torstai 5. toukokuuta 2011

Päivä 3. Minun vanhempani

Minulla on vain yksi vanhempi, äiti. En kuitenkaan kasvanut yksinhuoltajaperheessä vaan sanoin isäsuhteeni irti jo vuosia sitten syistä, jotka eivät kuulu tähän blogiin.

Äitini on vähän yli viisikymppinen lähihoitaja. Hän on empaattinen, vahva ihminen, ja suhteemme on ollut toisinaan etäisempi, toisinaan läheisempi. Meidän perhettä on vuosien saatossa riepotellut jos jonkinlainen myrskytuuli, ja äippäkin on joutunut pistämään suunnitelmia uusiksi moneen kertaan. Usein kai ajatellaan vaikeuksien lähentävän perhettä, mutta se lienee tapauskohtaista. Itse olen joutunut opettelemaan tervettä itsekkyyttä sen suhteen, että en kantaisi koko perheen murheita mukanani. Silloin on helpompi ottaa vähän etäisyyttä ja elää omaa elämäänsä. En siis yleensä soittele äidille, jos gradu tökkii tai kesätyöttömyys ahdistaa, mutta ei se tarkoita, etten ajattelisi häntä usein.


Äippä ja mummu mökkeilemässä viime juhannuksena.

Myös äidin vanhemmat ovat minulle tärkeitä. Koska heillä on kummallakin jo ikää (onneksi suku on ollut pitkäikäistä), tunnen aika ajoin syyllisyyttä siitä, että en ehdi, jaksa tai vain saa aikaiseksi pitää yhteyttä niin paljon kuin haluaisin. Nyt äitienpäiväviikonloppuna pitäisi kyllä taas repäistä ajatuksensa irti kotona jumittamisen rutiineista ja gradumietteistä ja huristella bussilla reilun sadan kilometrin päähän mummulaan. Tulisi samalla haetuksi moottoripyöräkin talviteloilta pappan autotallista.

Ei kommentteja: