lauantai 21. toukokuuta 2011

Syntymäpäivävaatetus

Eilen oli syntymäpäiväni. Olin suunnitellut leipovani marenkipohjaisen pavlova-kakun raparperitäytteellä, mutta jotain meni vikaan ja marengista tuli kamalaa littanaa liisteriä. Kakkupohja meni roskiin ja raparperitäytteen söin lohdutukseksi. Lopulta M leipoi ja koristeli minulle kakun anopin hyväksihavaitulla ohjeella.

Kaveri oli innostunut aurinkoisen perjantain kunniaksi kutsumaan väkeä pihalleen grillaamaan, mikä olikin oivallista, sillä itse en saanut aikaiseksi järjestää synttärijuhlia. Kannettiin kakku siis naapurikortteliin, ja oivallinen ilta piti sisällään muun muassa mölkkyä, vitsejä ja naurusta kipeitä vatsalihaksia.

Sain myös hyvän syyn pukea ensimmäistä kertaa kotimaassa päälle Sansibarin-matkalla ostamani mekon.


Tämän nykyisen olkahärpäkemuodin aikana olen omassa pukeutumisessani vierastanut hartianseutua korostavia vaatteita, koska olen mielestäni olkapäiltäni riittävän atleettinen varsinkin nyt ahkeran jumppailun jälkeen. Mutta tässä mekossa leikkaus vain toimii uskomattoman hyvin, rakastan noita siipimäisiä röyhelöitä! Mekon keväinen vihreäkin tuntuu raikkaalta. Joitakin vuosia sitten ylikäytin vihreää niin, että kyllästyin siihen totaalisesti. Ehkä aika vähitellen on kypsä vanhan lempivärin paluulle.

4 kommenttia:

compassionateapproach kirjoitti...

toi mekko on kiva! <3

oon nyt kaynyt tsekkailees kangaskauppoja. mekkokankaalle tuis hintaa ehka 5 e ja ompelijalle 15 e. pitaa harkita. mutta huomasin saman kuin sa, etta alkaa arkailla monen kankaan kohdalla, etta voikohan tallaista suomessa kayttaa. tai ennemminkin tuleeko kaytetyksi.

Katarimaria kirjoitti...

compassionateapproach, kiitos! Toivottavasti päädyt investoimaan ompelijaan, mittojen ja toiveiden mukaan tehty on ihanaa kun ei tarvi pelätä olevansa väärän muotoinen johonkin vaatteeseen :) Sain tuosta mekosta kommentteja, että kyllä sen arvasi Afrikasta tuoduksi, mutta se on kuitenkin värimaailmaltaan sen verran hillitty että en tuntenut olevani teemabileissä tms :)

Heli kirjoitti...

Hieno mekko! (ja ahhh, hyllyssä Carcassonne <3 ) :D

Katarimaria kirjoitti...

Heli, kiitos! Ja Carcassonne on ihan paras, pitäisi varmaan hankkia taas joku uusi lisäosa, meillä on vaan kaksi :D