu meillä vain viikonlopun spesiaaliruokiin, ei normikeskiviikon päivälliseen. Hyvää tuli silti, ja Mifu toimi mainiosti tässä ruoassa. En kyllä ihan näe, että tämä paistonkestävä raejuusto kilpailisi samassa sarjassa nyhtökauran ja Härkiksen kanssa, mutta curryjen ystävä toivottaa sen lämpimästi tervetulleeksi lähikaupan juustolaariin. Ostan toistekin, ja teen seuraavaksi vaikka kadai paneeria (eli juustoa tomaateilla) tai shahi paneeria (juustoa cashewpähkinöillä). Mutta tässä tämä minun versioni tästä reseptistä teillekin:

Kevyempi palak paneer Mifusta

1 prk Mifua
2 pss pakastepinaattia
2 sipulia
valkosipulia maun mukaan
margariinia
currya
jauhettua korianteria
kurkumaa
juustokuminaa
kuivattua, jauhettua inkivääriä
chilimaustetta
kasvisliemifondia ja/tai suolaa maun mukaan
2 dl maustamatonta jogurttia

Paista Mifu-rakeita margariinissa, kunnes ne ruskistuvat vähän. Heitä sekaan silputut sipulit ja kuullota, lisää sitten mausteita maun mukaan (itse laitan aina silmämääräisesti ja paljon). Lisää jäiset pinaatit pannulle, ja kun ne ovat kunnolla sulaneet ja lämmenneet, lisää kasvisfondi ja jogurtti. Tarkista mausteiden ja suolan määrä ja tarjoa kaveriksi riisiä.



tiistai 20. syyskuuta 2016

Pöllöhame tyttövauvalle

Toissa viikonloppuna juhlittiin kummityttöni nimiäisiä. Kummien yhteisen lahjan lisäksi pistin pakettiin myös omatekemäni hamosen. Toisen - tämä nimittäin meni samaiselle tyttöselle kuin se aiempi, neulomalla tekemäni hame. Niin, en osannut päättää, tehdäkö hame ompelemalla vai neulomalla, ja tein sitten molemmat. Pöllökangas löytyi ihan Eurokankaan palalaarista, ja sitä jäi vielä yli. Saa nähdä, mitä lopusta keksin.


Tähänkin hameeseen löytyy netistä englanninkielinen ohje, jossa koko tosin on noin yksivuotiaalle. Koska tuumamittojen kääntäminen senteiksi on vähän vaivalloista, ja koska pienensin ohjetta nuoremmalle vauvalle, ajattelin kirjata sen suunnilleen suomeksi ylös. Hyviä kuvia työvaiheista löytyy tuolta alkuperäisestä ohjeesta. Itsehän en tietenkään muistanut sellaisia ottaa - hyvä kun muistin valmiin hamosen kuvata ennen pakettiin laittamista.

Hame kootaan kolmesta, jokainen hieman toistaan leveämmästä kangassuikaleesta. Ne voivat mainiosti olla eri kuviolla tai värillä, kuten alkuperäisessä ohjeessa, jolloin tämä lienee oivallinen tapa tuhota jämäkankaita. Tai hillitymmästä tykkäävä pysyttelee yhdessä kuviossa kuten minä. Ohut puuvilla toiminee tässä parhaiten, sillä yläreunan taite tulee helposti liian paksuksi. Lisäksi tarvitaan ainoastaan kuminauha.

Yksivuotiaan koossa (alkuperäisessä ohjeessa) kangassuikaleiden mitat ovat 106 cm x 12 / 17 / 22 cm. Pienemmän vauvan koossa puolestaan 75 cm x 9 / 12 / 15 cm.

Jokaisesta kangassuikaleesta päärmätään alareuna. Sitten ne asetellaan päällekkäin, siksakataan reunasta yhteen ja käännetään kuminauhakujaksi. Kuminauhan pituudella on helppo säädellä kokoa tarkemmin. Rypytys venyttää kumpparia jonkin verran jo "valmiiksi", joten itse en mitannut varsinaisesti käyttämääni nauhan mittaa, vaan mallailin, että ilman venyttämistä hameen vyötärömitaksi tuli noin 50 cm. Sitten vaan ommellaan ja huolitellaan hameen sivusauma.

torstai 8. syyskuuta 2016

Simpukoita vuosipäivän kunniaksi


Viime viikolla tuli kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä, kun puolisoni kanssa tapasimme toisemme ensimmäisen kerran. Päätimme juhlistaa sitä korkkaamalla viimeisen ja kalleimman synttärilahjaksi keväällä saaduista sampanjoista, sellaisen osuvasti kymmenen vuotta vanhan.

Hienon viinin kaveriksi piti tietenkin olla jotain vähän peruspöperöä fiinimpää ruokaakin, ja päätimmekin toteuttaa pitkään suunnitellun ajatuksen ja keitellä itse simpukoita. Simpukat ovat yksi lemppariannoksiani ravintolassa, mutta itse en tosiaan ollut koskaan uskaltanut niitä kokeilla. Olin kai kuvitellut, että niiden kokkailu on vaikeaa, jotain menee pieleen ja tuloksena on ruokamyrkytys!

No, eihän se kovin vaikeaa ollut, ja netti on täynnä ohjeita ensikertalaiselle.

Ensin simpukoitten kuoret harjailtiin puhtaaksi ja varmistuttiin, että ne olivat eläviä. Vaikka ostoksemme olivat valmiiksi valikoituja, joukossa oli muutama, jonka kuori oli rikki, ja yksi raukka otti ja kuoli, kun mieheni pudotti sen kolinalla tiskialtaaseen. Simpukoiden tietää siis olevan eläviä siitä, että ne ovat tiukasti kiinni tai sulkeutuvat, kun niitä koputtelee.



Ensimmäinen simpukkakokeilumme oli perinteinen resepti merimiehen vaimon tapaan. Siihen tuli

2 rkl voita
sipuli
2 dl valkoviiniä
2 dl kermaa
suolaa
persiljaa

Sipulisilppu kuullotetaan kattilassa pehmeäksi. Kattilaan lisätään valkoviini, ja kun se kiehuu kunnolla, heitetään puhdistetut (ja elävät) simpukat sekaan. Niitä höyrytellään kannen alla noin 5 minuuttia, kunnes kuoret ovat avautuneet ja simpukkaraukat menehtyneet. Sitten simpukat nostellaan liemestä pois lautasille. Kattilaan jääneeseen kastikkeeseen lisätään kerma ja keitellään vielä hetki. Liemi maustetaan suolalla ja tarkistetaan, että maistuu hyvältä, ja sitten kaadetaan simpukoiden päälle. Lopuksi silputtu persilja koristeeksi, ja ääntä kohti hyvän leivän ja viinin kera.




Ihan yhtä hyvää tuli kuin ravintolassa! Tosin seuraavalla kerralla kokeillaan ehkä jotain vähemmän perinteistä reseptiä - vaikka kerman ja persiljan sijaan kookosmaitoa ja korianteria.

Sellainen rentouttava perjantai-ilta meillä. Viimeisen kuvan taustalla näkyy hienosti olohuoneen sotku. Viikonlopun rutiiniin kuuluu, että perjantaina rentoudutaan, ei missään nimessä siivota. Siivoamista varten on nimittäin sunnuntai.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Kesän kirjat

Pitäisikö herättää henkiin vanha blogini kategoria, nimittäin lukemani romaanit? Luen kuitenkin noin kirjan kuussa, ja tämä voisi olla kiva paikka laittaa ylös, mitä iltalukemisina onkaan tullut ahmittua. Kiinnostaisiko siellä lukijoista ketään?

No, vaikkei kiinnostaisikaan, niin tässä kesän saavutukset.


Otto Lehtinen: Wurlitzer

Tämän kirjan sain toukokuussa synttärilahjaksi, kuulemma Hesarin kehuvan arvion perusteella. Teos olikin tyyliltään sitä sarjaa, mistä tykkään: luen mielelläni ajatuksella sommiteltuja lauseita, joissa sanojen yllättävät yhdistelmät .

Tarinan keskiössä on joukko toisiinsa kietoutuvia ihmiskohtaloita, joita yhdistää eksyksissä olo. Hukassa on identiteetti, rakkaus, mennyt ja tuleva, ja kirja onkin aika melankolinen. Keskeisimmät päähenkilöt ovat kolme homomiestä ja yksi transsukupuolinen, mutta heidän keskeiset ongelmansa (Kuka olen? Mitä haluan?) ovat samaistuttavia kelle tahansa.

Teos on muuten alle kolmekymppisen kirjailijan esikoinen. Tunnen itseni tosi vanhaksi, kun minua nuoremmat tyypit kirjoittavat romaaneja!


Katja Kettu: Kätilö

Juoni lyhyesti: Lapin sodan aikana kätilö rakastuu saksalaiseen upseeriin, ja kaikki menee pieleen. Tämä oli lukulistallani pitkään, mutta en saanut aikaiseksi hakea kirjastosta, koska lukulistalla on ollut aika paljon muutakin. Kesällä bongasin pokkarin kuitenkin kahdella eurolla Hakaniementorin kirppiskojusta ja ahmin koukuttavan kirjan muutaman päivän aikana. Tarina oli aika järkyttävä - en suosittele herkimmille. Mutta minä tykkään kamalista tarinoista (koska sitähän elämä on, yksi kamala tarina, ja yhtä aikaa kaunis) - ja mieluiten luettuna, koska  Lukukokemus muistutti minusta aika paljon Sofi Oksasen Puhdistusta: samalla tavalla kamala tarina, samalla tavalla kauniisti kerrottu.

Pitäisi varmaan nähdä kirjasta tehty elokuvakin, mutta vähän epäilyttää, koska olen lukenut leffasta vain kehnoja arvosteluja. Nyt kun tykkäsin kirjasta, huono leffa varmaan harmittaisi vielä enemmän. Ja yleensä mielestäni kamalat tarinat toimivat kirjoina paremmin kuin elokuvina: Puhdistuskin oli huippu kirja, mutta elokuvaa en tahdo nähdä uudelleen. Siitä nimittäin seurasi pahempi ahdistus kuin mistään kauhuleffasta ikinä.


Fjodor Dostojevski: Idiootti

Kesän klassikon löysin jo keväällä Kierrätyskeskuksesta mutta sain aloitettua vasta kiinnostavampien kirjojen jälkeen. Tämä oli toinen lukemani Dostojevski - Rikoksen ja rangaistuksen kahlasin läpi viime kesänä. En tajua, mistä juontaa juurensa käsitys, että Dostojevski olisi vaikeaa ja pitkäveteistä luettavaa. Molemmat lukemani kirjat ovat olleet tosi viihdyttäviä ja mukaansatempaavia!

Tarinan päähenkilö, idiootiksi leimattu ruhtinas Myskin, on rakastettava ja vilpitön henkilö, joka ei näiden ominaisuuksiensa takia oikein pärjää 1800-luvun seurapiireissä. Häntä pyörittelevät mielensä mukaan kaksi omalla tavallaan traagista naishahmoa, ja juoni onkin paikoitellen melkoista saippuaoopperaa, jossa juodaan shampanjaa aamuun asti Pietarin valkeissa kesäöissä, ja kukaan muu kuin Myskin ei tarkoita sitä mitä sanoo. Hetkittäin toki vuoropuhelu ja kuvailut tuntuvat loputtomalta jauhamiselta ja vanhanaikainen kieli väsyttää, mutta läpi kahlaamisen vaivan palkitsee seuraava villi, elokuvallinen käänne.

Oliko tuttuja kirjoja?

tiistai 30. elokuuta 2016

Kurpitsaleipä padassa

pataleipäKurpitsat ovat saapuneet kauppoihin! Syksy on täällä!

Syksyn myötä olen innostunut taas leipomaan. Löysin kaupasta kauniin pienen myskikurpitsan, ja päätin tehdä jo viime syksynä onnistuneeksi osoittautuneita kurpitsasämpylöitä. Taikina on mukailtu tästä reseptistä. Kun taikina oli kohonnut, iski laiskuus, enkä millään jaksanut alkaa pyörittelemään sämpylöitä. Ehkä samalla ohjeella tulee leipäkin!

Pistin uunin kuumenemaan ja heivasin taikinan sellaisenaan klassiseen Arabian Kokki-pataani, johon olin toki pyyhkäissyt hieman öljyä. Ja hyvinhän se toimi leipänäkin!


pataleipäTässä pataleiväksi muokkaamani ohje teillekin:

Kurpitsainen pataleipä

n. 600 g myskikurpitsa
2 dl vettä
1 dl ruisjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
8-9 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
3 rkl siirappia
1 dl oliiviöljyä

Kuori ja paloittele kurpitsa. (Poista siemenet, jos et halua niitä leipään. Itse jätin ne terveellisiksi sattumiksi sekaan.) Keittele kurpitsapaloja vedessä n. 20 min, kunnes ne ovat pehmeitä. Muussaa ne haarukalla tai sauvasekoittimella ja jäähdytä kädenlämpöiseksi.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kurpitsamössön sekaan siirappi ja öljy, ja sekoita ne kuiviin aineisiin. Vaivaa taikinaa kunnes se irtoilee kulhon reunoista, ja jätä kohoamaan ainakin tunniksi (kohoaa reippaasti). Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja pyöräytä leivänmuotoiseksi möykyksi. Anna kohota vielä ainakin sen aikaa, kun uuni lämpenee. Voitele pata tilkalla paistonkestävää öljyä ja laita se kuumenemaan 200-asteiseen uuniin. Kun uuni ja pata ovat kuumia, humpsauta leipä pataan, kansi päälle ja paista n. 40 min. Ota kansi pois ja paista vielä 15-20 min, kunnes leivän pinta on kauniin ruskea.