perjantai 29. maaliskuuta 2013

Lomamoodi

Vauhdikkaan maaliskuun jälkeen pitäisi nyt neljä päivää pysytellä erossa töistä. Kunnianhimoinen suunnitelma oli pysyä poissa myös koneelta, mutta totesin olevani niin levoton, että siivoan ja häärään liikaa, joten istutin takamukseni nyt hetkeksi sohvalle surffaamaan netissä ja naputtelemaan blogiinkin jälleen jotain turhanpäiväistä sisältöä.

Eilen pidin ensimmäisen etätyöpäivän tässä asunnossa, ja sekin tuntui jo ihan lomalta. Väsäiltyäni kevään aikana pari esitelmää on pää alkanut pursuta monenlaista ajatusta väitöskirjaan liittyen, jotka pitäisi suoltaa tekstitiedostoon, mutta maaliskuu on täyttynyt opinnoilleen jatkoaikaa hakevien opiskelijoiden tapaamisista ja heidän opintotilanteidensa kartoittamisista. Kirjoittamaan olen ehtinyt lähinnä junamatkoilla. Eilinen meni siis jo melkein lomaillen, kun metsästin lähdeteoksia kirjastoista, väsäilin seuraavan esitelmän diasarjaa ja lueskelin löytämiäni kirjoja. Ovelle koputtelevien opiskelijoiden sijaan päivääni häiritsivät tutut karvakaverit.


WP_000092

Aikansa pöydällä, sylissä ja näppäimistöllä palloiltuaan Rölli onneksi tajusi etsiä paremman lepopaikan. Kissat ovat selvästi iloisia, että vanha Ikea-hylly muutti Turun-kopperosta takaisin niiden kiipeilypaikaksi.

WP_000093

WP_000097

Asunnossamme alkaa pikkuhiljaa olla sisustus kuosissaan, kunhan uudet verhot olohuoneeseen vielä saapuisivat. Tai olisivathan ne saapuneet - tilasin ne turkulaiseen Siwaan, koska kuvittelin paketin hakemisen onnistuvan kätevämmin niin. Ja olisihan se onnistunut nopeasti, sillä paketti olisi ollut noudettavissa sopivasti keskiviikkona viimeisenä Turun-päivänäni ennen pääsiäislomaa, mutta neljän maissa junalle lähtiessäni en todellakaan enää muistanut aamulla tullutta tekstiviestiä ja kipitin suoraan Kupittaan asemalle. Hitusen vieläkin ketuttaa, sillä tässä lomapäivinähän minulla olisi ollut hyvin aikaa ommella tilaamaani kankaaseen käänteet ja ripustaa verhot ikkunaan.

Sisustusjuttuja lienee lukijoitteni turha odotella, sillä uusia verhoja lukuunottamatta kaikki on uudessakin asunnossa melko lailla samanlaista kuin ennen... Paitsi että koriste-esineistä valtaosan pakkasimme laatikkoon ja veimme varastoon, sillä jotenkin tunsin kaipaavani minimalistisempaa otetta asumiseen. Taulujakaan tuskin laitetaan seinille, sillä olen kyllästynyt niistä melkein kaikkiin, ja saattaahan olla, että emme tässä, sinänsä tosi kivassa, asunnossa kovin kauaa asu, sillä polte ryhtyä asuntovelalliseksi ja asuinneliöidensä omistajiksi on edelleen kova - tämä muutto vuokra-asunnosta toiseen oli siis aikalisä pitkäaikaisempaa kotia etsiskellessä. Saa nähdä, kuinka pitkäksi venyy, koska eihän sitä nyt tätä huonompaa voi ostaa, ja tämä sattuu olemaan aika hyvä asunto.

Täällä kasvitkin ehkä pysyvät hengissä paremmin kuin vanhassa asunnossa. Ikkunalaudat tosin olisivat ihan kivat...

WP_000098

Ja edelleen ikkunasta näkyy puita eikä ihmisiä! Syntyperäinen metsäläinen viihtyy täällä Suomen metropolialueella, jossa voi asua riittävän lähellä luontoa mutta silti viiden minuutin kävelyn päässä lähijuna-asemasta.

WP_000099
Entä hehkutinko jo, kuinka rakastankaan astianpesukonetta! Yli kymmenen vuotta tässä jo tulikin tiskailtua lapsuudenkodista muuton jälkeen, tuhlattua siihen lukemattomia tunteja ja kärsittyä haisevista tiskivuorista. Oman oodinsa ansaitsisivat varmasti myös toimiva ilmanvaihto, ja liesituuletin, joka ihan oikeasti imee käryt eikä ole vain koristeena. Ja parvekelasit, joiden ansioista parvekkeella on jo nyt ihan lämmin.

Hyvää pääsiäistä Mahdollisille Lukijoilleni! Toivottavasti tekin saatte pitää rentouttavaa lomaa!

2 kommenttia:

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Minäkin haaveilen astianpesukoneesta. :)

Rentouttavaa pääsiäistä! :)

Katarimaria kirjoitti...

Sirpa ja Kollo, toivottavasti teillekin muuttaa joskus astianpesukone! Kiitos pääsiäistoivotuksesta, toivottavasti sinulla ja Kollollakin oli mukavat juhlapyhät!