maanantai 29. kesäkuuta 2009

Viimeinkin niistä mineraalimeikeistä!

Jo yli kuukausi sitten lupasin postailla tarkemmin meikkituhlailuistani, mutta homma pääsi unohtumaan ja aina muistaessani lykkäsin kirjoittamista sillä verukkeella, että pitäisi saada kunnon kuvitusta tehdäkseni noista uusista meikeistäni mitään arvostelua. Pariin kertaan sitten yritinkin aamutuimaan naamaani kuvailla, mutta äkkiseltään käsivaralta itseensä tähtäillen ei kuvissa saanut näkymään minkäänlaista ratkaisevaa eroa mustapäiden määrässä. Pakko siis pärjätä ilman pärstäkuvia, eipä tästä muutenkaan mikään ammattitaitoinen meikkiarvostelu ole tulossa.

Toukokuun äkillisessä törsäyspuuskassa ja Blogistanin vaikutuksen alaisena ostin siis bareMinerals-aloituspakkauksen, joka Kicksissä kustansi aika tarkkaan satasen. Paketti sisälsi neljä purkkia jauhemaisia meikkipohja-aineksia, kolme pensseliä ja pumppupullollisen kosteusvoiteen alle laitettavaa ihoa tasoittavaa seerumia.


Niille, jotka haluavat tietää enemmän putelien sisällöstä, kerrottakoon, että kaksi purkkia on tätä, sävyt Fairly Light ja Light, jotka ovat kuulemma yleisimmät suomalaisten naamaan sopivat. Yksi purkki on tätä, eräänlainen aurinkopuuteri siis - jota päivetykseen tottumaton meikäläinen on toistaiseksi käyttänyt lähinnä luomivärinä - ja viimeistelyyn ja kiillon himmentämiseen vielä tälläinen. Pumppupullon sisällöstä tarkempia tietoja täältä.

Mineraalimeikki on siis tuollaista hyvin hienojakoista jauhetta, jota levitetään siveltimellä. Melkoinen harppaus siis allekirjoittaneelle, joka tähän asti on pärjännyt markettimeikkivoiteita sormin sotkemalla.


Oikea levittämistapa on mineraalimeikeissä olennaista, ja sen sain karvaasti tuta ensimmäisen kerran kiireisenä aamuna naamaani laittaessani, vaikka myyjä kaupassa oli selittänyt asiantuntevasti ja aloituspakkauksen mukana tuli vielä opetuslehtinen ja -dvd. Opin kantapään kautta, että kosteusvoiteen pitää antaa imeytyä kunnolla ennen jauheen sutimista naamaansa ja että näiden meikkien kanssa vähemmän on enemmän. Huono aamu päättyi siihen, että poskiin klönteiksi paakkuuntunut meikki pestiin pois ja liikkeeseen lähdettiin vanhalla kunnon vaahtomeikkivoiteen jämällä. Aluksi siis meikkipohjan tekoon uusin välinein kului rutkasti enemmän aikaa kuin ennen, mutta nyt yli kuukauden käytön jälkeen olen kirinyt vauhdin melko lailla samalle tasolle, vaikka purkkien ja sutien pyörittely yhteen meikkipohjatuotteeseen tottuneelle edelleen vähän sirkukselta tuntuukin, etenkin kun nuo pensselit kiehtovat kissoja jostain kumman syystä ja ne täytyy aina muistaa pitää terävien hampaiden ulottumattomissa.

Omalle kalpealle naamalleni tuo vaaleampi sävyistä oli aluksi passelimpi, ja tuhahtelin myyjän kommentille, että rusketuttuani käyttäisin sitten sitä tummempaa, sillä olin melko varma että se purkki pitäisi lahjoissaa pois tummahipiäisemmälle kaverille tai jotain. Hellesää kuitenkin yllätti ja on tuottanut naamaani hitusen väriä niin että tämän viikon olen käyttänyt kahta sävyä sekoitettuna, joten kenties tummempikin sävy vielä joskus kuluu loppuun. Noissa meikeissä on muuten ihan kelvollinen suojakerroin 15, mistä saanen kiittää sitä, ettei nenäni vielä hilseile, vaikka olen lounastanut päivittäin Assarin Ullakon paahteisella terassilla.


No onko se kallis meikki sitten hyvää? Onhan tuo kieltämättä parasta meikkivoidetta mitä koskaan olen naamaani tuhrinut. Kun tekniikka on kunnossa, se levittyy tasaisesti ja pysyy hyvin niin poskien kuivalla kuin nenän rasvaisella iholla. Nenäni mustapäät muuten pienentyivät silmin nähden heti ensimmäisellä käyttöviikolla (ja alkoivat jälleen suurentua kun olin flunssan takia miltei viikon meikittä), joten mineraalimeikin ihohuokosten tukkimattomuusväitteellä lienee ainakin jotain perää. Poskien iho punottaa edelleen pesun jälkeen kuin naapuriomakotitalon tänään uusittu paloautonvärinen peltikatto, joten mitään hipiän ihmetäydellistymistä ei meikki-investointi tuottanut. Loppupäätelmänä siis, että kiva on, mutta olisin minä halvemmallakin meikillä pärjännyt. Onneksi jauhe ei vielä näytä purkeista kovin paljoa kuluneen, joten törsäilyistäni on iloa vielä pitkään ennen seuraavan ostopäätöksen tekemistä.

Saa kysyä, mitä jäi löpisemättä.

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Chili con seitan

Koska kuvittelen, että tulisen ruuan pitäisi auttaa parantamaan flunssaa, päätin perjantaina käyttää yhden ikkunalaudalla kypsyneistä habaneroista kasvispöperöön. Melkein meinasi käydä niin, että M olisi saanut syödä koko mössön, sillä sormenpään kokoisessa minipaprikassa olikin ytyä omien makuhermojeni sietorajalle.


Ajattelin kuitenkin jakaa reseptin Mahdollisten Lukijoitteni kanssa, sillä käytin reseptiin jännittävää uutta lihankorvikelöytöäni seitania. Tähän chili con seitaniin tarvitaan siis

2 dl gluteenijauhoja
2 dl vettä
suolaa
soijakastiketta
chilirouhetta

joista sekoitetaan seitantaikina, jota keitellään ensin 20 minuuttia ja sitten ruskistetaan palaset pannulla.

1 oikein iso sipuli
1 punainen paprika
1 minikokoinen habanero
3 isohkoa palaa tulisia säilykejalapenoja
muita mausteita maun mukaan

jotka silputaan seitanin keittymisen aikana ja paistellaan myöskin pannulla. Itse siirsin ainekset paistamisen jälkeen kattilaan, koska kastikkeen teko oli mielestäni niin helpompaa enkä ollut varma, olisko kaikki mahtunut paistinpannulle. Tätä tulee siis aika paljon. Kattilaan seitanin ja vihannesten sekaan meni seuraavaksi

1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1 pieni purkki tomaattipyrettä

Tein kastikkeeksi tavallisen ruskean kastikkeen tilkasta öljyä ja parista ruokalusikallisesta vehnäjauhoja, mutta ruoka onnistuu varmaan ihan hyvin ilmankin sitä. Edellisen kohdan säilykepurkkien huuhteluliemi meni kastikkeen nesteeksi, ja sitten mössö sai porista rauhassa niin kauan kuin nälkä antoi periksi. Lisäksi tein riisiä. Tulisuutta pelkäävien kannattaa siis vaihtaa suosiolla habanero ja jalapenot miedompiin versioihin.


PS. Arvonta on suoritettu. Yritän huomenna ehtiä tekemään postauksen voittajan/voittajien julkistamiseksi, joten osallistuneet pysykööt kuulolla.