keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Nur nur

Kenkuttaa. Aamu alkoi viehättävällä hajoavan esineen räsähdyksellä vähän ennen seitsemää. Oletteko, Mahdolliset Lukijani, koskaan kuulleet kissasta, jolla on asennevamma kelloja kohtaan? Meiltä on nyt molemmat seinäkellot tuusannuuskana, kiitos Röllin.



Röllin kiinnostus viisareita kohtaan huomattiin jo aikaa sitten, ja siinä vaiheessa vielä nauratti, kun katti kävi puraisemassa sekuntiosoittimen kellosta irti. Näiden levottomien yöpuuhastelujen vuoksi kellot nosteltiin seiniltä turvaan, mutta eihän sellaista nyt ihan joka ilta voi muistaa. Keittiön puukellon viisarit löytyivät liikkumattomiksi purtuina yhtenä aamuna viime viikolla, ja tämänaamuisen herätyksen syy näkyy yllä. Normaalisti en ole niin kiintynyt pikkuesineisiini, että jaksaisin kauaa kiukutella - elukoiden kanssahan aina toisinaan jotain menee rikki. Tämänkertainen tuhotyö kylläkin ottaa nuppiin aika pahasti, tuo seinäkello nimittäin oli yksi rakkaimmista sisustusesineistäni, synnyinkyläni kiviharrastajan tekemä. Korjatakaan sitä tuskin voi, sillä vaikka irronneen palan voisi liimata ja hajonneen koneiston vaihtaa, lohkesi kellotaulun keskeltä niin paljon pieniä murusia, etteivät viisarit enää pysy siinä kiinni. Kaltaiseni kelloaddiktin, jonka sisäinen aikataulutus ei anna minkäänlaista vinkkiä, onko netissä tai aamiaispöydässä lehden äärellä kulunut kymmenen minuuttia vai tunti, on siis pakko lähteä ostamaan uusia seinäkelloja, jotta lähiaikoina selviytyisin edes muutamaan sovittuun tapaamiseen.

Toinenkin kenkutuksen aihe tänään löytyy. Olisi nimittäin pitänyt ennakoida tulevia kriisejä ja arvata, että Blogistanin pursutessa risteilyvalmisteluita voisi itsekin tehdä jotakin ollakseen edukseen siltä varalta että oma pärstä päätyy johonkin tätä sivua suuremman yleisömenestyksen kuviin, toisin sanoen voittaa kammonsa ja mennä taas vaihteeksi kampaajalle. Mutta eihän tässä enää ehdi vaikka tukka onkin ihan harmaa ja ylikasvanut.



Ei siis muuta kuin sakset käteen ja pari senttiä latvoista pois. Onneksi kihartuvasta tukasta ei kauhean hyvin näe, että se on epätasainen ja toiselta puolelta pidempi. Ehkä illalla läträän vielä viimeisimmästä kotiraidoituspakkauksesta jääneen puolikkaan juurikasvuosuuteen ja sitten vaan koitetaan pärjätä.

torstai 14. tammikuuta 2010

Hyvänharmautta



Talvisää saisi olla tälläinen aina! Nollasta viiteen astetta pakkasta, mukava vaaleanharmaa hämy, valoisaa mutta ei räikeän kirkasta. Eilen ja tänään olen ollut pitkästä aikaa ahkera: olen jumpannut ja kutonut jättiläistumput miltei valmiiksi odottamaan pesukoneessa huopumista, olen litteroinut venkoilematta ja karkaamatta Facebookiin tai Blogistaniin vartin välein, olen istunut kirjastossa tekemässä alustavaa tutkimusta gradua varten ja haltioitunut erilaisista suomalais-ugrilaisen duaalin syntyyn liittyvistä hypoteeseista kuin kauan sitten opiskelun alkuaikoina.



Voisinpa elää tälläistä tyytyväisen vaaleanharmaata tyyntä arkea loputtomiin - tai edes lopputalven.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Uutuuksia ja pelastettuja

Kamerani sai eilen jalustan (jos jotakuta kiinnostaa niin se on Hama Star 61, kamera puolestaan Nikon D80 plus kaupanpäällis-lisäsalama), ja uusilla hienoilla kuvausvälineilläni menen sitten ensimmäiseksi ottamaan noloja peilikuvia. Tästä lähin en siis enää valita välineistöstä kuvien takana, vielä vaan kun sitä tietotaitoa niiden käyttämiseen jostakin putkahtaisi.

Kuinka vaikeaa voi olla katsoa kameraan peilin kautta?

Ja sitten pari kuvaa siitä moneen kertaan vouhotetusta kaulakellostani:



 

On se hiano ny.

Vaaleanpunaisen villatakin pelastin varastosta, kun tyhjensimme sitä remontin tieltä ja valtaosa siellä olleesta tavarasta todettiin turhaksi ja tuomittiin kierrätykseen. Neuleen on näpertänyt mummuni noin kymmenenvuotiaalle pikku-Katarimarialle juhlatakiksi, ja sitä tulikin pidettyä ehkä kolme kertaa kukkamekkojen päällä ennen kuin alkava teini-ikä syöksi kaiken vaaleanpunaisen ja mummoista muistuttavan kaapin perälle. Kädet ovat vähän venyneet noista ajoista, mutta muuten vaate on vallan sopiva.

Paitsi se väri. En ole ilmeisesti edennyt vielä tarpeeksi kauas teinivuosista tai sitten vain sain totaalisesti tarpeekseni pastellisävyistä siinä kymmenen ikävuoden hujakoilla, kun verhosin vaaleanpunaisella niin itseni kuin huoneenikin. Monia uusia värejä kuten ruskeaa, valkoista ja keltaista olen viime aikoina oppinut lisäämään vaatekaappiini, mutta vaaleanpunainen ei nappaa vieläkään. Joskin noita kuvia ottaessani hetkisen jo häilyin päätöksessäni: eihän se nyt niin hirveä väri ole ja sopii ainakin hiuksiin ihan kivasti.

Totuus on kuitenkin, että olen jo pitemmän aikaa kaipaillut vaatekaappiini uutta mustaa neuletakkia, koska vanha on luvattoman nuhjuinen mutta käytän sitä silti jatkuvasti paremman puutteessa. Vaaleanpunaisia päiviä tulisi hyvässä lykyssä yksi kuukaudessa, ja mummun väkerrys on totisesti ansainnut päästä arvonsa mukaiseen ahkeraan käyttöön. Siellä se nyt pyörii pesukoneessa väripatruuna seuranaan. Toivottavasti käy hyvin.

Niin, ja dyykkasin laukun jonkun toisen varastontyhjennysjätöksistä:


Se on juuri oikeaa ruskeaa, tosin tekonahkaa ja siitä on vetoketju rikki, mutta eipähän harmita heittää uudestaan roskiin sitten kun se ihan oikeasti hajoaa jostakin.

Onko Mahdollisilla Lukijoillani kokemusta pesukonevärjäämisestä tai roskislöydöistä? Entä olisiko vaaleanpunainen pitänyt säästää ja kassi jättää jätelavalle?

PS. Mitäs nyt tykkäätte taustasta ja bannerista? Ihan ite tällä kertaa säädin Bloggerin valmista pohjaa eikä edes mennyt tuntiakaan. Taustakuvasta näkyy edelleen isolla näytöllä vähän hassut valkoiset välipalkit, mutta omasta mielestäni ne ei kauhean pahasti hypi silmille. Tällä mennään nyt ainakin jonkin aikaa.

PPS. Another Fab Day -blogissa on käynnissä upea suurarvonta! Hus hus osallistumaan siis, ja muistapa mainita, keneltä kuulit ;)

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Retrospektiivi ja lärpäkeliivi

Nyt viimeinkin rauhassa kotosalla ja juhlakyläilyistä toipuneena yritän orientoitua arkeen palaamiseen. Muut blogit pursuavat koosteita menneestä vuodesta tai vuosikymmenestä ja suunnitelmia tulevalle, mutta minä pyrin pitämään katsaukseni lyhyenä, sillä tulevan vuoden ajattelu ei tekisi hyvää valmistumis- ja työllistymisahdistukselleni enkä mielelläni vilkuilisi taakseni ainakaan vuosituhannen vaihteeseen, josta päällimmäisenä muistiin nousee vain varttumistani varjostaneiden ongelmien syöksykierre, josta nouseminen nykyiseen mielenterveyteen on vienyt lähes koko ensikymmenluvun (Kielitoimiston suositus 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen nimitykseksi).

Kuvituksena tähän postaukseen viime vuoden viimeinen vaateostos, kirpparilta löytynyt ja koko joululomareissun ahkerassa kääriytymiskäytössä ollut lärpäkeliivi.




Vuosi 2009 sen sijaan oli ihan hyvä vuosi, sillä
- tein oman alan töitä ensimmäistä kertaa kahdessakin projektissa
- sain uusia kavereita ja ylitin itseni sosiaalisuudessa mm. tapaamalla Turun seudun bloggareita
- itkin ja ahdistuin selvästi aiempia vuosia vähemmän ja arkipäiväisemmin
- liikuin säännöllisesti ja olin aiempaa tyytyväisempi ulkoiseen olemukseeni pienimuotoisia notkahduksia lukuunottamatta
- tein hankintoja entistä laatutietoisemmin ja harkitsevammin ja vaikka luultavasti käytin vaatteisiin aiempia vuosia enemmän rahaa, en tehnyt juurikaan harmittamaan jääneitä ostoksia ja kehityin tyylissäni