tiistai 31. tammikuuta 2012

Valmiina töihin

Huomenna kutsuu taas yliopiston kylmä kellari, viime talvena tutuksi käynyt digitointihuone. Olosuhteet huomioiden ostin työkengät:




Minulla on ilmeisesti erittäin tyypillinen suomalainen jalka, koska kotimaisten valmistajien kengät sopivat kuin valetut. Lyhyt ja leveä räpyläni sujahti oikein mukavasti lastenosastolta bongattujen Reino-tossujen kokoon 36, vaikka normaali kenkäkokoni on 37,5.

Muuten kuuluu hiukan jännittävää ja stressaavaa. M sai Helsingistä työpaikan tällä kertaa hiukan pidemmälle jaksolle, ja päätimme laittaa asumiskuviot uusiksi. Viisi vuotta hyvin kotina palvellut asunto saa siis lähikuukausina jäädä. Muuttaminen on kamalaa, mutta luulen, ettei näitä riekaleisia tapetteja, lohkeilevia lattialistoja, ikkunanraoista huokuvaa kylmyyttä, vessan lorisevaa patteria ja kauppakassien kantamista neljänteen kerrokseen tule kova ikävä. Turulle ei sentään tarvitse sanoa heippa, koska tulen hillumaan yliopistolla säännöllisen epäsäännöllisesti ainakin väitöskirjan valmistumiseen asti. Helsinkiin tulen todennäköisesti tutustumaan vähän paremmin: yritän vilpittömästi päästä yli ennakkoluuloistani ja toivon, että sieltäkin vielä löytyy paikka jota kutsua kodiksi.

PS. En tunne pääkaupunkiseudulta kovin montaa ihmistä, joten saattaisin joskus tarvita kaveria kirppiskierroksille tai teekupposelle.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Kissapipo 2


Tein sitten toisenkin kissapipon, edellistä hiukan isomman. Annoin sen kaverille.

Uusi käsityö on taas aloitettu, mutta aikaa neulomiselle ei (onneksi) ole yhtä paljon kuin alkukuussa. Aloitin nimittäin tutkimussuunnitelman työstämisen ihan oikeasti ja kiikutan lähipäivinä jatko-opintohakemuksen tiedekunnan kansliaan. Olen jo tunkenut itseni yhdelle kurssille ja pariin seminaaritapaamiseen, vaikken vielä virallisesti jatko-opiskelija olekaan. Helmikuun alussa aloitan parin kuukauden pestin tutkimusavustajana, sen jälkeen luvassa on toiset pari kuukautta ihan projektitutkijan nimekkeellä. Saan kiikuttaa teemukini tuttuun kahvihuoneeseen ja tulevaisuusstressi on hetkeksi selätetty.

Nyt pitäisi hankkia jostain lämpimät, mukavat ja persoonalliset sisäkengät työkäyttöön. Viime talvena hipsuttelin käytäviä villasukissa, mutta nyt kun olen arvokas maisteri (lol), voisin harkita työkenkien hankkimista. Pinkit reinot vai huopatossut?

Mietin äsken, pitäisikö näistä blogin tägeistä tuo opiskelijaelämää jo päivittää, mutta mitäpä suotta, jonkinlainen opiskelija kuitenkin tulen tässä olemaan vielä monta vuotta. Seuraava tavoite: tohtoriksi ennen kuin täytän 30. 

torstai 12. tammikuuta 2012

Villasukkatammikuu

Jos kuukausista pitää valita inhokki, valitsen tammikuun. Tammikuu on kuukausien krapulamaanantai ja joka vuosi loputtoman pitkä. Kuu ei ole vielä puolessakaan ja tuntuu jo kestäneen ainakin kolme kertaa joulukuun mitan. Luultavasti se johtuu siitä, etten ole tehnyt oikein mitään. Paitsi yhdet villasukat.


Ohje löytyi Suuren Käsityön joulukuun numerosta, ja lankana on Nalle, se mitä kissapiposta jäi.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Vuosikatsaus

Olen taas ollut kovin laiska keksimään bloggauksenaiheita, joten jotta ei nyt ihan unohtuisi koko harrastus, niin tartunpa tällaiseen monessa blogissa kiertäneeseen vuosikatsauskyselyyn.

1. Oletko saanut uuden ystävän vuoden aikana?
En. Joihinkin uusiin ihmisiin olen tutustunut, mutta lähimmät ystävät ovat samoja kuin ennenkin.

2. Oletko tehnyt vuoden aikana jotain, mitä et ole ennen tehnyt?
Joo! Kävin Roomassa ja Sansibarilla. Söin rapuja ja valmistuin maisteriksi.



3. Oletko seurustellut vuoden aikana?
Olen ollut tiiviisti naimisissa koko vuoden.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta.
No matkustelu oli tietenkin siistiä, olin Sansibarilla Sannan kanssa unissanikin viime yönä ;) Myös muutamia hyviä bileitä vuoteen mahtui.

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa vuoden aikana?
En harrasta riitelyä. Aika moneen olisi voinut kuitenkin pitää enemmän yhteyttä.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Gradunteko oli kyllä aika kasvattava prosessi, joten tunnen olevani hiukan aikuisempi kuin vuosi sitten.

7. Oletko lihonut?
Hiukan taidan olla.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään vuoden aikana?
En, enkä koskaan.

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN vuoden aikana?
En, enkä koskaan. Mun mielestä elokuvissa käymiseen kuuluu sosiaalinen puoli, yksinään voi katsoa kirjastosta lainattuja dvd:itä kotosalla.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä vuoden aikana?
En.

11. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Vaikea sanoa.

12. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
Vuoden päätavoite oli valmistuminen, ja se piti.



13. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Aika moni tuttava sai lapsen, muttei kukaan kovin läheinen.

14. Kuoliko kukaan läheisesi?
Puolison pappa kuoli, mutta hän oli ollut pitkään vaikeasti dementoitunut, joten en oikeastaan tuntenut häntä lainkaan.

15. Missä maissa kävit?
Italiassa ja Tansaniassa eli siellä Sansibarilla.

16. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011?
Haluaisin tehdä vähän enemmän oman alan töitä kuin viime vuoden kolme kuukautta. Haaveissa on siis pidempi työpesti, apuraha ja muutenkin jonkinlainen tulevaisuuden selkiytyminen. Myös oman asunnon ostaminen kajastelee mielessä, mutta tällä hetkellä, kun en tiedä mitä teen helmikuussa tai missä kaupungissa asun maaliskuussa, se tuntuu vielä varsin kaukaiselta ajatukselta.

17. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?
1.12.2011, valmistumispäivä.

18. Vuoden suurin saavutuksesi?
Kaipa sitä kahden tutkielman kansiin saattamista voi jonkinlaisena saavutuksena pitää.

19. Ja suurin epäonnistuminen?
Sylvi-neuletakin toisestakin versioista tuli vähän huono, liian iso. Se harmittaa vieläkin.

20. Kärsitkö vammoista?
Krooninen päävamma vaivasi yllättävän vähän... Eli en kärsinyt.

21. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Taskukokoinen kamera osoittautui hyväksi hankinnaksi, vaatepuolella en olisi pärjännyt ilman viime talven aleista hankittua takkia ja kesä ilman mummotossuja olisi ollut huonompi kesä.  Gradun tekoa helpotti selvästi kirjoitusnurkan uudistaminen ja selän piti kunnossa satulatuoli.

22. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vuokran ja ruuan jälkeen lentoliput tekivät normaalivuotta suuremman loven säästöihini vuonna 2011.

23. Mistä innostuit eniten?
Oli ihan mukavaa huomata, että jos suorituspaineet ja aikataulustressi unohdetaan, ihan oikeasti pidin kummankin tutkielman kirjoittamisesta, mikä tuotti innostusta tulevaisuudensuunnitelmien suhteen.