maanantai 15. maaliskuuta 2010

Kiharakokeiluja, osa 2.


Tiistaina välttelin opiskelustressiä väkertelemällä tukkaani harjoituskampauksia. Jos joku ei muista vanhoja juttuja, olen siis melko varmaksi päättänyt säästää kampaajakulut tulevissa juhlissa ja vääntää nutturani itse. Satavarmasti onnistunut lopputulos vaatii hyvän suunnitelman ja paljon harjoitusta.

Viime harjoituksissa kiharsin koko pään muotoiluraudalla, tällä kertaa luotin vanhoihin kunnon vaahtomuovipötkylöihin, joihin rullasin pariksi tunniksi kuivan, kampausnesteellä suihkitun tukkani. Kikkuroiden pörröisyys oli melko lailla samaa luokkaa.


Monet juhlat olen mennyt hyväksi havaitulla tukkaviritelmällä eli kiharat ponnarille ja latvat pinneillä kiinni. Nyt testailin perusnutturan somisteeksi visioimaani kaulakoruakin, jota tosin piti pikkuisen purkaa tekemättä alkuperäiselle yksilölle kuitenkaan peruuttamatonta vahinkoa.


Koska naamapuoli tuntui vielä tarvitsevan jotain korkean otsani pehmikkeeksi, nyhdin otsatukan nutturasta irti ja kiharsin sen raudalla siistimmäksi.


Hengettömät pinnit loppuivat hiukan kesken, joten niitä pitää vielä ostaa lisää. Silti kampaus kesti hyvin usean tunnin raivokkaan siivoussession, joten vielä avokätisemmällä lakankäytöllä sillä lienee mahdollisuus pysyä juhlapäiväkin. Seuraavassa kiharatestiosassa aion testata vanhanaikaisia talouspaperikiharoita kosteaan tukkaan, josko niillä pystyisi nukkumaan yön yli. Vaahtomuovi- ja foliopötkylöiden yökäyttöön olen tätä nykyä aivan liian mukavuudenhaluinen.

Mitä mieltä olette? Myös käännytysyrityksiä ammattilaiskampauksen puoleen luetaan edelleen ajatuksella.

PS. Alla myös toinen uusi postaus tänään.

7 kommenttia:

Eicca kirjoitti...

Sinua enempää kuin blogisi kautta tuntematta sanoisin, että tuo kampaus on aika lailla sinua itseäsi. Enkä näe mitään mieltä itsensä naamioimisessa tunnistamattomaksi sinä juhlapäivistä suurimpanakaan... Ja tuo koru nutturan ympärillä on todella kaunis!

Marbi kirjoitti...

Kokeile talouspaperin tilalla tavallista paperia eg. kirjekourista revittyjä suikaleita. Ne on pehmetä nukkuessa. Sit voi laitta niiden päälle yöksi huivin niin ei pääse niin helposti pinnit karkailemaan.

compassionateapproach kirjoitti...

nähtyäni nää kuvat mulle tuli mieleen lausahdus: "käkkäräpää, käkkäräpää naisia metsästää..." no, kake saa iskee saken anytime.

hei, torstaina synapsiin? klubilla olis ebm:ää jne. lähdetkö matkaan? rabia sorba (mex) on ihan törkeen hyvä. liput kyl sen 12 euroa, mutta uskon sen olevan senarvoista.

Nunt kirjoitti...

Ihan mahtava tuo koru, todella kaunis. Thumbs up täältä!

iitu kirjoitti...

Tuo koru sun on pakko laittaa! :)
Muutenkin näyttää hyvältä!

Katarimaria kirjoitti...

Eicca, kiitos! Samaa mieltä olen itsekin, että tuossa kampauksessa oli erittäin kotoisa olo. Enkä tiedä miten tuntemattomat kampaajat suhtautuisivat epämääräisten kaulakorujen virittelyyn nutturoihin :P

Marbi, kiitos vinkistä! Jostain luin myös, että esim. vanhasta lakanasta riivityt kangassuikaleet toimisivat mainiosti.

compassionateapproach, joo mennään!

Nunt, kiitos!

iitu, kiitos! Koru vaatii vielä hiukan lisää pinnejä pysyäkseen paikallaan silläkin uhalla, että juhlan pyörteissä tulee vähän moshattua tai jotain :P

Maya kirjoitti...

Kauniilta nayttää kampaus. Mä rakastan häitä ihan hirveästi, joten olen ihan täpinöissä täällä ruudun takana kaikista hiukankin häihin viittaavista postauksista :D