maanantai 22. elokuuta 2016

Puolihame pienelle tytölle

Ystäväni ja kollegani sai heinäkuussa vauvan. Keräsimme lähimpien työtoverien kanssa pienen paketin uudelle tulokkaalle. Minulla vauvaneuleinnostus lähti vähän käsistä, ja lykkäsin lahjaan muiden juttujen sekaan myös pienen omatekoisen vaatekappaleen.

Hienosti onnistuin ikuistamaan myös varpaani tähän kuvaan, ja tajusin sen vasta äsken. Hamonen on vaihtanut omistajaa jo aikapäiviä, joten tällä kuvalla varpaineen on pakko mennä X'D
Lapsen hameen ohje on vapaasti saatavilla englanniksi täällä. Ohje on taaperolle, ja muokkasin sitä pienemmäksi aloittamalla yhden mallineulekerran (7 s) vähemmällä silmukkamäärällä sekä tekemällä sekä pitsiosasta että helmasta lyhyemmän kuin ohjeessa. Ja kukan sijaan tein rusetin, koska osasin virkata sellaisen paremmin. Tuollaiseen virkattuun rusettiin, jonka tähän tein, löytyy muuten tosi selkeä suomenkielinen ja kuvitettu ohje Life with Mari -blogista.

perjantai 19. elokuuta 2016

Kuinka lopettaa rahasta riitely (...tai olla koskaan aloittamattakaan sitä)

Apurahatutkijan leipä on kapea ja pieninä palasina. Tai oikeastaan isompina klöntteinä, jotka pitää itse paloitella niiksi kuukausiksi, jotka sillä pitää elää. Akateemisen prekariaatin palkasta valittaminen ei kuitenkaan ole tämän postaukseni ajatus, vaan se, että valtion vakivirassa työskentelevä mieheni tienaa verojen jälkeen noin tuplasti sen mitä meikäläinen. Parisuhteen alkaessa olimme samanlaisen tulotason opiskelijoita. Miten nyt selvitään niin, että kummankaan mielestä tilanne ei ole epäreilu?

Tiedän, että ihmisillä on hyvin erilaisia ratkaisuja rahojen käytön jakamiselle parisuhteissa. Toisilla on kokonaan omat tilit ja rahat, toisilla täysin yhteiset. Sitten pähkäillään, kumpi maksaa minäkin kertana kaupassa ja ravintolassa - tai riidellään siitä, mihin yhteiset rahat katoavat. Tutkitusti rahankäyttöhän on yksi yleisimmistä pariskuntien riidanaiheista. Vaan ei meillä.


Meillä raha-asioita sumplittiin ensimmäisen kerran silloin kun noin puoli vuotta seurusteltuamme muutimme yhteen. (Tästä on noin yhdeksän ja puoli vuotta, hui kamala!) Astelimme pankkiin ja perustimme yhteisen käyttötilin. En enää muista, mistä idea tuli, mutta se saattoi olla minun ajatukseni. Minulle oli nimittäin aina itsestään selvää, että se on ainoa toimiva ratkaisu. Ai miten niin?

Vaihtoehdossa "kokonaan omat rahat" kävisi helposti niin, että se joka käy kaupassa maksaa ruuat ja toinen kuvittelee maksavansa vähintään yhtä paljon, koska maksaa vakuutuksia ja sähkölaskua. Kumpikaan ei tiedä, miten menot oikeasti jakautuvat, ja varsinkin jos tulotaso on kovin erilainen, epäreiluuden kokemuksia varmasti jossain kohtaa syntyy. On varmasti ihmisiä, joita ei haittaa, että se maksaa, joka jaksaa. Minä en ole niitä ihmisiä, ja vakaa pyrkimykseni on välttyä joutumasta tyypilliseen vaimorooliin huolehtimaan jääkaapin sisällöstä. (Totta puhuen, en yhtään tykkää ruokakaupassa käymisestä, joten edellä kuvatussa rahanjakotilanteessa olisin sittenkin taatusti se pummi.)


Vaihtoehdossa "kokonaan yhteiset rahat" puolestaan niin tulot kuin hankinnat olisivat lähtökohtaisesti yhteisiä, palkat menisivät samalle tilille, jolta myös maksettaisiin kaikki, oli kyseessä sitten kotivakuutus, älypuhelin, ripsiväri tai työpaikkalounas. Sitten väännettäisiin siitä, että toinen haluaisi säästää mutta toinen tuhlaa viikossa viisitoista euroa työnjälkeiskaljoihin. En usko, että puolisoni kyttäisi rahankäyttöäni tai että minäkään hänen, mutta kokisin silti paljon isompaa huonoa omaatuntoa, jos tuhlaisin heräteostosrätteihin tai karkkipusseihin yhteisiä rahoja omieni sijasta. Haluan säästää ja sijoittaa kysymättä mielipidettä puolisolta, enkä halua ottaa kantaa siihen, kuinka kallis älypuhelin meillä on varaa ostaa kenenkin käyttöön.

Uskon, että meillä riidellään rahasta harvoin juuri sen takia, että meillä on se yhteinen taloustili. Sen lisäksi kummallakin on omat käyttö- ja säästötilinsä. Taloustililtä maksetaan kaikki yhteiset menot: asuntolainan ja ruokaostosten lisäksi yhteiset ravintolaillalliset, teatteriliput, matkat, yhteisesti sovitut sisustusjutut ja yhteiseen käyttöön tulevat laitteet. Omat ostokset eli esimerkiksi vaatteet, henkilökohtaiset tietokoneet ja puhelimet, työpaikkalounaat ja kaverien kanssa ulkona syömiset taas maksetaan omalta käyttötililtä. Kummankin palkka menee omalle käyttötilille, ja yhteiselle tilille siirretään kuukausittain rahaa samassa suhteessa, missä palkkaa tulee. Koska puolisoni palkka on tuplasti suurempi kuin minun, hän siis maksaa yhteisistä menoistamme noin tuplasti sen mitä minä, mutta toisaalta hänelle jää myös omaa käyttörahaa enemmän . Koska epätasainen menojen jako on tarkkaan excelöity ja oikeudenmukaiseksi neuvoteltu (ja lasketaan uudelleen aina tulojen muuttuessa), en koe eläväni puolisoni siivellä. Ja samalla systeemillä pärjätään jatkossakin, tuli sitten vastaan työttömyyttä tai perhevapaita.

Entäs ne huonot puolet? Ainoa hankaluus, jonka keksin, on että kun lompakossa on kaksi pankkikorttia, pitää muistaa, kummalla maksaa ruokakaupassa ja kummalla vaatekaupassa. Ja tietysti ne pinkoodit kumpaankin.

Miten teillä jaetaan menot?

tiistai 16. elokuuta 2016

Vielä yksi kesäretki: Porvoo


Vielä yksi lauantai vietettiin kesää ja sivistyttiin ottamalla bussi Porvooseen. Minä enkä puoliso emme nimittäin kumpikaan olleet koskaan aikuisiällä käyneet siellä. Olihan se sievä pikkukaupunki, aika turistinen tosin.


Kaikenmoista sisustus- ja käsityöputiikkia olisi vanhassa kaupungissa ollut vaikka kuinka, mutta jätimme ne suosiolla väliin. Yhteen kirppariin kurkattiin mutta ei ostettu mitään. Sisustussälästä en oikein jaksa innostua, ja lankojen suhteenkin yritän taas kerran saada vanhoja varastoja vähän hupenemaan. (Vaikka taisin kyllä viime viikolla hamstrata Anttilan loppuunmyynnistä muutaman kerän.) Keskityimmekin guljailemaan lämpimänä päivänä tunnelmallisilla kujilla, ja pidimme sadetta äkillisen ukkoskuuron aikana museossa.


Raatihuoneella oli nähtävissä Porvoon historiaa sekä porvoolaisten taiteilijoiden teoksia. Viereisessä Holmin talossa taas tarjolla oli oikein kiinnostava näyttely porvoolaisen suurnaisen Alva Forsiuksen elämäntyöstä. Olisipa muinoin hissantunneillakin kerrottu enemmän tarinoita ihmisistä ja elämästä sotien ja vuosilukujen sijaan!


Välissä syötiin hyvää pastaa hälisevän täydessä Zum Beispiel -ravintolassa, ja jälkkäriksi tietty perinteisesti jätskiä puistossa.



Iltapäivällä ehdittiin vielä kurkkaamaan Runebergien Porvoon-kotiin, joka oli jopa kotimuseoksi harvinaisen kokonaisvaltaisesti säilytetty, vanhanaikaisia huonekasveja ja pihapuutarhaa myöten.


Ja sitten pitikin jo hipsiä takaisin bussiasemalle, että pääsi illaksi kotiin. Jaksaisikohan talvellakin tehdä vielä tällaisia minilomia?

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kahden kesän projekti on valmis


Kaksi kesää vienyt ikuisuusprojekti on viimein valmis. Olen tyytyväinen, että se on valmis, mutta ehkä en enää oikein muista, miksi sen silloin viime kesänä edes aloitin.

Tavoitteena oli käyttää pari jämäkerää kahta eriväristä puuvillalankaa johonkin helppoon, nopeaan ja kesäiseen. Valitsin neuleohjeen Novitan arkistosta, koska langoista valkoinen oli juuri Novitan Huvilaa. Vihreä on samanpaksuista jotakin epämääräistä vanhaa. No, pitäisi tuntea itsensä jo sen verran, että tietäisi sileän neuleen olevan meikäläiselle kaikkein hitain neuletyyli - niin tylsää! Lopputuloskin alkoi jossain vaiheessa epäilyttää, ja työn venyessä ehdin jo unohtaa, mitä kokoa olinkaan tekemässä, ja jouduin purkamaan. Mutta siinä vaiheessa, kun takakappale on jo valmis, sisulla piti tehdä loppuun.


Kun olin päätellyt jämälangoista neulotun raidallisen puuvillatopin, olin aika varma, että purkutuomio tulee. Työ näytti nuhjuiselta ja muodottomalta, ja kaulus sojotti ihan minne sattuu, mutta annoin muotoonkuivattamiselle vielä mahdollisuuden. Kastelu paransikin jälkeä selvästi, ja kauluskin asettui, kun vielä kiinnitin sen takaa muutamalla pienellä pistolla. Tosi mukavahan tällainen väljä puuvillahomma on päällä, mutta jotenkin en nyt oikein innostu. En kuitenkaan ala heti purkamaan - olkoon sitten kotipaita, jos ei muuta.




perjantai 5. elokuuta 2016

Kotimaanmatkailua, osa 2: Savonlinna


Siitä huolimatta, että tänä kesänä minulla ei varsinaista pidempää kesälomaa ollut, aikatauluihin on mahtunut pieniä irtiottoja. Yksi niistä suunniteltiin jo hyvissä ajoin keväällä, kun ostettiin liput Savonlinnan oopperajuhlille. Nähtiin kahtena peräkkäisenä iltana hyvin erityyppiset esitykset: ensin traaginen Otello, sitten kepeä ja vauhdikas Falstaff.



Pääkaupunkiseudulle muutettuamme Kansallisoopperassa on tullut käytyä suunnilleen kerran vuodessa, mutta Savonlinnan oopperajuhlilla olimme ensikertalaisia. Itse asiassa emme puolison kanssa kumpikaan olleet aikuisiällä käyneet koko Savonlinnan kaupungissa kertaakaan. Siksi kolmipäiväinen retkemme olikin aika perinteinen turistimatka. Koska itse oopperaliput ovat aika suolaisen hintaisia, matkustimme kaupunkiin Onnibussilla pilkkahintaan. Majoitukseen kokeilimme ensimmäistä kertaa ikinä Airbnb-palvelua - rahansäästön takia mutta myös siksi, että valtaosa hotelleista oli jo kuukausikaupalla ennen oopperajuhlia täynnä.






Reissupäivinämme sää oli epävakainen mutta lämmin: silloin tällöin taivaalta ryöpsähteli äkillisinä 
rankkoja kuuroja mutta muuten paistoi aurinko. Savonlinna oli sievä pieni kesäkaupunki, ja reissulla olikin fiilis vähän kuin olisi ulkomailla ollut (ainakin kaltaisellani perilänsisuomalaisella). Söimme muikkuja lasitetulla terassilla ukkoskuuron aikaan, ostimme torilta lörtsyt evääksi järviristeilylle. Tutustuimme Olavinlinnaan oppaan johdolla, opiskelimme norppatietoutta ja tutustuimme tervahöyryihin kaupunginmuseossa.




tiistai 2. elokuuta 2016

Yllätyskello

Heinäkuun alussa sain yllätyslahjan. Se oli tarkoitettu annettavaksi vasta elokuun lopussa, mutta olin tuolloin edessä olevasta (nyt jo selätetystä) työmäärästä ja loman puutteesta johtuen kuulemma piristyksen tarpeessa, joten vastaanotin sen etuajassa. Voi olla, että syytä oli myös sillä, että satuin näkemään postissa tulleen paketin eteisen pöydällä ja menin ihmettelemään sitä - luulin, että kyseessä oli kello, jonka tiesin puolisoni tilanneen itselleen.

Kello siellä oli, mutta minulle. Lahjan syynä oli siis se, että ensitapaamisestamme tulee elokuun lopussa kuluneeksi huimat kymmenen vuotta.


Olin tietämättäni valinnut tämän kellon ihan itse, sillä puolisoni etsiessä nettikaupoisa kelloa itselleen, kurkistelin valikoimaa ja totesin, että jos minä saisin valita, yhdistäisin ruusukultaa huikean hienoon petroolinvihreään rannekkeeseen. Olin myös vihjaillut, että sitten kun tässä joskus väittelen, uusi rannekello voisi olla hyvä lahjaidea. No, väitöspäivästä ei vielä ole tietoa, mutta päheä kello on!


Rannekello on tähän astikin ollut korvakorujen ja kihla- & vihkisormusten ohella niitä asusteita, joita käytän aina ihmisten ilmoille lähtiessäni. En ole koskaan oppinut katsomaan aikaa kännykästä, ja mielestäni rannekelloissa on tyyliini sopivaa jotakin vanhanaikaista älymystömeininkiä.

Muita vannoutuneita rannekelloihmisiä?

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Turistina Turussa

Minulla oli vakaa aikomus pysyä poissa Turusta koko heinäkuu, kun nyt ainakin vielä syksyn verran tulen siellä ahkerasti ramppaamaan työasioissa. No, eipä onnistunut, sillä heti heinäkuun ensimmäisellä viikolla kävi ilmi, että tarvitsen erään tekstin viimeistelyyn kirjan, joka oli saatavilla ainoastaan Åbo Akademin kirjastosta. Olimme juuri saapuneet Oulusta kotiin, ja ennen kuukausia sitten suunniteltua Savonlinnan-retkeä oli aikaa vain pari arkipäivää. Kaukolainan odottelussa olisi siis hukkaantunut monta hyvää työpäivää, joten helpointa olisi lähteä taas kerran käymään Turussa.

Puolisolla oli lomaa, joten hän päätti lähteä mukaan. En ole tainnut täällä mainitakaan, että hankimme keväämmällä museokortit (ehkä vuoden kokemuksen jälkeen kirjoitan siitä jotakin enemmän). Suunnitelmaksi muodostui, että tekisin bussimatkat ahkerasti töitä, piipahtaisin yliopistolla hakemassa tarvitsemani kirjan ja tarkistamassa pari muutakin lähdettä, ja sitten iltapäivästä alkaen voitaisiin yhdessä turisteilla vanhassa kotikaupungissa.

Päiväksi sattui oikein kaunis aurinkoinen kesäsää, ja hankkiuduimme lomatunnelmaan syömällä kolmen ruokalajin lounaan viinilasillisen kera Torressa.


Nolottaa myöntää, että vaikka asuimme Turussa vuosikausia, monet nähtävyyksistä jäivät katsomatta. Emme koskaan käyneet Forum marinumissa, ja kauniita vanhoja laivoja, Sigyniä ja Suomen joutsenta, ihailimme vain ulkopuolelta. Opiskelijalle museoliput vaan tuntuivat muka niin kalliilta. Museokortin myötä olisi aika korjata aukko sivistyksessä!


Museokortin parhaaksi puoleksi voin nyt jo epäröimättä kertoa sen, että sen kanssa tulee piipahdettua matalalla kynnyksellä paikoissa, joista muuten jumittuisi laskelmoimaan, onko kyseessä tarpeeksi kiinnostava nähtävyys ollakseen hintansa väärti. Eikä tarvitse välttämättä jaksaa lukea ihan joka opastaulua loppuun asti tai koluta aivan kaikkia nurkkia, jotta varmasti näkisi koko rahan edestä, jos jalkoihin sattuu ja tulee kiire kotimatkabussiin. Näillä periaatteilla onnistuimme kartoittamaan sopivan suurpiirteisesti pääosan merikeskuksesta ja melkein kaikki museolaivat ja jaksoimme vielä kävellä takaisin Onnibussin pysäkille. Iltapäivän minilomasta virkistyneenä reippaana luin vielä koko bussimatkan sitä lainaamaani kirjaa.



Kesäinen Turku on kyllä tavattoman kaunis, ja jokiranta tuntuu elävöityneen vielä paljon niistä ajoista, kun koti kaupungissa sijaitsi. Oli kiva nähdä välillä muitakin osia rakkaasta entisestä (ja jossain määrin vieläkin henkisestä) kotikaupungista kuin iänikuista yliopistonmäkeä. Taas löysin itseni haaveilemasta, josko joskus vielä pääsisi muuttamaan takaisin sinne, vaikka kyllähän se pääkaupunkiseudun jälkeen tuntuisi varmaan ihan pikkukaupungilta.