tiistai 28. huhtikuuta 2009

Karvasota

Kissoilla on karvanlähtöaika. Projektina (kyllä, kehitän kaikista asioista aina projekteja) on opettaa Rölli sietämään harjausta tämän kevään aikana, mutta heikosti etenee. Ullaa sentään saa harjata mielin määrin, mutta lyhytkarvaisen ja pienemmän yksilön harjaus tuskin ratkaisevasti talouden karvatasapainoa hetkauttaa.

Mustasta kissasta lähtee harmaata karvaa.

Harjaamisharjoittelun strategiana on, että Rölliä harjataan aina silloin, kun sille iskee riehunta-aika ja se tekee kaikkea pahaa saadakseen huomiota. Joko se alkaa pitää harjaamisesta - jee, ihmisten huomiota - tai sitten harjaaminen on niin inhottava rangaistus ilkitöistä, että kukkasten ja johtojen syöminen ja huonekalujen raapiminen loppuu. Nähtäväksi jää.

Joitakin viikkoja sitten karvasotaan saatiin uusi ase, imuri nimeltä Volta Cyclone U7301.

Opiskelijabudjetin siivousvälineisiin (ja kesätöissä laitosimureihin) tottuneelle mikä tahansa ei-halvimman hintaluokan imuri olisi varmasti ollut suuri edistysaskel, mutta kehutaan nyt tätä parin viikon entistä ahkeramman siivouksen myötä hyväksi havaittua laitetta. Enää ei tarvitse korvatulppia imuroidessa, ja olohuoneen karvalankamattokin puhdistuu vaihdettavalla turbosuuttimella - ennen nyhdettiin siitä karvoja irti kissojen karstaharjalla.

Maailmanpelastamistakin ajateltiin imurikaupoilla hiukan: uusi kodinkone on pölypussiton ja suodattimetkin voi pestä. Meillä kun tätä karvamuotoista pölypussintäytettä tulee niin valtavasti, että vanhan pikkuimurin pussi täyttyi viikossa, on helpotus, ettei siivousta voi lykätä sillä varjolla, että pölypusseja unohtui ostaa.

Netin arvosteluissa haukuttiin säiliön tyhjentämistä sotkuiseksi, mutta meikäläinen ei ainakaan repinyt pelihousujaan siinä hommassa. Karvapallot siirtyivät siististi muovipussiin ja muutamat ohi leijailleet pölyhiukkaset sai kylppärin lattialta suihkuteltua kätevästi viemäriin. Pölypussittomuuden etuna on sekin, että tyhjentämisvaiheessa tulee huomattua imurin syömät korvakorut, hiuspinnit ja kissanlelut. Nettikeskusteluissa arvosteltiin myös imurista leijailevaa pölypussillisia pahempaa pölyn hajua. Tähän lääkkeeksi meillä huomattiin, että suodattimia saa ihan oikeasti pestä usein, jotta haju pysyy poissa. Minusta imurin puhdistus on kuitenkin pienempi homma kuin metsästää sopivia pusseja ja suodattimia ympäri kaupunkia.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

перепеч

Tänään Leikisti Kätevän Emännän Keittiössä (LKEK) valmistetaan udmurttilaisia kaalipiirakoita, кубистаен перепеч.

Tietenkin on päästävä todistamaan itselleen viimeperjantaisessa piirakanpaistoillassa opittuja taitoja, kun jääkaapissa kerran odottelee inspiraatiota edellisistä kokkailuista jäänyt puolikas kaali. Ja kun päivä muuten on ollut varsin väärällä jalalla aloitettu maanantai sisältäen ilkikurisia lemmikkieläimiä, alkavia kuukautisia, keväiseksi naamioitunutta jäätäväviimaista säätä ja noloa sönkötystä puhelimessa, hyvä ruoka parempi mieli -periaatteella perepetshien leipominen ja etenkin niiden syöminen voisi kääntää alkuviikon suunnan.

Tarvitaan:
Lisäksi vettä, suolaa maustamiseen ja öljyä piirakoiden voitelemiseen paistamisen jälkeen.
Ennen taikinan tekemistä kannattaa silputa kaali ja laittaa se keittymään pehmeäksi. Uunikin kannattaa laittaa lämpenemään viimeistään siinä vaiheessa kun alkaa kaulia taikinaa, mikäli käyttää yhtä vanhaa ja hidasta uunia kuin allekirjoittanut.


Taikinan tarkka koostumus lienee jokaisen emännän salaisuus. Perusaineet ovat vesi, kananmuna ja suola, joihin sekoitetaan jauhoja niin paljon että syntyy taikina:

Taikinasta kaulitaan pieniä pyöreitä lättyjä, joiden reunat rypytetään vähän karjalanpiirakan tapaan mutta pystyyn. Hyvässä perepetshissä on ohut pohja mutta tukevat reunat, jotka pitävät täytteen sievästi piirakan sisällä.


Kun pohjia on kasassa pellillinen, pitäisi kaalin olla jo varsin valmista ja uuninkin 300-asteinen. Kaalista kaadetaan liika vesi pois, tilalle lisätään tilkka maitoa ja sopivan monta kananmunaa, niin että tuloksena on munakasmainen mössö, joka maustetaan suolalla. Suolaa ei kannata kitsastella suomalaiseen terveysintoilutyyliin, sillä omista piirakoistani tuli pikkuisen mauttomia, vaikka maistoin täytteen olevan tekovaiheessa suuhun sopivaa.


Sitten vain täyte piirakkapohjille ja uuniin paistumaan, kunnes reunat alkavat ruskistua. Paistumista vahtiessa pitää sitten kauhealla vauhdilla yrittää pyöritellä lisää pohjia. Omasta taikinastakin tuli hiukan liian suuri yhdelle näpertäjälle, joten ärtymys alkaa näkyä toisen pellillisen kohdalla. Jos pohjia ei jaksa kaulia tarpeeksi ohueksi eikä reunoja rypyttää tarpeeksi vahvoiksi, täytteet leviävät pitkin uunipeltiä tähän tapaan:

Munakasta piirakkamöykyillä, nam. No, ei niistä kaikista sentään yhtä rumia tullut.


Paistamisen jälkeen perepetshit pitää peittää liinalla, etteivät ne kuivu. Kun sormet eivät enää kovin pahasti pala, kuumat pohjat ja reunat voidellaan öljyllä ja piirakat pinotaan päällekkäin tasaamaan kosteutta. Omat piirakkani jaottelin tässä vaiheessa kahteen kasaan: rumiin ja kelvollisiin. Kelvollinen-luokituksen saaneet päätyvät pakastimeen vierasvaraksi, rumat käytän lähipäivien ravinnoksi.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Turhamaisuuskysely

Tänään ei edelleenkään ole mitään aiheellista blogattavaa. Siispä nappasin Bemarylta tälläisen jo monissa muissakin blogeissa kiertäneen kyselyn, johon olen viime päivien aikana rustaillut pikkuhiljaa vastauksia.

1) Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
Tätä nykyä enimmäkseen kyllä. Toki edelleen tulee niitä päiviä, että kaikki näyttää päällä
kamalalta, toisinaan iskee sovituskoppiahdistus ja välillä valokuvissa näytän örkiltä, mutta useimmiten elelen suht sovussa ulkoisen itseni kanssa.

2) Mitä muuttaisit ulkonäössäsi?
Pohkeet ovat olleet minulle ikuinen murheenkryyni, ne kun eivät tahdo mahtua sovinnolla saappaanvarsiin ja aiheuttavat siten tuskaa. Vatsa on toinen itseinhokohtausten aiheuttaja, josta voisin luovuttaa senttejä pois. Pituuteeni ottaisin mielelläni muutaman sentin lisää, vaikka nykyisin tykkäänkin olla pätkä, mutta edes pieni lisä parantaisi valmisvaatteiden istuvuutta ja helpottaisi
arkeakin.

3) Mitä muut ovat kehuneet ulkonäössäsi?

Kaverit ihastelevat useimmiten ihoani, jossa ei yläasteiän jälkeen pahemmin ole näppyjä näkynyt. Takapuoli ja tukkakin ovat saaneet kehuja myös muilta kuin vakikehujalta. Otan yleensä kehuna myös sen, että ihmiset sanovat minun näyttävän pidemmältä kuin olen.

4) Meikkaatko päivittäin?
Yleensä, jos liikun ihmisten ilmoilla, mikä tämän vaiheen opiskelijalle ei useinkaan ole joka päivä, kun luentojakin on vain kolmena päivänä viikossa. Voin kyllä ihan hyvin mennä kauppaan, kavereilla käymään ja laiskoina aamuina luennollekin ilman meikkiä, ja entisinä kesinä siivoustöissä olin
tavallisesti naama luonnontilassa, mutta meikattuna olo on siistimpi ja itsevarmempi.

5) Perusmeikkisi?
Maybellinen vaahtomeikkivoide, ruskea luomiväri, ripsien taivutus ja musta ripsiväri. Jos jaksan nähdä vähän enemmän vaivaa, mietin luomivärin vaatteiden mukaan ja rajaan silmät.


6) Hiustesi väri & pituus?
Luonnostaan kullanruskea, jota yritän kasvattaa takaisin, mutta juuri pari päivää sitten värjäsin kevytvärillä tummemmaksi. Yltävät nykyisin suunnilleen olkapäille.


7) Kuinka usein...

...värjäät hiuksiasi?
Ennen värjäsin melkein kuukauden välein, nyttemmin tuon oman värin palautusprojektin myötä on viimeisten kolmen värjäyskerran välillä ollut kolmisen kuukautta.


...peset hiuksesi?
Ennen pesin joka päivä, mutta nyt on menossa siitäkin projekti, eli yritän vähentää hiusten pesun joka toiseen päivään. Se sujuu ihan hyvin nyt, kun olen niin paljon kotona. Kesällä päivittäin töissä
käydessä saatan sortua taas jatkuvaan pesemiseen.

...käyt suihkussa?
Normaalisti joka päivä.


...kuorit ihoasi?

Silloin kun muistan, ehkä parin viikon välein.

...käyt kosmetologilla?

Olen käynyt yhden kerran joskus yläasteaikana, kun sain lahjakortin. Ei ollut erityisen mukavaa,
koska en tykkää, että joku ihan vieras ihminen koskee naamaani.

...poistat ihokarvojasi?
Riippuu poistotavasta, vähintään kerran viikossa teen joillekin karvoille jotain. Olen näidenkin suhteen vähän neuroottinen, vaikka karvankasvuni onkin aika vähäistä. Poistan myös käsikarvat, koska minulla on paljon luomia, joista kasvaa ällöttäviä paksuja mustia karvoja. Tasapuolisuuden vuoksi ällöän myös miesten karvoja.

...käyt solariumissa?

En ole koskaan kokeillut enkä varmaan tule ikinä käymäänkään. En rusketu, mutta nyttemmin
pidän kalpeasta ihostani.

8) Miten pidät hiuksiasi?
Usein auki, jakaus vasemmalla. Tykkään kyllä myös väkerrellä erilaisia nutturoita, saparoita ja lettikampauksia.

9) Miten tukkasi on nyt?

Kahdella ranskalaisella letillä, koska hiusten pesusta on jo yli vuorokausi. Näin kestän parhaiten orastavan likaisuuden.


10) Rasvaatko ihoasi?
Naaman rasvaan aamuin illoin. Jos ei tarvitse pestä meikkiä pois, pesenkin perusvoiteella. Käsiä ja huulia rasvaan pari kertaa päivässä, koko kropankin vähintään kerran viikossa, talvella silloin kun kutiaa eli useammin.

11) Tyypillisimmät vaatteesi?
Polvimittaiset housut, pitkät sukat, joku toppi ja neuletakki.

12) Mitä sinulla on nyt ylläsi?
Mustat olohousut, villasukat, GT:n pitkä punainen toppi (olen hamstrannut näitä lempitoppejani kolmessa värissä) ja musta villatakki. Tyypillinen kotiasu siis.

Eilen viimeisiä kysymyksiä täytellessäni nappasin kuvan pömppömahaisesta bloggausasennosta ja minulle hyvin epätyypillisestä isänmaallisesta väriyhdistelmästä, jossa hilluin yliopistolla päivällä ja illalla piirakoita paistelemassa. Paita omaa tekoa ja sivuhuomautuksena maininta, että se on kestänyt yllättävän hyvin pari pesukonereissua, vain yhden punoksen olen joutunut korjaamaan.

13) Millaiset alusvaatteet on ylläsi?
Jotkut vanhat mustat hipsterit.

14) Kuinka monet farkut omistat?
Nyt täytyy laskea: käytössä kahdet pitkät ja kahdet polvimittaiset, jossain varaston uumenissa
kahdet rikkinäiset ja yhdet liian suuret. Yhteensä siis seitsemät.

15) Millaisia kenkiä käytit viimeksi?
Mummotossut oli jalassa eilen.

16) Millaista takkia pidit viimeksi?
Uudehko nahkatakkini oli päällä eilen.


17) Minkälaisia rintaliivejä käytit viimeksi?

Eilen päällä oli mustat Hello Kitty -rintsikat. Käytän rintaliivejä yleensä vain kotoa
poistuessani.

18) Lempikorusi?
Kuvien kera tässä postauksessa.

19) Käytätkö kynsilakkaa?
En. Olen jo melkein vuoden verran käyttänyt NevO-merkkistä kynsienhoitosarjaa kiillotusviiloineen, jolla ennen todella hauraista kynsistäni tuli kuin ihmeen kaupalla aivan täydelliset. Niitä joutuu nyt välillä jopa leikkaamaan siksi, että ne kasvavat hankalan pitkiksi! (Tästä mainospuheesta kiitokseksi voisivat tuolta lähettää minulle vaikkapa uuden viilan ja rasvan, vanhat alkavat olla kohta kuluneet.) Ennen en käyttänyt kynsilakkaa, kos
ka se lohkeili jo päivässä pois, nyt kynsien kunnon puolesta se voisi kestääkin, mutta vanhat lakat ovat rumia tai kuivuneita eikä uusia tule ostettua, kun ajattelen, ettei niitä kuitenkaan tulisi käytettyä.

20) Lempihajuvetesi?
Esitelty spray-meemin yhteydessä.

21) Shampoo- ja hoitoainemerkkisi?
Vaihteleva. Joskus puoli vuotta sitten kampaajalla käydessäni ostin 4R-merkkisen sampoon ja hoitoaineen, mutta ne haisevat mielestäni pahalle, joten en ole saanut oikein käytetyksi niitä, paitsi nyt värjäyksen jälkeen pitänee yrittää. Löytyy myös Linna-sampoo ja en-muista-minkä-merkkinen
latvahoitoaine.

22) Millaisia sormuksia löytyy sormistasi?
Kihlasormus. Siitäkin kuva vanhemmassa postauksessa.

23) Tarkkailetko painoasi?

Viime vuonna hankittiin vaaka, tuo helvetinkapine, lähinnä siksi että tietäisimme, kuinka paljon matolääkettä kumpikin kissa saa nauttia. Tulee sillä sitten joskus ihmistenkin käytyä, ehkä kerran viikossa. Laihduttanut en ole varsinaisesti koskaan, vaikka usein olenkin toivonut olevani laihempi. Nykyään lähinnä vahdin, etten pääsisi kauheasti lihomaan. Painoni vaihtelee useamman kilon kai
epäsäännöllisten syömätapojen ja kuukautiskierron mukaan, joten ihan pienistä muutoksista en skitsoile.

24) Viimeisin ulkonäköösi liittyvä kehu, jonka olet saanut?

Joku taisi kehua tukkaani viimeksi värjättyäni sen. Ja on M sen jälkeen sanonut jotain yleistä positiivista.

25) Menisitkö kauneusleikkaukseen?

Jos vanhemmiten kovasti alan rupsahtaa, pieniä esim. silmäluomien tai heltan korjauksia saattaisin harkita. Eräänlainen kauneusleikkaushan oli jo viimevuotinen silmälasienpoisto-operaatio, koska ulkonäkö oli yksi tärkeä syy, miksi siihen menin.


26) Minkälainen on meikkipussisi?
Säilytän yleisimmin käytössä olevia meikkejäni ison vihreän kylppärilaukun sivutaskussa, jossa ne kulkevat myös matkalla mukana kaiken muun tarpeellisen ohella. Käsilaukussa en kanna kuin korkeintaan puuteria ja huulirasvaa (joskus baariin lähtiessä myös kajalkynää), jotka pärjäävät ilman omaa pussia.

27) Minkä värinen on hiusharjasi?
Pari viikkoa sitten ostin uuden mustan harjan. Edellinen, vanha ja jo pitkään rikki ollut, oli pinkki,
koska ostin sen suuressa hädässä eikä kaupassa ollut muita värivaihtoehtoja.

28) Käytätkö ryppyvoiteita?

Käytän silmänympärysvoidetta silloin tällöin kun jaksan, mutta ei sekään ole mitään superantiwrinkle-merkkiä, joten enpä kai.

29) Montako käsilaukkua omistat?

Taas pitää laskea. Jos käsilaukuksi määritellään sellainen, johon ei mahdu luentolehtiö, on minulla niitä ehkä kuusi, joista neljää oikeasti käytänkin joskus.

Oikeiden muotibloggarien varastoihin verrattuna juhlakenkä- ja käsilaukkukokoelmani on säälittävä. Ne mahtuvat yhdelle pienelle hyllylle kaikki.

30) Onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja?
Vain korvareiät: toisessa yksi, toisessa kolme.

OLETKO MIELESTÄSI TURHAMAINEN?
Positiivisessa itsestäni huolehtimisen mielessä alan kai vähän olla. Turhamaisuus-sanan negatiivinen sävy on sitä ikävää suomalaista "rumat ne vaatteilla koreilee" -ajatelmaa, jota en kannata ollenkaan. En usko, että kovin moni pitäisi minua esimerkkinä turhamaisuudesta, koska edelleen käytän suhteellisen vähän aikaa ja rahaa vaatteisiin, meikkeihin tai muuhun "hömppään". Toisaalta tälläisen oman navan ympärillä pyörivän blogin pitäminen on kyllä melkoisen turhamaista!

PS. Ärrr. Bloggerin fontit eivät suostu yhteistyöhön kanssani ja hyppelehtivät tässä postauksessa miten sattuu. Pahoittelen - en jaksa säätää enempää.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Pärräkertomus

Nyt on pääsiäinen ohi, ja vaikka seuraava luento minulla onkin vasta perjantaina, arkeen palaaminen alkoi kun M lähti junalle. Pingviinien matkan katsottuani (ja vedeltyäni yksinoloahdistukseen puoli pussia pikkuruisia suklaamunia) oli suunnitelma litteroida siihen asti että Suden vuosi alkaa, mutta kas kummaa suosikkiblogien nopea vilkaisu jotenkin pääsi venähtämään.

Eilen haettiin pärrä talviteloilta ja käytiin mummulassa syömässä pääsiäisen ainoat mämmit. Oli hieno ajopäivä - itse asiassa jopa liian aurinkoinen, sillä koko matkan päin aurinkoa ajaessa alkoi aurinkolaseista huolimatta särkeä päätä. Siitä hyvä syy kirjoittaa moottoripyöräaiheinen postaus nyt kun pimenevä ilta pukkaa tihkusadetta.

Usein näin keväisin, kun asvaltti kuivuu ja moottoripyöräily nousee puheenaiheeksi, moni keskustelukumppani yllättyy silminnähden kuullessaan minun harrastavan moottoripyöräilyä. En kai sitten humanistityyleineni sovi prätkänaisen stereotypiaan, ja monelle voi olla uusia asia, että kaltaiseni pikkutyttö ylipäätään pystyy ajamaan oikeaa moottoripyörää. Tavallaan minulle onkin vähän tyypillistä leuhkia ja mainita pärräpuheissa erikseen, että ajan itse, ja olin niin perheessä kuin parisuhteessakin se, joka ajoi isoa pärrää ensin.

Miten pikkutytöstä sitten tuli motoristi? Mopoista se tietenkin alkoi. (Pahoittelen arkistoaarrekuvien huonoa laatua.)

Joskus lauon lyhyesti, että minusta ei allergian takia voinut tulla hevostyttöä, joten piti valita rautainen variantti. Isoveljellä oli kylän poikien tyypilliseen tapaan jo kymmenvuotiaana mopo, jolla kakarat sitten kurmuuttivat pelloilla ja kuraisilla metsäteillä. Veljen vaihtaessa isompaan jäi vanha Suzuki PV suulin nurkkaan, josta poikien leikeissä muutenkin mukana roikkunut pikkusisko sen löysi. Kylällä ei ollut niin tarkkaa mopoilijan iästä, kunhan ajoi siivosti, ja sainkin jo 12-vuotiaana päristellä tossumopollani kyläkauppaan, mummulaan ja pikkuteitä pitkin kavereitten luokse.

15-vuotiaana sain mopokortin ja uuden skootterin, jolla sitten kävin kouluakin ja ajoin keskustassa toria ympäri muiden skootterityttöjen kanssa. Olin tuohon aikaan aika tarkka tyylistäni, joten mopoksikaan ei ihan mikä tahansa tusinaskootteri kelvannut. Nyt vuosien jälkeen en oikein osaa päättää, mille puolen hienon ja nolon välistä häilyvää rajaa rakas vanha Honda Shadow kuuluisi.Minun saadessani skootterin oli veli jo siirtynyt kevytmoottoripyörään. Itse olin skootteria valitessa luvannut vanhemmille, etten heti vuoden päästä ala kinuta kevaria, ja sen lupauksen pidinkin. Tampereelle muuttaessani mopoilu jäi, koska asuntoni oli niin lähellä kaikkea, etten tarvinnut kulkuvälinettä, ja lapsuudenkodin ja opiskelupaikkakunnan välinen matka taas oli liian pitkä körötellä mopovauhtia. Veljen kevari puolestaan oli joutunut auton syrjäyttämäksi, joten saatoin sitä kesälomilla vähän salaa testailla. Täytettyäni 18 ajoin samalla vaivalla niin auto- kuin moottoripyöräkortinkin ja Kymco Zing siirtyi suulista käyttööni.


Customkevari palveli minua uskollisesti kolme kesää ja suhailin sillä pikkuteitä Tampereen ja Turun välimaastossa ahkerasti. Moottoritielle pikkupärrällä ei oikein ollut asiaa, sillä sen kiihtyvyys oli olematonta kahdeksankympin tuntinopeuden tuolla puolen ja yhdeksääkymppiä lujempaa pääsi vain alamäessä. Lisäksi kevyt pyörä kevyine kuskeineen meinasi lähteä lentoon rekkojen jälkeisissä puuskissa. Haaveet isommasta pärrästä hiippailivat siis mieleen. Customin jäykkyys ja ajoasento alkoi puuduttaa, enkä enää ollut varma kromipaljoudesta ja mustasta nahastakaan. Olin ajanut kortin nakupyörällä ja sellaisen tahdoin itsellenikin. Tein masentavia laskelmia, kuinka monta kesää pitäisi siivota kerrostalojen rappukäytäviä, että minulla olisi koossa rahat 900-kuutioiseen Honda Hornetiin.

Kovin kauaa en ehtinyt säästöjä kerätä, kun investoinnille löytyi jakaja. Heti ensimmäisen kerran M:n tavatessani puhuimme moottoripyöräilystä, ja suunnitelma unelmien toteutumiseksi alkoi. Talven tarjouksista päädyimme 500-kuutioiseen Kawasaki ER-5:een, malliin jolla olin korttini ajanut, koska tiesin varmasti pystyväni käsittelemään sitä lyhyistä jaloistani huolimatta, ja sellaiseen meillä oli yhdessä varaa toisin kuin Hornetiin. Kevään 2007 koittaessa M meni ajotunneille ja minä pärryyttelin punaisen moottoripyörämme kaupasta kotipihalle.

Arkistojen aarteista ei nyt löytynyt yhtään kuvaa minusta nykyisissä motoristikamppeissani. Nyöreillä säädettävät nahkahousut ja teräsvahvikkeiset ajosaappaat ovat edelleen samat kuin kevarilla pärräillessäni, mutta takin vaihdoin vaaleansiniseen tekstiiliin ja kypäräkin on uusi. Pärräpukeutuminen palveleekin enemmän mukavuutta ja turvallisuutta kuin tyylitajua, mutta postailen varmasti kesän reissuilta kuvia jatkossa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Pikku räpellyksiä

Tämä postaus ilmestyy ajastettuna kirjoittajan syödessä mämmiä ja suklaamunia.

Ompeluksia tehdessä kangashyllyltä putoilee niskaan mitä erilaisempia jämäpaloja, joita ei vain ole raaskinut heittää pois, kun kuvittelee, että niistä muka vielä voisi keksiä jotain. Välillä on siis syytä tarttua tuumasta toimeen - tai siivota kaappi. Koska siivoamista olen tehnyt kesätöinä jo ihan tarpeeksi, päätin tuhota yhden mokkanahkatilkun. Alku sekin!

Olen kaipaillut uutta avaimenperää jo hetken, mutta tarpeeksi omannäköistä ja hyvää mieltä tuottavaa ei ole tullut vastaan. Siispä piti tehdä itse.


Koska en voittanut Mirellan arvonnasta rusettihiuslenkkiä, piti tehdä sellainenkin itse. Mittakaava ei oikein kuvasta selviä, mutta rusetin leveys on vain noin kolmisen senttiä.


Pienenpieniä räpellyksiä on kiva tehdä, koska ne valmistuvat nopeasti. Näiden kaltaisia tilkuntuhouskäsitöitä lienee luvassa myös Mahdollisille onnekkaille Lukijoille arvonnan osapalkintoina, kunhan jonakin päivänä saan aikaiseksi sellaisen järjestää.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Aurinko armas

Tälläisenä harmaana ja viileänä päivänä osittain pieleen menneen tentin jälkeen on hyvä hetki julkaista eräänä kauniimpana päivänä parveketta siivoillessani häthätää napsimani aurinkolasikuvat, joissa tuulenhalkojani näyttää niin valtavalta, että varhaisteini-iän nenäkriisi uhkaa paluullaan.
Vuosikausia vanhat pilottilasit ovat jostakin marketista.
Käytin pitkään ainoastaan tuon mallin aurinkolaseja,
vaikkei se ole naamalleni ollenkaan paras valinta.
Nykyisin nämä ovat lähinnä ajo- ja parvekekäytössä.

Olen aurinkolasien suurkuluttaja, koska olen niin synkkä ihminen, että silmäni ärtyvät kirkkaasta valosta hyvin äkkiä. Lisäksi hajotan aurinkolaseja vähintään yhdet kesässä: ne putoavat pärrän istuimelta tai takin taskusta maahan ja murskaantuvat ajosaappaan tai renkaan alle, ne unohtuvat laukun läppätaskuun ja vääntyvät kun käytän kassia takapuolen alusena jokivarressa pussikaljoitellessani.


Niittilasit ostin jostakin pikkuliikkeestä hetken mielijohteesta
pari kesää sitten. Ne ovat vähän turhan hassut tyyliini
eivätkä sovi oikein minkään kanssa. Pussikalja- ja vappulaseiksi
ne ovat kuitenkin oivat, joskin linssit ovat liian vaaleat - häikii.

Vuosi sitten kevättalvella silmäni leikattiin, ja leikkauksen jälkeen oli suositus vähintään vuoden ajan käyttää aurinkolaseja aina vähänkään kirkkaalla säällä vuodenajasta riippumatta. Ensimmäiset päivät kuljin jopa sisällä arskoissa kuin mikäkin filmitähti, koska loisteputkivalo sattui silmiin. Silloin päätin investoida kunnon laseihin ja marssin optikkoliikkeeseen. Neutraalien, käyttökelpoisten ja omalta tuntuvien lasien valinta oli vaikea tehtävä, koska pokahyllyt pursusivat mustaa muovia, joka teki talvipärstästäni sairaan värisen. Päädyin pulittamaan maltaita Dolce & Gabbanan metallisankaisista arskoista, mutta lasit osoittautuivat hintansa väärteiksi.

Onks tukka hyvin, näkyyks logo? Nämä arskat pysyvät päässä
ja pysäyttävä kaikensortin uv-säteet, tummuus ja sävy
on juuri passeli kesäauringossa pärräilyyn ja kaupungilla
pyörimiseen. Ja malli tekee poskipäistäni mukavan virtaviivaiset!

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Maatuskat!

Tänään lyhykäinen postaus Koruharakasta tilaamistani korviksista, jotka saapuivat jo jokunen päivä sitten. Sain siis ne mustat maatuskat, joita jo aiemmin ihkutin täällä.


Tänään maatuskat pääsivät mukaan yliopistolle (kenenkään niitä huomaamatta, sillä tukkani oli auki) ja illalla udmurttibileisiin. Posliiniset korut ovat aika painavat, mutta ainakaan toistaiseksi korvani eivät ole sanoneet sopimustaan irti vaikka pieniin kultakoruihin totutettuina ovatkin kutisseet ja punoittaneet viime päivien tiuhan korvisten vaihtelun takia.

Toisetkin korvikset piti tietenkin samoilla postikuluilla tilata (lisäksi kaveri tilasi yhden parin, joten paria kohti postikuluja tuli n. 70 senttiä). Nämä bling-bling-perhoset maksoivat vain 2,60e! Vielä muutama vuosi sitten en olisi tuollaisia tyttökimalluksia korviini ripustanut kuin väkipakolla, mutta nyt tuntuu, että säihkykorut piristävät kivasti vaikkapa kokomustina turvavaatepäivinä.


Täytyy sanoa, että tuolla olisi ollut vaikka mitä ihanaa tilattavaa. Olisin halunnut mm. hämähäkkikorvikset ja alennuksessa olleet leppäkertutkin ja mitä kaikkea vielä. Nuukuus ei onneksi antanut periksi törsätä enempää, vaikka edullisiahan nuo korut olivat. Täytyy nyt ensin ahkerasti käyttää näitä ja sitten vasta harkita uutta tilausta!