maanantai 3. joulukuuta 2012

Talviprojekti


Töiden ja nukkumisen lisäksi elämääni ehti sateisena marraskuuna ujuttautua myös paha vapaa-ajan aikasyöppö. Telkkariahan minulla Turun-kämpässä ei edes ole, eikä sitä juuri kotonakaan ole tullut katsottua. Enemmän harrastamme scifi-sarjoja dvd-bokseilta... Ja nyt testaamme kuukauden ilmaisjakson ajan Netflixiä, josta löytyy melkoinen valikoima leffoja ja sarjoja katsottavaksi niin paljon kuin ehtii. Ja ei-niin-kauan-sitten vielä köyhinä opiskelijoina olleet nuukailijat tietenkin aikovat pyhästi olla koukuttumatta palveluun lopullisesti, joten ilmaisen kuukauden aikana pitää tottakai katsoa niin paljon kuin vain ehtii. Doctor Whosta ehdittiinkin jo katsoa kaikki palvelusta löytyvät kaudet.

Liiallisen televisionkatselun tuottamaa laiskuusmorkkista voi lievittää sillä, että töllöntuijottelun lomassa saa sentään jotain aikaankin, nimittäin neuletta! Tämän talven projektina on tuhota kaikki harmaansävyiset jämälankakerät, joita nurkkiin on kertynyt, ja toivoa, että niitä todella on niin paljon kuin kuvittelen - riittävät torkkupeitoksi. Valmista tulee ehkä sitten joskus keväällä, kun pakkaset hellittävät eikä torkkupeitolle enää ole yhtä akuutteja tarpeita.


Ei kommentteja: