keskiviikko 20. toukokuuta 2015

#viimeinkininstagramissa


Miltei kolme vuotta sitten aloitettuani uuden työn päätin elämäni siihenastisista pisimmän työsopparin ja suurimman palkan kunniaksi törsätä ensimmäiseen oikeaan älypuhelimeeni. Lumia 800 oli kelpo kumppani, mutta lopulta suhteemme alkoi rakoilla ja ajautui kriisiin, koska

a) Hesarin sovellus ei käynnistynyt kuin silloin tällöin ja jos käynnistyi, versio oli paljon kehnompi kuin taloutemme Android-laitteissa oleva.

b) Vanhaan Lumiaan ei saanut uudistunutta karttaa, joka toimisi ilman nettiä tai kunnolla ylipäätään. Jouduin ulkomailla menemään sinne, minne puoliso näytti.

c) Kaikki tapahtuu nykyään Instagramissa, kuten kävi harvinaisen selväksi Indiedaysin bloggaajapäivässä, jossa en voinut osallistua yhteenkään arvontaan. Kasisataseen nokialaiseen kun ei saa edes mitään beetaversiota. Kerran jopa latasin toiveikkaana Instacamin ja melkein heitin kapulan seinään.

Harmittaa, että muuten toimiva ja lähes naarmuton puhelin yksinkertaisesti vain vanhenee niinkin nopeasti kuin kolmessa vuodessa. Tosiseikat tunnustettuani kuitenkin päätin vain hyväksyä tilanteen. Eilen, kolmivuotiseksi venyneen pätkätyöketjuni lähestyessä loppuaan, perehdytin seuraajaani tehtäviin ja roudasin satulatuolini työhuoneelta kotiin. Sitten pyöräilin Kauklahteen hakemaan "Lähellä"-pakettini, ja unohdin Euroviisut lataillessani siihen sovelluksia.


Koska uusikin kapula varmaan vanhenee taas muutamassa vuodessa, en raaskinut siihen ihan hirveästi rahaa sijoittaa.  Päädyin kullanväriseen LG G3 s -puhelimeen, joka pienten alkusähellysten jälkeen tuntuu ihan kivalta, joskin Lumiaa isommalta. Eikä se mahtune salilla ja lenkkeillessä käyttämääni vyölaukkuun!

Ja nyt sitten tosiaan olen siellä Instagramissa. Luonnollisesti minut löytää nimellä katarimaria. Vinkatkaapa jotakin kivaa seurattavaa!

Ei kommentteja: