maanantai 2. toukokuuta 2011

Meemiä kehiin

Jälleen kerran olen laumasielu ja tartun blogeissa kierrelleeseen haasteeseen. Megalomaanista aihelistaa ei aio käydä päivä kerrallaan läpi vaan sitä mukaa kun jaksan. Olen pantannut tämän aloittamista yli viikon, koska osa aiheista tuntuu tähän blogiin hiukan turhan henkilökohtaisilta. Pidätän siis itselläni oikeuden hyppiä aiheita yli tai lopettaa kesken listan, mikäli ahi iskee.

Päivä 1 – Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki


1. Esittele itsesi.

Pöö. Olen Katarimaria, turkulainen humanisti, vihreä, graduntekijä, kissanomistaja, vaimo, täti, ateisti, keskivertoa lyhyempi, kohta neljännesvuosisadan ikäinen ja arkajalka. Muun muassa. Tykkään kirjoista, vaatteista, kasveista, käsitöiden tekemisestä, älykkäästä musiikista ja hyvästä ruuasta. En ole oikea turkulainen: olen syntynyt pienessä satakuntalaisessa kunnassa, josta pääsin pois 16-vuotiaana ja jonne en koskaan aio muuttaa takaisin. Jonkinlaista juurille paluuta voidaan kuitenkin tulkita olevan siinä, että graduaiheeni käsittelee kotiseutuni murretta. Haaveilen rivitalopihasta tai isosta, lasitetusta parvekkeesta jossakin vehreässä kaupunginosassa ja vanhoja kirjoja täynnä olevasta työhuoneesta jossakin yliopistorakennuksessa.


Kuva-arkistoni omakuvista minulle rakkain on yllä oleva kuva, vaikka se on kuusi vuotta vanha, surumielinen eikä kovin edustava. Minulle se muistuttaa, että mennyttä ei voi muuttaa mutta sen kanssa voi elää.

Ei kommentteja: