maanantai 29. kesäkuuta 2009

Viimeinkin niistä mineraalimeikeistä!

Jo yli kuukausi sitten lupasin postailla tarkemmin meikkituhlailuistani, mutta homma pääsi unohtumaan ja aina muistaessani lykkäsin kirjoittamista sillä verukkeella, että pitäisi saada kunnon kuvitusta tehdäkseni noista uusista meikeistäni mitään arvostelua. Pariin kertaan sitten yritinkin aamutuimaan naamaani kuvailla, mutta äkkiseltään käsivaralta itseensä tähtäillen ei kuvissa saanut näkymään minkäänlaista ratkaisevaa eroa mustapäiden määrässä. Pakko siis pärjätä ilman pärstäkuvia, eipä tästä muutenkaan mikään ammattitaitoinen meikkiarvostelu ole tulossa.

Toukokuun äkillisessä törsäyspuuskassa ja Blogistanin vaikutuksen alaisena ostin siis bareMinerals-aloituspakkauksen, joka Kicksissä kustansi aika tarkkaan satasen. Paketti sisälsi neljä purkkia jauhemaisia meikkipohja-aineksia, kolme pensseliä ja pumppupullollisen kosteusvoiteen alle laitettavaa ihoa tasoittavaa seerumia.


Niille, jotka haluavat tietää enemmän putelien sisällöstä, kerrottakoon, että kaksi purkkia on tätä, sävyt Fairly Light ja Light, jotka ovat kuulemma yleisimmät suomalaisten naamaan sopivat. Yksi purkki on tätä, eräänlainen aurinkopuuteri siis - jota päivetykseen tottumaton meikäläinen on toistaiseksi käyttänyt lähinnä luomivärinä - ja viimeistelyyn ja kiillon himmentämiseen vielä tälläinen. Pumppupullon sisällöstä tarkempia tietoja täältä.

Mineraalimeikki on siis tuollaista hyvin hienojakoista jauhetta, jota levitetään siveltimellä. Melkoinen harppaus siis allekirjoittaneelle, joka tähän asti on pärjännyt markettimeikkivoiteita sormin sotkemalla.


Oikea levittämistapa on mineraalimeikeissä olennaista, ja sen sain karvaasti tuta ensimmäisen kerran kiireisenä aamuna naamaani laittaessani, vaikka myyjä kaupassa oli selittänyt asiantuntevasti ja aloituspakkauksen mukana tuli vielä opetuslehtinen ja -dvd. Opin kantapään kautta, että kosteusvoiteen pitää antaa imeytyä kunnolla ennen jauheen sutimista naamaansa ja että näiden meikkien kanssa vähemmän on enemmän. Huono aamu päättyi siihen, että poskiin klönteiksi paakkuuntunut meikki pestiin pois ja liikkeeseen lähdettiin vanhalla kunnon vaahtomeikkivoiteen jämällä. Aluksi siis meikkipohjan tekoon uusin välinein kului rutkasti enemmän aikaa kuin ennen, mutta nyt yli kuukauden käytön jälkeen olen kirinyt vauhdin melko lailla samalle tasolle, vaikka purkkien ja sutien pyörittely yhteen meikkipohjatuotteeseen tottuneelle edelleen vähän sirkukselta tuntuukin, etenkin kun nuo pensselit kiehtovat kissoja jostain kumman syystä ja ne täytyy aina muistaa pitää terävien hampaiden ulottumattomissa.

Omalle kalpealle naamalleni tuo vaaleampi sävyistä oli aluksi passelimpi, ja tuhahtelin myyjän kommentille, että rusketuttuani käyttäisin sitten sitä tummempaa, sillä olin melko varma että se purkki pitäisi lahjoissaa pois tummahipiäisemmälle kaverille tai jotain. Hellesää kuitenkin yllätti ja on tuottanut naamaani hitusen väriä niin että tämän viikon olen käyttänyt kahta sävyä sekoitettuna, joten kenties tummempikin sävy vielä joskus kuluu loppuun. Noissa meikeissä on muuten ihan kelvollinen suojakerroin 15, mistä saanen kiittää sitä, ettei nenäni vielä hilseile, vaikka olen lounastanut päivittäin Assarin Ullakon paahteisella terassilla.


No onko se kallis meikki sitten hyvää? Onhan tuo kieltämättä parasta meikkivoidetta mitä koskaan olen naamaani tuhrinut. Kun tekniikka on kunnossa, se levittyy tasaisesti ja pysyy hyvin niin poskien kuivalla kuin nenän rasvaisella iholla. Nenäni mustapäät muuten pienentyivät silmin nähden heti ensimmäisellä käyttöviikolla (ja alkoivat jälleen suurentua kun olin flunssan takia miltei viikon meikittä), joten mineraalimeikin ihohuokosten tukkimattomuusväitteellä lienee ainakin jotain perää. Poskien iho punottaa edelleen pesun jälkeen kuin naapuriomakotitalon tänään uusittu paloautonvärinen peltikatto, joten mitään hipiän ihmetäydellistymistä ei meikki-investointi tuottanut. Loppupäätelmänä siis, että kiva on, mutta olisin minä halvemmallakin meikillä pärjännyt. Onneksi jauhe ei vielä näytä purkeista kovin paljoa kuluneen, joten törsäilyistäni on iloa vielä pitkään ennen seuraavan ostopäätöksen tekemistä.

Saa kysyä, mitä jäi löpisemättä.

5 kommenttia:

Rhia kirjoitti...

Voitko raportoida vielä myöhemmin uudestaan esim aineiden riittoisuudesta ja pitkäaikaisemman käytön vaikutuksista? Olen nimittäin harkinnut noiden kokeilemista mutta hinta pistää hirvittämään...

mirella kirjoitti...

Kiitos hyödyllisestä postauksesta. On kyllä aika kamala toi hinta, mutta jos sitä vaikka sais talvella osa-aikatyötä niin vois vaikka sitten harkita ostoa..

Katarimaria kirjoitti...

Joo yritän muistaa päivitellä tilannetta sitten kun alkaa kulumisen merkkejä näkyä. Pitää sitten myös yrittää tutkia, mistä niitä saisi tilailtua hiukan edullisemmin jos ja kun käyttöä ensimmäisen purkin loppumisen jälkeen jatkan.

Anonyymi kirjoitti...

Vierailin blogissassi pitkästä aikaa ja löysin tämän kivan postauksen! Saakohan noita siveltimiä erikseen? Oma puuterisivellin alkaa nimittäin vedellä viimeisiään.

mdh

Katarimaria kirjoitti...

Joo siveltimiä myydään kyllä erikseenkin, mutta olivat ainakin Kicksissä tuhottoman kalliita, tuo isoin maksoi yli neljäkymppiä. Suosittelen siis tutkimaan Internetin ihmeellisestä maailmasta, mistä saisi edullisemmin...