maanantai 8. helmikuuta 2010

Flunssassa

Koko viikon tulollaan ollut räkätauti otti ja iski sitten eilen. Olen kuluttanut aikaani muun muassa katsomalla Yle Areenasta Verta, hikeä ja T-paitoja -minisarjaa, joka perustositeeveedraaman ja myötä-ällötyksen lisäksi herättää ihan oikeasti ajattelemaan osuuttamme halpavaatteiden tuotantoon ja kertakäyttökultturiin ylläpitämiseen.

Ja sitten voisi tietysti miettiä, että mitä kaikkea turhaa tammikuussakin vaikka osti ja miksi lauantainakin taas tuntui ettei ollut mitään päällepantavaa ja miten se muka oikeutti flunssakyllästymispuuskassa huutamaan jotain perusvaatetta huutonetissä jne. Muka-kehittävistä ohjelmavalinnoista huolimatta en nyt jaksa kirjoittaa mitään muka-kehittäviä pohdiskeluja, mutta postaan silti ihan vain siksi, että on tylsää enkä voi litteroida, kun kuulokkeiden pitäminen sattuu korviin. Laatubloggarihan näin ei tekisi.

Kuvitukseksi voisin sitten kuvata videon tuskallisista nenäkannun käyttämisen opetteluyrityksistäni.

Ehkä en. Mutta koska pitäähän postauksessa nyt kuva olla, julkaisen kuitenkin tämän kollaasin, jonka eilen lähetin tulevalle hääpukuompelijalleni. Kiitos muuten vielä Hepa-Neidille iHanna Designista vihjaamisesta - on helpottavaa saada ulkoistetuksi jälleen yksi häihin liittyvä stressinaihe ja edellämainitun telkkariohjelman katselun jälkeen tunnen vielä tavallista suurempaa tyydytystä voidessani itse työllistää paikallista käsityöläistä, joka kaiken lisäksi käyttää pitkälti kierrätysmateriaaleja. 

 Ei-omien kuvien lähteitä 1, 2, 3

Tuo kollaasi kylläkin pitäisi jättää blogista pois, koska en enää muista, mistä kaikki kuvat kaivoin. No, klikatkaapa nyt kuitenkin isommaksi jos kiinnostaa, ehkä poistan sen myöhemmin ja laitan tilalle nenäkannuvideon.


Keskiviikkona menen sitten tapaamaan tuota suunnittelija Hannaa, ja jännittää! Olisiko Mahdollisilla Lukijoillani ideoita mustavalkoisen puvun kanssa sopivaksi boleroväriksi? Ensin ajattelin lempiväriäni punaista, mutta puna-musta-valkoinen tuntuu jotenkin turhan pikkujouluiselta toukokuiseen juhlaan...

3 kommenttia:

mirella kirjoitti...

hihhih nauresekelin tuolle tagille "rouviintumisprojekti". :D Toi hame on aivan ihana ja samoin osaan kuvitella korun tosi nätiksi kampauksessa. Mulla on semmonen tosi nätti hopean värinen piecesin bolero, jota käytin vuosijuhlissa ja ehkä joku sen tyylinen vois sopia valkomustaan asuun (siis jos tykkäät hopeesta). Ai niin paitsi toi hiuskoru on kullanvärinen. Oon niin huono näissä jutuissa.. :D

munkkipossu kirjoitti...

mää taidan olla sitten aina pikkujoulu tunnelmissa kun tykkään pukeutua just punaiseen-mustaan-valkoiseen :)

Katarimaria kirjoitti...

mirella, vielä kun osaisin itse vääntää sellaisen nutturan että siinä pysyisi jotain metallia kiinni koko päivän :D Kampaajalle voisi toki mennä, mutta ongelmana siinä on se, että ajateltiin ottaa kuvat maistraatissakäyntipäivänä ja pyntätä sinnekin ja näin ollen pitäisi sitten maksaa kaksi kampausta ja meikkiä... Luulen että saan näistä juhlista hyvän tekosyyn ostaa kiharruskelpoisen suoristusraudan...

munkkipossu, no joo mullakin on yleisin väriyhdistelmä varmaan juuri toi ainakin talvella, mutta kesäisin yleensä tulee sellainen muiden värien kausi. Vaikea ennakoida miten sitä haluis toukokuussa pukeutua :D