lauantai 27. syyskuuta 2014

Omenahillopiiras

Viime viikonloppuna äiti lykkäsi kotiinviemisiksi mukaan ämpärillisen omenahilloa. Jääkaapissa oli vielä jämä viimevuotisesta hilloämpäristä, joten päätin kehitellä jonkin konstin kuluttaa vanhat hillot uusien tieltä pois. Siis leipomaan!

Olen leiponut aika paljon koko kesän ja alkusyksyn, ainakin joka toinen viikko. Lähinnä muffinsseja, koska löysin älyttömän helpon pohjataikinan, johon olen heitellyt sekaan niin mustikkaa, vadelmaa, valkosuklaata, viinimarjoja, raparperia, omenahilloa, jugurttia... Muffinssit ovat helppoja sulattaa pakastimesta päiväkahvin ja -teen kaveriksi, mutta kaikki kokeiluni eivät ole olleet kovin kuvauksellisia. Tällä kertaa kuitenkin leipaisin vaihteeksi jotain muuta kun muffareita.

Nimittäin omenahillopiirakan! Siitä tuli sen verran hyvä, että sovellettu ohje pitää laittaa muistiin.


Ohjeen kokosin yhdistelemällä löytämiäni ohjeita ja kaapista löytyneitä tarvikkeita seuraavasti:

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1,5 dl sokeria (vähempikin olisi riittänyt)
1 tl leivinjauhetta
150 g margariinia
1 dl maitoa

Täyte:
2 isoa omenaa
2 dl omenahilloa
reilusti kanelia

Sekoita kuivat aineet keskenään, nypi joukkoon margariini ja vatkaa lopuksi maito sekaan. Pilko omenat siivuiksi ja lado piirakkavuokaan painellun taikinan päälle. Sekoita omenahillon sekaan kanelia maun mukaan ja levitä omenahillo omenapalojen päälle ja väleihin. Paista 200 asteessa puolisen tuntia.

Lopputulos on niin makea, että jäätelöä tai vaniljakastiketta kaipaa kaveriksi vain äärimmäinen sokerihiiri.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Jo on aikoihin eletty...

Katarimarialla on kuntosalikortti.


Tämä ei ollut mikään "nyt alkaa terveellinen elämä" -mielijohde, joita syyskuussa vaikuttaa joka nurkan takaa putkahtelevan melkein yhtä paljon kuin tammikuussa. Asiaa on harkittu ainakin kaksi vuotta. Melkein jo kertaalleen hankin kuntokeskusjäsenyyden aikaisemmin, mutta lähellä kotia oli vain tosi kallis runsaasti ohjattuja jumppia ohjelmassaan pitävä pulju. Laskeskelin aikataulua katseltuani, että satunnainen jumppakerta tulisi äkkiä aika kalliiksi, jos kuukauteen osuisi useampia tällaisia viikkoja, joina istun junassa 20 h/vk ja urheiluaikaa olisi lähinnä iltaisin kuuden jälkeen tai sunnuntaina. Olisi tyhmää maksaa jumpista, joihin ei koskaan ehdi. Nyt syyskuun alussa kotinurkille aukesi huomattavasti halvemmalla vuosimaksulla toimiva omatoimikuntosali Fitness 24 Seven. Merkkasin avajaispäivän kalenteriin jo alkukesällä ja jonotin itselleni tarjouskortin. Nyt luotan siihen, että harkittua investointia tulee sen rahan edestä käytettyä.

Mitään hurjia tavoitteita minulla ei ole, vaan rima on realistisen alhaalla. Jos onnistun kerran viikossa ahtamaan aikatauluuni tunnin treenin ja rutiini pitää vielä toukokuussakin, tavoite on saavutettu. Mitään ennen- ja jälkeen-haiuksia täällä ei siis todellakaan tulla näkemään. Kesän aikana onnistuin elvyttämään muinoin graduaikoina yliopistoliikunnassa syntyneen "liikkuminen on kivaa" -fiiliksen, ja kahden kerran jälkeen kuntosalillakin vaikuttaisi olevan ihan kivaa. En löysäillyt, vaikka ei ollutkaan jumppaohjaajaa huutamassa "jaksaa jaksaa", vaan kiltisti tein googlaamalla löydetyn aloittelijan saliohjelmani kunnolla. Kotona jumppaaminen nimittäin tahtoo jäädä vähän tehottomaksi, kun yleensä vartin jälkeen keksin jotain olennaisesti parempaa tekemistä, pyykkien ripustamista tai kissojen ruokkimista. Kuntosali liikuntamuotona myös vaati aikamoista ennakkoluulojen ja yläasteen liikuntatraumojen kohtaamista. (Onko lukijoissani vielä joku, joka muistaisi ne liikuntakeskuksen pukkarin bodarimimmikuvat?)

Mut hei, äidillänikin on kuntosalijäsenyys, miksei siis minulla! Ehkä kerron sitten toukokuussa miten kävi, tuliko tästä tapa vai veikö sohva voiton. Onko joukossanne muita syyskuussa uuden harrastuksen aloittaneita?