torstai 22. toukokuuta 2014

Aina ei vaan skulaa


Käsityöjutut ovat viime aikoina jääneet blogissa kovasti vähiin. Pääsyy on se, että en ole juuri ehtinyt tehdä mitään ja senkin vähän, mitä olen tehnyt, olen nyhrännyt ikuisuusprojektien kanssa. Ne pari työtä, jotka olen saanut valmiiksi, eivät ole päätyneet blogiin asti, koska en ehdi käyttää aikaa itseni kuvaamiseen, ja neulepaidat nyt eivät paljon miltään näytä henkarissa kuvattuina. Kevättalvella veljentyttärelle nimiäislahjaksi tehdyt sukat puolestaan valmistuivat myöhään juhlia edeltävänä iltana, ja junamatkalla unohtui kuvata.

Sitten on vielä sellainen juttu, että viimeisimpänä valmistunut väkerrys ei nyt vaan sattunut onnistumaan parhaalla mahdollisella tavalla. Sitten ketuttaa, eikä oikein nappaa aloittaa mitään uuttakaan, koska sekin-kumminkin-epäonnistuu-möö-möö.



No, mikä meni pieleen? Ainahan voi purkaa ja korjata. Ja pienellä kynnyksellä purankin. Mutta milläs purat ja korjaat, kun alun perin valittu malli on ihan väärä. Kuvissa näkyvä musta pitsineuletakki, jonka piti paikata akuutti mustan neuletakin puutostila, on lojunut kaapissa jo monta kuukautta ja päässyt ihmisten ilmoille yhden ainoan kerran, vaikka siitä tuli työn jäljen osalta ihan kelpo. Ei ole virheitä pitseissä, sileä neule on tasaista, napit suht symmetrisesti ja koko oikea. Kaikki näytti hyvältä, kunnes pingotin, kokosin ja pistin päälle.


Pidin sitä töissä yhden päivän kauluspaidan päällä. Koko päivän tunsin itseni noin 20 kiloa paksummaksi ja 20 senttiä lyhyemmäksi kuin olenkaan. Sen jälkeen olen kokeillut takkia eripituisten aluspaitojen ja erilaisten kaula-aukkojen kanssa. Koskaan ei tunnu siltä, että haluaisin lähteä edes lähikauppaan. Mittasuhteissa nyt vaan on jotain pahasti pielessä. Vika ei ole neuleessa eikä se ole minussa. Olemme vain täysin väärät toisillemme.

Siispä nyt lähtee lankojen hinnalla kirppiskasaan kerran käytetty, eettisesti Katarimarian iltapuhteina kutoma neule kokoa S. Jospa se löytäisi kodin jonkun sellaisen luota, jolle lyhyet, helmastaan muodikkaasti "peplum"-rimpsuavat yläosat sopivat. Kysy, jos kiinnostuit.


Ennen kuin kukaan alkaa kommenttiosastolla nillittämään (kielit. huom. rakenne), että "ei siinä mitään vikaa ole, ihan hyvältä näyttää, senkus pidät vaan, älä oo mahaläskineurootikko", tässä kuva siitä neuletakista, jonka sitten pistin lähikauppareissulle päälleni. Se päällä vaan on aika paljon nätimpi olo. Linjoilla ja mittasuhteilla on väliä, ja jospa seuraavaa iltapuhdekässämallia valitessa muistaisi, minkä mallista tulee käytettyä ja minkä mallista ei.

2 kommenttia:

Eicca kirjoitti...

Näin ulkopuolisen silmissä tuo neule näyttää just eikä melkein onnistuneelta, mutta tiedän kyllä tismalleen tunteesi sen suhteen. Erittäin tuttu ilmiö.

Kiitos haasteesta, vastaus löytyy blogistani!

Katarimaria kirjoitti...

Arvasin, että näin joku kommentoi :) Läskiytymisfiilis on niin kovin subjektiivinen ilmiö. Omatekoisten neuleissa hankaluus on, että sovittamaan useimmiten pääsee vasta suuren työn jälkeen, näille hudeille ei vaan oikein voi mitään, mutta kaipa se lienee osa jännitystäkin.

Kiva, että jaksoit tarttua haasteeseen!