perjantai 30. toukokuuta 2014

Ompelupaasto ohi!


Ostin sitten itse itsellenikin syntymäpäivälahjan. Vanha ompelukoneeni on ollut hajalla lokakuusta asti, enkä aikeista huolimatta lopultakaan saanut raahatuksi sitä korjaajalle. Suurin syy oli se, että lähin ompelukonekorjaamo sijaitsee jossain hevonkuusessa, jonne painavan rakkineen kuljettaminen julkisilla liikennevälineillä olisi tuhlannut puolikkaan etätyöpäivästä - ja takaisin hakeminen toisen.


Toinen syy taisi löytyä siitä, että olin lopen kyllästynyt yhdeksän vuotta vanhaan, aikoinaan markkinoiden halvimpaan, miten kuten toimivaan ja julmetun kovaääniseen koneeseeni. Salaa olin iloinen, että se viimein hajosi. Ehkä ompeluun löytyisi helpommin aikaa ja energiaa, jos hankkisi uuden ja astetta paremman masiinan. Mutta kun maailma tuhoutuu, kun ei korjauta vanhaa, paha ihminen! Vanhalla koneella oli myös hitunen nostalgia-arvoa. Muistin elävästi, kuinka ostin sen ylioppilaslahjarahoilla ja kannoin tuhottoman painavaa pakettia Anttilasta hikipäin kotiin. Toinen ylioppilaslahjarahojen sijoitus oli kiipeilypuu Ullalle, jonka kotiuttaminen oli vielä pahempi rääkki. Kummankin ostopäivänä kirjoitin päiväkirjaan, että poikaystävä olisi ollut tarpeen. Nettikaupat ja kotiinkuljetus eivät olleet arkeani vielä silloin.

Kärvistelin moraalisen ongelman kanssa siis puoli vuotta, ja sinä aikana kaappiin kertyi useampi pientä viilausta vaativa vaatekappale: vahingossa liian isona ostettu punainen neulemekko, sovittamatta ostettu t-paita, jonka sivusauman kehnon ompeleen huomasin vasta kotona, ja toppi, jonka muotolaskokset sijaitsevat lyhytselkäiselle liian alhaalla. Puolison muuten mainio villapaitakin oli jäänyt isoksi, ja meikä kuittasi sen sanoen "pienentäisin tuon yhdessä illassa, jos ompelukone vaan toimisi". Enkä edes saanut tyyppiä tarjoutumaan viemään konetta huoltoon puolestani! Lisäksi kaapissa odotti mummulta peritty keskeneräinen puolihame ja kasa kesäistä kangasta, josta olin sitä kassista kaivaessani suunnitellut istuintyynyjä parvekkeelle.

Ehkä oli siis jo aika myöntää, että ennen oman auton hankkimista (mitä toivottavasti ei tapahdu lähiaikoina tai koskaan) en olisi konetta huoltoon viemässä, jolloin ainoa tapa jatkaa ompeluharrastusta oli ostaa uusi kone. Ja olihan se sitten hienoa surrutella korjauskasan vaatteet kuntoon uudella, kauniisti pörräävällä tulokkaalla. Lupasin pyhästi huoltaa tätä konetta paremmin. En hukkaa mukana tulleita huoltovälineitä, vaihtojalkoja ja puolia muutoissa kuten edellisille kävi, öljyän ja puhdistan säännöllisesti. Yhdeksän vuotta oli kuitenkin halpiskoneelle jo aika paljon, kun kuitenkin ompelin sillä vaikka mitä. Jospa tämä kestäisi vähintään triplasti sen.

Millaisella koneella te, Mahdolliset Lukijani, ompelette (sikäli jos ompelette)?

torstai 29. toukokuuta 2014

Jäätelökonetestailua

Sain siis synttärilahjaksi pitkään haikalemani keittiöturhakkeen, jäätelökoneen. Nyt olen testaillut sitä muutaman kerran, ja pienten alkusählinkien jälkeen vempain pelittää mainiosti! Jätskiä tekisi mielellään vaikka joka päivä, mutta koska paras jätski kotitekoisenakin pitää sisällään kunnon annoksen rasvaa ja sokeria, yritän rajoittaa uudet ainesyhdistelmäkokeilut muutamaan kertaan viikossa.

Koska olen leipojana ja ruuanlaittajana pitkälti sellainen, että kehittelen kaapista löytyvistä aineksista luovasti vähän mitä sattuu, jätskikoneessa onkin parasta juuri se, että jäätelöhimon hetkellä ei tarvitse lähteä kauppaan (vaikka sinne olisikin hurja 300 metrin matka), vaan voi heitellä kaapista löytyviä aineksia sekaisin ja jäädytysmasiinaan pyörimään.

Toistaiseksi toimiviksi ovat osoittautuneet muun muassa alla listatut yhdistelmät. Reseptit ovat epämääräisiä, koska en harrasta tarkkaa mittailua... Terveisin nimimerkki "Koska työssäni pitää olla tieteellisen tarkka, vapaa-ajalla vältän sitä".

Vegaaninen kahvi-kookosjäätelö


1 tlk kookosmaitoa
loraus kahvia
kourallinen manteleita
maun mukaan sokeria ja vaniljasokeria

Vadelmasorbetti

kotitekoista viinimarjamehua
vadelmia
kananmuna
sokeria tai vaniljasokeria jos tykkää makeammasta


Vadelmasorbettia ilman lisättyä sokeria puoliso tosin piti liian kirpeän ja vahvan makuisena. Itse tykkäsin, mutta seuraava sorbettikokeilu on tarkoitus tehdä kaupan mustikkakeittoon.

Banaani-pähkinäjäätelö (joka katosi kulhosta vauhdilla ennen kameran esiin kaivamista)

banaani
maapähkinävoita (kyllä, olen allergiasta huolimatta viime aikoina syönyt tätä)
vaniljakastiketta

Jätskin valmistus sujuu siis käytännössä niin, että heitän valitut ainekset ensin tehosekoittimeen, jonka kyljessä olevasta mittataulukosta voi myös katsoa helposti, milloin tavaraa on kasassa se tällaiseen pikkukoneeseen kerralla mahtuva kolmisen desiä. Sitten vain massa jäätelökoneen pakastimessa jäähtyneeseen kulhoon ja vispilä pyörimään. Ilman tiskikonetta tämä olisi kyllä aika rasittavaa puuhaa, mutta koska tehosekoittimen ja jätskikoneen osat kulhoa lukuun ottamatta voi pestä koneessa, hommaan voi ryhtyä tiskivuorta pelkäämättä. Hyvää tässä mallissa on myös se, että kulhoja tuli koneen mukana kaksi, koska toimiakseen on kulhon oltava pakastimessa vähintään 8 tuntia. Yhdestä kulhollisesta riittää sopivasti kahdelle hengelle, mutta jos kumpikin kippo on jäädytetty käyttövalmiiksi, pystyy kotijätskillä kestitsemään pari vierastakin.


Jäätelökoneen käytön kanssa oli ensimmäisessä kokeilussa pientä hankaluutta, sillä etenkin vetisemmät ja vähärasvaisemmat ainesyhdistelmät tuppaavat jäätymään kylmetetyn kulhon reunoihin kiinni hirvittävän nopeasti. Sitten kansi alkaa pompahdella irti paikaltaan, ja reunojen jäätynyt kerros eristää keskelle jäänyttä massaa niin, ettei se jähmetykään. Pienellä googlailulla huomasin, että samanlaista ongelmaa on ollut muillakin kyseisen OBH Nordican laitteen käyttäjillä. Itse ratkaisin ongelman siten, että jos huomaan massan alkavan juuttua reunoihin, pysäytän koneen ja yksinkertaisesti raaputtelen reunat puhtaiksi puisella veitsellä. Yleensä kerta riittää, sillä sitten "jäätelötaikina" on jo sen verran jähmeämpää, että se pyörii kiltisti vispilän mukana.

Lisää helppoja kotijätskireseptejä löytyy muuten esimerkiksi MouMoun blogista!

Onko Mahdollisten Lukijoitteni joukossa jäätelökoneen omistajia tai sellaisesta haaveilevia?

torstai 22. toukokuuta 2014

Aina ei vaan skulaa


Käsityöjutut ovat viime aikoina jääneet blogissa kovasti vähiin. Pääsyy on se, että en ole juuri ehtinyt tehdä mitään ja senkin vähän, mitä olen tehnyt, olen nyhrännyt ikuisuusprojektien kanssa. Ne pari työtä, jotka olen saanut valmiiksi, eivät ole päätyneet blogiin asti, koska en ehdi käyttää aikaa itseni kuvaamiseen, ja neulepaidat nyt eivät paljon miltään näytä henkarissa kuvattuina. Kevättalvella veljentyttärelle nimiäislahjaksi tehdyt sukat puolestaan valmistuivat myöhään juhlia edeltävänä iltana, ja junamatkalla unohtui kuvata.

Sitten on vielä sellainen juttu, että viimeisimpänä valmistunut väkerrys ei nyt vaan sattunut onnistumaan parhaalla mahdollisella tavalla. Sitten ketuttaa, eikä oikein nappaa aloittaa mitään uuttakaan, koska sekin-kumminkin-epäonnistuu-möö-möö.



No, mikä meni pieleen? Ainahan voi purkaa ja korjata. Ja pienellä kynnyksellä purankin. Mutta milläs purat ja korjaat, kun alun perin valittu malli on ihan väärä. Kuvissa näkyvä musta pitsineuletakki, jonka piti paikata akuutti mustan neuletakin puutostila, on lojunut kaapissa jo monta kuukautta ja päässyt ihmisten ilmoille yhden ainoan kerran, vaikka siitä tuli työn jäljen osalta ihan kelpo. Ei ole virheitä pitseissä, sileä neule on tasaista, napit suht symmetrisesti ja koko oikea. Kaikki näytti hyvältä, kunnes pingotin, kokosin ja pistin päälle.


Pidin sitä töissä yhden päivän kauluspaidan päällä. Koko päivän tunsin itseni noin 20 kiloa paksummaksi ja 20 senttiä lyhyemmäksi kuin olenkaan. Sen jälkeen olen kokeillut takkia eripituisten aluspaitojen ja erilaisten kaula-aukkojen kanssa. Koskaan ei tunnu siltä, että haluaisin lähteä edes lähikauppaan. Mittasuhteissa nyt vaan on jotain pahasti pielessä. Vika ei ole neuleessa eikä se ole minussa. Olemme vain täysin väärät toisillemme.

Siispä nyt lähtee lankojen hinnalla kirppiskasaan kerran käytetty, eettisesti Katarimarian iltapuhteina kutoma neule kokoa S. Jospa se löytäisi kodin jonkun sellaisen luota, jolle lyhyet, helmastaan muodikkaasti "peplum"-rimpsuavat yläosat sopivat. Kysy, jos kiinnostuit.


Ennen kuin kukaan alkaa kommenttiosastolla nillittämään (kielit. huom. rakenne), että "ei siinä mitään vikaa ole, ihan hyvältä näyttää, senkus pidät vaan, älä oo mahaläskineurootikko", tässä kuva siitä neuletakista, jonka sitten pistin lähikauppareissulle päälleni. Se päällä vaan on aika paljon nätimpi olo. Linjoilla ja mittasuhteilla on väliä, ja jospa seuraavaa iltapuhdekässämallia valitessa muistaisi, minkä mallista tulee käytettyä ja minkä mallista ei.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Haaste

Tämä pienten blogien 11-teemainen haaste tupsahti minulle Elliltä Kotikolo-blogista. Samainen meemi kävikin blogissani jo viime vuoden puolella, senkertainen setti löytyy täältä.

Haasteen idea on kertoa ensin 11 satunnaista asiaa itsestä, joita ei blogissa ole aiemmin tullut paljastaneeksi, sitten vastata haastajan keksimiin 11 kysymykseen, haastaa uudet 11 blogia ja keksiä niille uudet 11 kysymystä.


1. Lapsena inhosin lautapelejä, koska olin niin huono häviäjä. Häviäminen ketuttaa edelleen, ja siksi pelaan mieluummin sellaisia pelejä, joissa mukana on ennemmin tuuria kuin taktiikkaa. On helpompaa olla luuseri, jos voi syyttää kenkkua mäihää eikä omaa tyhmyyttään.

2. En ole koskaan onnistunut pudottamaan painoa laihduttamalla tietoisesti, vaikka painoni on aikuisiällä vaihdellut edestakaisin noin kymmenen kiloa. Olen kyllä yrittänyt laihduttaa, viimeksi tänä keväänä, koska halusin mahtua kesällä lempparinahkatakkiini, jonka ostin pari vuotta sitten hoikempana kautena, mutta suhteeni ruokaan on jotenkin lievästi vammainen niin, että yleensä onnistun sellaisen kuurin aikana lihomaan. Sen sijaan paino putoaa silloin, kun on paljon muuta tekemistä kuin ulkonäön tai syömisten ajattelu.


3. Palelen tosi helposti, toisaalta myös hikoilen helposti. Tykkään eniten keväästä ja syksystä osittain siksi, että silloin lämpötila on todennäköisemmin sopiva.

4. En ole koskaan lotonnut. En uskoisi lottovoiton tekevän minusta juuri lainkaan onnellisempaa.

5. Olen äärimmäisen introvertti, ja vaikka se ei juuri vaikuta siihen, mitä teen, pitkäkestoinen muiden ihmisten seura väsyttää minua. Vaikutan varmasti seurassa toisinaan tylyltä ja epäkohteliaalta, koska olen väsynyt liikaan viriketulvaan. Olen kehittynyt konferenssirupattelussa, esitelmien pidossa ja opettamisessa valtavasti viimeisen kahden vuoden aikana, mutta luonnetyyppiään ei pysty vaihtamaan toiseksi, vaikka välillä tahtoisikin.



6. Kirjoitan tätä parvekkeella. Kuvituksena siis partsin nykytilaa (+ viimeisenä bonuskuva Ullasta).

7. Mieleni tekisi leipoa tänään jotain. Yleensä leivonkin aina periaattella "nyt on sellainen olo", joten harvemmin teen mitään erityisen hienoa, koska sellaisia varten pitäisi käydä kaupassa. Tänään aineksia löytyisi esimerkiksi marjamuffineihin ja lohi-parsakaalipiirakkaan. (Ja sellaisen setin leipaisinkin tässä välillä ennen haasteen loppuun kirjoittamista.)

8. Minulla on melkein aina kotioloissa, kesälläkin, villasukat jalassa (ks. kohta 3).

9. Tykkään asua uudehkossa talossa, koska lämmin kylpyhuoneen lattia on ihana asia.

10. En siis missään määrin vakavissani haaveile romanttisesta puutalosta tai omakotitalosta ylipäätään. Viihdyn mainiosti kerrostalossa.

11. Jäin edellisen kohdan jälkeen pähkäilemään, lieneekö asenteeni seurausta siitä vai ristiriidassa sen kanssa, että asuin elämäni ensimmäiset 16 vuotta maatilalla.


Ja sitten ne Ellin antamat kysymykset vastauksineen:

1. Kuinka vanha koet henkisesti olevasi?
En oikein tunne vielä olevani "kolmekymppinen", vaikka ikä sinne päin jo pyöristyykin. Toisaalta 19-vuotiaat uudet yliopisto-opiskelijat tuntuvat ihan hirveän nuorilta nykyään, heihin verrattuna olen ihan ikäloppu. Sanotaan 25.

2. Miten vietät suurimman osan vapaa-ajastasi?
Vapaa-aikaa on nykyään harmillisen vähän. Ja siitä vähästäkin jumitan koneella tai telkkarin äärellä ihan liikaa. Jos työpäivään matkoineen menee 12 tuntia tai enemmän, en vaan yksinkertaisesti jaksa liikkua, harrastaa tai nähdä kavereita. Eilen oli aika tyypillinen vapaapäivä: nukuin myöhään, kävin lenkillä, laitoin ruokaa, silitin ison kasan pyykättyjä vaatteita, puuhastelin parvekkeella ja suunnittelin ensi kesän matkaa.

3. Jos joutuisit luopumaan yhdestä aistista, mikä se olisi?
Hmm, tämä on paha! En haluaisi luopua yhdestäkään aististani. Jos kerran on pakko valita, valitsen makuaistin, koska sen menetyksestä ehkä olisi vähiten käytännön haittaa. Lempiruokiakin voisi sen jälkeen vielä haistella. (Ja sivutuotteeni voisin taas mahtua siihen kivoimpaan nahkatakkiini.)

4. Mikä saa sinut tosi iloiseksi? 
Onnistumisen fiilikset, se että saa valmiiksi jotain aikataulussa ja hyvin.

5. Mikä on hurjinta, mitä olet tehnyt?
Ensimmäisenä mieleen tulevat hurjimmat elämäni käänteet eivät kuulu tämän blogin aihepiireihin. Näin jälkikäteen ajatellen olihan jo sekin aika hurjaa, että muutin 16-vuotiaana kotoa pois, vaikka eipä se silloin tuntunut kovinkaan ihmeelliseltä.

6. Kissa vai koira?
Ehdottomasti kissa! Koirille olen allerginen.

7. Jos raha ei olisi este, missä asuisit?
Hmm. Olen tylsä, enkä vastaa tähän mitään eksoottista kaukomaata. Tässä elämäntilanteessa on vaikea keksiä ihanteellista asumispaikkaa, vaikka kuinka olisi rahaa, sillä jatkaisin työtäni lottovoitosta huolimatta. Ehkä asuisin kompromissi-Espoon sijaan puoliksi Turussa ja Helsingissä, kummassakin voisi olla yhtä kiva omistusasunto lähellä rautatieasemaa.

8. Uskotko kohtaloon? 
En. Uskon elämän olevan kaoottinen sattumusten summa, jossa jokainen voi vain tehdä parhaansa sillä sattumasetillä, jonka lähtökohdakseen saa. Itse asiassa näen aika helposti punaista kaikenlaisten kohtalo- ja karma-juttujen äärellä, ja voisin avautua aiheesta pitkästikin, mutta jätetäänpä se väittely tämän jutun ulkopuolelle.

9. Ketä ihailet?
Ihailen väitöskirjaohjaajiani, kahta naista, jotka ovat tehneet hienoa uraa mutta onnistuneet myös rakentamaan kestävän parisuhteen ja kasvattamaan fiksuja lapsia. He ovat todistusaineistoni siitä, että elämässä ei ole pakko valita.

10. Mitä nykyajan ilmiötä ihmettelet?
Ihmettelen sitä, että niin monet lapset ja nuoret haluavat isona julkisuuden henkilöiksi. En muista, että kukaan olisi minun lapsuudessani kirjoittanut ystäväkirjoihin tahtovansa olla julkkis. Me halusimme olla kirjailijoita, eläinlääkäreitä, astronautteja tai arkeologeja.

11. Mihin haluaisit matkustaa?
Tulevalle kesälle lennot on varattu jo Osloon ja Lontooseen, joten Norjaa ja Britanniaa seuraavaksi.  Haluaisin käydä myös Islannissa, Japanissa, Kreikassa ja New Yorkissa, noin nyt alkuunsa.

Ja sitten se vaikein osuus, eli pitäisi keksiä 11 alle 200 lukijan blogia, joille haasteen heittää. Viime kerralla jätin tämän osan tylsästi tekemättä, enkä nytkään kyllä millään omalta lukulistaltani löydä niin montaa blogia, joissa tämä vielä ei olisi kiertänyt. Nyt voisin kuitenkin muutaman haastaa, eli tehtävänanto lähtee seuraaville:

1. Aikoja kuvina
2. Eiccalandia
3. Villa Radhus
4. Milja In The Sky With Diamonds
5.-11. Kaikki lukijani, joilla on oma pieni blogi ja intoa haasteen vastaanottamiseen!

Kysymykseni haastetuille:

1. Missä kirjoitat blogiasi juuri nyt?
2. Lempikenkäsi?
3. Millaiset ovat kotivaatteesi?
4. Millainen olisi unelmatyöpaikkasi?
5. Kuinka usein vaihdat kännykkää?
6. Lempiyrttisi?
7. Jos leivot, mitä leivot?
8. Kirjoitatko kauppalistan mennessäsi ruokakauppaan?
9. Auto vai polkupyörä?
10. Tykkäätkö piimästä?
11. Erikoisin ruoka, jota olet maistanut?

perjantai 16. toukokuuta 2014

Karvan (tai parin) verran blondimpi

Siellä taannoisessa blogipäivässä (joka oli siis Indiedays Inspiration Day) oli esittelyssä uusia hiustrendejä. Meikäläinenhän on jo pidemmän aikaa raidoitellut hiuksia kotikonstein, joten sain kokeiltavakseni L'Oréal Paris'in uutuuden, raidoitussetin nimeltä Préférence Glam Lights.

Paketissa uutta aiemmin kokeilemiini raidoitustuotteisiin verrattuna oli tuollainen levitysharja. Muuten juttu oli tuttua. Vinkkejä, miten systeemi toimii, löytyy täältä. Samalta sivustolta löytyy myös arvonta, jossa suosikkitrendinsä valitsemalla voi voittaa omalle hiusvärilleen sopivan raidoituspaketin.




Lähtötukka oli aika tumma. Vaaleat raidat ovat minulle selvästi sellainen kesäjuttu, ja talvella piristin omaa väriä tummemmilla raidoilla. Lähtötilanteen tukkavärin voi tsekata vaikka edellisen postauksen Pariisi-kuvista.

Kokemukseni tästä uutuudesta oli, että tarkoitusta varten suunnitellulla harjalla raitaväri oli tosi nopea levittää - homma sujui vauhdilla ainakin aikaisempaan suosikkitapaani, hupputyyliin verrattuna. Harjalla levittämällä pystyi myös säätelemään värin leviämistä siten, että pystyi väsäilemään nyt niin trendikästä lievää liukuvärjäystä, kun harjaili latvaosioita vähän ahkerammin. Itse annoin värin vaikuttaa vain minimiajan, 25 minuuttia, levittämisen lopettamisesta, koska kaipasin lähinnä pientä elävyyttä hiuksiin.


Lopputulos oli juuri sopivan hienoisesti erottuva minun makuuni, eli pidemmällä vaikutusajalla olisi varmasti saanut jo aika näyttävää raitaa. Minullahan ei siis ole koko tukassa ollut kestoväriä vuosikausiin, muistaakseni värjättyihin hiuksiin kunnolla erottuvien raitojen saaminen oli hankalampaa. Lisäksi täytyy mainita, että tällaisen lyhyemmänpuoleisen tukan käsittelyn jäljiltä väriä jäi reippaasti yli. Purkki riittäisi siis mainiosti pidempäänkin tukkaan, tai samalla saisi kaverillekin raidat.

Naama on tänään luonnontilassa. Kaikki kalmanlinjat selättäneellä etäpäiväilijällä on välillä vähän aikaa puuhastella muutakin kuin töitä. Koska tänään kuulemma on huulipunapäivä, sen kunniaksi sentään laitoin kauppareissulle vähän värillistä huulirasvaa. Enkä ostanut ruokaa, vaikka jääkaappi on tyhjä, vaan kannoin kotiin kaksi säkkiä multaa ja vähän jotain muutakin. Niistä lisää myöhemmin!

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Postikortteja Pariisista

Matkan aluksi on vapunpäivä ja lähes kaikki nähtävyydet suljettu. Kiipeämme Montmartren kukkulalle, kierrämme kirkon ympäri turistijonossa, pöllähdämme keskelle antiikkimarkkinoita. Puolilta päivin alkaa sataa, pakenemme ryöppyä kohdalle sattuneeseen ravintolaan, joka on marokkolainen. En ymmärrä ruokalistaa, mutta M sentään puhuu jonkin verran ranskaa. Googlen kuvahaku kertoo, että söin söpön pienen karitsan. Lomalla parasta onkin syöminen, koska kotimaassa tulee aika harvoin syötyä ravintolassa ja omissa kokkailuissa tapana on jumittaa vanhoissa tutuissa resepteissä.


Ensimmäisinä lomapäivinä siis vähän sataa, mutta mitäpä siitä. Lomaa on lukea hotellihuoneessa loppuun lentomatkalla aloitettu romaani, paluumatkalla toinen. Juoda lounaalla viiniä ja illallisella viiniä ja syödä pihviä miettimättä ilmastovaikutusta ja jälkkäriä laskematta kaloreita. Lomaa on viettää aikaa puolison kanssa ilman, että telkkari on päällä tai ajatukset jossain päätöspuuanalyysin tulkinnassa tai jonkun opiskelijan opintorekisteriotteessa. Ja tuleehan se kevät sieltä: loppumatkasta tarkenee ilman takkia ja kotimaassa tuntuu taas tosi kylmältä!



Nähtävyyksiin oli huikeat jonot. Jonottaminen ei ole lomaa, varsinkaan jos tuulee kylmästi, joten kiivetään Eiffeliin sitten jokin toinen kerta, kun olemme tajunneet ostaa netistä jonon ohi -liput kahta kuukautta etukäteen.

Montparnassen tornista näkyy kauas, ja kaupunki vain jatkuu ja jatkuu. Toista se on Näsinneulassa, sieltä näkyy lähinnä metsää. Tarpeeksi reunalle ei pääse, jotta alkaisi huimata. Ajelemme metrolla, kävelemme kujia, etsimme pari vuotta vanhan matkaoppaan paikkoja, jotka ovatkin ehtineet muuttaa tai sulkea ovensa. No, työasiat unohtaa parhaiten, kun joutuu pähkäilemään akuutimpaa pulmaa: mistä illallista?