perjantai 15. maaliskuuta 2013

Hei hei leveät patterit

Nyt olemme sitten muuttaneet Espooseen. Koti muistuttaa vielä enemmän varastoa kuin asuntoa, ja ensimmäistä kertaa kirjoitan blogia junasta, jossa nykyään vietän aika suuren osan arkipäivistä.

Tänään en enää jaksa tehdä töitä täällä, koska takana on rankka seminaaripäivä ja ensimmäinen oma esitelmä vieraalla kielellä. Joka tuntui menevän ihan sössöttämiseksi ja takelteluksi, mutta yritän pitää mielessä esiintymisjännityskurssin opit ja ajatella, että ehkä viesti kuitenkin meni yleisölle perille. Ensi kerralla sitten harjoittelen paremmin. Tästä tulee harvinaisen pitkä päivä muutenkin, ja nyt vielä vastaantuleva juna on jyrännyt hirven ja olemme juuttuneet Saloon.

Tällaista siis arkeni tätä nykyä on.
Ei kuitenkaan kaduta, on junamatkailun arvoista päästä illaksi sen opiskelija-asuntolakopperon sijasta kotiin, josta löytyy puoliso, kissat, oikeaa ruokaa nuudelien ja tonnikalan sijaan sekä kokonainen vaatekaapillinen valinnanvaraa jokaiselle päivälle reppumatkailun sijaan. Sunnuntaina oli mahtava fiilis tajuta, että ei tarvitsekaan alkaa keräillä tavaroitaan Turku-viikkoa varten, riittää että pakkaa yhtä maanantaita varten.

Kissoille ehkä tulee vähän ikävä vanhan asunnon leveitä pattereita, joiden päällä ne ovat kylminä talvipäivinä loikoilleet katselemassa ulos.


Itse en ole ehtinyt kaivata edes lenkkipolun varren sorsia, sillä olen kävellyt joka päivä junalle ja takaisin metsäisen tienpätkän, jossa olen bongannut oravia ja tikan. Muutenkaan vanhaa asuntoa ei taida tulla ikävä, uusi on paljon avarampi, valoisampi ja paremmassa kunnossa, vaikka kaappitilaa onkin vähemmän ja ensimmäistä kertaa kaupunkilaiselämäni aikana asun yli kilometrin päässä lähimmästä kaupasta.

Ostin muuten uuden tietokoneenkin tätä junaelämää varten. Tätä nykyä datailen ultrakevyellä Sony Vaiolla.