torstai 8. maaliskuuta 2012

Terveisiä pimeästä yksiöstä


Niin kutsuttu itsemurhayksiöni on kooltaan 17,9 neliötä. Täällä ei ole tiskiallasta, mutta tärkeintä on jääkaappi ja kylpyhuone. Ja omat huonekalut, tietokone ja stereot, joiden myötä täällä on jopa melkein viihtyisää. Olen viettänyt nämä muutamat iltani täällä melkoisessa tunnelmavalaistuksessa, sillä unohdettuani ruuvimeisselin kaverin luo kuunvaihteen muuttohässäköissä en ole saanut täällä vielä lamppua kattoon. Tosin en tiedä, miten lampun saisi paikoilleen edes ruuvarin kanssa, koska en yllä kattoon minkään huonekalun päälle kiipeämälläkään. Luultavasti toteutan samaa itsetuhoista toimintaa kuin verhoja ripustaessani: kasaan vähäisiä huonekalujani päällekkäin ja kapuan itse päällimmäiseksi.

Hullu kiire jatkuu vain edelleen. Ei ole aikaa ostaa lisää alusvaatteita, joten pyykkään niitä käsin kylppärissä. Tukka on ylikasvanut ihan kamalaksi ja sen kanssa menee hermot joka ainoa aamu, mutta koska kampaamot eivät ole auki iltakahdeksalta, en tiedä, miten ihmeessä ehtisin sitä laitattamaan. Luultavasti saksin sitä taas itse lähipäivinä.

Tänään lähdin aamulla Helsingistä kahdeksan junalla. Junamatkan tein töitä ja lähettelin sähköposteja. Jatkoin töitä puoli seitsemään asti - mitä nyt päivällä kävin kuuntelemassa yhden luennon. Yritän korvata tuntejani jo vähän etukäteen, koska sunnuntaina matkustan Tarttoon intensiivikurssille, joka jatkuu torstaihin. Tänään tarkoitus oli mennä kuudelta katsomaan ystävän kanssa ilmainen naistenpäivän elokuva, mutta en saanut yhtä hommaa ajoissa valmiiksi ja jouduin tekemään oharit. Illan olen sitten väsäillyt Powerpoint-esitystä omasta tutkimussuunnitelmastani siellä ulkomaankurssilla esitettäväksi, joten voi olla, että huomenna pääsen sittenkin ihan ihmisten ajoissa kotiin, jos voin käyttää junamatkan töihin enkä kyseisen esityksen tekoon, kuten olin suunnitellut. Stressiä on aika paljon, koska kaikenlainen esiintyminen vaatii minulta hiukan normaaleja ihmisiä enemmän psyykkausta. Mutta näihin on tottuminen, sillä kevään mittaan edessä on vielä pari tiedepäiväalustusta ja seminaariesitelmä. Toisaalta on mahtavaa vaihtaa hetkeksi maisemaa, nähdä ihmisiä ja päästä keskustelemaan kiinnostavasta aiheesta...

Enkä ole vielä hajonnut tähän vauhtiin - en ole saanut edes flunssaa! *koputtaa puuta*

2 kommenttia:

Krisse kirjoitti...

Kyllä se hyvin menee! Ja toivottavasti nää pöpöt on kadonnu kauas pois ennen ku sä tuut tänne! :)

Eicca kirjoitti...

Hui mikä tahti... Vaikka pakko myöntää että kuulostaa samaan aikaan aika ihanalta. Kiire itsessään ei ole paha juttu, se saa pysymään aktiivisena. Mutta kiire yhdistettynä stressiin onkin ihan toinen juttu. Eli niin kauan kuin on kiire siksi että on koko ajan tekemistä eikä siksi että on miljoona asiaa tekemättä ja lisää kasautuu koko ajan, asiat on hyvin. Ja semmoisen kiireen keskellä ne pienet vapaahetket, vaikkapa se junamatka ilman pakkoa tehdä samalla töitä, tuntuu ihan parhaudelta. =)