keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Uusi laukku ja sen sisältö

Lauantaina piipahdin käyttämässä arvonnassa voittamani messulipun Kädentaitotapahtumassa ja OutletExpossa. Yllättäen en ostanutkaan lankaa vaan pari nyyttiä kangasta, joista lisää myöhemmin, ja outlet-puolelta mukaan tarttui uusi laukku. Nahkaa se ei ole, ja nähtäväksi jää, kuinka pian se nuhraantuu, mutta sorruin punaisen värin ja oivallisen, juuri etsimäni kaltaisen - ja ilmeisen vaikeasti löydettävän - täydellisen mallin takia.

Toissailtana uutta kassia työlaukuksi pakkaillessani innostuin kuvailemaan tirkistelypostauksen kassini sisältöön, koska itse tykkään lukea tällaisia toisten blogeista.

Tiistaista Turku-päivää varten pakkasin mukaan korttilompakon, kännykän, kynän, käsirasvan ja tietenkin matkaliput, joilla pääsisin Turkuun ja takaisin.

Olennainen työlaukun kokoon vaikuttava tavara on myös läppäri, pari vuotta vanha ultrakevyt Sony Vaio, jonka avulla työmatkankin voi käyttää hyödyksi. Suojalaukku on itse ommeltu, ja laukun, lompakon ja läppäripussin värityksestä voinee tehdä päätelmiä lempiväristäni. Myös laturia sekä tietokoneeseen että kännykkään pitää kantaa mukana, koska päivästä oli tulossa pitkä.

 Lisäksi laukun vakiovarusteita ovat kaksi kukkaropussukkaa, joista toinen toimii käteislomakkona ja toinen yleisenä selviytymispakkauksena. Kamalaa olisi, jos unohtaisin avaimet, nenäliinat tai muistitikun, jossa majailevat uusimmat kopiot väikkäriaineistosta ja teksteistä siltä varalta, että verkkolevyn käyttö ei onnistukaan. Aurinkolasit vaihtuivat aamulla säätiedotuksen katsottuani sateenvarjoon. Kuulokkeet pitää olla siltä varalta, että paluumatkalla särkee päätä ja väsyttää niin, ettei jaksa tehdä muuta kuin kuunnella musaa.

Käteispussista löytyi tällä kertaa matkakortti, P&S:n leimakortti ja vähän rahaa. Tätä en aina kanna mukanani, koska maksan yleensä kaiken kortilla ja eilisaamunakin kävelin pikavuoron pysäkille, mutta oli hyvä, että kolikoita olikin mukana, koska ostin opiskelijoiden myyjäisistä kahvitauolle pari suklaakeksiä.

Selviytymispakkaus kertoo lievästä Muumimamma-taipumuksesta varautua kaikkeen. Olen monta kertaa yllättänyt satunnaisia tuttavuuksia sillä, että laukustani hätätilassa löytyy apu muun muassa hiertäviin kenkiin, närästykseen, päänsärkyyn, lohjenneeseen kynteen tai huonoon hiuspäivään.



Blogihistorian hauskuuksia on, että voi verrata, miten työkassin sisältö on muuttunut viidessä vuodessa, siis vuodesta 2009, jolloin tein ensimmäistä työtäni yliopistolla eli harjoittelua. Kalenteria en enää kanna mukanani, sillä reilun vuoden verran olen käyttänyt sähköistä kalenteria ja alun takkuilun jälkeen tottunut siihen. Musiikkikin kulkee kännykässä, eikä kynänippu enää ole niin välttämätön kuin ennen, koska muistiinpanot voi tehdä puhelimeenkin. Lompakko on vaihtunut erillisiin kortti- ja käteispussukoihin, puuteria en ole kantanut mukanani vuosiin mutta vesipullo ja huulirasva ovat välttämättömyystarpeita edelleen. Yleisesti ottaen lienen muuttunut sekä laukun sisällön että muun elämän suhteen hieman siistimpään ja organisoidumpaan suuntaan. Kun arki on kiireistä ja stressaavaa, pysyn paremmalla tuulella, kun tavarat ovat oikeilla paikoillaan eikä niitä tarvitse esimerkiksi kaivaa esimerkiksi kuiteista ja käytetyistä nenäliinoista kasautuvien röykkiöiden alta. Siivoankin laukkuni turhuuksista ja lisään selviytymispakkauksen hätävaratarpeita suunnilleen joka käytön jälkeen, paitsi jos olen tullut kotiin tosi myöhään ja lähdössä taas aamulla aikaisin ovesta ulos.

Onko sinun, hyvä Mahdollinen Lukija, laukkusi hallittu kaaos? Mitä sinun selviytymispakkaukseesi kuuluu?

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Erään tuolin tarina

Kesällä 2003, hurjat 12 vuotta sitten, 17-vuotiaana lukiolaisena, olin muuttamassa ensimmäiseen omaan asuntoon. Toki olin jo vuoden päivät asunut poissa kotoa, erään sukulaistädin alivuokralaisena, mutta siinä huoneessa omia huonekaluja minulla oli vain sänky ja kirjoituspöytä. Kämppiksen kanssa yhteisessä kolmiossa sisustettavana olikin sitten myös olohuone ja keittiö, ja siispä tuona kesänä ennen muuttoa ostin ensimmäiset aivan ihkaomat huonekalut. Kotikuntani kirpputorilta löysin sinisen nojatuolin, johon ihastuin, ja se kulki kanssani nämä 12 vuotta muutosta toiseen. Tänään on hieman haikea fiilis, sillä tuoli on tullut elämänkaarensa päähän ja odottelen Nouto-Sortti-kuljetusta viemään sitä kaatopaikalle.

Syy lähtöön on tämä:

 Muuan pitkäkyntinen eläin on vähän raastanut tuolia. Joku kätevä osaisi ehkä vielä verhoilla tuolin uusiksi - minä en. Täytteetkin ovat painuneet kasaan ja toinen käsinoja vääntynyt, joten pelkällä uudella kankaalla ei selvittäisi. Uuden sohvan tulosta saakka tuoliraasu on odottanut parvekkeella lähtöä, joka tänään viimein koittaa.

Kissat ovat rakastaneet tuolia myös muuten kuin ylimääräisenä raapimispuuna. Jopa parvekkeella kevättalvella se oli suosittu nukkumapaikka.


Ihan ensimmäisessä asunnossa se sopi sisustukseen loistavasti, kun melkein kaikki olohuoneessa oli sinistä.


Aina se paikkansa jostakin löysi, ja oli useimmiten niin kissankarvainen, ettei siihen ihmisten juuri kannattanut takamustaan asettaa.


Vanhoja kuvia selaillessa kiinnittää huomiota, että meillä oli ennen ihan hirveästi tavaraa. Vähempiin neliöihin mahtui paljon enemmän huonekaluja. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tarvitsen avaraa tilaa. Vähemmän on enemmän, paitsi huonekasveja ja kirjoja, joita en koskaan voi olla liikaa. Joskin viimeisimmässä luopumisvimmassa päätin laittaa eteenpäin jopa laatikollisen jälkimmäisiä. Tuolin häivyttyä iloitsen siitä, että parvekkeella mahtuu taas olemaan ja voin lähipäivinä siivoilla sen kevätkuntoon.