perjantai 16. toukokuuta 2014

Karvan (tai parin) verran blondimpi

Siellä taannoisessa blogipäivässä (joka oli siis Indiedays Inspiration Day) oli esittelyssä uusia hiustrendejä. Meikäläinenhän on jo pidemmän aikaa raidoitellut hiuksia kotikonstein, joten sain kokeiltavakseni L'Oréal Paris'in uutuuden, raidoitussetin nimeltä Préférence Glam Lights.

Paketissa uutta aiemmin kokeilemiini raidoitustuotteisiin verrattuna oli tuollainen levitysharja. Muuten juttu oli tuttua. Vinkkejä, miten systeemi toimii, löytyy täältä. Samalta sivustolta löytyy myös arvonta, jossa suosikkitrendinsä valitsemalla voi voittaa omalle hiusvärilleen sopivan raidoituspaketin.




Lähtötukka oli aika tumma. Vaaleat raidat ovat minulle selvästi sellainen kesäjuttu, ja talvella piristin omaa väriä tummemmilla raidoilla. Lähtötilanteen tukkavärin voi tsekata vaikka edellisen postauksen Pariisi-kuvista.

Kokemukseni tästä uutuudesta oli, että tarkoitusta varten suunnitellulla harjalla raitaväri oli tosi nopea levittää - homma sujui vauhdilla ainakin aikaisempaan suosikkitapaani, hupputyyliin verrattuna. Harjalla levittämällä pystyi myös säätelemään värin leviämistä siten, että pystyi väsäilemään nyt niin trendikästä lievää liukuvärjäystä, kun harjaili latvaosioita vähän ahkerammin. Itse annoin värin vaikuttaa vain minimiajan, 25 minuuttia, levittämisen lopettamisesta, koska kaipasin lähinnä pientä elävyyttä hiuksiin.


Lopputulos oli juuri sopivan hienoisesti erottuva minun makuuni, eli pidemmällä vaikutusajalla olisi varmasti saanut jo aika näyttävää raitaa. Minullahan ei siis ole koko tukassa ollut kestoväriä vuosikausiin, muistaakseni värjättyihin hiuksiin kunnolla erottuvien raitojen saaminen oli hankalampaa. Lisäksi täytyy mainita, että tällaisen lyhyemmänpuoleisen tukan käsittelyn jäljiltä väriä jäi reippaasti yli. Purkki riittäisi siis mainiosti pidempäänkin tukkaan, tai samalla saisi kaverillekin raidat.

Naama on tänään luonnontilassa. Kaikki kalmanlinjat selättäneellä etäpäiväilijällä on välillä vähän aikaa puuhastella muutakin kuin töitä. Koska tänään kuulemma on huulipunapäivä, sen kunniaksi sentään laitoin kauppareissulle vähän värillistä huulirasvaa. Enkä ostanut ruokaa, vaikka jääkaappi on tyhjä, vaan kannoin kotiin kaksi säkkiä multaa ja vähän jotain muutakin. Niistä lisää myöhemmin!

3 kommenttia:

Anniina kirjoitti...

pöö! Oli pakko kysyä et sulla on ihan törkeen hyvä iho, käytäksää siinä jotain meikkivoidetta vai onkse luonnostaan noi hyvä?:D

Katarimaria kirjoitti...

Kiitos! Näissä kuvissa ei ole meikkivoidetta, koska sattui hyvä naamapäivä. Kyllä mullakin näppyjä ja mustapäitä toisinaan on. Muissa uudemmissa blogikuvissa naamalla on melkein aina Lumenen CC-voidetta, olen siihen ihan koukussa ja jo toinen tuubi meneillään :)

Anniina kirjoitti...

Wou, vitsit sulla on sit hyvä iho!! :D