keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Täällä taas

Tervehdys, Mahdolliset Lukijani. Eipä tullut blogisynttäriarvontaa (ehkä joskus tässä myöhemmin) eikä postauksiakaan, vaan yhtäkkiä on marraskuu. Sen sijaan tutkielma numero kaksi tuli valmiiksi vauhdilla, maanantaina lähetin sen kansitukseen ja pakenin ystävän luo maaseudulle.



Tänään palasin ennen lähtöäni siivoamani tyhjän työpöydän ääreen ja huomasin, että sähköpostiin oli tupsahtanut graduarvosana. Vaikka tuuletin aivojani eilen metsässä monta tuntia, olen nyt tavattoman väsynyt. Olo on tyhjä ja typertynyt, enkä jaksa iloita siitä, että deadline piti ja pääsen publiikkiin ensi kuun alussa, vaan kiukuttelen, että arvosanani on vain toiseksi paras. Taidan olla ihan yhtä kakara kuin muinoin ylioppilaskirjoitusten jälkeen, kun itkin monta päivää paria pudonnutta laudaturia ja kuvittelin, että loppuelämäni olisi pilalla toiseksi parhaan takia. Taidan olla loman tarpeessa vielä enemmän kuin silloin, ja yritän puhua itselleni järkeä, että maailmanloppu ei ole se, että pitää ensi kuun alussa marssia työvoimatoimistoon.



Yhtäkään koulutukseeni sopivaa työpaikkaa ei siis ole auki. Periaatteessa voisin ehtiä vielä marraskuun lopussa päättyvään jatkotutkintohakuun, mutta tämänhetkisen stressitasoni ja yleisen ahdistuksen huomioiden taidan jättää sen tammikuulle ja selvitellä asioita rauhassa ennen sitä. Siltikin ehdin varmasti vielä jatkaa tätä ylisuorittamisen putkea ja tulla tohtoriksi ennen kuin täytän 30. Sisäinen psykologiääni väittää kovasti, että tässä kohdin olisi hyvä sauma muistella, mistä kaikista muista asioista elämäänsä voisi etsiä sisältöä. Voisi kävellä metsässä, tavata ystäviä, lukea romaaneja, katsoa elokuvia - ja tehdä valmiiksi pari keskeneräistä käsityötä.


Vaikka saavutinkin tavoitteeni ja valmistun sopivasti syksyn publiikkiin, hautasin suunnitelmani palkita itseni ostamalla uuden juhlamekon tai kengät. Katsoin vaatekaappiin ja totesin omistavani jo ihan riittävästi sellaisia vaatteita, joille löytyy käyttöä vain kerran tai pari vuodessa. Ja ehkä loppujen lopuksi uuden roinan ostamisen sijaan on palkitsevampaa käyttää hupenevat pennosensa vaikka bussimatkoihin tärkeiden ihmisten luokse.

Täytyykin muistaa tässä joskus muuttaa sivupalkin teksti. Lomakkeitten täyttöä vaille maisteri, kohta ihan oikeasti työtön humanisti.

2 kommenttia:

compassionateapproach kirjoitti...

oon takas! voin lähtee metsäretkelle. plus vois päättää, että ei saa puhua lainkaan töistä/opiskeluista :D

kuuntele psykologiääntä, koska se on aika hyvä ääni :)

haleja <3 ja vaiks tää ei nyt varmaan auta, mutta mieti, että sulla on gradu valmis erittäin hyvällä arvosanalla. se on upee saavutus, josta voit olla ylpee! <3

Katarimaria kirjoitti...

compassionateapproach, vois kyllä käydä Turunkin metsissä useammin. Luonnolla kun on ihan todistetusti stressiä poistava vaikutus. Pohdin jo tuossa yksi päivä kun ahdisti kovaa, että pitäisikö soittaa yths:lle, mutta miksi ihmeessä kun päänsisäinen psykologi osaisi kyllä puhua järkeä kun vaan muistaisi kuunnella. Oikeasti mua vaan pelottaa se, että asiat on muutoksessa enkä mä tiedä mitä teen puolen vuoden päästä, ja stressaan, jolloin päävamma-ajatukset alkaa väittää, että oon epäonnistunut kaikessa. Kyl tää tästä, pitää vaan keksiä itelleen tekemistä jotta ei vatvo liikaa :D