lauantai 20. helmikuuta 2010

Kiharakokeiluja, osa 1.

Ja heti alkuun pahoittelut postauksen kuvanlaadusta. Olin väsynyt ja halusin päästä höpöttämään hankinnastani tänne, joten kuvailin taas kerran vain räpsimällä ja sen enempää miettimättä.

Ostin siis joku päivä, taisi olla maanantai, sitten sen pohdiskelemani suoristus- eli muotoiluraudan. Ruuan lisäksi tarvitsin lankaa ja teippiharjan, joten lähdin Cittariin - ja unohdin langat ja teippiharjan ja ajauduin sen sijaan sinne kiharrinosastolle. En sitten ollut järkevä enkä jaksanut metsästää sitä kehuja kerännyttä ja harkinnassa ollutta Remingtonin laitetta vaan sorruin halvan hinnan ja kätevyydeksi ajattelemani keveyden ja pienuuden takia ostamaan OBH Nordican miniraudan.


Se tosiaan on mukavan kevyt eivätkä kädet väsy takahiuksia kihartaessa, tosin isommalla ja tehokkaammalla raudalla homma ehkä hoituisi nopeammin. Tämä vie kuitenkin hyvin vähän tilaa kylppäristä ja kyllä sillä niitä kiharoitakin saa.


Joskin niiden saaminen tasaisiksi ja siisteiksi vaatii vielä hitusen harjoittelua.


Minun hiusteni pituisista on aika helppo kiharrettuna vääntää nutturaa, kun kikkurat vain kiinnittää pinneillä taakse. Tykkään huolettomista nutturoista enemmän kuin kovin sliipatuista versioista, joten tämäntyylisiä kokeiluita pitää jatkaa ainakin muutamaan otteeseen ennen kuin teen päätöksen, mennäkö juhlapäivänä kampaajalle vai ei.

Onko Mahdollisilla Lukijoillani hyviä vinkkejä suoristuraudan kiharruskäyttöön tai yleisemmin kampauksien väkertämiseen? Entä suosituksia hyvästä ei-suihkemaisesta lämpösuoja-aineesta?

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Laskiaiskissa

Laskiaisenvietossa voi kohdata hauskoja yllätyksiä. Esimerkiksi jos testaa, mahtuuko haalarien alle paksut toppahousut ja jättää paketin sitten lojumaan lattialle muun lähtöhankkiutumisen ajaksi, voi toppahousuihin pesiytyä eläimiä.


Pahoittelen ylivaloittuneita kuvia. Hupaisasta tilanteesta piti vain äkkiä saada kuva ehtimättä tutkia kameran asetuksia.

Valmiiksi lämmitetyistä housuista huolimatta mäellä tuli kylmä. Talveen pitäisi näimmä toppahousujen lisäksi varustautua vielä ylisuurilla huopikkailla ja karvakintailla, ehkä sitten ei paleltaisi.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Hyvää ystävänpäivää ja laskiaissunnuntaita!

Tänään vuorossa pienimuotoinen tarina Mahdollisten Lukijoitteni viihdykkeeksi rakkaiden kissaystäviemme kommelluksista.

Olipa kerran perjantai, jolloin Allekirjoittanut koki olonsa usean päivän kuumeilun jälkeen viimein terveeksi, muisti pian olevan Laskiaisen, joka tietenkin mäenlaskun lisäksi on oivallinen syy leipoa Pullaa. Allekirjoittanut siis vaivasi pullataikinan valmiiksi, ja illalla Kanssa-asujan kotiuduttua he leipoivat yhdessä kaksi pellillistä valtavankokoisia vehnäsiä. Pullista aika monta syötiin jo illalla kermavaahdon ja mansikkahillon kanssa, ja osa laitettiin pakastimeen, mutta seuraavan päivän jälkiruuat jätettiin liinaan käärittynä pöydälle odottamaan. Ei olisi kannattanut.
 

Aamulla pullaliinassa nimittäin näkyi omituinen sarja reikiä. Ainoa järkeenkäypä selitys rei'ille oli erään Karvapalloriiviön terävät pikku hampaat, olihan kyseinen eläin viettänyt yönsä peräti hämmästyttävän rauhallisesti herättämättä omistajiaan kertaakaan. Onneksi liina oli kestänyt hyökkäyksen, eikä yöllinen järsijä ollut saanut riepotettua leivonnaisia pitkin keittiötä, kuten kerran kävi eräille muovipussiin pakatuille juustosarville, ja lautanenkin oli pysynyt pöydällä, toisin kuin kerran ylösalaisin lattialta löydettyjen joulutorttujen kohdalla. Vieraille hampailla pisteltyjä pullia tuskin olisi enää kehdannut tarjota, mutta leipojille ne kelpasivat niin hyvin, ettei täyttövaiheen jälkeen enää ehtinyt ottaa kuvaa.


Karvapalloriiviöllekin oli vaikea olla vihainen, kun oli ensin nauranut mahansa kipeäksi hupaisia pikku hampaanreikiä ja sitten syönyt kaksi jättipullaa. Taisi se peräti saada kermavaahtokulhon nuoltavakseen. Mutta eihän kissoja voi kasvattaa, joten turha edes yrittää.


PS. Muistakaahan osallistua arpajaisiin!

maanantai 8. helmikuuta 2010

Flunssassa

Koko viikon tulollaan ollut räkätauti otti ja iski sitten eilen. Olen kuluttanut aikaani muun muassa katsomalla Yle Areenasta Verta, hikeä ja T-paitoja -minisarjaa, joka perustositeeveedraaman ja myötä-ällötyksen lisäksi herättää ihan oikeasti ajattelemaan osuuttamme halpavaatteiden tuotantoon ja kertakäyttökultturiin ylläpitämiseen.

Ja sitten voisi tietysti miettiä, että mitä kaikkea turhaa tammikuussakin vaikka osti ja miksi lauantainakin taas tuntui ettei ollut mitään päällepantavaa ja miten se muka oikeutti flunssakyllästymispuuskassa huutamaan jotain perusvaatetta huutonetissä jne. Muka-kehittävistä ohjelmavalinnoista huolimatta en nyt jaksa kirjoittaa mitään muka-kehittäviä pohdiskeluja, mutta postaan silti ihan vain siksi, että on tylsää enkä voi litteroida, kun kuulokkeiden pitäminen sattuu korviin. Laatubloggarihan näin ei tekisi.

Kuvitukseksi voisin sitten kuvata videon tuskallisista nenäkannun käyttämisen opetteluyrityksistäni.

Ehkä en. Mutta koska pitäähän postauksessa nyt kuva olla, julkaisen kuitenkin tämän kollaasin, jonka eilen lähetin tulevalle hääpukuompelijalleni. Kiitos muuten vielä Hepa-Neidille iHanna Designista vihjaamisesta - on helpottavaa saada ulkoistetuksi jälleen yksi häihin liittyvä stressinaihe ja edellämainitun telkkariohjelman katselun jälkeen tunnen vielä tavallista suurempaa tyydytystä voidessani itse työllistää paikallista käsityöläistä, joka kaiken lisäksi käyttää pitkälti kierrätysmateriaaleja. 

 Ei-omien kuvien lähteitä 1, 2, 3

Tuo kollaasi kylläkin pitäisi jättää blogista pois, koska en enää muista, mistä kaikki kuvat kaivoin. No, klikatkaapa nyt kuitenkin isommaksi jos kiinnostaa, ehkä poistan sen myöhemmin ja laitan tilalle nenäkannuvideon.


Keskiviikkona menen sitten tapaamaan tuota suunnittelija Hannaa, ja jännittää! Olisiko Mahdollisilla Lukijoillani ideoita mustavalkoisen puvun kanssa sopivaksi boleroväriksi? Ensin ajattelin lempiväriäni punaista, mutta puna-musta-valkoinen tuntuu jotenkin turhan pikkujouluiselta toukokuiseen juhlaan...

torstai 4. helmikuuta 2010

"Ihan hullua että sää meet naimisiin!"

Otsikko on pitkäaikaisen ystävän kuvaava lausahdus kertoessani suunnitelmistamme. Tuntuuhan rouvaksi ryhtyminen itsestäkin hiukan epätodelliselta, kun en ole lapsenakaan muista hääleikkejä leikkineeni ja teininä vakaasti uskoin jääväni vannoutuneeksi vanhaksipiiaksi.


Muutama lukijani lieneekin jo täällä vilahtaneista vihjeistä tehnyt nokkelia päätelmiä, jotka voinen sen suuremmitta puheitta vahvistaa todeksi nyt, kun varsinaisten pippaloitten kutsut on pistetty postiin. Modernit pienen budjetin ja alle 40 kutsuvieraan häät on tulossa toukokuussa, ja blogissakin tulee hääjuttugooglaajien iloksi varmaan jonkin verran löpinää aiheesta olemaan. Siispä päätin tehdä näille rouviintumislöpinöille oman tägin tuonne sivupalkkiin.

Mahdollisille vertaistukea tai vinkkejä etsiville googlaajille tai muuten vain uteliaille tiedoksi pari perusseikkaa: Meidät vihitään hyvissä ajoin ennen varsinaisia bileitä maistraatissa vain todistajien läsnäollessa. Perhepiirille ja lähimmille ystäville pidetään talkoohengessä runsasmuotoiset kahvi- ja boolikestit Turun Vanhan Raatihuoneen kellarissa, jonka jälkeen juhlitaan laajemman kaveriporukan kanssa pikkutunneille varmaankin Dynamossa. Häävalssia, morsiamenryöstöjä, sukkanauhankaiveluita ynnä muita ahdistavia perinneleikkejä, viimeisen päälle väkerreltyjä koristuksia tai hääkarkkeja ei näissä häissä tulla näkemään, enkä tule pukeutumaan pitkään saati kokovalkoiseen mekkoon. Päätarkoituksena on järjestää kaikkien mielestä kivat ja rennot juhlat, joista perheemme, jotka välimatkan vuoksi eivät ole toisiaan koskaan tavanneet, saavat hyvän syyn tutustua toisiinsa, ja me saamme hyvän syyn pitää kavereille bileet!

Onko Mahdollisten Lukijoitteni joukossa suureellisesti ja kaikin mahdollisin seremonioin ja perintein naimisiin menneitä/tahtovia? Entä niitä, jotka vierastavat koko avioliittoa instituutiona?

PS. Kuvan kutsuja askarreltiin tasan seitsemän kappaletta, ja jo se kävi voimille. Muu väki sai kutsunsa Facebookissa.