lauantai 21. toukokuuta 2011

Päivä 11. Sisarukseni

Minulla on kaksi veljeä: isoveli ja pikkuveli.

Isoveli on vain puolitoista vuotta minua vanhempi, ja pieni ikäero selittää sen, etten ole saanut osakseni minkäänlaista holhoavaa isovelimäisyyttä. Ihan pieninä leikittiin yhdessä tosi paljon muun muassa legoilla, pehmoeläimillä ja pikkuautoilla. Ja tapeltiin ankarasti. Esikuvaksi hänestä on ollut lähinnä vain yläasteiässä musiikkimaun, mopoinnostuksen ja alkoholikokeilujen suhteen. Muuten olemmekin sitten tosi erilaisia. Isoveli on ulospäinsuuntautunut höpöttäjä, joka saa kavereita helposti varmaan mistä tahansa porukasta ja jota koulunkäynti ei pahemmin kiinnostanut. Veli jäi synnyinkuntaamme asumaan, kasvattaa siellä lihakarjaa ja on jo kolmivuotiaan tytöntyllerön isä. Elämäntilanteidemme ja luonteidemme erilaisuuden takia emme ole kovin läheisiä, mutta veljen perhettä on mukava käydä moikkaamassa, kun kotiseudulla liikkuu.

Pikkuveljeni, perheen iltatähti, on puolestaan minua peräti seitsemän vuotta nuorempi. Olin silloin ekaluokkalaisena tosi innoissani vauvan tulosta ja toivuin pian pettymyksestä, etten saanutkaan siskoa. Vietin paljon aikaa taaperoikäisen pikkuveljen kanssa, kun vanhemmat tekivät töitä. Rakennettiin peltojen kuralätäköihin vesipuistoja, kerrottiin yhdensanantarinoita ja sepitettiin hassuja lauluja. Vaikka pikkuveljen vahtiminen otti välillä pannuun, tavallaan sain jatkaa omaa huolentonta lapsuuttani hänen kauttaan vähän pidempään. Muutettuani omilleni 16-vuotiaana yhteiset puuhat jäivät, ja teini-ikäisen veljen nopeasti vaihtuvissa aivoituksissa on vähän hankala pysyä mukana sadan kilometrin päästä. Pikkuveljen kanssa olemme kuitenkin samanlaisempia kuin isoveljen kanssa, joten elättelen toiveita että teiniveljen vanhetessa jaksamme vielä joskus opetella aikuisempaa yhteydenpitoa.

Pikkuveli  kyläili Turussa joskus vuonna 2006.

Ei kommentteja: