torstai 13. elokuuta 2009

Kopiointia kotikäyttöön

Blogistanissakin villinnyt, suomalaisen suunnittelijan monikäyttövaate Jolier ONE on loistava idea: et tarvitse koko kaapillista vaatteita, kun yksi muuntautuu moneksi kymmeneksi! Kyseinen ihmevaate kuitenkin maksaa sen verran, etten ole edes harkinnut sellaisen hankkimista, koska en ole varma, tulisiko sitä sitten kuitenkaan käytettyä.

Idea jäi kuitenkin päähän hautumaan niin, että kun lötköteepaidan leikkelystä jäi yli sopivankokoinen suorakaiteenmuotoinen palanen, en ommellutkaan sitä suoraa päätä boleroksi, vaan lähdin Eurokankaaseen metsästämään hakasia.

Paikallisen putiikin hakasnauhavalikoimasta löytyi valitettavasti vain valkoista, ja se maksoikin niin jumalattomasti, että meinasin hyllyllä hylätä ajatukseni tehdä halpa kokeiluversio design-monikäyttövaatetta jäljitellen. Hintaongelman ratkaisin pätkimällä nauhan kolmen hakasen palasiin, jolloin sitä ei tarvinnut koko suorakaiteen mittaa.

Valkoisten nauhapalojen vilkkuminen onkin sitten ehkä ainoa omatekoisuuden ongelma. Oma kangaspalani oli myös hiukan pienempi kuin tuo Jolier, johon olen tutustunut vain kuvien perusteella, mutta useimmat viritykset vaikuttaisivat toimivan siitä huolimatta.

Olisikohan aika sijoittaa jalustaan tai hovikuvaajaan? Testailin vaatteen käyttömahdollisuuksia viime päivinä siivoilun (koko kämppä vaatekomeroa myöten!) lomassa enkä jaksanut käyttää tuhottomasti aikaa kunkin viritelmän ikuistamiseen. Siispä muistikortilta löytyy lähinnä väärin tarkentuneita, kamalailmeisiä tai muuten kelvottomia otoksia.

Ehkä jo huomenna uskaltaudun työpaikalle jossakin feikki-Jolier-kokeilussani! Jos tätä alkaa näkyä päälläni jatkuvasti, alan todellakin säästämään alkuperäiseen yksilöön sijoittamista varten.

Aitoja Jolier ONEja ja niiden monenlaisia käyttömahdollisuuksia Mahdolliset Lukijani voivat ihastella ainakin Heijastuspinta- ja Mikämikämaa-blogeissa.

PS. Mitä tykkäätte uudesta ulkoasusta? Menikö rumemmaksi? Kyllästyin punaiseen, vaikka se lempivärini onkin.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

oot kyllä taitava! ei voi muuta sanoa!

Katarimaria kirjoitti...

Anonyymi, heh tälläisen surkean kuvalaadun jälkeen pääni tulkitsee kommenttisi vähintäänkin ironisesti :P Mikäli kuitenkin kehut ihan aidosti, kiitoksia vaan. Kummoisia ompelutaitojahan tuollaisen pötkylän tekemiseen ei tarvita, ja ideakin oli kopioitu, että joo. Jos sinä tai joku muu tahtoo tarkempia tietoja feikki-Jolierin valmistuksesta, kertokaahan vain, voin tehdä ohjepostauksen.

Salka kirjoitti...

Itselläkin kytee takaraivossa toteuttaa oma "kopio" ko. vaatteesta, hyvältä näyttää sun versio nimittäin!

Anonyymi kirjoitti...

mitä vaikeaa on kuljettaa sitä kypärää kaupungilla?onhan sinulla kai joku laukkukin mukana kun olet jossain menossa?kai sen kamman voi ottaa mukaan ja laittaa ne hiukset sitten kun on päässyt määränpäähän!naurettavaa ja säälittävää kuinka turhamainen ihminen voi olla vaikka kyse on omasta hengestä!

Katarimaria kirjoitti...

Salka, siitä vaan ompelemaan omaa kopiota! Ei ollut yhtään vaikeaa ja uusien viritelmien keksiminen on tosi hauskaa. Vielä pitäisi jostain kehitellä sellaiset aitoon Jolieriin kuuluvat henkselit niin mahdollisuuksia tulisi taas lisää.

Anonyymi, minusta kypärän käyttäminen tai käyttämättä jättäminen on täysin ihmisen oma asia. Yritin vain Jonnan postaukseen (http://dots-dots-jonna.blogspot.com/2009/08/kyparasaarna.html) jättämässäni kommentissa perustella, miksi juuri minä en käytä kypärää. Mitä se sinulle kuuluu, jos henkeni ei ole minulle kallis? Itseni vain siinä satutan, jos pyörällä kaadun, toisin kuin vaikka joku rattijuoppo, joka voi tappaa viattomiakin ihmisiä. Ajan myös moottoripyörää tietäen, että se on vaarallista, toisinaan jopa ylinopeutta tai pelkät farkut jalassa, hui kamalaa! Toiset ihmiset polttavat tupakkaa ja syövät palanutta makkaraa riskit mainiosti tiedostaen. Kypäräpakosta mesoaminen ja syyttely eivät yhtään kannusta ihmisiä pyöräilemään, vaikka siihen syytä näinä ilmastonmuutoaikoina olisikin, tätä mieltä on muuten myös Hesarissa kirjoittanut asiantuntija (http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Salermo+vastustaa+kypäräpakkoa/HS20090802SI1KA02tuy)

Anonyymi kirjoitti...

puhuin lähinnä yleisesti siitä miksi ihmiset ovat niin turhanpäiväisiä eikä käytä pyöräilykypärää. En sanonut että henki kultasi olisi minulle kallis ;)halusin ilmaista kuinka typeriä argumenttisi todellisuudessa ovat vaikka ovatkin sinulle todellisuutta!

Anonyymi kirjoitti...

Jos vaan viitsit ohjeet tehdä ohjeet feikki jolierin tekemisestä niin täällä ainakin olisi käyttöä niille!

Anonyymi kirjoitti...

Jos vaan viitsit ohjeet tehdä ohjeet feikki jolierin tekemisestä niin täällä ainakin olisi käyttöä niille!