Katarimarian proosallinen arki ja räpellykset

Kissapipo 2

2012-01-25T20:45:00.000+02:00

Tein sitten toisenkin kissapipon, edellistä hiukan isomman. Annoin sen kaverille.

Uusi käsityö on taas aloitettu, mutta aikaa neulomiselle ei (onneksi) ole yhtä paljon kuin alkukuussa. Aloitin nimittäin tutkimussuunnitelman työstämisen ihan oikeasti ja kiikutan lähipäivinä jatko-opintohakemuksen tiedekunnan kansliaan. Olen jo tunkenut itseni yhdelle kurssille ja pariin seminaaritapaamiseen, vaikken vielä virallisesti jatko-opiskelija olekaan. Helmikuun alussa aloitan parin kuukauden pestin tutkimusavustajana, sen jälkeen luvassa on toiset pari kuukautta ihan projektitutkijan nimekkeellä. Saan kiikuttaa teemukini tuttuun kahvihuoneeseen ja tulevaisuusstressi on hetkeksi selätetty.

Nyt pitäisi hankkia jostain lämpimät, mukavat ja persoonalliset sisäkengät työkäyttöön. Viime talvena hipsuttelin käytäviä villasukissa, mutta nyt kun olen arvokas maisteri (lol), voisin harkita työkenkien hankkimista. Pinkit reinot vai huopatossut?

Mietin äsken, pitäisikö näistä blogin tägeistä tuo opiskelijaelämää jo päivittää, mutta mitäpä suotta, jonkinlainen opiskelija kuitenkin tulen tässä olemaan vielä monta vuotta. Seuraava tavoite: tohtoriksi ennen kuin täytän 30.

Villasukkatammikuu

2012-01-12T11:26:00.000+02:00

Jos kuukausista pitää valita inhokki, valitsen tammikuun. Tammikuu on kuukausien krapulamaanantai ja joka vuosi loputtoman pitkä. Kuu ei ole vielä puolessakaan ja tuntuu jo kestäneen ainakin kolme kertaa joulukuun mitan. Luultavasti se johtuu siitä, etten ole tehnyt oikein mitään. Paitsi yhdet villasukat.

Ohje löytyi Suuren Käsityön joulukuun numerosta, ja lankana on Nalle, se mitä kissapiposta jäi.

Moi katti

2011-12-26T15:22:00.002+02:00

Pipoja syntyy kuin liukuhihnalta... Mutta pienempiä käsitöitä onkin niin mukava tehdä niiden parin villapaidan jälkeen. Tämä erästä lasten ja muidenkin parissa erittäin suosittua trendihahmoa etäisesti muistuttava päähine meni lahjaksi veljentyttärelle, joten laitan tämänkin postauksen ilmestymään ajastuksella vasta joulun jälkeen, jotta lahja ei vahingossakaan paljastu ennen aikojaan. Löysin hatun perusohjeen täältä ja sovelsin kissaksi omasta päästä.

Tein pipoon vielä puuvillakankaasta vuorin. Omasta mielestäni tästä tuli varsin onnistunut tekele, ja toivon kaikesta sydämestäni että veljentyttökin tykkää tädin räpellyksistä ja että päähine myös olisi sopivan kokoinen. Vaahtosin valmistuneen työn ylpeyttä jo kaverillekin, ja taisin luvata tehdä tällaisen pipon seuraavaksi aikuisten koossa...

Melkein kuin Strömsössä

2011-12-25T15:08:00.001+02:00

Ihmisille, joilla on jo paljon tavaraa, on mukava antaa syötäviä lahjoja. Ja koska he saavat varmasti aika monta rasiaa niitä normaaleja suklaakonvehteja, on parempi antaa jotain vähän erilaista.

(Bloggaaja huitelee kaukana tietokoneestaan ja ajasti tämän postauksen ilmestymään vasta joulupäivänä, jotta ei vahingossakaan spoilaisi joululahjoja.)

Joulukuun 20.

2011-12-20T21:58:00.001+02:00

Normaali päivä erään työttömän humanistin harmaassa arjessa:

Herätysvalo alkaa kirkastua kahdeksalta, kello pirisee puoli yhdeksältä, Katarimaria kömpii ylös vasta yhdeksän jälkeen. Normaali aamuvirkkuuteni on talviunilla, olen tässä kuussa koisaillut helposti kymmenen tunnin unia. On vaikea nousta ylös, kun päiväohjelmaa ei ole. Siksi yritän keksiä jokaiselle päivälle jonkin projektin. Eilen se oli kaupassa käynti, tänään pyörän korjaaminen, huomenna verenluovutus.

Aamupalaksi maistan joululahjaksi saatua teetä - kyllä, olen avannut saamiani paketteja jo etukäteen, siten joulu kestää kauemmin. Mummun paketista löytyi hiukan yllättäen ihanaa maailmanpelastusteetä. Muu aamupala koostuu vitamiiniporejuomasta, myslipuikuloista, salaatista ja eiliseltä jääneestä, kylmästä halloumista. Samalla luen vanhaa sunnuntai-Hesaria.

Ja avaan päivän luukun jääkaapin oveen magnetoidusta joulukalenterista, sunnuntai-Hesarista sekin.

Sitten päivän kotityöt: ruokin kissat, siivoan hiekkalaatikon, viikkaan olohuoneessa kuivuneet kolme koneellista pyykkiä, tiskaan. Seuraavaksi aion viedä roskat ja vilkaista sitä polkupyörää, mutta ulkona vaakasuoraan lentävä räntä masentaa niin, että päätän jumittaa tietokoneella ensin hetkisen. Tsekkaan sähköpostit ja Facebookin, uutisotsikot ja pari blogipäivitystä. Luen läpi eilen kirjoittamani työhakemuksen ja päivitetyn ansioluettelon ja sinkautan ne sähköpostilla matkaan. Pitäkäähän peukkuja, jotta helmikuussa saisin taas palkkaa!

Sitten on polkupyöräprojektin aika, jotta ehtisin vielä valoisalla kirjastoon hakemaan torstain juna- ja bussimaratonille matkalukemista. Polkupyörästäni puhkesi viime viikolla rengas - taas, voihan terävät sepelit! Myös lampunpidike pitää vaihtaa, sillä huonojalkainen kulkuneuvoni kaatui parkissa niin, että muovinen kiinnityssysteemi otti ja mureni. Tungen työkalut taskuun ja suuntaan pyörävarastoon. Lampunpidikkeen vaihtaminen on helppoa, mutta eteiseen kannetun renkaan kanssa meinaa mennä hermot, vaikka Rölli pitääkin seuraa.

En nimittäin löydä renkaasta minkäänlaista puhkeamisen aiheuttajaa (viimeksi löytyi pieni terävä kivi) enkä itse reikääkään vaikka pyöritän sisäkumia vesialtaassa. Nälkäkin tulee. Löydän jääkaapista kukkakaalin, josta syntyy linssi-kukkakaalimuhennos: kukkakaalia, porkkanaa, punaisia linssejä, sipulia, valkosipulia, tomaatti, chiliä, kurkumaa, kanaliemikuutio. Jätän padan porisemaan ja jatkan sisäkumitaistelua. Pienenpieni pihisevä reikä löytyy juuri kun alan epäillä jonkun tontun tehneen minulle jäynän ja ruuvanneen ehjän renkaan venttiilin auki pyörävarastossa. Paikkaan reiän ja laitan renkaan paikoilleen. Sillä aikaa kasvismuhennos on hautunut kypsäksi.

Syötyäni iltapäivä on jo pitkällä, mutta harmaasävyistä valoisaa riittää vielä hetken. Vaihdan kotihousut farkkuihin, suin otsatukkani suunnilleen suoraksi ja peitän tummat silmänaluset. Piipahdan moikkaamassa kaveria tämän työpaikalla ja hengailen siellä hetken teetä juoden. Lopulta saan jatkettua matkaa kirjastoon, löydän lomalukemiset (Albert Camus'n Rutto ja Leonard Cohenin Lempileikki - en edes tiennyt että Cohen on kirjoittanut kirjojakin!) ja kotimatkalla tuleekin jo pimeä.

Kotona lämmitän lisää muhennosta ja syön jälkiruuaksi pari konvehtia. Posti on tuonut Trendi-lehden, jota selailen. Multitaskaan surffaamalla netissäkin samalla. Odottelen M:ää meseen, jotta voimme vaihtaa päivän kuulumiset. Kissat ovat olleet väsyneitä koko päivän, mutta nyt illan tullen ne virkistyvät, joten viskon niille vähän palloja ja leluhiiriä. Katson Areenasta eilisen Pasilan, kudon kaulahuivia, latailen räpsimäni kuvat koneelle, kirjoitan blogimerkintää, luen muiden blogeja. Syön iltapalaksi salaattia ja leipää, käyn suihkussa. Katson vielä Prisma Studion ja jonkin karttadokumentin mesetellen töistä päässeen puolison kanssa. Kohta kello tulee kymmenen, laitan varmaan koneen kiinni ja aloitan jomman kumman lainaamistani romaaneista. Nukkumaan alan sitten kun nukuttaa, luultavasti joskus kahdentoista ja kahden välillä.

Kustoo-pipo

2011-12-20T14:59:00.001+02:00

Vaikka sää onkin ollut niin lokakuinen, että korvaläpillä tarkenee mainiosti, joskus marraskuussa kuitenkin toiveikkaasti odottelin pakkasia ja neuloin itselleni pipon. Yksinkertainen ja toimiva sekä ilmeisen suosittu reunakäänteellinen pipo-ohje löytyy Punaisen sydämen torppa -blogista Jacques Cousteau -pipon nimellä. Itse modasin ohjetta siten, että ikään kuin käänsin joustinneuleen reunakäänteen taitekohdassa siten, että sekä taitettu osa että pipo-osa kummatkin ovat päälle päin 3o, 2n -neuletta. Lankana oli jämäkerä kutittamatonta Novitan Pirtaa, josta pipo valmistui nelospuikoilla ja 120 silmukalla.

Jouluvaloja

2011-12-19T14:47:00.000+02:00

Olenpas taas ollut laiska blogisti. Kuvia olisi kyllä useampaankin merkintään - voi olla että naputtelen pari lyhyttä varastoon tässä samalla - mutta jotenkin blogin päivittäminen ei ole viime aikoina huvittanut. Olen juhlinut viimeinkin sitä pitkään tavoitteena ollutta publiikkia, väsäillyt harvinaisen ahkerasti itse lahjoja täksi jouluksi, tuntenut lievää alakuloa sen takia, että työttömyyteni mitä ilmeisimmin jatkuu vielä ainakin tammikuun. Nukunkin ihan liikaa näinä märkinä, harmaina päivinä. Toivoisin, että pohjoisemmalla joulunviettoseudulla olisi edes hiukan pakkasta ja kirkkaampi taivas nämä harvat valoisat tunnit.

Koska kynttilöitä en pahemmin uskalla poltella kissojen niitä kohtaan tunteman mielenkiinnon takia (ja Röllin häntä otti tuossa syksymmällä hiukan lieskaa pöytäkynttilästä), olen yrittänyt valaista iltojani muilla tavoin. Jouluvaloja en ole omistanut sitten vuoden 2007, jolloin vanha kynttelikköni hajosi muutossa. Ylipäätään mitään joulukoristeita en ole harrastanut vuosikausiin, koska kuitenkin matkustetaan jouluksi muualle, enkä nyt muutenkaan niin suuresti fanita mitään tonttuja ja enkeleitä. Valo nyt kuitenkin on nättiä ja piristävää, joten jotain hyötyä tästä ankeasta iki-lokakuusta, kun sain toteutettua useamman adventtiajan päässä muhineen idean. Ostin marketin halvimman valosarjan ja tungin sen maljakkoon joidenkin kaappiin kertyneiden joulukoristeiden kanssa. Vähän isommalla vaivalla olisi varmaan saanut hienomman, mutta toimii se näinkin.

Viime viikolla hain myös postista paketin, joka sisälsi toisen jouluvalon. Anoppi - innokas väkertelijä hänkin - oli väsännyt meille niin kutsutun valoryijyn pikkuledeistä ja paperinarusta. Siinäkin on kaunis, pehmeä valo.

Onko Mahdollisilla Lukijoillani jouluvaloja tai kynttilöitä?

Pikkujoulukonvehteja

2011-12-05T17:42:00.000+02:00

Koska nyt kerran hillun työttömänä päivät pitkät kotosalla yrittäen olla tylsistymättä, on aikaa väkerrellä vaikka mitä. Lauantaina saatiin muutamia vieraita pikkujoulujen ja vähän valmistumisenkin merkeissä, joten normaalien vierasvarapullan ja -piirakoiden lisäksi tein kotijuustoa ja viinakarkkeja. Tai tryffeleitä tai konvehteja mitä lie, itse kutsuin niitä ihan vain viinakarkeiksi, koska lorautin niihin aika reilusti grappaa kaapissa muhineesta pullosta, joka ei oikein ota millään tyhjentyäkseen. Viinakarkkeja oli hyvä testailla siksikin, että suunnittelen kiikuttavani niitä joulukyläilyjen aikaan tuliaisiksi normaalien konvehtirasioiden korvikkeeksi. Ja kun tekee tarpeeksi tujuja niin eipä tarvitse syödä montaa.

Ohjeeni oli näppituntumalla sekoitettuna erinäisissä googlatuissa tryffeliohjeissa ilmenneitä ainesosia. Tummiin palleroihin tuli tummaa suklaata, kahvia, grappaa, voita ja kaakaojauhetta, vaaleisiin versioihin taas valkoista suklaata, kermaa, grappaa, voita, vaniljaa ja tomusokeria. Ja pyörittelyprosessia havainnollistamaan vielä pari kuvaa.

Valmistumista

2011-11-29T13:53:00.000+02:00

Niin on aika rientänyt, että pari kuukautta sitten itse saksittu otsatukka alkoi haitata näkemistä. Koska on kerran tulossa kaiken maailman juhlia (vaikka ensimmäiset pikkujoulut menivätkin jo) ja koska elättelen myös pientä toivetta, että saattaisin vielä joskus siirtyä työssäkäyvien ihmisten kategoriaan, päätin viedä haituvani tällä kertaa ammattilaisen käsittelyyn. Edellisestä kampaajakäynnistä olikin ehtinyt kulua vuosi ja neljä kuukautta...

Tukka ennen antoi jo viitteitä siitä, kuinka rasittavaa otsatukan pois kasvattaminen onkaan.

Tukka jälkeen: kaareva otsatukka palasi, huonot latvat lähtivät veks ja takatukka kerrostui reippaasti. Kovin muhkeaa nutturaa näistä ei nyt saa, mutta äkkiäkös se tukka taas kasvaa.

Kuvassa näkyy myös näinä lorvipäivinä valmistunut neulomus. Sorruin jossain vaiheessa syksyllä nätteihin ja pehmoisiin Noki-keriin ja jotain niistä piti sitten keksiä. Olin bongannut Kalastajan vaimo -blogista idean nopeasti virkkaamalla valmistumasta paidasta, joten langan ja ohjeen symbioosina syntyi sitten tuollainen paita. En ole ihan varma, tuliko lopputuloksesta ihan kympin arvoinen, ehkä sekä lanka että idea olisivat olleet enemmän edukseen jossain ihan muussa muodossa. Jos jää käyttämättä niin puran ja teen jotain muuta.

Myös kanssa-asujalle valmistui lämmikettä ennen pakkasia. Tein vetoketjupusakan pehmoisesta merinovillalangasta, jota oli mukava neuloa. Ohjeen mukainen määrä jäi kuitenkin paria metriä vajaaksi, enkä viitsinyt muutaman kerroksen takia ostaa uutta, opiskelijan/työttömän budjetille hitusen liian tyyristä kerää, joten kikkailin vetoketjureunuksen mustalla jämälangalla.

Sitten voisikin tehdä taas jotain pienempää projektia välillä! Onkos Mahdollisilla Käsityöläislukijoillani joululahjapajat perustettuna tai muuten vain valmistuneita väkerryksiä?

Viimeiset sitsit

2011-11-17T11:15:00.000+02:00

Humanisti oon
ja valmistun kortistoon.
Se on hyvin geneerinen ilmiö,
uu, mä humanisti oon...

Olin viime viikolla viimeisissä opiskelijabileissä perustutkinto-opiskelijana. Kaipa sitä jatko-opiskelijanakin saisi sitseillä käydä, mutta kun viime aikoina olen muutenkin ollut aina ensimmäisenä lähtemässä kotiin nukkumaan, niin taitaa bileet jäädä. Humanistisitsien ruoka oli vaatimattomasta esillepanostaan huolimatta ihan kelvollista (ks. rakeinen ja epätarkka kuva yllä, jälkiruoka) ja sitsilaulut soivat päässä ajoittain vieläkin.

Ainakin tuo alussa siteerattu työttömän humanistin pätkä. Olen ollut hitusen alla päin viime aikoina tämän kaiken tulevaisuusepävarmuuden keskellä. Luulin olleeni henkisesti valmistautunut siihen, että vakiduuni ei ole odottamassa heti nurkan takana, mutta ottaa se työkkäriin meno nyt kuitenkin yllättävän koville. On vaikeaa olla iloinen valmistumisesta, kun tuntuu, ettei sillä tutkinnolla tee mitään. Pitäisi laittaa sähköpostia entisille työnantajille, kysellä löytyisikö edes kuukauden projektihommaa. Mielelläni tarkistaisin harjoittelijoitten litteraatteja jonkin aikaa ja miettisin rauhassa jatkotutkimusta. Nykyaika on julma meille ujoille ja hiljaisille, joille itsensä tyrkyttämiseen on suuri kynnys. Töiden saantiin ei riitä se, että tekee hommansa hyvin ja huolella, lisäksi pitäisi vielä osata markkinoida osaamistaan.

Ei näissä tunnelmissa oikein bloggailukaan nappaa. En jaksa enää intoilla jutuista, joista ajattelin postata joskus kuukausi sitten, mutta silloin ei ollut aikaa. Laitan kyllä kuvia sitten taas, kun joku tekeillä olevista neuleprojekteista valmistuu.

Täällä taas

2011-11-09T18:23:00.000+02:00

Tervehdys, Mahdolliset Lukijani. Eipä tullut blogisynttäriarvontaa (ehkä joskus tässä myöhemmin) eikä postauksiakaan, vaan yhtäkkiä on marraskuu. Sen sijaan tutkielma numero kaksi tuli valmiiksi vauhdilla, maanantaina lähetin sen kansitukseen ja pakenin ystävän luo maaseudulle.

Tänään palasin ennen lähtöäni siivoamani tyhjän työpöydän ääreen ja huomasin, että sähköpostiin oli tupsahtanut graduarvosana. Vaikka tuuletin aivojani eilen metsässä monta tuntia, olen nyt tavattoman väsynyt. Olo on tyhjä ja typertynyt, enkä jaksa iloita siitä, että deadline piti ja pääsen publiikkiin ensi kuun alussa, vaan kiukuttelen, että arvosanani on vain toiseksi paras. Taidan olla ihan yhtä kakara kuin muinoin ylioppilaskirjoitusten jälkeen, kun itkin monta päivää paria pudonnutta laudaturia ja kuvittelin, että loppuelämäni olisi pilalla toiseksi parhaan takia. Taidan olla loman tarpeessa vielä enemmän kuin silloin, ja yritän puhua itselleni järkeä, että maailmanloppu ei ole se, että pitää ensi kuun alussa marssia työvoimatoimistoon.

Yhtäkään koulutukseeni sopivaa työpaikkaa ei siis ole auki. Periaatteessa voisin ehtiä vielä marraskuun lopussa päättyvään jatkotutkintohakuun, mutta tämänhetkisen stressitasoni ja yleisen ahdistuksen huomioiden taidan jättää sen tammikuulle ja selvitellä asioita rauhassa ennen sitä. Siltikin ehdin varmasti vielä jatkaa tätä ylisuorittamisen putkea ja tulla tohtoriksi ennen kuin täytän 30. Sisäinen psykologiääni väittää kovasti, että tässä kohdin olisi hyvä sauma muistella, mistä kaikista muista asioista elämäänsä voisi etsiä sisältöä. Voisi kävellä metsässä, tavata ystäviä, lukea romaaneja, katsoa elokuvia - ja tehdä valmiiksi pari keskeneräistä käsityötä.

Vaikka saavutinkin tavoitteeni ja valmistun sopivasti syksyn publiikkiin, hautasin suunnitelmani palkita itseni ostamalla uuden juhlamekon tai kengät. Katsoin vaatekaappiin ja totesin omistavani jo ihan riittävästi sellaisia vaatteita, joille löytyy käyttöä vain kerran tai pari vuodessa. Ja ehkä loppujen lopuksi uuden roinan ostamisen sijaan on palkitsevampaa käyttää hupenevat pennosensa vaikka bussimatkoihin tärkeiden ihmisten luokse.

Täytyykin muistaa tässä joskus muuttaa sivupalkin teksti. Lomakkeitten täyttöä vaille maisteri, kohta ihan oikeasti työtön humanisti.

Kertausta

2011-10-22T10:47:00.001+03:00

Kappas, Katarimarian proosallinen arki ja räpellykset täyttää ihan lähiaikoina kolme vuotta! Pitäisiköhän polkaista ilmoille vaikka jokin arvonta? Nyt kuitenkin ensin pientä retrospektiiviä.

Vanhat postaukset syksyltä 2008 näyttävät aika lailla kämäisiltä, älkää suotta menkö lukemaan niitä. Kolme vuotta sitten minulla oli vielä kestovärillä mustaksi värjätty tukka, mutta marraskuussa lopulta aloitin irti juurikasvuhelvetistä -projektin, voitin kampaajafobiani (en ihan lopullisesti kuitenkaan, kolmen vuoden aikana olen istunut kampaajan tuoliin - kolmesti, kerran vuodessa on siis ihan riittävä. vaikka näyttihän se monivärinen tukka välillä aika kehnolta): matka kohti terveempää päänahkaa alkoi. Syksyn neuleprojekti oli hihatin, ja valokuvissa näytin yhtä tyhmältä kuin nykyäänkin. Sain kandintutkintoni kasaan ja tuskailin urasuunnitelmiani (kuulostaapa tutulta).

Syksyllä 2009 taas opettelin lakkaamaan kynsiä ja hankin edelleen rakkaimpiin syyspukimiin kuuluvat ylipolvensaappaat, punaiset nahkakäsineet ja viittatakin.

Tutustuin bloggaamisen sosiaaliseen puoleen käymällä blogimiitissä. Kuvittelin valmistuvani vielä suunnilleen aikataulussa, sillä olin keksinyt ensimmäisen graduaiheen, joka sittemmin osoittautui huonoksi valinnaksi. Vietin halloweenia sitsaten.

Vuosi sitten, syksyllä 2010, olin toipumassa opintoaikani pahimmasta motivaatiohukasta, vaihdoin suuntausta sukukielistä suomen murteisiin ja innostuin uudesta graduaiheesta. Aloitin hiusten kasvattamisen lyhyestä kesätukasta takaisin pitkään malliin. Lokakuussa matkustin junalla Syktyvkariin ja takaisin, joulukuussa aloitin ensimmäisen oikean alan työni tutkimusapulaisena. Syksyn parhaana neuleprojektina oli torkkupeittohuivi.

Tänä syksynä tukka on taas pitkä, gradu valmis (ja se sivuaineen tutkielmaksi siirretty epäonninen aihevalinta edelleen kesken), maisterintutkinto häämöttää horistontissa vihdoinkin. Tekeillä on neuletakki M:lle ja stressaamisen aiheena se, että tulevaisuuden suunnitelmat ovat aika lailla auki jo tammikuusta alkaen saati että osaisin aavistaa, missä kaupungissa ja missä hommissa tulen olemaan vuoden päästä. Toivottavasti kuitenkin blogini on hengissä silloinkin!

Kiitokset kaikille mukana roikkuneille Mahdollisille Lukijoille! Toivottavasti jaksatte piristää päiviäni kommenteillanne jatkossakin :)

Inspiroitunutta

2011-10-21T10:48:00.000+03:00

Tänään tapauksia tosielämästä, kuinka blogien lukeminen vaikuttaa ostokäyttäytymiseen.

Ensinnäkin, MouMoulla oli huulipunaviikko. Sen innoittamana kaivoin meikkipussin pohjalta ainoan huulipunan, jota osaan käyttää, ja sudin sitä naamaan niinä parina kertana, kun viime aikoina taas olen ihmisten ilmoilla käynyt. Tälläytyminen on nimittäin aika vähissä näinä aikoina, kun kirjasto- ja kauppareissuille jaksan hädin tuskin vaihtaa kotihousut farkkuihin ja kammata tukan. Aika kauas olen päätynyt niistä ajoista, kun en kehdannut mennä edes lähikauppaan ilman puuteria.

Lempparihuulipunani on siis The Body Shopin rusehtavaan taittuva lämmin punainen, joka ei tunnu huulilla huulirasvaa kummemmalta. Olen käyttänyt yhden sellaisen loppuun, mikä on saavutus, koska meikkivoiteita ja ripsivärejä lukuun ottamatta en koskaan saa kulutettua mitään meikkejä loppuun. Nykyinenkin purtilo on aika finaalissa, täytyy toivoa että kyseistä tuotetta vielä löytyy.

Omistin ennestään kyllä toisenkin huulimeikin, se on tuollainen superkestävä huulimaali, jonka ostin ennen äidin viisikymppisiä, koska lempparipuna ei mätsännyt mekon kanssa. Tuo maali on vähän vaivalloinen käytettävä, koska se tarttuu kiinni kuin mikäkin permanent-tussi eikä hiukan vinksalleen levitettyä huulivärjäystä sitten niin vain korjatakaan. On siis jäänyt aika vähälle käytölle.

Tulin sitten siihen tulokseen, että on se nyt vähän säälittävää, jos tyylitajuiseksi pyrkivällä naisella on yksi ainoa käyttökelpoinen huulipuna. Joten shoppailin siis Vapaa Valinnasta pakollisten kosteusvoide- ja alusvaatehankintojen lisäksi mitäänsanomattoman merkkisen, edullisen huulipunan, joka on riittävän erivärinen kuin vanha lemppari mutta käyttömukavuudeltaan yhtä huoleton.

Melkein jätin muuten koko postauksen tekemättä sen takia, että nenäni näyttää tavallistakin isommalta tuossa kuvassa.

Toisena inspiroitumislähteenä oli Pupulandian Jennin hiuspantakampaus. Jenni löysi lopulta blingbling-pannan budjettiin sopivalla hinnalla Zarasta, mutta itse nuukailin vielä enemmän ja ajattelin testata ideaa ihan perus kuminauhapannalla. Uskomattoman helppo kampaus syntyy siis niin, että hiusten latvat tungetaan yläpuolelta kuminauhan alle. Parilla eurolla sai kolme renksua (onko tämäkin muuten taas näitä omia sanojani, joita kukaan muu ei tunne? renksu voi siis olla mikä tahansa venyvä kuminauhamainen lenkki) joten voi olla että uhraan yhden niistä tuunauskokeiluille.

Rakas päiväkirja, tänään oli jännittävä päivä

2011-10-20T16:07:00.000+03:00

Aamulla päätin kipaista lähimarketissa äkkiseltään ostamassa kissanruokaa ja -hiekkaa ja jotain jääkaapintäytettä itsellekin. Juuri kun olin saanut kerättyä ostoskoriin melkein kaiken ja suuntasin hiekkasäkkiosastolle, kaupassa alkoi soida palohälytys. Myyjät hoputtivat väen ulos pihalle odottelemaan, ja lopulta paloauto kurvasi paikalle piipaata huutaen. Juttelin siinä kaupan pihalla yhden vaihtarin kanssa, joka ihmetteli, miksi suomalaiset olivat niin iloisia palohälytyksen sattuessa. Miksihän kaikki naureskelivat? Ehkä siksi, että tilanne oli hassu, hämmentävä ja vähän nolokin, koska ilmeisesti jonkun henkilökunnan jäsenen eväät olivat vain hiukan kärähtäneet taukotilan mikrossa, mutta palokunta tuli silti kaikessa valmiudessa paikalle ja ihmiset joutuivat seisoskelemaan pihalla. Sitten ei varmaan olisi naurattanut, jos kaupan ikkunoista olisi lyönyt lieskoja.

Jännittävyys jatkui myöhemmin päivällä sillä, että hain gradun kansituksesta ja kiikutin sen tiedekunnan kansliaan. Sen jälkeen oli kauhean levoton olo, samanlainen kuin olisi ollut työhaastattelussa tai treffeillä. En osannut lähteä kotiin, kuljeskelin siis kaupungilla. Shoppailin - vähän juntisti (?) Vapaa Valinnassa. Sallin viimein itseni ostaa Noki-lankaa, jota olen hypistellyt vähän joka kaupassa koko syksyn. Kai sitä harrastuksiin on vähän lupa törsätäkin, kun ylikierroksilla käyneitten aivonystyröitten rentoutumisen oikein tuntee ehtiessään vähän aikaa möllöttää sohvannurkassa kutimen kanssa. Täydensin kyllä vähän kosmetiikkavarastojakin, mutta niistä ehkä oma postaus lähiaikoina.

Ulla ainakin tykkää kun sohvalla lojuu neuletta ja lankaa.

Onkos Mahdollisilla Lukijoillani ollut jännittäviä päiviä viime aikoina?

Palkinto

2011-10-18T10:04:00.003+03:00

Eicca heitti tunnustuksella! Säännöt ovat tämmöiset:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Anna tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Olen nähnyt tämän prenikan jo varsin monessa lukemassani blogissa, joten (etenkin kun olen viime aikoina ollut niin laiska lukijakin) en millään keksi kahdeksaa suosikkia, jotka vielä eivät olisi tunnustusta saaneet. Siispä pysähtyköön meemi tähän tällä kertaa.

Sitten ne kahdeksan asiaa.

1. Aion saada gradun valmiiksi tänään.

2. Siitä palkinnoksi menen ehkä shoppailemaan.

3. Haluaisin ostaa punaiset samettihousut.

4. Turkinpippurit ovat parhaita keskittymiskarkkeja.

5. Eilen oli nautinnollinen flow: uppouduin tutkielman viimeistelyyn niin että unohdin mennä jumppaan ja havahduin joskus iltakymmeneltä mahan kurnimiseen.

6. Leivoin sunnuntaina kaurakeksejä, koska oli ihan välttämätön tarve päästä tekemään jotain käsillään. Siis muuta kuin naputtaa näppäimistöä.

7. Tätä kirjoittaessani kuuntelen Herra Ylppöä & Ihmisiä. Syynä tähän on se, että Katja oli linkittänyt blogiinsa joku päivä yhden biisin, jonka kuunneltuani muistin, että tyypeillä on ihan hyviä kappaleita.

8. Olen useampaan otteeseen vuosien mittaan miettinyt, että voisi ostaa kyseisen artistin levyn, mutta en ole saanut aikaiseksi.

Ja nyt taas Word auki ja viimeiset tarkistukset!

Uusi muistikortti ja tukka

2011-10-08T17:03:00.000+03:00

Muistikorttini ja pienempi kamerani eivät ole vieläkään palanneet luokseni, mutta sain lopulta aikaiseksi hankkia muistittomaksi jääneeseen aparaattiin oman kortin, joten kuvallinen bloggailu onnistuu taas. Asiaahan ei tietenkään minulla ole yhtään sen enempää kuin aikaisemminkaan.Vähän kuin harjoitukseksi Blogistaniin paluun kunniaksi kuitenkin nyt pari kuvaa. Otsatukan saksin hetken mielijohteesta omin käsin jo viime viikolla. Tämän viikon olenkin sitten kärvistellyt ankaran flunssan kourissa, olisi varmaan pitänyt editoida kuvista riutuneet silmänaluset vähän pirteämmiksi.

Otsatukan leikkaamisen jälkeen oli useamman päivän aika kummallista katsoa peiliin: jännittävää miten se tuntuu muuttaman ulkonäköä jopa enemmän kuin viimekesäinen letin katkaiseminen. En ole vieläkään ihan varma, oliko ratkaisu kovin fiksu. Otsatukasta kun on aika paljon vaivaa minun taipuisalla ja pyörteisellä hiuslaadullani. Edellinen radikaali hiusmuutos (se lyhyt tukka) kuitenkin opetti, että letti ihan oikeasti on uusiutuva luonnonvara ja kasvaa yllättävän kivuttomasti takaisin.

Mitäs Mahdollisille Lukijoilleni kuuluu? Löytyykö joukosta muita uhkarohkeita oman tukan saksijoita?

Linssikeitto ilman kuvia

2011-09-19T17:21:00.000+03:00

Onnistuin sitten jättämään kamerani Helsinkiin, joten rapukuvia ja juttua siitä, kuinka opin mikä on valkki ja mihin sitä käytetään, joutuvat Mahdolliset Lukijani odottamaan muutamia päiviä. Minullahan on toki kaksi kameraa, mutta laiskuuttani en ole jaksanut hankkia siihen uudempaan omaa muistikorttia vaan olen siirrellyt korttia kamerasta toiseen, joten nyt en sitten pysty kuvaamaan yhtään mitään. Kiireisen viikonlopun lopuksi ilmaantui vielä pienimuotoisia flunssaoireitakin, joten tänään olen möllöttänyt sadepäivän kiltisti sisällä. Päivää on piristänyt kuitenkin se, että onnistuin tekemään aivan mainiota linssikeittoa. Linssien kanssa on ollut vähän sama homma kuin sen falafelin tai vaikka soijarouheen ja -suikaleittenkin kanssa: ei rakkautta ihan ensimaistamalla, sillä linssit maistuvat minusta helposti vähän jauhoisilta. Tällä keitolla ajattelin kuitenkin kokeilla jopa puolison käännyttämistä linssien ystäväksi.

Nopea linssi-bataattikeitto

öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
1 keskikokoinen bataatti
1/2 paprika
1/2 tomaatti
1/2 punainen chili (tai maun mukaan)
mustapippuria
cajun-mausteseosta tms.
vettä
kasvisliemikuutio
1 prk käyttövalmiita punaisia linssejä

Kasvikset silputaan ja kuullotetaan öljyssä. Lisätään riittävästi vettä, liemikuutio ja linssit ja annetaan porista hiljakseen kypsäksi. Muussataan sauvasekoittimella tasaiseksi. Jos tarjoaisin tätä vieraille, lisäisin ehkä vähän kermaa ja tarjoaisin keiton kanssa hyvää vaaleaa leipää.

Herkkupostaus

2011-09-16T11:30:00.000+03:00

Kun elelee arkipäivät kotosalla yksinään vuorovaikuttaen lähinnä gradutiedoston kanssa, vaarana on, että tulee syötyä pelkkää pakastevihannes-tonnikalamössöä. Olenkin yrittänyt ihan toden teolla opetella tekemään oikeaa ruokaa ihan vain itselleni. Yhtenä päivänä tein falafelia, ja kokemus jakaa sen takia, että kuten kokkailuesikuvani Voisilmäpeliä-blogin Eeva minäkään en aiemmin oikeastaan pitänyt falafelista. Omatekoinen falafel on täysin toisenlaista - ihanaa, mehevää, maukasta - kuin kebabbiloista ja pakastealtaasta tuttu kuiva sahanpurufalafel.

Suosittelen siis muitakin falafeliin joskus pettyneitä kokeilemaan Eevan reseptiä!

Tässä falafel-illalliseni joltakin päivältä. Enkä edes jaksanut syödä kaikkea, on nimittäin aika täyttäviä nuo kikherneet.

Ja jos ei itse jaksa laittaa ruokaa, aina voi mennä kaverille syömään! Ja ihastelemaan kaverin pikkuyksiön mahtavaa tapettia:

Yhtenä iltana vetelin iltapalaksi kaverin tekemää raakakakkua, jota ei päältä katsoen uskoisi terveelliseksi!

Tänäänkin tulee syötyä jännittäviä asioita, pääsen nimittäin syömään ihka oikeita isoja rapuja! Terveisin landella kasvanut, jonka käsitys ravuista koostuu lähinnä pakastekatkaravuista pitsan päällä. Nähtäväksi jää, muistanko ottaa jännittävästä rapujensyönnistä yhtään kuvaa.

Tuliaisiksi rapuiltaan leipaisin jo aamutuimaan pikkuruisen mutakakun. Tällä kertaa uskon, etten paistanut sitä liikaa, kuten viimeksi mutakakkua tavoitellessani, jolloin tuloksena oli ihan tavallinen, kuiva suklaakakku.

Taikinaan tuli niin paljon rasvaa, etten uskonut rasvankestäväksi väitetyn pahvivuoan pitävän sitä sisällään, joten piti varmuuden vuoksi vuorata se leivinpaperilla ulkonäön kustannuksella.

Nuuka sisustaa

2011-09-08T17:11:00.000+03:00

Kuten tämän blogin sisustusjuttujen määrästäkin voi päätellä (niille ei ole edes omaa tunnistetta), meillä ei juurikaan mööbleerausta harrasteta. Toki tykkään sisustamisesta siinä mielessä, että on kivaa, kun kotona on nättiä ja kotoisaa ja verhot pitää olla ikkunoissa ja matot lattialla, mutta uutta sisustuskamaa meille hankitaan todella harvoin. Sohvatyynyt ompelin uudet, kun vanhojen kuluneisuuteen meni hermot, ja pöytäliinalle kävi vähän sama juttu. Entiseen oli pinttynyt jo riittävästi kahvitahroja, joten aikani tyhjää pöytää tuijoteltuani päädyin haahuilemaan taas kerran Eurokankaan palalaarille.

Päärmeitten ompelemisen jälkeen kuvittelin kyllä silittäneenikin liinan, vaikka ei kuvasta uskoisi. Huomaa kyllä, kuka meillä yleensä silittää ja kuka ei.

Sisustamisella lienee tapana muodostua ketjureaktioksi, ja niinhän siinä sitten kävi, että löytämäni pöytäliinakangas ei mätsännyt vanhoihin verhoihin ja nekin piti sitten vaihtaa. Mutta nuukailijahan ei tietenkään omista yhtään enempää verhoja kuin on ikkunoitakaan, joten en suinkaan rynnännyt kauppaan vaan siirsin olohuoneen verhot keittiöön, keittiön verhot makuuhuoneeseen ja makuuhuoneen verhot olohuoneeseen.

Tadaa: sisustusinto käytetty, koti näyttää uudistuneelta mutta rahaa kului huimat pöytäliinakankaan kolme euroa. Samalla tuli imuroitua verhoista kissankarvat kunnolla pois, korjattua pienten kynsitassujen auki raatelemat taitteet ja siirrettyä elukoiden leikeistä pahiten vaurioituneet verhoyksilöt parhaiten piilossa oleville paikoille.

Onko Mahdollisissa Lukijoissani nuukia tai laiskoja sisustajia?

Tahtoo

2011-09-07T10:27:00.001+03:00

Kattokaa mimmoset kenkät mää löysin!

Vähänkö olis mahtavat! Kuvat siis Brandosilta. Ja kenkien merkki Irregural Choice, Miaow.

Mutta joo. Olen järkevä ja käytännöllinen eikä minulla todellakaan ole melkein sataaneljääkymppiä ylimääräistä laittaa kenkiin, joista ei tiedä, pystyykö niillä kävelemään viittä metriä pidemmälle ja missä ihmeen tilaisuuksissa niitä edes käyttäisi. Överiydessään aivan upeat kengät silti, ja aina saa haaveilla.

Mitä sanotte: hienot vai kamalat? :)

Selvästi hyvä kirppispäivä

2011-09-03T12:10:00.000+03:00

Tiedättekö, Mahdolliset Lukijani, tunteen, kun kirpputorilla löytää tiensä loosille, johon joku juuri itsesi kokoinen, ikäinen ja tyylinen kulutushysteerikko on roudannut rekillisen aivan uudenveroisia ja vielä suht muodikkaitakin vaatteita päästäkseen niistä eroon vaivaisella eurolla parilla? Ja sitten kantaa sovitukseen vähintään puolet kyseisen myyjän vaatteista ja kopissa alkaa ahdistaa, kun tietää, ettei todellakaan voi ostaa kaikkea. Toissapäivänä olin aamulenkillä ruokakaupan suuntaan ja reittini sattui kulkemaan erään kirppiksen ohi. Tai siis - ei todellakaan ohi kuten useimmat kauppareissuni vaan suoraan ovesta sisälle, kun kirppis kerrankin oli auki siihen aikaan kun olin sitä kautta kulkemassa. Ja sovituskopin kautta kassalle: hei hei ruokarahat.

Huomasin, etten taida olla ainut, johon vuodenajan vaihtuessa iskee pakonomainen vimma siivota vaatekaappia. Pienehköltä kirpparilta löytyi parikin edellä mainitun kaltaista aarreloosia, ja olin vilpittömästi iloinen, että yksiäkään loistokuntoisia pillifarkkuja en onnistunut änkeämään muhkeita pohkeitani pidemmälle (ja eikös pillifarkut olekin menossa jo muodista pois), ja onnistuin rajaamaan ostokseni kolmeen yksilöön ja viiteentoista euroon.

Syksyvaatteitahan sieltä löytyi: Ostin nahkatakin, kun kerrankin löysin käytettynä sopivan. Ja vanhan nahkatakin alle ei mitenkään saa mahtumaan useampaa paitakerrosta. Musta poolopaitahan taas on niin järkevä ostos, ettei sitä tarvitse edes perustella. Lisäksi siinä on hauskat pussihihat. Entäs sitten tuon laukun punainen väri, joka mätsää nahkahanskoihini, jotka pian saa kaivaa varastosta hattuhyllylle odottelemaan kylmiä aamuja. Edellisen järkevän kokoisen punaisen laukkuni jouduin keväällä heittämään pois, koska se sekä ratkeili saumoistaan että oli tahriintunut pysyvästi ketjurasvaan.

Ehkä jonakin päivänä jaksan taas kuvata jotain päivänasujakin. Olen toki pukeutunut toisinaan ihan fiksusti, mutta kameraa tulee edelleen osoiteltua useimmiten vain karvaisimpiin kanssa-asujiin. Siispä tässä taas yksi kissavideo...

Kissanleluinvestointeja

2011-08-30T14:11:00.000+03:00

Leikkiviä kissoja videolla kissanystävien iloksi.

Kesätyöni päättyi eilen, ja muutaman päivän lomailun jälkeen pitäisi saada tutkielmantekovaihde taas pikkuhiljaa päälle. Puoliso puolestaan sai gradunsa valmiiksi ja lähtee loppuvuodeksi pääkaupunkiseudulle töihin. Blogin kannalta tämä kaikki tarkoittaa sitä, että minulla pitäisi olla kohta jälleen enemmän aikaa ja energiaa tämän harrastuksen parissa.

Mutta niistä kissanleluista. Jo varmaan yli kuukausi sitten tilasin Zooplussalta kissoille uusia leluja. Pallorata oli saanut paljon hyviä arvosteluja ja sattui olemaan tarjouksessa. Röllillä kesti muutama päivä ymmärtää lelun idea, ja ehdin jo pelätä härpäkkeen osoittautuvan turhakkeeksi, mutta tätä nykyä takkuisempi karvakasamme paukuttaa palloa vähintään pari kertaa päivässä, ja usein yölläkin. Ulla ei tykkää kolisevista leluista, enkä odottanutkaan sen innostuvan palloradasta. Pullerokissa saikin paketista höyhenlelun, joka näkyy alemmassa videossa.

Jaksoiko kukaan Mahdollisista Lukijoistani katsoa videoita? :)

Uutuuksia

2011-07-30T13:10:00.000+03:00

Hei taas Mahdolliset Lukijani. En ole hävinnyt blogimaailmasta, kunhan olen jatkanut samalla linjalla pysytellen poissa tietokoneelta työpäivien jälkeen. Syyskuussa sitten taas lupaan päivittää ahkerammin. Monenlaista juttua olisi ollut kirjoitettavaksi: olen rämpinyt metsästä piirakkamustikat, käynyt festareilla kaatosateessa ja varastoinut parvekkeella rehottavia yrttipuskia talven varalle pakastimeen.

Edellispostauksen ompeluinnostuksen myötä neuletakki sai vuorin. Toivottavasti se pääsee syksyllä ahkeraan käyttöön, nyt vielä aamutkin ovat olleen niin lämpimiä, etten edes muista, koska viimeksi olisi takkia tarvinnut. Ohjeen takkiini löysin siis täältä. Nyt olenkin pitänyt neulomisestakin vähän lomaa, joskin odottelen että iltojen viiletessä sormet alkavat taas syyhytä puikkoja kilistelemään. Virkatakin voisi vaihteeksi, ja olenkin hiukan suunnitellut tablettien virkkaamista keittiön pöydälle, mutta ajatus ei ole vielä ehtinyt toteutusasteelle.

Melkein koko kesän kestänyt projekti on ollut myös keväällä hajonneille rakkaille matkamuistoballerinoilleni korvaavien jalkineitten löytäminen. Hätäpäissäni ensimmäisillä helteillä ostin Cittarista halvat sandaalit, jotka menivät muutaman käyttökerran jälkeen rikki. Onneksi jaksoin valittaa ja sain rahat takaisin. Mutta taas piti hellepäivinä hikoiluttaa varpaitaan tossuissa niillä reissuilla, joita ei jaksanut korkosandaaleilla kipsutella. Alennusmyyntejä en yleensä ottaen juuri jaksa koluta enkä varsinkaan silloin, kun kaupungille ehtisi vain pahimpaan ruuhka-aikaan töiden jälkeen. Eilen kuitenkin palkkapäivän kunniaksi ja UFFin tasarahapäivien houkuttelemana uhmasin ruuhkaa ja kävin metsästämässä sandaaleja tuloksekkaasti. Löysin puoleen hintaan alennettuna kengät, jotka ovat sekä järkevät että kauniit. Toivon, että näissä alkuperäinen hinta korreloi myös laadukkuuden kanssa, ja kengät kestävät ahkerassa käytössä yhtä kauan kuin ballerinamalliset edeltäjänsä.

Oletteko te, Mahdolliset Lukijani, tehneet kesäalennusmyynneistä löytöjä? Entä neulotteko kesälläkin vai siirryttekö muihin käsityömuotoihin?

Ompelusviikonloppu

2011-07-20T17:56:00.000+03:00

Viime viikonloppuna lepäsin, sillä olin kiireisen ja lievästi mahatautisen viikon jäljiltä poikki. Pidin tietokoneen suljettuna, nukuin paljon - ja kaivoin ompelukoneen pitkästä aikaa kaapista. Muutama vaate oli odotellut korjaamistaan, jo viikkoja sitten loppuun kutaistu neuletakki vuoritusta, ja rähjääntyneitä sohvatyynyjäkin olin katsellut murhanhimoisesti jo pitemmän aikaa.

En tainnut muuten joulun jälkeen muistaa mainita, kuinka hienon joululahjan sain, nimittäin nuppineulatyynyn, jonka saa tarranauhalla ranteeseen.

Ensimmäisenä vuorossa oli helpoin homma, uudet sohvatyynyt. En jaksanut kikkailla. Ostin alepalakorista silmää ja ihoa miellyttävää sohvatyynykelpoista kangasta ja käytin sen kulmaakaan tuhlaamatta käytännöllisiin löhöilytyynyihin. Torkkupeitonkin kyllä mielelläni vaihtaisin tuosta noin 15 vuotta vanhasta rievusta johonkin tyylikkääseen yksiväriseen. Ehkä joskus innostun neulomaan sellaisen.

On muuten melko tuskallista yrittää jaksaa avata konetta enää tietokoneen ääressä vietetyn työpäivän jälkeen kotona. Valokuvia on tullut räpsittyä esimerkiksi siitä valmistuneesta takistakin, mutta blogi kärsii kun en jaksa prosessoida ideoita postauksiksi asti. Nytkin taidan hipsiä houkuttelemaan puolisoa mustikkametsälle, enkä tiedä, mikä päivä kotikonetta tulee taas avattua. Mutta ehkä nettivieroittautuminen on välillä ihan terveellistäkin. Syksyllä tutkielmanteossa tulee surffattua kuitenkin ihan liikaa taas.

Lomailua

2011-07-03T09:00:00.000+03:00

Toivottavasti Mahdolliset Lukijanikin ovat nauttineet auringosta ja lämpimistä kesäilloista ulkosalla sen sijaan, että olisivat istuneet koneella etsimässä luettavaa blogistani, joka on unohtunut päivittämättä.

Perjantaina alkoi heinäkuu ja sen myötä minulla työt, jotka jälleen pitävät minut näytön äärellä 7,25 h joka arkipäivä elokuun loppuun asti, joten yritin kesäkuun loppupuolen liian lyhyen lomapätkän ajan pitää näppini mahdollisimman kaukana näppäimistöstä. Olen reissannut synnyinseudulla, viettänyt juhannuksen Mikkelissä kaverin luona, noussut aikaisin aamulenkeille, lipittänyt viiniä iltaisin myöhään. Ja välillä olen koittanut olla ihan vaan tekemättä yhtään mitään, minulla kun on paha tapa ottaa lomistakin stressiä, siitä että pitäisi tehdä jotain spesiaalia kun on kerrankin oikea loma joka on vapaa jopa rästiesseistä ja tenttikirjoista. Siispä muutama päivä on mennyt ihan vaan sohvalle linnoittautuneena loppusuoralla olevan neulomuksen, kesäflunssaa potevan puolison ja Battlestar Galactica -boksin kanssa.

Tässä nyt kuitenkin muutama kesäkuva.

Käytiin Mikkelin-reissulla Xonpark-nimisessä "huvipuistossa", jossa siis oli tarjolla lähinnä lihasvoimalla toimivia vempaimia, kuten keinu, jolla pääsi ympäri. Ja sumopainipuvut. Ei muuten ollut ihan minun lajini!

Ja sitä ennen otettiin pari rohkaisuryyppyä sivistyneesti viinitilalla.

Ja kissakuvien ystäville vielä pari parveketunnelmaa:

PS. Päivän ketutus tai oikeastaan eilisen: Ostin toukokuussa ensimmäisten lämpimien aikaan (heitettyäni suutarin korjauskelvottomiksi todenneet ballerinat pois) halvat mutta kuitenkin nahkaiset sandaalit Cittarin tarjouksesta. Olen käyttänyt niitä näinä muutamana hassuna päivänä kun varpaita ei ole paleltanut, mutta eilenpä niistä jo ratkesi yksi sauma. Kuittia en muistanut pistää talteen koska kyseessä oli joku ruokakauppareissu. Täytyy varmaan silti jaksaa mennä valittamaan, sillä kyllä halpojen markettisandaalienkin nyt yksi kesä pitäisi kestää. Olisi pitänyt ostaa sandaaleiksikin Eccot.

Päivä 15. Unelmani

2011-06-15T08:40:00.000+03:00

1. Haluan valmistua syksyllä ja saada gradusta laudaturin. No, se arvosana on unelma, ei realistinen tavoite. Haluan saada lisää jotain mukavia alan töitä vähän pidemmäksi aikaa kerrallaan kuin pari kuukautta. Haluan saada apurahaa ja kirjoittaa väitöskirjan. Ja ruveta isona professoriksi. Mutta jos se ei onnistu, ryhdyn vaikka kukkakauppiaaksi.

2. Haluan vähän isomman asunnon joskus lähivuosina, mieluiten omistusasunnon, jotta saa maalata ja porata ihan rauhassa. Siinä pitäisi olla joko pieni piha tai iso, lasitettu parveke, valoisa tietenkin, jotta mansikat ja tomaatit kasvaa hyvin. Joskus haaveilin omakotitalosta ja puutarhasta, mutta koska en halua asua missään perämetsässä vaan mieluiten pyöräilymatkan päässä kaikesta olennaisesta, on se unelma jälleen epärealistinen. Voisin asua Turussa loppuelämäni eikä haittaisi yhtään, inhoan muuttamista.

3. Haluan elää vanhaksi ja tulla mummoksi. Ja että M elää vähintään yhtä vanhaksi eikä saa mitään alzheimeria. Haluan, että sitten sadan vuoden päästä palvelutalot olisivat sellaisia, ettei puolisoita koskaan eroteta toisistaan ja että sinne muuttaessaan saa ottaa oman kissan mukaan. Haluan elää siten, että voin sitten vanhana olla tyytyväinen aikaansaannoksiini ja kuolla onnellisena.

Kuva sieltä, mistä kaikki bloggarit tuntuu niitä lainailevan: weheartit.com.

Mäts-mäts ja videoaikakausi

2011-06-14T09:26:00.001+03:00

Niin, ostin sitten sen pokkarikameran. Sallin itselleni hitusen pinnallista tyttöilyä ja valitsin kännykkään mätsäävän värin. Nyt on sitten kamera, jota voi kanniskella mukana, joten tästä kesästä tulee ehkä tallennettua muutakin kuin kissoja parvekkeella ja hämäriä vaatekuvia sotkuisessa eteisessä. Toki yritän olla unohtamatta järkkäriäkään täysin käyttämättömäksi. Saa nähdä, miten käy.

Uudessa pikkukamerassa on myös videokuvaus, jota järkkäriä valitessani reilut pari vuotta sitten en osannut kaivata. Myöhemmin sitten tuli mieleen, että kissojen puuhia olisi kiva taltioida liikkuvassa muodossakin. ~~Tässä ensimmäinen testipätkä Bloggerin kautta ladattuna, ja lataus näimmä muutti vielä koneella ihan hyvälaatuisen videon kaameaksi pikselimössöksi.~~

Edit. Vaihdoin videon Youtuben kautta laitettuun, kiitos Stazzy vinkistä. Jospa nyt olisi laatu hiukan parempi.

Kissanpäiviä

2011-06-12T12:13:00.001+03:00

Helteellä kissat eivät ole jaksaneet juosta edes öisin. En jaksa minäkään: eilisaamuisesta jo varhaisella tuskaisan hikisestä aamulenkistä sain energisyyden sijaan vain painostavassa ilmassa kolottavat lihakset. Minäkin tahtoisin tehdä kuten Rölli: etsiä varjo- ja tuuletusolosuhteiltaan ihanteellisimman paikan ja vain löhötä. Ehkä sitten juhannusviikolla, kun minulla on tämän kesän ainoat oikeat lomapäivät, hurjat kymmenen kappaletta.

Päivä 14. Mitä minulla oli päällä tänään

2011-06-11T14:15:00.002+03:00

Ö-luokan bloggaaja täällä taas terve.

Tämän ikuisuusmeemin jatkaminen uhkasi unohtua, sillä jälleen kerran päivänasupostaukseen on nähtävästi mahdotonta saada meikäläisestä inhimillistä kuvaa, vaikka kuinka olisin mielestäni liikkunut ihmisten ilmoilla ihan normaalin näköisenä aika monena päivänä tällä viikolla. Joko ei ole ollut aikaa ottaa kuvia lainkaan tai sitten ne pari hätäistä räpsäisyä ovat olleet totaalisen lannistavaa laatua. Kuittaan päivän siis teemalla kauheimmat päivänasukuvat ikinä. Bloginihan pyrkii olemaan perfektionismivapaa osa-alue muuten turhanaikaiseen suorittamiseen taipuvaisessa elämässäni. No, ainakin minulla oli hauskaa naureskellessani otoksilleni. Muiden hauskuttamisesta viis, ja kommenttiboksin hiljaisuudesta päätellenhän se viimeinenkin lukijani on siirtänyt takamuksensa tietokoneen ääreltä kesälaitumille.

Ostin tälläisen uuden paidan kirpparilta hiljattain mutta en osaa ottaa siitä muuta kuin tärähtäneitä peilikuvia asunnon pimeimmässä huoneessa. Muualla on liian sotkuista enkä nyt ainakaan jaksa alkaa pystyttämään mitään jalustaa.

Pari päivää myöhemmin uusi yritys:

Nyt on vähän siistimpää ja voisin vaikka ottaa asukuvan valoisassa paikassa. Jalustaa en edelleenkään jaksa pystyttää, joten länttään kameran kirjahyllyyn, liian lähelle jotta mahtuisin kokonaan kuvaan. Vinoutuneesta kuvakulmasta katsoen näytän massiiviselta bodarilta. Kirjoitan päänsisäiseen muistikirjaani: Vaikka talvenkalpeat ja arpiset jalat ällöttävätkin, näyttävät ne ainakin kaukaa katsottuna leggari-sortsi-yhdistelmää paremmilta. Hautaa kyseiset farkkusortsit kaapin perälle, kunnes olet hankkiutunut eroon niistä viidestä graduntekokilosta.

Oli minulla uudet sandaalitkin jalassa ja jopa kynsilakkaa varpaissa, mutta en niistäkään saanut otettua kunnollista kuvaa. Sä-äälittävä-ää-ää.

Positiivisempaa ajattelua vuorossa ehkä sitten joskus, kun lämpötila on taas mukavuusrajoissa (15 - 23 astetta on oikein hyvä) ja graduntekele tulostettu ja toimitettu esitarkastukseen.

Tilannekatsausta ja hippimehua

2011-06-09T16:02:00.000+03:00

En ole hyljännyt blogiani, vaikka useampi viikko onkin vierähtänyt hiljaiseloa. Se on tarkoittanut, että blogin ulkopuolinen elämä ei ole ollut kovin hiljaista: olen naputtanut gradua, hankkinut työpaikan heinä-elokuuksi, ja yli viikko meni kaksien juhlien takia M:n kotiseudulla. Olisi ollut kiva löpistä juhlavaatteista ja siitä, kuinka tukka viimeinkin yltää taas ranskanletille ja kuinka onnistuin tekemään lopultakin hienoja ja kestäviä suoristusrautakiharoita. Ja tulihan siellä mato-ongittuakin ja harjoiteltua kampanisujen ja poropiirakan leipomista ja vähän leikkimökin rakentamistakin. Kamera jäi kuitenkin kotiin, sillä ilman järkkärilaukkuakin oli pakaaseja lähtiessä ihan riittävästi, kun piti roudata mukana niitä juhlavaatteita ja pari ei-niin-kevyttä karvakorvaa.

Teinkin itseni kanssa diilin: jos saan hakemani työpaikan, voin hankkia itselleni hyvän taskukokoisen kameran. Ja töitä löytyi, joten nyt pitäisi kai sitten suunnata kameraostoksille. Tavara-ahdistus nostaa kuitenkin päätään, sillä on nuukuusperiaatteitteni vastaista omistaa kaksi toimivaa kameraa. Ärsyttää, etten järjestelmäkamerainnostuksissani aikoinaan harkinnut tarpeeksi huolella kameratarvettani ja ostanut sittenkin jotain pientä välimallin semijärkkäriä, kun en nyt kuitenkaan ole saanut hankkiuduttua mihinkään kurssille oppimaan kuvauksen hienouksia tai löytänyt aikaa ja energiaa opetella ottamaan kamerastani kaikkea irti. Omistatteko te, Mahdolliset Lukijani, useampia kameroita tai muita vempaimia tai podetteko muuten ahdistusta tavaramäärän karttumisesta?

Tavaramääräni muuten karttui hiljattain toisellakin vempaimella, jota olin jo pitkään tahtonut mutta jota antimaterialistinen puoleni ei sallinut minun hankkia. Luettuani tarpeeksi monta viherpirtelöpostausta sain kuitenkin vihjattua äidille synttärilahjatoiveen ja nyt keittiötä asuttaa tehosekoitin, muodikkaammin blenderi.

Jo ennen tuota juhlimis- & sukulointireissua olin testaillut aamiaispirtelöitä sauvasekoittimella, mutta pieneksi silppuaminen ja hiljakseen muussaaminen oli aika työlästä aamunälässä. Tähän masiinaan palaset saa viskata reilun kokoisina ja porkkanatkin silppuuntuvat vaivatta. Miksikään terveyshifistelijäksi en ole ruvennut eikä sörsseleistäni löydy ihmepulvereita, sillä arvostan ravinnossani eniten kuitenkin makua. Jonkinlaisen muutoksen energiatasossa olen kuitenkin havaitsevinani. Kun reissussa liiallisen sokerin, leivän ja punaisen lihan puputtamisen jälkeen pääsi kotiin vetämään kasviksia niin että napa paukkuu, voi vatsa paremmin ja mielikin pysyy enimmäkseen hyvänä erinäisistä stressitekijöistä huolimatta.

Tämänaamuinen pirtelö sisälsi n. 2 dl appelsiinimehua, n. 1 dl soijajugurttia, omenan, palasen vesimelonia, lorauksen sitruunamehua ja kourallisen pinaattia. Banaani on kuvassa vain hämäyksenä ;)

Mikähän siinä on, että pirtelöistä tulee lähes aina keltavihreitä oksennuksennäköisiä? Pitäisi kai jaksaa useammin kantaa kaupasta kotiin mustikoita tai muita marjoja. Huomenna muussaan luultavasti ituja, sillä ne muhivat tällä hetkellä mukavasti astiakaapissa. Joskus joku muistaakseni kyseli idätyspurkistani, joten tässä havainnollistava kuva. Lasipurkki, hedelmäpussiverkkoa, kuminauha ja kuivauskaappi - muuta ei tarvita, paitsi tietysti ne idätettävät, tässä tapauksessa mungpavut.

Päivä 13. Tällä viikolla

2011-05-25T19:36:00.000+03:00

...olen...
...kirjoittanut aika monta sivua gradua.
...paistanut tarte tatinin eli keikauskakun, jonka täytteet levähtivät mutta joka maistui hyvältä.
...olen ~~kahvitellut~~ juonut teetä (miksi teen juonnille ei ole verbiä kuten kahvitella? teetellä? ehkä juuri siksi) ystävien kanssa ja syönyt yllä mainitun kakun.
...suunnitellut asukokonaisuuksia kahden tulevan viikonlopun juhliin.
...löytänyt varastosta mekon, jonka luulin jo laittaneeni kiertoon.
...todennut, etten omista juhlavaatteitten kanssa toimivia alusvaatteita.
...kuluttanut 40 euroa alusvaatteisiin.
...syönyt myös mm. parsaa ja pelmenejä, ja suklaata ja jäätelöä, ja keksipurkin viimeisen keksin
...käynyt lenkillä.
...käynyt vaa'alla (ei olisi kannattanut).

...aion vielä...
...käydä professorin juttusilla saamassa palautetta tekstistäni.
...käydä kirjastossa vielä kolmannen kerran tällä viikolla.
...toimittaa perille työhakemuksen.
...käyttää kokonaisen päivän matkustamiseen kuljettamalla ensin kissat synnyinseudulleni ja jatkamalla siitä M:n sukulaisten luo.
...neuloa ahkerasti bussissa ja junassa.
...ottaa osaa hautajaisiin.
...pitää vähän lomaa graduajatuksista.

Päivä 12. Käsilaukussani

2011-05-24T16:19:00.000+03:00

En ole viime aikoina kanniskellut kauheasti käsilaukkua mukanani, koska ulkona liikkumiseni on taas rajoittunut lähinnä kaupassa ja lenkillä käymiseen. Tänään vietin päiväni kirjastossa gradun parissa ja tarvitsin niin paljon tavaraa, että käsilaukun sijasta kannoin mukanani reppua.

Sen sisältö oli tämä:

Läppäri suojapusseineen ja johtoineen, yksi keskeinen lähdeteos, kynä ja kasa muistiinpanoja, kännykkä, rahapussi, muistitikku, vesipullo, nenäliinoja, purkkaa. Aurinkolasit olivat menomatkalla päässä, joten niiden kotelo unohtui. Rahapussukan sisältä löytyy myös huulirasva ja särkylääkettä. Kotiavaimia kannoin taskussa. Kuvasta unohtui työhakemus, jota kanniskelin mukanani siksi, että ihminen, jolle se piti toimittaa, olikin hukassa. Pitäkääpä muuten peukkuja, että saisin jatkoa samalle pestille, jota talvella hoidin pari kuukautta!

Yleensä jos en säännöllisesti käy jossakin eli töissä, tyhjennän laukkuni kotiin tultuani ja lähtiessäni valitsen käyttötarkoituksen mukaan sekä kassin että sisällön. En siis hamsteroi käsveskaani epämääräisyyksiä.

Tässä vielä toinen tämänhetkisiä arkirutiineita kuvaava otos. Ulla muistuttaa taukojen tärkeydestä: eihän sitä voi paperien päältä poiskaan hätistää ja herättää sikeästä unesta.

Päivä 11. Sisarukseni

2011-05-21T17:35:00.000+03:00

Minulla on kaksi veljeä: isoveli ja pikkuveli.

Isoveli on vain puolitoista vuotta minua vanhempi, ja pieni ikäero selittää sen, etten ole saanut osakseni minkäänlaista holhoavaa isovelimäisyyttä. Ihan pieninä leikittiin yhdessä tosi paljon muun muassa legoilla, pehmoeläimillä ja pikkuautoilla. Ja tapeltiin ankarasti. Esikuvaksi hänestä on ollut lähinnä vain yläasteiässä musiikkimaun, mopoinnostuksen ja alkoholikokeilujen suhteen. Muuten olemmekin sitten tosi erilaisia. Isoveli on ulospäinsuuntautunut höpöttäjä, joka saa kavereita helposti varmaan mistä tahansa porukasta ja jota koulunkäynti ei pahemmin kiinnostanut. Veli jäi synnyinkuntaamme asumaan, kasvattaa siellä lihakarjaa ja on jo kolmivuotiaan tytöntyllerön isä. Elämäntilanteidemme ja luonteidemme erilaisuuden takia emme ole kovin läheisiä, mutta veljen perhettä on mukava käydä moikkaamassa, kun kotiseudulla liikkuu.

Pikkuveljeni, perheen iltatähti, on puolestaan minua peräti seitsemän vuotta nuorempi. Olin silloin ekaluokkalaisena tosi innoissani vauvan tulosta ja toivuin pian pettymyksestä, etten saanutkaan siskoa. Vietin paljon aikaa taaperoikäisen pikkuveljen kanssa, kun vanhemmat tekivät töitä. Rakennettiin peltojen kuralätäköihin vesipuistoja, kerrottiin yhdensanantarinoita ja sepitettiin hassuja lauluja. Vaikka pikkuveljen vahtiminen otti välillä pannuun, tavallaan sain jatkaa omaa huolentonta lapsuuttani hänen kauttaan vähän pidempään. Muutettuani omilleni 16-vuotiaana yhteiset puuhat jäivät, ja teini-ikäisen veljen nopeasti vaihtuvissa aivoituksissa on vähän hankala pysyä mukana sadan kilometrin päästä. Pikkuveljen kanssa olemme kuitenkin samanlaisempia kuin isoveljen kanssa, joten elättelen toiveita että teiniveljen vanhetessa jaksamme vielä joskus opetella aikuisempaa yhteydenpitoa.

Pikkuveli kyläili Turussa joskus vuonna 2006.

Syntymäpäivävaatetus

2011-05-21T11:43:00.000+03:00

Eilen oli syntymäpäiväni. Olin suunnitellut leipovani marenkipohjaisen pavlova-kakun raparperitäytteellä, mutta jotain meni vikaan ja marengista tuli kamalaa littanaa liisteriä. Kakkupohja meni roskiin ja raparperitäytteen söin lohdutukseksi. Lopulta M leipoi ja koristeli minulle kakun anopin hyväksihavaitulla ohjeella.

Kaveri oli innostunut aurinkoisen perjantain kunniaksi kutsumaan väkeä pihalleen grillaamaan, mikä olikin oivallista, sillä itse en saanut aikaiseksi järjestää synttärijuhlia. Kannettiin kakku siis naapurikortteliin, ja oivallinen ilta piti sisällään muun muassa mölkkyä, vitsejä ja naurusta kipeitä vatsalihaksia.

Sain myös hyvän syyn pukea ensimmäistä kertaa kotimaassa päälle Sansibarin-matkalla ostamani mekon.

Tämän nykyisen olkahärpäkemuodin aikana olen omassa pukeutumisessani vierastanut hartianseutua korostavia vaatteita, koska olen mielestäni olkapäiltäni riittävän atleettinen varsinkin nyt ahkeran jumppailun jälkeen. Mutta tässä mekossa leikkaus vain toimii uskomattoman hyvin, rakastan noita siipimäisiä röyhelöitä! Mekon keväinen vihreäkin tuntuu raikkaalta. Joitakin vuosia sitten ylikäytin vihreää niin, että kyllästyin siihen totaalisesti. Ehkä aika vähitellen on kypsä vanhan lempivärin paluulle.

Päivä 10. Päivän asu

2011-05-18T17:18:00.000+03:00

Tänään vuorossa (inho)realismia ja totuus kotivaatteista.

Paita ehkä Anttilan alesta viitisen vuotta sitten hankittu. Nykyään liian kulahtanut käytettäväksi ihmisten ilmoilla. Haaremihousut Sansibarilta noi kuukausi sitten akuuttiin hellehousujen tarpeeseen. Erittäin mukavat kotihousuina ja kenties jonakin lomafiiliksellisenä hellepäivänä käytän niitä myös julkisesti. Mikäli ne säilyvät ehjinä siihen asti, laatu ei nimittäin ole paras mahdollinen ja saumojen tikkauksen purkautuvat jo kahden pesun jälkeen. Villasukat saatu joululahjaksi pari vuotta sitten. Muistaakseni ne ovat jonkun äidin mummukaverin neulomat.

Näissä kuteissa olen siivonnut kylpyhuonetta, laittanut ruokaa ja istunut koneella gradutiedoston ääressä pohdiskelemassa kysymyksiä huomiselle professorin tapaamiselle. Huomenna siis toivon mukaan pukeudun vähän paremmin.

Minkälaisia kotivaatteita sinä harrastat, oi Mahdollinen Lukijani?

Designia Turussa

2011-05-16T12:06:00.000+03:00

Lauantaina leikin vähän muotibloggariakin ja kannoin sateesta huolimatta kameran mukanani Turku Design Festivalin muotinäytökseen ja myyjäisiin.

Hienointa olivat korsetit.

Mutta oli siellä muutama muukin kivan näköinen vaate.

Ja sitten oli tietysti ne myyjäiset. Myyntipöytää piti myös Ihanna Designin Hanna, joka viime keväänä suunnitteli ja ompeli hääpukuni. Hanna oli köyhiä opiskelijoita ajatellen tuonut paikalle myös alekorin, josta löytyi yksi mekko, jota ilman en raaskinut kojulta poistua.

Mekon leikkaus ei näy henkarissa hyvin, mutta jonain aurinkoisena päivänä kenties jaksan räpsiä siitä kuvia päälläkin. Tuo kangas on uskomattoman pehmeää, laskeutuvaa ja ylellisen tuntuista kuulemma kirpputorilta löytynyttä vintage-kangasta.

Että nyt on sitten mekkoa kerrakseen tälle kesälle. Tulisi nyt vaan tilaisuuksia käyttää niitä. Tänään en taida postailla tuon aihehaasteen kymmenettä päivää, asukuvaa, sillä taidan viettää päiväni taas kerran koneella kotihousuissa möllötellen.

Päivä 9. Uskoni

2011-05-15T12:29:00.000+03:00

Eilen meni kyllä usko ihmisten musiikkimakuun taas kerran. Mutta joo.

Erosin kirkosta joitakin vuosia sitten. Naamakirjaprofiilissani lukee agnostikko mutta tätä nykyä olen kai oikeasti mielipiteiltäni ateisti. Joskus vain pelkään, että uskovat ottavat ateistiksi tunnustautumisen loukkauksena. Ja tuntuu, että monien uskovien mielestä olisi parempi uskoa edes johonkin korkeampaan voimaan vaikkei samaa aatetta tunnustaisikaan. Olen saanut kristillisen kasvatuksen ja lähipiiriini kuuluu monenlaisia uskovia. Yritän kunnioittaa kaikkien ajatuksia omista mielipiteistäni huolimatta ja siksi pidän yleensä matalaa profiilia näissä asioissa. Olen kokenut suurta tarvetta löytää elämälleni tarkoitusta henkiolennoista ja kokeillut vähän kaikkea kristinuskosta wiccalaisuuteen, mutta yksinkertaisin selitys on aina palannut takaisin loogisimpana ja ainoana toimivana vaihtoehtona.

Nothing happens for a reason oli erään jokunen aika sitten näkemäni taideteoksen nimi ja lauseke kolahti. Tätä nykyä sellainen kaikella on tarkoituksensa -ajattelu ärsyttää minua aika paljon, vaikka itsekin olen siihen aikoinani monesti turvautunut. Jos pahoillakin asioilla on tarkoituksensa ja jokin elämän kulkua määräilevä taho on ne lähettäny ihmisen tielle, pahuushan on silloin oikeutettua ja tarkoituksenmukaista ja niin ollen hyväksyttävää. Ei saa olla! Maailmassa tapahtuu koko ajan absurdin kammottavia asioita viattomille ihmisille täysin ilman heidän omaa syytään eikä niistä seuraa mitään hyvää. Se, mikä ei tapa, ei vahvista vaan tekee ihmisistä entistä heikompia.

Tavallaan kadehdin vakaumuksellisia ihmisiä ja halusin pitkään olla yksi heistä. Halusin elämälle selityksen ja delegoida vastuun ihmiskunnan ulkopuolelle. Mutta kun lukee uutisia, tuntuu siltä, että ainoa mahdollinen jumala olisi hiukan sadistinen ja välinpitämätön tiedemies, joka tökkii labyrinttiin suljettuja muurahaisia tikulla nähdäkseen, kuinka ne reagoivat. En kiellä, etteikö universumissa voisi olla mahtavampia järkiä kuin ihmiskunta, mutta en ymmärrä, miksi ihmeessä jumalolennot kiinnostuisivat meistä yhtään sen enempää kuin me muurahaisista. Pysykööt siis erossa minun elämästäni!

Voisin paasata tästä aiheesta loputtomiin, mutta kuten sanoin, yleensä pyrin pitämään pääni kiinni, sillä en halua aiheuttaa riitoja. Suokaa siis anteeksi tämä purkaukseni, jatkossa blogini tulee taas olemaan vapaa uskontokriittisyydestä. Kommentoida toki saa.

Mihin sitten uskon? En usko oikein edes ihmisiin. Suurimpaan osaan meistä on kaiketi kasvanut jonkinlainen moraali, mutta silti olemme ahneita, itsekkäitä ja laiskoja. Kenties uskon hengissäpysymiseen, siihen että elämä on niin sitkeää että se löytää aina jonkin keinon sopeutua. Uskon tieteeseen sikäli että mahdollisimman objektiivisen tiedon lisääminen on aina lopulta kannattavaa. Henkilökohtaisella tasolla uskon rakkauteen ja siihen että on mahdollista elää saman ihmisen kanssa koko elämänsä. Ja itseeni ainakin välillä, siihen että voin olla jokseenkin onnellinen näin maailmaan heitettynäkin.

Johonkin on tullut taas törsättyä... siis sijoitettua

2011-05-14T18:04:00.001+03:00

Äsken lähti graduohjaajalle kommentoitavaksi taas yhden pääluvun verran uutta tekstiä, joten olen ansainnut laiskottelua loppupäivän. Tai, en kyllä ole ahkeroinut kuin tunnin verran aamulla tänään ja puolisen tuntia äsken, muun päivän hilluin kaupungilla sateessa kaverin kanssa leikkimässä rahakkaita ja tyylitietoisia aikuisia: katsottiin muotinäytöstä kävelykadulla, shoppailtiin designia (ja vähän Henkkamaukallakin) ja syötiin ulkona. Niistä ehkä lisää myöhemmin. Nyt tunnustan aikaisemmat ~~syntini~~ ostokseni kun kerran on tässä viikkojen varrella tullut jotain kehnoja kuvia niistä räpsittyä.

Sansibarin reissulta ostin sen matkakuvissa vilahtaneen mekon lisäksi toisen maailmanpelastusmekon (siis rahat paikallisille ompelijoille ja suunnittelijoille eikä ylikansallisille yrityksille), joka on jo löytänyt paikkansa arkivaatteena.

Yliopistolle mekko tuntui paksuilla sukkahousuillakin liian lyhykäiseltä, joten puin alle pillifarkut. Vyön heitin myöhemmin veks, ei se ollutkaan niin hyvä idea kuin aamulla tuntui. Taisi olla peräti niin, että edellisen kuvan vaatteissa kävin ostamassa kirjastopäivän päätteeksi tämän kuvan jalkineet:

Mummotossut vol. 2. Ensimmäiset pehmo-Ecconi heitin viime keväänä roskiin sydän verta vuotaen, neljän vuoden ahkeran tallustelun jälkeen ne vain eivät enää pysyneet kasassa. Ostin tilalle halvat ja rumat markettikengät, joita inhosin päivä päivältä enemmän, koska ne venyivät pian huonoiksi jalassa, kuluivat naarmuisiksi ja eivät nyt vaan olleet oikeat mummotossut. Ecco-alennusmyyntiä ei tullut vastaan, joten lopulta päätin mummotossujen vaikutuksen elämänlaatuuni olevan riittävä ostaakseni ne täysihintaisina. Nyt on taas askel kevyt ainakin seuraavat neljä vuotta. Ja sitten ostan taas uudet. Vaadin, että mummotossujen valmistuksen on jatkuttava vielä silloinkin, kun itse olen mummo!

(En ole muuten koskaan tajunnut sellaisia Converse-tyylisiä tennareita. Joskus olen sovittanut muutamia eri hintaluokkien yksilöitä, mutta kaikki tuntuvat jäykiltä ja painavilta ja saavat minut näyttämään 13-vuotiaalta. Vähän kuin farkkulegginssit: toisille sopii, minulle ei. Onneksi on mummotossuja ettei tarvitse kulkea lenkkareissa.)

Ei ne ostokset vielä tähän lopu. Ympätään samaan postaukseen mekon ja kenkien kanssa vielä laukku, joka tietyllä tapaa on samaa sarjaa mummotossujen kanssa. Olen nimittäin huomannut, että jos materian ylipäätään ajattelee lisäävän elämänlaatua, onnellisuutta lisää jotain epäkäytännöllistä luksusmekkoa enemmän se, että hankkii arkipäivän käyttötavaroikseen juttuja, joita rakastaa. Että voi käyttää mummotossuja markettilenkkarien sijasta. Ettei tarvitse raahata kannettavaa tietokonetta yliopistolle siinä kylläkin käytännöllisessä ja ergonomisessa sporttirepussa (joka kyllä saa palvella kauppakassina ja käsimatkatavarana edelleen) vaan voi kanniskella kirjat, eväät ja läppärin tyyliin sopivassa repussa.

Se on tälläinen:

Läppärille se on sen verran nafti että kulmat pullottavat, mutta toisin kuin toiseen sekä läppärinmentävään että tyylikkääseen laukkuuni tähän reppuun mahtuu läppiksen lisäksi vesipullo, käsirasva ynnä muut kirjastopäivän aikana olennaiset tarvikkeet. Joskus muinoin ehkä yläasteella minulla oli nahkainen tämäntyylinen mutta ruskea reppu, en osannut arvostaa sitä silloin mutta viime aikoina olen kaivannut sitä kovin. Enää ei tarvitse surkutella kadonneen kantovälineen perään. Uusi löytyi Huuto.netistä.

Eikä se ostoslista tähän lopu mutta materialismia on ylistetty riittävästi tälle päivälle. Loppuun vielä yksi turha vaatekuva.

Tänään oli taas niin kylmä että sai palata jumittamaan vanhaan kunnon viittatakkiin. Saa muuten minun puolestani ollakin joko riittävän kylmä tai riittävän lämmin, nimittäin nahkatakkini on jotenkin kummasti kutistunut hartioista talven aikana. Pelkään, että syytä on sekä graduaivotoiminnan vaatima liiallinen energiatankkaus että ahkeran pumppijumppailun paisuttama lihaksisto. Ärrär.

8. Se hetki

2011-05-14T09:33:00.000+03:00

Olen huono tarttumaan hetkiin. Käsitän tapahtumat ennemminkin prosessiluonteisina. Esimerkiksi naimisiinmeno oli kyllä iso juttu, mutta silti vihki- tai juhlapäivä ei ollut yksittäisenä hetkenä mikään elämän prinsessapäivä ja kaiken huipentuma. Määräisiä hetkiä, päiviä jotka muistan tarkoin vaikka päivämäärät ovatkin unohtuneet, on toki syöpynyt aivoihin useita. Mutta ne muodostavat ketjuja, prosesseja, joiden osana ne saavat merkityksensä.

Carpe diem, oli joku kävellyt sanat jäälle kevättalvella 2006. En muista kuvan ottamisen hetkeä. Siltä ajalta muistan kuitenkin pitkiä kävelyretkiä höytyilevässä pakkaslumisateessa kaupungissa, joka oli vielä vieras, ja pelottavan tunteen siitä, että solmu minussa oli löystymässä ja kaikki tulisi muuttumaan.

Päivä 7. Paras ystäväni

2011-05-12T10:31:00.002+03:00

En ollut lapsenakaan siinä mielessä stereotyyppinen tyttö, että minulla olisi ollut aina yksi paras kaveri paita ja peppu -tyyliin. Sen sijaan pyrin muodostamaan kolmen tai useammankin ihmisen porukoita, joissa kavereita ei voinut laittaa paremmuusjärjestykseen. Sama pätee nykyäänkin.

Kaverikuva 2005.

Parhaat ystävät on kuitenkin aika helppo erottaa hyvänpäiväntutuista ja "vain kavereista". Ystävän kanssa on helppo olla eikä tarvitse miettiä, mitä hän mistäkin sanomisestani ajattelee. Muiden ihmisten kanssa mietin ihan liikaa vaikutelmaa, jonka annan, ja päädyn jumittamaan kuoressa uskaltamatta puhua ylipäätään mitään. Ystävän kanssa saa olla sellainen kuin on pelkäämättä tuomitsemista. Minulla on vain harvoja ihmisiä, joiden seurassa uskallan kiukutella tai olla väsynyt ja pahantuulinen. Se on tärkeä mittari.

Kaverikuva 2007.

Ystävyys on säilyvää: vaikka ystävää näkisi vain kerran vuodessa tai harvemmin, juttu alkaa kuitenkin nopeasti luistaa ja yhteiset jutut ovat tallella. Se ei tarkoita, etteikö ystävä saisi muuttua. Perusasiat, kuten huumorintaju, kuitenkaan harvemmin muuttuvat radikaalisti. Silti olen hukannut muutamia aikoinaan tärkeitä ihmisiä sen takia, että elämäntilanteet ovat muuttuneet eri suuntiin ja yhteydenpito on vain unohtunut.

Olen huomannut, että nykyisin olen huono hankkimaan uusia hyviä ystäviä. Nykyiset parhaat on hankittu jo yläaste- tai lukioaikoina. Ystävyyden syntyminen vaatii paljon yhdessä vietettyä aikaa, ja toisinaan kaipaan paljon niitä hetkiä, kun aikaa oli rajattomasti hillua kaupungilla koulun jälkeen ja valvoa öitä asioita jauhaen.

Päivä 6. Minun päiväni

2011-05-11T11:43:00.002+03:00

Keskiviikko. Heräsin myöhemmin kuin normaalisti, vasta yhdeksän jälkeen, koska katsottiin illalla Euroviisuja. Yleensä kahden päätoimisen graduntekijän taloudessa kello soittaa kahdeksan puoli yhdeksän aikoihin, joskaan ei aina päästä ylös ihan silloin. Olen aamuihminen ja saan aikaan asioita parhaiten silloin, kun aloitan päivän riittävän aikaisin. Nyt kun päivää eivät rytmitä työajat tai edes luennot, vätystely ja loikoilu on turhauttavan helppoa.

Noustuani ylös lähdin aamulenkille, kun oli niin hieno päiväkin. Pystyn käymään kunnon hikilenkillä oikeastaan vain aamuisin ennen aamupalaa, sillä muuten on aina maha liian täynnä ja alkaa pistää ja oksettaa. Lenkillä kuuntelin kännykästä radiota ja ajattelin, että pitäisi lopultakin saada ostettua kunnon verkkari- tai ulkoilupuku, sellainen jossa housuissa olisi taskut eikä takki olisi liian kuuma. Urheilen ihan kamalissa rääsyissä, koska en halua laittaa rahaa jumppavaatteisiin, koska ne maksavat paljon ja ovat silti rumia. Juoksen lahkeista repaleisissa (syynä polkupyörän ketjut) tuulihousuissa, joissa ei (niiden raivostuttavin ominaisuus) ole taskuja, mihin laittaa avaimet ja kännykkä, joten oli tänäkin lämpimänä aamuna pakko ottaa mukaan yli kymmenen vuotta vanha fleecepusakka ihan vain taskujen takia. M kyllä ehdotti, että kirpputorilta varmaan löytyisi vyölaukku verkkapukua helpommin.

Lenkin jälkeen kävin suihkussa ja söin aamupalaa. Sopuli kun olen, olen hiukan innostunut trendikkäistä terveyspirtelöistä, ja elättelen toiveita siitä, että lähestyvä syntymäpäivä loihtisi keittiööni ihka oikean blenderin. Toistaiseksi ylitin kuitenkin vain erään pirtelötrauman, johon liittyi nektariini ja savuava sauvasekoitin, ja surruttelin appelsiinimehun sekaan sattumiksi neljä eilistä mansikkaa, klementiinin ja kourallisen viinirypäleitä. Eksoottista terveyselementtiä lisätäkseni heitin sekaan pellavansiemeniä ja kookoshiutaleita. Tuloksena oli hyvää, paksua mehua. Terveellisempiä hippipirtelöreseptejä saa jakaa.

Laitoin pyykkikoneen pyörimään, avasin tietokoneen, tsekkasin sähköpostit ja maksoin sinne tupsahtaneen laskun, vilkaisin naamakirjan, pari blogia ja uutisotsikot ja huomasin, että taas kerran kävi niin, että kello oli hiipinyt yli puolenpäivän ilman että gradutiedostoon oli ilmestynyt yhtäkään uutta lausetta. Avasin tiedoston, lisäsin pari yön yli hautunutta ajatusta, kunnes prokrastinaatio vei taas voiton ja aloin kirjoittaa tätä tekstiä. Siinä sivussa tyhjensin pyykkitelinettä, ripustin uudet kuivumaan ja lakkasin kynnetkin (tylsästi värittömällä).

Iltapäivällä iski nälkä. Tutkiskeltiin M:n kanssa ruokakaappien antimia ja päätettiin, että kauppaan ei vielä ole aivan pakko lähteä. Pakasteesta löytyi seitä, jota paistettiin teriyakisoosissa, kaveriksi täysjyväriisiä ja porkkanaa, kesäkurpitsaa, paprikaa ja sipulia. Jälkiruuaksi join kupillisen teetä ja söin pari palaa suklaata. Ja luin pari sivua eilen postiluukusta kolahtaneesta Tiede-lehdestä. Sitten piti taas palata gradun pariin. Luin tuotoksiani läpi ja totesin, että loppuviikolla professorille lupaamani 14 sivua uutta tekstiä on ylittynyt jo sivulla. Kaikesta näennäisestä lorvimisesta huolimatta paniikkiin ei siis liene syytä. Ja jälleen löysin itseni eksyneenä netin syövereihin etsimään vastausta kysymykseen, miksi parveketomaattini lehdet kellastuvat. Se on kuulemma normaalia, lehtiä kannattaa leikata pois, jotta tomaatit kypsyvät, ja pitää muistaa lannoittaakin. Kasvihuolto piti tietenkin hoitaa ennen kuin unohdan ohjeet, joten vietin muutaman mukavan hetken aurinkoisella parvekkeella. Päiväkertomukseen piti tietenkin keksiä myös kuvitusta, joten tässä parvekkeen asukkaita:

Sitten istun taas koneella, kirjoitan ja surffaan välillä netissä. Etsiskelen halpaa verkkapukua, käytettyjä ajokenkiä ja haaveilen pienenpienestä kamerasta, jota voisi kanniskella mukana kävelyllä tai tapahtumissa, joihin ei isoa järkkäriä jaksa raahata. Huuto.netistä löytyisi moposaappaat, jotka tosin 37-kokoisina ovat huonolla tuurilla liian pienet. Turhaudun nuukuuteeni ja pohdin, miksi en vain osta haluamiani asioita, kun ei se kuitenkaan veisi minua nälkäkuolemaan juuri nyt. En vain halua käyttää rahaa silloin kun sitä ei mistään tule lisää ja edessä on opintotukikesä taas kerran (viimeisen kerran).

Päiväni on harvinaisen tavallinen. Pidän pari taukoa: keitän teetä, kudon ja katson Yle Areenasta dokumentin Australian aboriginaaleista. Sitten palaan takaisin pähkäilemään, mikä oikeastaan on kolmas persoona ja miksi informantti se-ja-se sanoo siinä-ja-siinä kohtaa hän eikä toi tai se. Rölli viihdyttää ja ärsyttää, kiipeilee näppäimistön ja kirjoittajan päällä ja puikahtaa lopulta nukkumaan auki jääneeseen käsityölaatikkoon:

Kello tulee seitsemän. M lähtee kauppaan. Itse en jaksa siistiytyä kotirähjäisyydestä ja lähteä mukaan, lisään vain kauppalistaan soijajugurttia ja auringonkukansiemeniä.

Päivä 5. Mitä on rakkaus

2011-05-10T15:41:00.001+03:00

Tänään olen laiska ja annan A. W. Yrjänän vastata puolestani tähän kysymykseen. Lällärikamaa, mutta sitähän se on.

Päivä 4. Tätä olen syönyt tänään

2011-05-09T15:34:00.002+03:00

Ei, vaan mitä söin lauantaina. Silloin kuvasin vähän ruokaani, mutta en jaksanut enää illalla viimeiseksi ruveta listaamaan niitä blogiin.

Aamupala: maitoon mikrotettua kaurapuuroa pellavansiemenillä ja voisilmällä, vihreää teetä. Kaurapuuro ei ole kaunista, joten en kuvannut. Hyvää se silti oli.

Lounas: tehtiin hampurilaisia. Täydellinen, kanssa-asujallekin kelpaava soijapihvien resepti on vielä hakusessa, joten pihvejä oli sekä Punnitse&Säästän burgermixistä että jauhelihasta. Maistoin kyllä niitä jauhelihapihvejäkin vertailun vuoksi, enkä siis ole kasvissyöjä mutta yleensä syön lihaa vain kylässä. Lisäksi hamppareihin tuli ruissämpylä, tomaattia, sipulia, ketsuppia, sinappia ja sienisalaattia.

Oli hämmentävää, miten samalta soija- ja lihapihvit näyttivätkään! (Paistamisen jälkeen soijapihvit olivat edelleen ruskeita, jauheliha taas oli muuttunut harmaaksi).

Välipalaksi napostelin cashewpähkinöitä ja manteleita.

Teetä join pariin otteeseen ja pari suklaakeksiä tuli syötyä siinä samalla.

Iltapalaksi söin taas hampurilaisen, joskin päivän kasviskiintiö oli sen verran vajaa, että tehtiin myös tavallistakin tavallisempaa salaattia: kurkkua, tomaattia, oliiveja, jäävuorisalaattia.

Aika tylsät eväät oli, ja illalla turvotti mahaa, koska olin syönyt liikaa leipää.

Eilen söin mummulassa mm. lihakastiketta ja jäätelökakkua, äidin luona täytekakkua ja kotona vielä viimeisen jämähampurilaisen. Tänään olen syönyt ratatouillea ja mummun antamaa itse leivottua hiivaleipää eli kakkoa.

Päivä 3. Minun vanhempani

2011-05-05T17:55:00.003+03:00

Minulla on vain yksi vanhempi, äiti. En kuitenkaan kasvanut yksinhuoltajaperheessä vaan sanoin isäsuhteeni irti jo vuosia sitten syistä, jotka eivät kuulu tähän blogiin.

Äitini on vähän yli viisikymppinen lähihoitaja. Hän on empaattinen, vahva ihminen, ja suhteemme on ollut toisinaan etäisempi, toisinaan läheisempi. Meidän perhettä on vuosien saatossa riepotellut jos jonkinlainen myrskytuuli, ja äippäkin on joutunut pistämään suunnitelmia uusiksi moneen kertaan. Usein kai ajatellaan vaikeuksien lähentävän perhettä, mutta se lienee tapauskohtaista. Itse olen joutunut opettelemaan tervettä itsekkyyttä sen suhteen, että en kantaisi koko perheen murheita mukanani. Silloin on helpompi ottaa vähän etäisyyttä ja elää omaa elämäänsä. En siis yleensä soittele äidille, jos gradu tökkii tai kesätyöttömyys ahdistaa, mutta ei se tarkoita, etten ajattelisi häntä usein.

Äippä ja mummu mökkeilemässä viime juhannuksena.

Myös äidin vanhemmat ovat minulle tärkeitä. Koska heillä on kummallakin jo ikää (onneksi suku on ollut pitkäikäistä), tunnen aika ajoin syyllisyyttä siitä, että en ehdi, jaksa tai vain saa aikaiseksi pitää yhteyttä niin paljon kuin haluaisin. Nyt äitienpäiväviikonloppuna pitäisi kyllä taas repäistä ajatuksensa irti kotona jumittamisen rutiineista ja gradumietteistä ja huristella bussilla reilun sadan kilometrin päähän mummulaan. Tulisi samalla haetuksi moottoripyöräkin talviteloilta pappan autotallista.

---
Tänään on ollut vähän kökkö päivä. Suutari sanoi, että rakkaista Udmurtiasta 2008 ostetuista balleriinoistani ei enää kenkiä tehdä, ja jouduin heittämään ainoat matalat hellekelin kenkäni roskiin. Kesäsään on siis parasta pysyä poissa, kunnes löydän uudet, tai sitten vain pidän korkkareita seuraavat kolme kuukautta. Metsästin pitkin kaupunkia kirjoja ja lehtiä, jotka eivät olleet hyllyissä paikoillaan. En saanut tulostettua tärkeitä papereita, koska olin unohtanut mikroverkkosalasanani. Pää hajoilee, koska analysoin graduaineistoni keskustelukatkelmia jo unissanikin, enkä ole saanut oikein mitään aikaan tänään. Nyt jääkaapissa on sentään lättytaikinaa. Ehkä huomenna on taas ahkerampi päivä.

Päivä 2. Eka rakkaus

2011-05-04T16:14:00.000+03:00

En tiedä, kuinka harvinaista nykypäivänä on mennä naimisiin ensimmäisen ihmisen kanssa, jolle romanttisessa mielessä tunnustaa rakkautensa. Minä tein niin suunnilleen vuosi sitten.

Toki olin ihastunut johonkuhun jatkuvasti varmaan 12-vuotiaasta alkaen ja podin teini-iässä mahtipontisia sydänsuruja, kun ihastukseni eivät koskaan tajunneet olemassaoloani. Vaikka en kyllä tehnyt paljoa sen eteen, ja hyväkin niin, sillä olin kaiketi aina ihastunut lähinnä omissa kuvitelmissani oleviin hahmoihin ja säästyin siten pettymyksiltä.

Vaadittiin paljon itsetutkiskelua ja hiukan terapiaakin, että kykenin lähestymään ihan oikeita ihmisiä. Sitten kävikin tuuri aika äkkiä ja ollaan M:n kanssa pidetty yhtä loppukesästä 2006 lähtien.

Meemiä kehiin

2011-05-02T20:00:00.001+03:00

Jälleen kerran olen laumasielu ja tartun blogeissa kierrelleeseen haasteeseen. Megalomaanista aihelistaa ei aio käydä päivä kerrallaan läpi vaan sitä mukaa kun jaksan. Olen pantannut tämän aloittamista yli viikon, koska osa aiheista tuntuu tähän blogiin hiukan turhan henkilökohtaisilta. Pidätän siis itselläni oikeuden hyppiä aiheita yli tai lopettaa kesken listan, mikäli ahi iskee.

Päivä 1 – Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

1. Esittele itsesi.

Pöö. Olen Katarimaria, turkulainen humanisti, vihreä, graduntekijä, kissanomistaja, vaimo, täti, ateisti, keskivertoa lyhyempi, kohta neljännesvuosisadan ikäinen ja arkajalka. Muun muassa. Tykkään kirjoista, vaatteista, kasveista, käsitöiden tekemisestä, älykkäästä musiikista ja hyvästä ruuasta. En ole oikea turkulainen: olen syntynyt pienessä satakuntalaisessa kunnassa, josta pääsin pois 16-vuotiaana ja jonne en koskaan aio muuttaa takaisin. Jonkinlaista juurille paluuta voidaan kuitenkin tulkita olevan siinä, että graduaiheeni käsittelee kotiseutuni murretta. Haaveilen rivitalopihasta tai isosta, lasitetusta parvekkeesta jossakin vehreässä kaupunginosassa ja vanhoja kirjoja täynnä olevasta työhuoneesta jossakin yliopistorakennuksessa.

Kuva-arkistoni omakuvista minulle rakkain on yllä oleva kuva, vaikka se on kuusi vuotta vanha, surumielinen eikä kovin edustava. Minulle se muistuttaa, että mennyttä ei voi muuttaa mutta sen kanssa voi elää.

Neulenurinaa

2011-04-27T18:36:00.000+03:00

Muistatteko vielä Sylvin?

Arvatkaa, mitä olen tässä pari viime kuukautta väkertänyt. Toista Sylviä! Nimittäin Sylvitakki nro 1 tuli tehtyä liian ohuesta langasta ja neulos jäi rasittavan reikäiseksi. Vuoritus kinnasi kainaloista, tuuli kävi sisään hihoista, napinreiät hukkuivat muiden reikien sekaan mikä teki napituksesta raivostuttavaa ja muuta takkia pidempi takakappale nyt ärsytti muuten vain. Ilmoja olisi takin pitämiselle ollut mutta eipä ole päässyt päälle, ei. Päätin tehdä uuden, mallineuletilkuilla ja muilla ja erittäin huolellisesti ohjetta noudatellen. Vaan ei tullut hyvä siitäkään. Palasista kyllä tuli mitoiltaan ohjeen mukaiset, mutta kokoon kasattuna xs-ohjeen mukaan neulottu palttoo näyttää päälläni tasan tarkkaan extra large -kokoiselta kylpytakilta. Helmakin yltää puolisääreen eikä mikään takissa imartele yhtäkään ruumiinosaani.

Niin. Sattuipa tämä oivallus osumaan vielä kuukauden pahimmalle rumatyhmäkiukkupäivälle. Ja känkkäränkkäpäivää on muuten turha sitten syyttää, sillä puolisokin oli sitä mieltä, että olemukseni ei varsinaisesti kaunistunut takin päälle pukemisen myötä. Langat ovat päättelemättä ja kukat neulomatta, mutta siitä huolimatta survoin molemmat Sylvit ohjeineen ja loppulankoineen muovikassiin ja vaatekomeron pimeimpään nurkkaan. Niin että jos nyt jotakuta sattuu kiinnostamaan kuvassa näkyvä xs-kokoinen ja hitusen heikkolaatuinen Sylvi Ykkönen tai siististi tehty mutta hitusen keskeneräinen Sylvi Kakkonen, joka muuten on hienoa syvänsinistä lankaa, siis yksivärinen ja varmasti paremman näköinen jonkun m/l-kokoisen tai ainakin itseäni selvästi pidemmän ihmisen päällä, lankojen hinnalla saa tulla hakemaan pois. Ykkösen langat olivat alle kympin, Kakkosen hiukan reilut kolmekymppiä. Siinäkin näkyy laatuero.

Eilen kiukkupäissäni vannoin, etten enää koskaan neulo yhtään mitään. Ja sitten katsoin vähän telkkaria ja sormia särki toimettomana lojuminen. Tänään gradupuuhien lomassa löysin itseni Ravelrystä takkiohjeita selailemasta, ja luulen, että epäonnistuneen projektin tuottamaan harmitukseen auttaa parhaiten uusi projekti. Vai mitä luulette? Jommankumman Sylvitakin langoista voisi syntyä vaikka tämmöinen:

Reissukuvia

2011-04-23T11:41:00.000+03:00

Olen palannut kotiin, nukkunut väsymyksen pois, kärähtänyt iho on lakannut hilseilemästä ja reissulta hankittu vatsatautikin on parantunut. Käväisin siis Sansibarilla moikkaamassa siellä töissä olevaa kaveria. Antaapa taas kuvien toimia matkakertomuksena:

Reissussa oli kivaa, mutta kotiin päästyään osaa taas arvostaa Suomen viileää raikasta ilmaa, hiljaisuutta, väljyyttä ja siisteyttä, marketteja ja turvavöitä! Luonnollisesti shoppailin muutamia matkamuistojakin, esimerkiksi tuon alimmassa kuvassa näkyvän mekon. Ja tätä nykyä omistan sitten myös haaremihousut, vaikka lienen joskus mennyt sanomaan, että sitä trendiä tuskin minun päälläni näkyy. Ne olivat pakko-ostos, kun mukaan ottamiini hellepöksyihin jämähti lika niin ettei se irronnut kotonakaan. Roikkuhaarahousujen tyylikkyydestä en ole vieläkään varma, mutta ainakin ne ovat tavattoman mukavat. Ostoksista ehkä lisää joskus myöhemmin.

PS. Hämmentävää, että Suomessa oli tullut täysi kevät matkani aikana. Lähdin loskanharmaasta ja jäisestä kaupungista, saavuin leskenlehtien keskelle. Ikävämpi yllätys oli nähdä lentokoneeseen astuessa ulkomaisen lehden etusivulla Timo Soinin riemukas naama. Mahdollisille Lukijoilleni tuskin tulee yllätyksenä, että allekirjoittanut ei päästellyt ilonkiljauksia vaalituloksista kuullessaan. Masentaa varmasti vielä vähintään seuraavat neljä vuotta.

Kukka päähän ja menoksi

2011-04-05T14:37:00.000+03:00

Taannoin Tylkkärissä kerrottiin mainiosta sivustosta nimeltä Kukkahattutäti.com, jossa ajatuksena on kaapata haukkumasanana hössöttävistä maailmanparantajista käytetty termi positiiviseen käyttöön. Sekä lingvistinä että kukkia rakastava tätinä syöksyin tietenkin pikimmiten sivustolle selailemaan toinen toistaan hienompia kukkahattuja. Omaa kuvaa en vielä kukkahattugalleriaan lähettänyt, kun en kehdannut kauhean vanhaa otosta sinne tarjota ja uusien räpsimistä rajoittaa se, että möllötän kotona päivästä toiseen kotirönttöissä tukka likaisena. Mahdollisille Lukijoille esimerkiksi kuitenkin parin vuoden takaista kukkahattutyyliä jostain bileistä.

Kukkahattuaate muuten leviää Naamakirjassakin: huomenna on ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän kunniaksi Kukkahattukeskiviikko. Itse marssin uurnille ensimmäisten joukossa, jotta ehdin hoitaa kansalaisvelvollisuuteni ennen reissuun lähtöä. Jos siis olet kukkahattumielinen - siis kannatat ihmisten välistä tasa-arvoa, kyseenalaistat rasistiset tunnekuohut ja teet valintoja ympäristön puolesta - muista huomenna kiinnittää kukka päähän ja osoittaa arvosi maailmalle! Eikä kukkahattutätiys ole sitten kiinni sukupuolesta tai sisarustenlasten olemassaolosta.

Löytyykö Mahdollisista Lukijoistani kukkahattuaatteelle kannattajia?

Laiskottelijan tryffeleitä

2011-04-02T16:00:00.000+03:00

Motivaatio on jälleen kerran päässyt karkuteille ja tänään pelkkä gradutiedoston avaaminen aiheuttaa päänsärkyä. Yritän siis sallia itselleni lorvailua ja luottaa siihen, että alkuviikolla löytyy vielä intoa naputella raakile sellaiseen kuntoon, että kehtaan lähettää sen professorille kommentoitavaksi ennen painumistani pippurinkasvatusalueille.

Muun välttelytekemisen ohessa tein eilen ensimmäistä kertaa omatekoisia suklaakonvehteja. Tänään olen lähinnä keskittynyt niitten syömiseen.

Ohjeita etsiskelin tapani mukaan Googlesta, ja resepti valikoitui sillä perusteella, että ei tarvinnut lähteä kauppaan. Pistin sörsseliin hiukan ohjetta reilummin kaakaota ja lisäksi vielä "kaakaonkorviketta" carobia, ja esanssien sijasta tietysti ihan oikeaa amarettoa. Karkkivuokien olemassaolo olisi helpottanut siinä, että taikinan piti malttaa antaa kovettua jääkaapissa jonkin aikaa ennen kuin siitä oli mahdollista pyöritellä palleroita. Pallerot kieputtelin joko kookoshiutaleissa tai kaakaojauheessa, ja yllättävän hyviä tuli.

Tyyppi pakkaa taas!

2011-03-30T18:51:00.000+03:00

Blogi on taas heitteillä, pahoittelut siitä, mikäli joku on täältä yrittänyt luettavaa etsiä. Viime viikko meni reissatessa omien ja hankinttujen sukulaisten nurkissa majaillen, ja pääsinpä laskettelemaankin noin viidentoista vuoden tauon jälkeen. Sittemmin ohjelmassa on jälleen gradun naputusta niska limassa, sillä olen luvannut ohjaajalle jotakin kommentoitavaa huhtikuun alkupuolella.

Lisäksi olen ostanut kirpputorilta pellavaisen kesähatun, hankkinut rokotuksia, etsinyt aurinkorasvaa, tulostellut lentolippuja ja vaihtanut rahaa... Niinpä, tyyppi ei ole vielä toipunut edellisen lentomatkan tuottamasta moraalisesta krapulasta mutta aikoo matkustaa taas. Nyt onkin edessä niin pitkä lento, että hiilidioksidipäästökiintiöni lienee käytetty noin kymmeneksi vuodeksi. Perustelen matkaa sillä, että kohde on sellainen, johon minun ei noin vain tulisi lähdettyä lomalle, ja että myös sinne puoleksi vuodeksi töihin lähteneelle ystävälle on tärkeää, että kaveri kotimaasta ehtii kyläilemään. Reissuun lähtökin on helpompaa vielä nyt opiskelijana kuin tulevaisuudessa, jolloin uravalinnalleni todennäköisessä pätkätöiden ja työttömyyden vuorottelussa lomien suunnittelu lienee hankalampaa. Uhraan siis osan pahan päivän varalle jemmatuista säästöistä ja singahdan ensi viikolla Sansibarille tapaamaan yhtä ihkua kulttuurintutkijaa, joka bloggailee puuhistaan täällä.

Datailunurkat uusiksi

2011-03-16T17:04:00.000+02:00

Hain aamulla postista satulatuolini, joten voin nyt esitellä täysin uudistuneen gradunkirjoitus/datailunurkkaukseni. Viikonloppuna retkeiltiin hankkimassa huonekaluja: kaveri antoi pois muuton yhteydessä turhiksi jääviä kalusteita ja meille omittiin pari Ikea-hyllyä, sohvapöytä ja tavallistakin tavallisempi mutta vanhaa hitusen tukevampi ruokapöytä tuoleineen. Hyllyihin käytiin sitten hakemassa vähän lisävarusteita, nimittäin tuo hyllyyn kiinnitettävä kirjoituspöytä ja muutamia laatikoita. Ja se mitä viikonlopusta oli vielä jäljellä kuluikin mukavasti kootessa huonekaluja (ihanaa! huom. ilman sarkasmia, ihan oikeasti tykkään huonekalujen kokoamisesta kunhan kaikki osat ovat mukana paketissa) ja siivotessa ja järjestellessä sisustusta uusiksi.

En ole mikään Ikea-fani - eksyttävä myymälä on ahdistava jo ajatuksenakin - joten ahdistusta piti tietenkin lääkitä kasviosastolla. Olen haaveillut bonsaipuusta jo vuosia mutta raaskin sijoittaa kuulemma niin herkästi kuolevaan eliöön vasta kun sain sellaisen alle neljällä eurolla. Siellä se nyt möllöttää hyllyn päällä ja toivottavasti on vihreä vielä vuoden päästäkin. Joskus aiemmin työpöytäni muuten näytti tältä.

Ihmettelen muuten suuresti, miten suuri osa ihmisistä pärjää ilman työpöytää ja datailee läppärillään milloin sohvalla, milloin ruokapöydällä. Silloinkin, kun omistin vain kannettavan tietokoneen, läppärini napitti niin tiiviisti kirjoituspöydän päällä, että totesin sen kannettavuuden aika turhaksi ominaisuudeksi. Meillä kahden opiskelijan taloudessa kaksi tilavaa työpöytää on välttämättömyys, jotta kumpikaan saa ikinä mitään järkevää koneella aikaiseksi. Ehkä tilanne on toinen sitten, kun vähitellen valmistumme, mutta voisin kuvitella, että henkilökohtaisesta pöytänurkkauksesta luopuminen ottaisi koville joka tapauksessa.

Kanssa-asujalla on siis oma työpöytänsä toisessa huoneessa, ja M:lle pitikin etsiä uutta työtuolia samaisella Ikea-reissulla, sillä entinen näytti varsin räjähtäneeltä. Niin istuimesta kuin selkänojastakin paistoi vaahtomuovi kauniisti läpi. Valitettavasti tyyppi on tykästynyt tuoliinsa niin, ettei parempaa löydä, kun taas allekirjoittaneen esteettistä silmää särki jo sietämättömästi. Jotta sopu säilyisi, päätin päällystää tuolin.

En tiedä, miten ammattilainen korjaisi työtuolin, kun ei muoviin saa mitään niitattuakaan. TSI-räpeltäjä päätti onnistua ihan vain ompelemalla vanhan päälle ja vanhaan kankaaseen aivan muoviosien reunaan kiinni kaapista löytyneen mustan jämäkankaan. Työssä meni pari tuntia ja se tuotti ähellystä ja muutamia neulanpistoja, eikä tuloskaan läheltä katsottuna ole siistein mahdollinen, mutta ainakaan tuolia ei enää tee mieli heittää parvekkeelta alas joka kerta sen nähdessään.

Oletteko työpöytäaddikteja vai datailetteko sohvalla, Mahdolliset Lukijani?

Sisämyssy

2011-03-14T10:07:00.000+02:00

Villatakista jäi lankaa yli, joten neuloin pipon. Ohjeena oli netistä löytyvä Novitan pitsibaskeri, mutta koska neuloin taas kerran väärällä langalla, omastani ei tullut ihan ohjeen kuvan mukainen.

Siitä tuli sen verran pieni, ettei siihen varmaan sovi tekemään suunnittelemaani vuoria. Mutta ehkä sillä keväällä tarkenee. Tai sisätiloissa huonoina tukkapäivinä. Paitsi etten kyllä käytä ikinä pipoja jos pärjää ilmankin. Käytätkö sinä, Mahdollinen Lukija?

Tuolihommia

2011-03-10T11:39:00.000+02:00

Nyt kun päätyöni on kirjoittaa gradua, vietän vielä entistäkin enemmän aikaa työpöytäni ääressä tietokoneella. Ja sitten on selkä ja niska ja jalat jumissa koko ajan. Koska valmistumistahtini saattaa osaltaan riippua siitä, etten koko ajan ravaisi jääkaapilla ja puuhastelemassa pikkujuttuja ihan vain siksi, että jalat puutuvat, ja siitä, että ajatus kulkisi lennokkaammin, jos jatkuvasti ei särkisi päätä, olen viime aikoina tuhlannut kirjoitusaikaani etsimällä vinkkejä parempaan työasentoon.

Suurin ongelma lienee se, että pöydät ja tuolit mitoitetaan myyttiselle standardi-ihmiselle, jolloin keskimitasta kauas jäävä pätkä saa kärsiä. Olen oppinut, että oikein istuessa jalkojen pitäisi yltää lattiaan siten, että reisiin ei kohdistuisi painetta, ja että siitä pitäisi vielä kyynärpäiden yltää pöydälle ilman, että käsiä pitää nostaa. Silmien pitäisi kai olla suunnilleen näytön yläreunan tasalla. Täällä mättää kaikki. Istuuko kukaan Mahdollisista Lukijoistani oikein?

Tällä hetkellä tuolini on säädetty niin korkeaksi kuin saa, ja työpöytäni alla on jalkoja varten tyylikkäästi pahvilaatikko. Silti nytkin istun polvien päällä, koska muuten hartiat väsyvät, koska pöytä on edelleen liian korkea. Tästä noustessa sitten taas polvet särkevät ja paukahtelevat. Iänikuinen sormien palelukin selittynee sillä, että niihin ei kierrä veri kunnolla.

Onneksi ongelmia googlailemalla löytyy myös ratkaisuja. Olen tullut siihen tulokseen, että kaikki vaivat paranevat ja selluliittikin vähenee, kun vaihdan tuolikseni satulatuolin. Esteenä oli ainoastaan hinta - nuukailevan opiskelijan on tuskallista sijoittaa useita satoja euroja pelkkään tuoliin - mutta ongelman ratkaisi köyhien tavaratalo NetAnttila (kuvakin sieltä), josta posti kantanee ensi viikolla luokseni selkävaivat parantavan jakkaran, jonka nimi on sikakuulisti Danny ja joka kustantaa viisikymppiä plus postarit.

Onko kukaan Mahdollisista Lukijoistani kokeillut satulatuolia? Kärsittekö istumatyöstä johtuvista vaivoista? Kiinnostaako jatkoraportti siitä, pelastaako Danny oikeasti selkäni?

Räp räp

2011-03-03T17:15:00.000+02:00

Joululomalla aloitettu käsityö on valmistunut. Jo monta päivää sitten. Mutta ensin podin hiukan kriisiä siitä, että teinkin läskintävän neuletakin enkä keksinyt siihen toimivaa kiinnitysmekanismia, joka olisi taikonut minulle vyötärön. Sitten kävin sisäistä väittelyä siitä, onko pukeutumisen tärkein funktio saada ihminen näyttämään mahdollisimman pitkältä ja hoikalta, ja päädyin negatiiviseen vastaukseen. Harvoinpa villatakit ketään hoikistavat. Villatakin tärkein funktio on olla lämmin ja mukava, itsetehdyn väkerryksen taas tuottaa valmistuessaan onnistumisen iloa. Siispä kiinnitin takkini ainoastaan hakaneulalla (aion ostaa siihen sellaisen ison) ja lähdin yliopistolle, ja neulomukseni keräsi käytävällä jopa kehuja, joten päätin sen olevan onnistunut ja ansaitsevan ahkeraa käyttöä sen sijasta, että hautautuisi kaapin perukoille muitten allekirjoittaneen amatöörikäsityöläisen enemmän tai vähemmän epäonnistuneitten räpellysten surullisen mittavaan läjään.

Kuvat ovat taas tätä poseerausvammaista settiä. Yrittäkää kuitenkin naulakkoeleganssin ja eteisen lattian vallanneitten leluhiirien sijasta katsoa vaikkapa tuota neuletakkia.

Harmaa on varmasti jo ihan out ja nyt pitäisi pukeutua keväisesti pastellisävyihin. Minun värikartallani harmaan ja kummallisenvihreän yhdistelmä on kuitenkin keväinen. Syksy on suklaanruskea ja punainen, kevät harmaa-vihreä-kelta-valkoinen.

Kerrankin kudoin melkein ohjeitten mukaisesti. Inspiraation lähteenä oli kanssa-asujan mummulassa joululomalla selailtu ei-ihan-tuore (syksy -09) Novita, josta löytyi pyöryläliiviksi nimitetty ohje tämännäköiseen neuleeseen:

Aivan täysin ohjeen mukaan en tietenkään pystynyt kutomaan. Ensinnäkin piti vaihtaa lanka, koska vaikka Puroissa hienoja väriyhdistelmiä onkin halusin vaatteesta hiukan helpommin yhdisteltävän. Omani on Seitsemääveljestä, ja ohuemmasta langasta tuli helposti sopiva seuraamalla pari kokoa isompaa ohjetta. Hihoihinkin löytyi lehdestä ohje, mutta modailin myös reunakaitaletta niin, että helman takaosasta tuli kaulusosaa hiukan leveämpi. Valkoisiin reunoihin ajattelin kuluttaa Tempo-kerän jämän, joskin lopulta kävi sellainen pikku selkkaus, että lanka meinasi loppua kesken viitisen senttiä ennen reunuksen valmistumista, ja kuten Novitan langoille on ennenkin väkerryksieni kohdalla käynyt, oli luonnonvalkoinen Tempo hävinnyt kaikista lähiseudun marketeista. Onneksi kynsikkäät, joiden tekemisestä jämäkerä oli jäänyt, eivät olleet kovin onnistuneet, joten olisin ehkä purkanut ne joka tapauksessa.

Mitä tykkäätte? Onko muilla harrastelijavärkkäilijöillä ongelmana, että valmis tekele ei näytäkään päällä samalta kuin mallilla lehden kuvissa tai omissa korkealentoisissa visioissa? Ompeluksia sentään voi sovittaa ja korjailla, mutta neuletöissä kokonaisuuden näkee useimmiten vasta, kun palaset on yhdistetty langanpäät on päätelty. Mitä teet, jos vaate ei sitten toimikaan päällä? Käytätkö hammasta purren, hautaatko kaappiin, puratko vai annatko eteenpäin?

Italian-ostoksia

2011-02-26T15:43:00.000+02:00

Eilen toivoin pakkasen lauhtuneen sen verran, että lähdin syömään kaverin synttäri-illallisia Rooman-matkalta ostettu mekko ensi kertaa päällä. Mieleni teki juhlan kunniaksi käpytellä koroillakin, joten erehdyin laittamaan jalkaan lyhytvartiset nilkkurit. Kaksista paksuista sukkahousuista huolimatta oli polvet kotimatkalla aika lailla jäässä ja toppahousuja tuli ikävä. Kevät, joudu jo!

Ennen lähtöä nopsasti hämärtyvässä iltavalossa kuvia räpsiessä oli apuna sosiaalinen Ulla.

Sekä bloggaajalla että apulaisella oli vaikeuksia pysyä paikoillaan valotuksen keston ajan.

Mekko on talvimateriaalia kyllä sikäli, että sen materiaalista on puolet villaa, mikä tekee siitä myös ylellisen pehmeän tuntuisen päällä. Kaupan, jonka loppualerekistä mekkoni bongasin, nimi oli Sisley, sikäli mikäli jotakuta kiinnostaa.

Räpsäisin kuvan myös toisesta saapasmaan matkamuistosta, vaikka sitä en vielä ihmisten ilmoilla käyttänytkään. Olen nimittäin jo varmaan pari vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti etsiskellyt istuvaa mustaa perusjakkua. Tähän asti kaikki kokeilemani ovat sopineet varsin kehnosti, kaiketi siksi, että ne on kaavoitettu keskimittaisille, kun itse olen lyhytselkäinen pätkä. Italiassa naiset ovat (Wikipedian mukaan) keskimitaltaan viitisen senttiä suomalaisia lyhyempiä, mikä tuntuisi näkyvän vaatetarjonnassakin. Nimittäin ensimmäinen siellä kokeilemani musta jakku istuu niin hyvin, että parempaa tuskin saisi muuten kuin teettämällä.

Nyt on yksi monikäyttöinen klassikkovaate taas hankittuna. Lupaan parempia kuvia sitten kun tulee tilaisuuksia poistua kotoa jakkutyylissä.

Mistä maista Mahdolliset Lukijani ovat tehneet parhaat vaatelöytönsä? Entä kuinka tarjeta mekossa pakkasella? Pukemalla toppahousut alle?

Matkakertomus kuvina

2011-02-23T11:51:00.001+02:00

En taaskaan jaksa jaaritella mitään yksityiskohtaista matkapäiväkirjaa - ja ketä kiinnostaisikaan - joten tässä nyt reissusta sekalainen pläjäys kuvia ja huomioita.

Lennettiin Helsingistä Frankfurtin kautta Roomaan. Muistin taas, miksi en alkuunkaan pidä lentokoneista enkä lentokentistä. Jonottamista, odottamista, janoa, nälkää, pahoja pöperöitä, rätisevän kuivaa ilmaa, klaustrofobiaa ja ahdistusta. Kadonneita matkalaukkuja ja päänsärkyä. Noin vain aluksi. Asematkin ovat kaikki samanlaisia, metallisen kaikuvia.

Kun tuskallisen matkustamisen jälkeen matkalaukku löytyi, pääsi suihkuun ja sai hyvää ruokaa ja viiniä, loma alkoi tuntua lomalta. Onhan se Rooma nätti kaupunki ja suomalaista alkukesää muistuttava ihana sää todellakin virkisti. Käveltiin hurjia kilometrimääriä kaupungilla joka päivä, joten pidempää lomaa ei jalat olisikaan kestäneet.

Nähtävyyksistä osa oli vähän pettymys. Esimerkiksi Trevin lähteeseen ei päästy heittämään kolikoita, koska aukealla tunkeileva väenpaljous ja hyökkäävät kauppiaat ajoivat pakosalle. Vatikaanin museo ja Pietarinkirkkokin oli kirjattu suunnitelmiin, mutta nähtyämme jonon tekikin mieli muuttaa suunnitelmaa. Toki tiesin, että kuuluisilla paikoilla on aina turisteja, mutta helmikuisen tilanteen nähtyäni voin vain kuvitella, millainen turistihelvetti paikka on kesällä...

No mikä sitten oli parasta? Syöminen! Turistivilinää ja sisäänheittäjiä pakoillen onnistuttiin löytämään sivukujilta pieniä, kodikkaita, paikallisten suosimia ravintoloita ja kahviloita. Syömiseen ja juomiseen sitten keskityttiinkin niin, ettei kameraa muistanut pitää esillä.

Mutta tulipahan käytyä ja irrotettua mieltään vähän gradupuuhista! Se, miten kirjoitusvaihteen taas saisi päälle, on vielä hakusessa...

Saatoin muuten hiukan shoppailla muutakin kuin matkalaukullisen viiniä. Valitettavasti koto-Suomessa ei oikein sää suosi mekkoja ja jakkuja, joten nähtäväksi jää, koska pystyn uusia vaatteitani ensimmäisen kerran käyttämään ja ehdinkö silloin räpsiä niistä blogiin kuvia...

Hei hei pakkanen

2011-02-16T10:39:00.000+02:00

Me lähdetään Roomaan huomenaamulla! Miniloman tarkoituksena oli ensin lähteä laskettelemaan, mutta näillä pakkasilla ei tällä ääreisverenkierrolla ja naamaiholla kauheasti pihalla reippailla. Lisäksi todettiin, että kotimaanmatkailu on varsin kallista ja autottomalle vaivalloista, helpompi siis lähteä ulkomaille. Hiukan omatuntoa kolkuttaa lentomatkailu pelkän viikonlopun ja huvin vuoksi, mutta onhan tässä jo monta reissua ja vuotta selvitty ilmateitä käyttämättä. Leikitään, että tämä on nyt meidän häämatka, noin kymmenen kuukautta myöhässä!

Kuvitukseksi laittaisin kuvan matkaopaskirjasta ja uusista, puisista neulepuikoista, jotka varta vasten hankin, että saan neuloa lentokoneessa. Mutta kameran akku on latauksessa, joten ei kuvia tällä kertaa. Matkan jälkeen sitten!

Onko Mahdollisista Lukijoistani kukaan käynyt Roomassa? Entä podetteko maailmantuskaa lentomatkailusta?

Karvapaini

2011-02-07T14:41:00.000+02:00

Haha, osasin tehdä animaation. Tai no, oikeasti en osannut, netissä sellaisella lataushommelilla tein. Ei siis mitään ihmeellistä täällä tänään. Syön, nukun, kirjoitan gradua, rapsutan kissoja. Ja on tässä jotain lomailuakin suunniteltu, saa nähdä mihin päädytään.

Mutta eikös kissakuvista tykkää kaikki?

Vaihtelu virkistää

2011-02-05T11:19:00.000+02:00

Eikös se ole niin, että on varsin kivaa sekä löytää itselleen jotain uutta käyttökelpoista että päästä eroon turhasta tavarasta? Vielä kivempaa on, jos samalla näkee vielä kavereita ja saa teetä ja herkkuja. Kyse on tietenkin tavaranvaihtoillasta, aka. kierrätyskutsuista tms. Tapahtumalla on monta nimeä, mutta periaate on sama, ja sellaisia on näissä piireissä harrastettu ennenkin.

Tälläkin kertaa haalin itselleni monikäyttöistä perusvaatetta, kuten jollekin muulle vääränvärisiksi osoittautuneita t-paitoja. Kun raha ei kulu eikä maailma tuhoudu, voi ottaa myös pieniä riskejä. Kyllästyttyäni esimerkiksi tähän keltaiseen villapaitaan voinhan pistää sen kiertoon seuraavassa vaihtoillassa.

Kun olen keskitalven viehtynyt lähinnä mustavalkoisissa, harmaissa ja ruskeissa ja saanut mittani täyteen jopa ikisuosikistani punaisesta, näyttää hetkittäin jo keväiseksi muuttuva sää tekevän tepposiaan ja omituisen räikeät värit etsiytyvät päälle.

Paras löytöni joutuu odottamaan vielä ainakin sen aikaa, että hullun liukas jää ja sohjo väistyvät. Kuukausitolkulla olen käyttänyt vain kolmea paria lämpimiä, järkeviä tasapohjaisia jalkineita, joten onkos ihme että näiden, entiselle omistajalleen liian korkeakorkoisten, näkeminen oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Joko talvi saisi riittää Mahdollisten Lukijoittenikin mielestä?

Järkevää

2011-02-03T09:48:00.000+02:00

Kuten viime postauksessa mainitsin, olen blogitaukoiluni aikana jossain välissä ehtinyt hankkimaan joitakin uusia vaatteitakin. Alkaen niistä järkevyyden huipentuma -talvikengistä muutkin ostokseni ovat jatkaneet samaa tarkkaan harkittua ja yllätyksetöntä linjaa. Ostin alennusmyynnistä - tai siis tilasin netistä, koska kaupoissa haahuilu töittenjälkeisruuhka-aikaan oli liian kamalaa - sään pakottamana maailman rumimpien kirppistoppisten tilalle fiksut harmaat vanuhousut, joilla kehtasi kovimmilla pakkasilla kulkea työmatkatkin. Pakkaskausi pakotti investoimaan myös jo viime talvena haikailemiini villasilkkipitkiksiin. Kuvat toppahousuista ja kalsareista tuskin kiinnostavat ketään, joten räpsin sitten otoksia viimeisimmästä ostoksestani: järkevän monikäyttöisestä ja lämpimästä talvitakista.

Viitisen vuotta palvellut punainen villakangastakkini oli kulahtanut kamalan näköiseksi, joten säiden lauhduttua kelsiturkkikelistä normaaliin pikkupakkaseen meinasi iskeä paniikki, kun kaupat olivatkin jo täyttyneet kevätvaatteista eikä lämpimiä talvitakkeja meinannut saada enää mistään. Zarassa ale sentään vielä jatkui, ja vaatimukset täyttävä palttoo lähti matkaan, vaikka meinasinkin ensin jättää sen rekkiin tylsyyden takia, koska siinä nyt vain ei ole rakastettavia röyhelöitä tai hassuja nappeja. Onneksi silti kuuntelin järkeäni, sillä vaatteista tekee lemppareita yleensä käytettävyys ja tunneostokset unohtuvat kaappiin. Uudessa takissani on rakastettavaa, että kaula ja reidet pysyvät lämpiminä eikä hihoista tuule pyöräillessä sisään. Lisäksi se sopii kaiken kanssa, vanha tuttu musta väri tekee olon turvalliseksi, ja se päällä tunnen itseni varsin fiksuksi osattuani ostaa niin tavattoman järkevän takin, joten ehkä osaan kirjoittaa graduakin järjellä saamatta tunneperäisiä itkupotkuraivareita.

Ovatko Mahdolliset Lukijani tehneet viime aikoina järkihankintoja?

Kasvihuoltoa

2011-02-02T13:44:00.000+02:00

Olen palannut! Toissapäivänä jätin hyvästit kellarikopperolle ja kannoin teemukini kahvihuoneesta kotiin. Nyt olen taas toistaiseksi pelkkä opiskelija, päätyönäni kirjoittaa gradu ja sivuaineen tutkielma loppuun. Täksi vuodeksi olen asettanut yhden ainoan tavoitteen: valmistua.

Heti eilen vapaa-aikani yhtäkkiä lisäännyttyä tartuin kotoisiin puuhiin. Koska kalenteri oli kääntynyt helmikuulle ja talven aikana ränsistyneet kasvini kaipasivat huolenpitoa, päästin sisäisen puutarhurini valloilleen. Mikään yllätys ei ollut, että sain pari innokasta apulaista hyörimään mukaan.

Nyt on juoruja ja kiinanruusuja ja traakkipuita leikelty ankarasti ja melkein puolet kasveista pääsi uusiin ruukkuihinkin. Uusillekin kasveille olisi taas tilaa, kun pari ruminta pääsi kasvien taivaaseen eli polttolaitokselle. Pitäisi varmaan etsiä jokin viherkasvien vaihtorinki.

Onko Mahdollisissa Lukijoissani viherpeukaloita? Kasveista kiinnostumattomillekin on jotain luettavaa tulossa, kunhan alkukankeudestani toimerrun. Olenhan nimittäin ehtinyt jossain väleissä vähän tuhlaamaan ruhtinaallista palkkaani alennusmyynteihinkin, ja maanantaina otin tuloksellisesti osaa tavaranvaihtoiltaan.

Kiireitten keskeltä

2011-01-23T11:03:00.000+02:00

Helmikuussa työpestin jäädessä katkolle ja gradun seminaariosan käsittelyn jälkeen lupaan palata uudella innolla blogin pariin. Hiukan jo on ikävä koko Blogistania, mutta olen sentään silloin tällöin ehtinyt muutamaa suosikkiblogia vilkaista. Ainakin sen verran, että olen osallistunut arvontoihin!

Jo ennen joulua onnetar suosi minua pikku yllätyksellä Käsilaukkumafian kirjoittajan nyt jo kuopatussa sivuprojektissa, ja posti toi pussillisen rasvanäytepurkkeja. Nämä olivat käteviä esimerkiksi joulun tietämissä matkaillessa.

Etualan peltipurkkikäsirasvat ovat niin katu-uskottavan näköisiä että kannan niitä laukussani ja levittelen töissä pöydälle jo ihan huvikseni. Ja toki talvisaikaan rutikuivat kädetkin niistä tykkää.

Toisenkin arpavoiton onnistuin saamaan, nimittäin Life and Sanshine -blogista. Olen vain odotellut, että olisi aikaa ja tilaisuuksia käyttää ja kuvata voittamaani juttua! Toivottavasti elämä tästä parin viikon sisään hiukan rauhoittuu. Ja toivottavasti ihan kaikki Mahdolliset Lukijani eivät ole karanneet vilkkaampien blogien pariin taukoiluni aikana :)

Kotikulmia tai melkein

2010-12-21T20:30:00.000+02:00

Bloggaus on päässyt ihan retuperälle, koska kahdeksan tunnin päivittäisen näytön tuijottelun jälkeen ei oikein ole huvittanut avata enää kotona konetta. Kaikenlaista muutakin tekemistä on ollut, kuten viime hetken joululahjaostoksia, paketointia, glögin juontia ja kyläilyä.

Joskus kuun alkupuolella kun lumimassoihin ei vielä ollut täysin tottunut, ehdin päiväsnäöllä ulkoilemaan ja otin kamerankin mukaan. Vasta äsken jaksoin latailla kuvat koneelle.

Pyörävaraston tyhjeneminen remppaukkojen tavaroista olisi kiva asia. Kahlaan nimittäin jäisen pyöräni tuollaisesta umpihangesta aamuisin. Siihen pitää olla kengät, joihin ei mene lunta. Uudet lämpimät popot ja villasukat ovat olleet ahkerassa käytössä.

Tänään luovuin viimeisistäkin tyyliperiaatteistani ja puin työmatkalle toppahousut. Toppahousuni ovat siis oikeasti ehkä rumin omistamani vaate. Ne ovat korkeavyötäröiset, haaremihaaraiset ja hiukan liian lyhyet, siis suunnilleen yhtä leveät kuin pitkätkin. Koska en usko maailmasta löytyvän kovin kauniita toppahousuja, voin hyvin preferoida halpuutta. Ostin ne viime talvena UFFilta parilla kolikolla.

Minusta talvessa ja lumessa ovat kauneinta siniharmaat sävyt. Pidän utuisen haaleista, usvaisista, kuuraisista päivistä. Töissä käymisessä ehkä raskainta on se, että valoisaa aikaa ehtii nähdä vain vilauksen kiiruhtaessaan takki auki kadun yli lounaalle. Joululomalta kaipaisin valoa ja liikuntaa, mutta matkaamme pohjoiseen, missä päivät ovat vieläkin lyhyempiä, ja pahoin pelkään, että huiliviikkoni sisältää lähinnä suklaansyöntiä pakkasen pelossa sisätiloihin linnoittautuen. Pitäisi ehkä pakata ne toppahousut mukaan?

Turkua tuntevien ei liene näitä kuvia katsoessa vaikea arvata, minne muuttaisin, jos saisin vapaasti valita minkä tahansa osan tästä kaupungista. Onneksi meiltä ei nytkään ole Kuuvuorelle pitkä matka.

Kameran muistikortilta löytyisi juttua vielä yhteen pikku postaukseen, mutta en ole varma ehdinkö ja jaksanko vielä bloggaamaan ennen torstaista junaan astumista. Varmuuden vuoksi siis toivottelen kaikille Mahdollisille Lukijoilleni oikein mukavaa ja rentouttavaa - ja krääsätöntä - joulua!

Kirjokintaat

2010-12-07T18:23:00.000+02:00

Kirjoneuletta kaipasin työn alle vaihtelemattoman ja pitkällisen huiviprojektin jälkeen. Marssin siis kirjastoon ja lainasin kasan tylsännäköisiä vanhoja perinneneuleoppaita. Pitkävartiset, väritykseltään punaiseen villakangastakkiini sopivat lapaset oli idean lähtökohta. Kerrankin ihan ohjeen mukaan tehdessäni opin uusina juttuina esimerkiksi noitten hapsujen tekemisen ja kierreraidan.

Langat löytyivät kässähyllyn kätköistä. Tuo harmaa lanka on jotakin oikeasti ikivanhaa, ehkä mummun varastoista yli kymmenen vuotta sitten kulkeutunutta vahvaa ja karheaa, kotikutoisen tuntuista lankaa, jota olen aina lankalaatikkoa siivotessa tuskaillut, kun en ole keksinyt sille mitään käyttöä. Näihin lapasiin langan eläväinen pinta sopii minusta mukavasti, ja karheuskaan ei haittaa, kun näin pakkasilla pyöräillessä käytän kuitenkin kintaitten alla vielä sormikkaita.

Mitähän seuraavaksi tekisi? Ai niin, taisin aloittaa jo yhdet villasukat samasta kirjasta...

Ituhippi

2010-12-06T12:17:00.000+02:00

Nyt minusta on lopultakin tullut hippi. Olen alkanut idättää. Minulla on ollut pitkään jonkinasteisia ennakkoluuloja ituja kohtaan, ne kun tuntuvat kuuluvan samaan stereotyyppiseen mielikuvaan hörhöydestä kuin horoskoopit, suitsukkeet, Hare Krishna, rastat ja jooga. Koska valistuneen ihmisen ei kuitenkaan tule tuomita mitään pelkän stereotypian takia vaan muodostaa mielipiteensä empiirisen kokeilemisen kautta pelkäämättä hipiksi leimautumista, olen jo oppinut, että jooga on mukavaa liikuntaa ja Hare Krisha -tyypit tekevät todella hyviä kookospalleroita, ja että rastapäisyys ei välttämättä korreloi hippiyden kanssa lainkaan. Sen sijaan horoskooppeihin en ole löytänyt mitään syytä uskoa ja suitsukkeita tulee päänsärkyä.

Iduissa on todistetusti paljon vitamiineja, hivenaineita ja proteiinia. Olin syönyt niitä kaverilla ja joskus ostanut kaupastakin valmiin itusatsin. Koska näin talviaikana on projektina yrittää korvata edelleen liian helposti lautasen reunalle ja leivän päälle eksyvät kasvihuonetomaatit ja -kurkut ilmastoystävällisemmillä tuotteilla, kysyin idätyshommia harrastaneelta kaverilta neuvoja ja ostin Punnitse & Säästästä mungpapuja. Ne lähtivätkin kasvamaan astikaappiin alassuin laitetussa lasipurkissa nätisti ja nopeasti, ja eilen illalla ja tänä aamuna napostelin ensimmäisen itusatsini.

Itu-brieleipäni ei ehkä näytä maailman herkullisimmalta, mutta hyvältä se maistui. Nuo mung-pavun idut eivät mielestäni maistu mitenkään eksoottisilta, lähinnä ne muistuttavat rapsakkuudessaan tuoreita sokeriherneitä. Joten jos tykkää napostella kesäherneitä, suosittelen itujen kokeilemista! Idättämisen väitetään myös muuttavan papuja helpommin sulaviksi, ja ainakin tähänastisen kokemuksen valossa se näyttäisi olevan totta. Oma yleensä kaikenlaisista papujutuista ja niistä sokeriherneistäkin vatsanpuruja kehittelevä mahani ei reagoinut ensimmäiseen itusatsiin mitenkään.

Onko Mahdollisissa Lukijoissani ituhippejä tai sellaiseksi ryhtymistä harkitsevia?

Sievät Sievistä

2010-12-04T15:00:00.000+02:00

Niin, mainitsin eilen että ostin kengät. Lumien tultua havaitsin ihan todellisen puutteen kenkäkaapissani, nimittäin ainoat pakkaskeleille riittävän lämpimät jalkineeni olivat pitkävartisia saappaita. Keväällä olin onnistunut hankkimaan farkut, joitten lahkeet eivät saappaitten sisäpuolelle mahdu, ja koska toisaalta juuri ne farkut ovat ideaaliset talvihousut siinä mielessä, että niiden alle saa mahdutettua sekä sukkahousut että ~~kalsarit~~ legginssit, tuloksena oli ongelma. Tulin siihen tulokseen, että uusien kenkien pitäisi olla sellaiset, että ne voisi yhdistää yhtä hyvin niin toppahousujen kuin villakangastakinkin kanssa, sillä jumpassa, kävelyllä ja Siwassa käydessäni olen toppavarusteitten kanssa käyttänyt viime aikoina lähinnä kumisaappaita kaksilla villasukilla. Ja mitään UGGeja tai toppasaappaita tähän kämppään ei hankita. (Älä koskaan sano ei koskaan.)

Parit kirpputorit tuli kierrettyä maiharien toivossa, mutta tällä hetkellä aika ei yksinkertaisesti riitä laajamittaiseen penkomisretkeilyyn, ja kenkätarve kävi päivä päivältä akuutimmaksi. Olisin tilannut jotkut netistä varmaan jo pariin kertaan, mutta vaatimuksena oli myös, että kenkien olisi oltava oikeasti hyvät jalkaan, en halua nurkkiin pyörimään enää yhtään ihan kivoja tai melkein sopivia. Siispä piti lähteä kauppaan, no voi kamalaa. Töidenjälkeisessä perjantairuuhkassa meinasi alkaa ahdistaa, kun vielä huomasin ennakkoluuloni todeksi: suurin osa järkevistä, lämpimistä talvikengistä nyt vain on aivan järkyttävän rumia. Melkein jo harkitsin sortuvani taas yksiin DinSkon halpoihin muovijalkineisiin, joita kolmen ensimmäisen turkulaisvuoteni aikana kävelin puhki kuudet, mutta koska olen päättänyt opetella pelastamaan maailmaa kulutusvalinnoillani, jatkoin etsintää. Ja lopulta kalliit nahkasaappaani saivat seuralaisikseen melkein yhtä kalliit nilkkurit. Mutta ovatpahan nahkaa, kotimaista tekoa, todella hyvät jalkaan ja villasukanmentävät vielä villavuorin lisäksi. Vähän harmitti, että Sokoksella ei ollut enää kokoani punaisena näistä sieviläiskengistä, mutta mustat nyt vain ovat järkevät yhdistelynkin kannalta.

Rölli tarkastaa kenkien tiukat laatuvaatimukset. Taustalla inhorealistinen eteiskaaos.

Näiden popojen on parasta kestää ainakin viisi vuotta!

PS. Nämä ovat kolmannen kengät, jotka olen ostanut tämän vuoden aikana. Muut hankintani ovat olleet korkosandaalit Tukholmasta ja tonttukengät Mirellalta. Yhteensä olen käyttänyt niihin vähän vajaat 200 euroa. Paljon vai vähän kenkiä ja rahaa verrattuna sinuun, Mahdollinen Lukija?

Kävin töissä. Ostin kengät.

2010-12-03T20:29:00.000+02:00

Oli ajatuksena väsätä taas vaihteeksi jonkinlainen päivä kuvina -postaus, koska arkipäiväni ovat keskiviikosta alkaen muuttuneet hiukan vauhdikkaammiksi, kun aloitin - tosin hetkelliseksi jäävän - aikuisen päivätyöläisen elämän. Olen siis tammikuun loppuun asti tutkimusassistenttina eräässä murretutkimusprojektissa ja vietän päiväni tutuksi käyneen opinahjon kellarissa, lähinnä vanhentuneen elektroniikan varastoa muistuttavassa kopperossa, johon kuitenkin on saatu ahdettua myös pieni työnurkkaus tietokoneineen minulle.

Tajusin, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni keskitalven töissä. Opiskelujen ohella kesätöistä laajennetut siivousduunitkin aloitin vasta maaliskuussa ja lopetin lokakuussa. Luulin, että pimeinä aamuina olisi kovinkin vaikeaa herätä, mutta olenkin päässyt ylös paljon vaivattomammin kuin aamuluennoille tai graduntekoon suunnistaessa. Herätysvalo on kiva, joskin hitusen himoitsen kyllä myös korvavalokuulokkeita, idea kun vain on niin jännittävä. Valoa aivoihin, jee.

Tänä vuonna minulla on vaihteeksi taas joulukalenterikin, sellainen kun sattui olemaan Hesarin sivuna.

Päivä kuvina -postaukseni tuntui jo tässä vaiheessa muuttuvan tyngäksi, sillä en jaksanut laittaa kunnon aamupalaa saati kuvata seisten hotkittuja banaania ja mandariinia. Asukuvankin ajattelin ottaa työpaikalla, mutta lumisateessa sinne poljettuani totesin olevani niin punanenäinen ja lättätukkainen että se jäi. Sen sijaan otin kuvan työhuoneeni ovea koristavasta sarjakuvasta.

Liian monta tuntia litteroineena olo on aika wagnermainen. Lisäksi oveen piti liimata muistilappu, koska käytössäni on akullinen langaton hiiri, joka pitäisi muistaa edes toisinaan laittaa telineeseensä latautumaan. Taukojumpasta pitäisi varmaankin laittaa jonnekin samanlainen lappunen.

Töitten jälkeen suuntasin ahkerana kaupungille missiona ostaa herkkuja Punnitse & Säästästä ja löytää järkevät, matalavartiset, villasukanmentävät talvikengät. Olin ajatellut myös kuvata lumista kaupunkia, mutta keskustan jouluhälinä ja tungos alko hiljaisen yliopiston jälkeen ahdistaa, joten kiiruhdin kotiin. Kengät tosin ehdin löytää ja hyvät löysinkin, mutta löpisen niistä lisää huomenna. Nyt teetä, telkkaria ja neulomista!

Kirjameemi

2010-11-30T10:15:00.001+02:00

Koska en keksi muutakaan kirjoitettavaa, kopioin tämän Facebookissakin kiertäneen kirjameemin blogiversion Heijastuspinnasta. Lihavoidulla luetut, kursiivilla sellaiset, joita olen joskus yrittänyt mutta jättänyt kesken. Aika paljon jäisi näimmä vielä luettavaa klassikkolistasta, ja aktiivisimmista kirjojenahmimisajoistani on sen verran kauan, että monista luetuiksi muistamista en kyllä muista juonesta yhtään mitään. Ja kaikkia lukemiani kirjoja en ehkä listasta tunnistakaan, jos niiden nimi on käännetty suomeksi hyvin eri tavalla. Esimerkiksi Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin löytyy kirjahyllystäkin, mutta tätä tehdessäni piti tarkistaa, mikä sen alkuperäinen nimi olikaan.

1 Pride and Prejudice – Jane Austen
2 The Lord of the Rings – JRR Tolkien
3 Jane Eyre – Charlotte Bronte

4 Harry Potter series – JK Rowling

5 To Kill a Mockingbird – Harper Lee
6 The Bible
7 Wuthering Heights – Emily Bronte

8 Nineteen Eighty Four – George Orwell

9 His Dark Materials – Philip Pullman
10 Great Expectations – Charles Dickens
11 Little Women – Louisa M Alcott
12 Tess of the D’Urbervilles – Thomas Hardy
13 Catch 22 – Joseph Heller
14 Complete Works of Shakespeare
15 Rebecca – Daphne Du Maurier

16 The Hobbit – JRR Tolkien

17 Birdsong – Sebastian Faulk
18 Catcher in the Rye – JD Salinger
19 The Time Traveller’s Wife – Audrey Niffenegger
20 Middlemarch – George Eliot

21 Gone With The Wind – Margaret Mitchell
22 The Great Gatsby – F Scott Fitzgerald
23 Bleak House – Charles Dickens
24 War and Peace – Leo Tolstoy
25 The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy – Douglas Adams
26 Brideshead Revisited – Evelyn Waugh
27 Crime and Punishment – Fyodor Dostoyevsky
28 Grapes of Wrath – John Steinbeck
29 Alice in the Wonderland – Lewis Carrol
30 The Wind in the Willows – Kenneth Grahame
31 Anna Karenina – Leo Tolstoy
32 David Copperfield – Charles Dickens
33 Chronicles of Narnia – CS Lewis
34 Emma – Jane Austen
35 Persuasion – Jane Austen
36 The Lion, The Witch and The Wardrobe – CS Lewis
37 The Kite Runner – Khaled Hosseini
38 Captain Corelli’s Mandolin – Louis De Bernieres
39 Memoirs of a Geisha – Arthur Golden
40 Winnie the Pooh – A. A. Milne

41 Animal Farm – George Orwell

42 The Da Vinci Code – Dan Brown
43 One Hundred Years of Solitude – Gabriel Garcia Marquez
44 A Prayer for Owen Meaney – John Irving
45 The Woman in White – Wilkie Collins
46 Anne of Green Gables – L.M. Montgomery
47 Far From The Madding Crowd – Thomas Hardy
48 The Handmaid’s Tale – Margaret Atwood
49 Lord of the Flies – William Golding
50 Atonement – Ian McEwan
51 Life of Pi – Yann Martel
52 Dune – Frank Herbert
53 Cold Comfort Farm – Stella Gibbons
54 Sense and Sensibility – Jane Austen
55 A Suitable Boy – Vikram Seth
56 The Shadow of the Wind – Carlos Ruiz Zafon
57 A Tale Of Two Cities – Charles Dickens
58 Brave New World – Aldous Huxley
59 The Curious Incident of the Dog in the Night-time – Mark Haddon
60 Love In The Time Of Cholera – Gabriel Garcia Marquez

61 Of Mice and Men – John Steinbeck
62 Lolita – Vladimir Nabokov
63 The Secret History – Donna Tartt
64 The Lovely Bones – Alice Sebold
65 Count of Monte Cristo – Alexandre Dumas
66 On The Road – Jack Kerouac
67 Jude the Obscure – Thomas Hardy
68 Bridget Jones’s Diary – Helen Fielding
69 Midnight’s Children – Salman Rushdie
70 Moby Dick – Herman Melville
71 Oliver Twist – Charles Dickens
72 Dracula – Bram Stoker
73 The Secret Garden – Frances Hodgson Burnett
74 Notes From A Small Island – Bill Bryson
75 Ulysses – James Joyce
76 The Bell Jar – Sylvia Plath
77 Swallows and Amazons – Arthur Ransome
78 Germinal – Emile Zola
79 Vanity Fair – William Makepeace Thackeray
80 Possession – AS Byatt

81 A Christmas Carol – Charles Dickens
82 Cloud Atlas – David Mitchell
83 The Color Purple – Alice Walker
84 The Remains of the Day – Kazuo Ishiguro
85 Madame Bovary – Gustave Flaubert
86 A Fine Balance – Rohinton Mistry
87 Charlotte’s Web – EB White
88 The Five People You Meet In Heaven – Mitch Albom
89 Adventures of Sherlock Holmes – Sir Arthur Conan Doyle
90 The Faraway Tree Collection – Enid Blyton
91 Heart of Darkness – Joseph Conrad
92 The Little Prince – Antoine De Saint-Exupery
93 The Wasp Factory – Iain Banks

94 Watership Down – Richard Adams

95 A Confederacy of Dunces – John Kennedy Toole
96 A Town Like Alice – Nevil Shute
97 The Three Musketeers – Alexandre Dumas
98 Hamlet – William Shakespeare
99 Charlie and the Chocolate Factory – Roald Dahl
100 Les Miserables – Victor Hugo

Luetko sinä, Mahdollinen Lukijani, klassikoita? Onko samoja luettuna, entä suosituksia, mihin lukemattomista kannattaisi pikapuoliin tarttua?

Torkkupeitto eli jättihuivi

2010-11-27T11:36:00.000+02:00

Pakkasen tulo pisti vauhtia neulomuksiin, ja totesin jättihuivini viimeinkin tarpeeksi suureksi päättelyä varten. Tosin toissapäivänä muffinssilla ja neuleseurana pistäytynyt ystävä huomautti sen näyttävän ennemmin peitolta kuin huivilta. Kääriytymiskokoisen torkkupeittohuivin uskonkin tulevan tarpeeseen ensi viikolla kun aloitan työt rakennuksessa, jonka työhuoneissa toissakesänä tarvitsi kynsikkäät, vaikka ulkona oli hellesää.

En ole viime päivinä käynyt niin paljoa ihmisten ilmoilla, että olisin jaksanut puunata naamaa tai tukkaa. Luonnontilaiset kuvat näyttivät jotenkin vähemmän haljuilta (ja punanenäisiltä) mustavalkoisina, joten vaihteeksi tälläistä tekotaiteellista settiä. Nyt sentään laitoin kameran jalustaan kiinni eli sentään jotain parannusta viimeaikaiseen.

Huivini on siis mittava ainaoikein-neulottu suorakaide pehmeästä akryylilangasta (ei kutita) ja joustaa suuntaan jos toiseenkin. Ja taipuu monenlaiseksi. Se oli tavattoman helppo ja periaatteessa nopea neuloa mutta yksinkertaisuutensa vuoksi myös äärimmäisen tylsä - ja siksi valmistumisessa vähän kesti. Seuraavana projektina onkin sitten vaihtelevaa kirjoneuletta.

Lanka on muuten edelleen Cittarin megatarjouksesta eurolla jättikerä haalittua. Mahtihuiviin meni puolitoista sellaista kerää, joten sen hinnaksi tuli huimat puolitoista euroa. Ei olisi tainnut kirppariltakaan löytyä siihen hintaan.

Keksimonstereita

2010-11-26T12:06:00.000+02:00

Minulla oli eilen nimipäivä, ja sen kunniaksi leivoin. Ensin näytti, että tuloksena olisi ihan tavallisia mitä kaapista löytyy -periaatteella tehtyjä muffinsseja: porkkanaa, rusinoita, rommia. Sovelsin erinäisiä googlaamalla löytyviä vegaanisia muffinssireseptejä.

Taikinasta tuli hiukan liian pieni 12-osaiselle muffinssipellille, joten leivokset eivät nousseet ihan niin muhkeiksi kuin olisin toivonut. Päätin silti testata ideaa, joka oli pyörinyt mielessä siitä asti, kun tässä blogissa törmäsin näihin hurmaaviin veijareihin.

Koska kaapista ei löytynyt sinistä elintarvikeväriä ja mieluummin olen syömättä turhia väriaineita - ja koska siniset karkitkin ovat aina pahoja niin sinisen elintarvikevärinkin on pakko maistua pahalta - näistä monstereista tuli aidon keksimonsterin vaaleanruskeita sukulaisia. Huomatkaa halpispursotin, jonka saumoista tursuaa täytettä. Vegaaninen kuorrutus onnistui vallan mainiosti näin:

50 g kookosrasvaa sulatettuna ja jäähdytettynä
50 g vegaanista margariinia
0,5 dl tomusokeria
0,5 dl carobia (tai kaakaota)
0,5 dl soijajugurttia
1 tl vaniljasokeria

Niistä vatkaamalla tulee oikein oivallinen, jämäkkä vaahto.

Monsterit saivat silmät marsipaanista. Pupillien kanssa piti kehittää vähän luovuutta, sillä nekin oli alkuperäisissä ideoissa tehty elintarvikevärillä. Ensimmäiset muffinssit saivat silmät pellavansiemenistä ja näyttivät olevan vähän aineissa:

Sitten muistin kaapista löytyvän kuivattuja mustikoita, jotka olivatkin silmiksi enemmän kuin paikallaan.

Tässä vielä koko pesue.

Ensin tuntui kamalalta alkaa haukata pikku kavereita, joihin tekovaiheessa ehdin jo kiintymään. Yllättäen pesueesta tänään on kuitenkin jäljellä vain yksi raukka, joten illalla pikkujouluilemaan saapuvalle kotiseututukiryhmälle pitää kuorruttaa uusia!

PS. Mihin mun kaikki kommentoijat on hävinneet? Vää-vää, nur-nur. Keksikää nyt edes näistä jotain sanottavaa, oi Mahdolliset Lukijani ;)

Kävin keikalla. Ostin paidan.

2010-11-22T15:57:00.000+02:00

Jälleen sarjassamme Kuinka ottaa huonoja kuvia hyvällä kameralla. Olisi kenties voinut raahata sen jalustan eteiseen ja säätää vähän valotusta, mutta sitten olisin varmaankin ollut en retard ranskan tunnilla.

Kävin perjantaina CMX:n keikalla (enkä tietenkään ottanut kuvia vaatteistani enkä mistään). Ruotsinlaivan yökerhoa muistuttavan baarin keikkaa edeltävät musiikkivalinnat aiheuttivat vähän tuskaa odotellessa (kännisen keski-ikäisen pikkujouluväen mielestä ne kyllä tuntuivat olevan varsin tanssittavia biisejä) ja keikan alkamisen lähestyessä kävi kuten aina keikoilla käy - jostain tunki eteeni ja joka puolelle minua noin puoli metriä pidempiä hikisiä humalaisia äijiä. Toisinaan vain olisi mukavaa olla pitkä ja roteva, tukisin varmaan live-musiikkia selvästi enemmän. No, kauempaa onnistui lopulta löytää paikka josta näki lavalle eikä paniikkikohtaus uhannut. Ja kuten otsikossa jo paljastin, ostin paidan.

En yleensä harrasta mielipiteitteni tai tykkäämisieni julistamista pukeutumisella kovin näyttävästi, lue: tekstipaitoja. Nuorempana toki omistin jonkin verran bändipaitoja, ja entinen CMX:nkin paita on vielä olemassa kulahtaneena jumppapaitana. Valkoinen tekstitön kuvio valkoisella ei kuitenkaan huuda kovin raivokkaasti olevansa bändipaita, ennemminkin se on vähän kuin salaseuran merkki niille, jotka kuvan tunnistavat. Kolmikärkimerkin merkitsemän kirjaimen psii nimi muuten tarkoittaa kreikaksi sielua. Ja itse merkki vaikka mitä.

Otin nyt sitten vielä toisenkin huonon kuvan, talviunivormustani.

Tänä talvena kaikenmaailman huppuhuivit tuntuvat olevan suurta huutoa, ja onpa itsellänikin muhkukauluri tekeillä. Karvareunaista kuvassa näkyvää huppuani olen kuitenkin käyttänyt metelittä jo useamman talven. Joskus muinoin, vanhan blogin aikoina kun sen väkertelin ja kun tekoturkis oli vielä pörheä ja valkoinen, se näytti tältä.

Kissakuvahaaste 143: saalis

2010-11-18T14:45:00.000+02:00

Jee, ehdinpä vielä pitkästä aikaa mukaan Kissakuvahaasteeseen! Ihan varta vasten piti räpsiä saalistuskuvia, kun kaikki arkistojen parhaat on jo taidettu blogissa nähdä. Äsken imuroidessa kaivautui jostain esiin Röllin jemmaama lempisaalis, ihan tavallisesta Fazerin sinisen foliokääreestä pyöritelty pallo. Nyt on kissa taas iloinen niin kauan kunnes pallo on taas jossakin jääkaapin alla...

Toisessa kuvassa meni perspektiivit ihan vinksalleen eikä kääntäminen oikein sujunut ahtaan rajauksen takia, mutta valokuvamallin ilme sentään on kunnossa.

Aiemmin yritin napsia haasteeseen Ullasta kuvia, kun silläkin oli persoonallinen saalis. Ulpukka käy nimittäin perkaamassa traakkipuista kuivahtaneita lehtiä ja leikkii sitten niillä. Mutta Ulla ja kamera eivät suostuneet yhteistyöhön. Kuvista tuli tärähtäneitä...

...tai malli oli jo kyllästynyt ja leikki vain laiskanpulskeasti.

Jotain täytelöpinää taas

2010-11-16T16:14:00.000+02:00

Ei minulla mitään asiaa ole. Kunhan tyhjentääkseni päätäni siellä liian kiivasta ympyrää kiertävistä ajatuksista (tuttuun tapaan mm. gradua, opintotukea ja deadlineja) postailen muutaman perjantaina ohimennen räpsäistyn heikkolaatuisen peilikuvan. Ja ensin vähän tuota komilaista kirjariipusta vielä, se kun on aika lemppari edelleen. Kirjoitin sinne sisälle Syktyvkar ja 2010, koska täytyyhän kirjassa jotain tekstiä olla.

Samassa ketjussa roikutan toistaiseksi toistakin matkamuistoa, vuonna 2004 Skotlannista hankittua ohdakeleimaista kuuden pennin kolikkoa, joka on parinsa hukannut korvakoru. Jos jotenkin saisi porattua metalliin reikiä itse, tekisin Venäjältä haalimistani Komin ja Udmurtian tunnuksilla varustetuista kymmenruplasista korun. Ehkä joskus.

Perjantaina käytiin siis istumassa iltaa kavereilla. Jumitin ahkeraa syömistä kestävässä kierrätyslöydössäni. Villatakki varastosta löytynyt, huopakettu turkulaiselta nuorelta käsityöläiseltä. Pimeys ja poskiin pesiytymistä yrittävä couperosa lounaissuomalaisen talven ja jäätävän räntäviiman tulosta.

Lakkaa

2010-11-13T17:03:00.000+02:00

Pitäisi varmaan muistuttaa itselleen taas tämän blogin olemassaolon tarkoitusta. Jospa tänään valittaisin vähemmän ja saisin aikaan enemmän oli mottoni, kun tämän aloitin. Jos siis gradunteko ei nappaa, ei se aikaansaanti ainakaan siitä valittamalla parane. Silloin pitää tehdä yksinkertaisesti jotain muuta, jotain pientä kivaa ja piristävää aikaansaamattomuudessa rypemisen sijasta. Vaikka lakata kynnet. Tai siivota työpöytä ja järjestää kynsilakkakokoelma.

Kynsijuttuni majailevat tätä nykyä peltipurkissa työpöydälläni, koska tässä tietokoneen ääressä näppejäni yleensä rassailen. Itse lakkojen lisäksi purkkiin mahtuu kynsinauhaöljy ja kiillotusviila, sekä pohjalla lojuu joitakin manikyyritarroja, hiekkapaperiviiloja ja tuollainen kynnenkärkien valkaisukynä, josta en oikein ole tajunnut, miten sen pitäisi toimia, koska ei se toimi.

Purkin sain viime jouluna lahjaksi. Silloin sen sisällä oli karkkia.

Ensimmäisinä ikivanhat lakat. Sinivihreällä glitterillä lakkaan lähinnä varpaankynsiä, jos tuntuu siltä. Tuota vaaleanpunaisen beigehtävää (mikä ihmeen väri tuo edes on, hiekaksi sitä väittää nimi) lakkaa on nyt kynsissä, siitä eivät pienet kulumat ihan heti loista. Väritöntä vahvistajalakkaa käytän aluslakkana. Kultahippulakkakin on suosittu samasta syystä tuon pastellin kanssa, se ei näytä kamalalta vaikka vähän lohkeilisikin.

Nämä ovat asennelakkani, joita laitan juhliin, jos jaksan. Ja minun kynsistäni ne lohkeilevat jo seuraavana päivänä, joten päädyn poistamaan ne. Pitäisi varmaan opetella tiskaamaan hanskat kädessä. Muita vinkkejä kynsilakan lohkeilun estämiseen? Joulunpunainen on suosikkini. Keskimmäisen voitin blogiarpajaisista ja se osoittautui käytössä hiukan liian pinkiksi makuuni. Mutta varpaankynsiin se on kiva. Ja joskus käytän sitä tuon joulunpunaisen alla niin saan taas erilaisen punaisen.

Jos juhlatyyliin sopii asennelakkoja paremmin ranskalainen manikyyri, väännän kyllä sellaisenkin, vaikka näillä. Siis ei-kimaltava peittävä valkoinen, kimaltava peittävä valkoinen, läpikuultava valkoinen ja pikakuivattaja. En osaa maalata kynnen kärkeä vapaalla kädellä, tarvitsen siihen tarroja. Pikakuivattaja pelastaa ja on syy siihen, miksi jaksan lakata kynsiäni edes joskus menettämättä heti hermoja. Silti onnistun varsin usein söhrimään pilalle vastalakatut kynnet.

Onko kokoelmani omaasi verrattuna pieni vai suuri, Mahdollinen Lukija?

Marrastaa

2010-11-12T17:42:00.001+02:00

Blogini kaipaisi kai jotain virikettä. Niin kai minäkin. En jaksa postailla edes mitään meemejä. Kuvata pitäisi ehkä enemmän. Kissoja ja edes jotain. Tulisi parempi mieli.

Jos synkkyydestä haluaa jotakin positiivista löytää, kirjoitin vähän runoja. Mutta ruosteessa olen, ruosteessa ja voi, niin itsekriittinen. Joskus haaveilin runokokoelman julkaisusta. Nyt haaveilen siitä, että saisin 20 sivua tekstiä graduun ennen kalmanlinjaa. Ja siitä, että joskus ei väsyttäisi.

ensipakkanen yllätti
mansikat parvekkeella
talitintit etsivät
niistä ruokaa

marraskuu
muista kuolleita!
minä muistutankin kai
renkaat silmien ympärillä

---

lehdet ovat unohtuneet
koivujen kruunuiksi
tiskit altaaseen
telkkari päälle

pilvet vellovat
matalalla, odottaen
karhu minussa
hengittää hitaammin

Helan går ja arki seuraa

2010-11-07T10:43:00.000+02:00

Olen jotenkin jumissa blogini kanssa. Rinkulahuiviprojektini etenee tuskallisen hitaasti (tai sainhan jo ensimmäisen version valmiiksi, mutta se oli liian pieni, kuristi, ja purin sen) eikä muillekaan päässä muhiville projekteille oikein löydy sijaa. Vaikka vaatekaapista löytyi M:n jostain joskus saama ikivanha puvuntakki, jonka hyväkuntoisen kankaan saisin kai leikellä projekteihini, ja vaikka kaverin äiti lupasi lainaksi saumurinsa.

Istun pitkiä päiviä koneen ääressä, kirjoitan gradua lauseen silloin tällöin ja enimmäkseen haahuilen päämäärättömästi internetin syövereissä. Tavoitteeseen nähden - 20 sivua raakatekstiä marraskuun loppuun mennessä - kirjoittaminen etenee aivan liian hitaasti. Ahdistun ja surffaan lisää. Ja sitten riuhtaisen itseni irti stressistä ja luen pari(sataa) sivua Stephen Kingin Mustaa tornia. Neljäs kirja sarjasta loppui eilen, enkä päässyt heti kirjastoon hakemaan seuraavaa.

En ajattele vaatteita, käyn iltapimeässä tuulipuku päällä ja pipo syvällä silmillä jumpassa ja Siwassa. Viimeksi tunsin näyttäväni nätiltä keskiviikon humanistisitseillä, mutta niinhän se kävi kuten aavistelinkin, että tuli liian kiire juosta bussille ja asukuvat jäivät ottamatta. Ehkä hyvä niin, sillä nopeasti räpsäistyissä kuvissa olisin kuitenkin näyttänyt idiootilta ja hyvä mieli pukeutumisvalinnasta olisi kaikonnut.

Valintanani oli pikkujouluisen puna-musta-hopeista. En todellakaan jaksanut pukea kuteita enää uudestaan niskaan, joten kuvasin ne tuolla tavalla typerästi lattialla, koska halusin kuitenkin löpistä niistä. Sekä satiinipaita että samettihame nimittäin eivät muistaakseni ole vielä blogissa näkyneet, koska olen kumpaakin pitänyt todella vähän ja meinasin jo ne tuomita virheostoksiksi. Hame on monta vuotta vanha heräteostos Turun virallisesta goottikaupasta Rockgootista, jonne piti sen avauduttua mennä kurkistamaan ja hipelöimään hepeniä, joita osaisi itse käyttää ehkä Halloweenina. Paidan ostin vuosi sitten kirpparilta jotain kuvitteellisia pikkujouluja varten ennen kuin muistin, etten koskaan saa kutsuja pikkujouluihin, joihin oikeasti pitäisi pukeutua juhlavammin.

Yllä olevan selityksen pointtina oli tarkoitus olla se, että ehkä on ihan hyvä, ettei omistakaan sitä kaikkiin juhliin sopivaa pikkumustaa, koska sitten pukeutumistuskassa tulee tehtyä löytöjä vaatekaapin syövereistä ja yllättävissä yhdistelmissä voi tuntea olonsa kotoisaksi.

Ja sitten takaisin gradun ja tyhjän Word-tiedoston kammon pariin.

Pimmeetä

2010-11-03T15:00:00.001+02:00

Varmaan kaikki asukuvia postailevat bloggarit tuskailevat nyt saman ongelman kanssa. Milläs saa hyviä kuvia kun ulkona on niin turkasen pimeää koko ajan. Kun on muutenkin ongelmia fiksujen asukuvataustojen löytämiseksi niin taitaa tämä vaatebloggaaminen meikäläisellä vähentyä vielä entisestään nyt kun pitäisi taustan lisäksi keksiä valonlähdekin.

Kääntyvä salama on kameran lisävarusteista seuraavana hankintalistalla, mutta lienee joulupukille hiukan turhan tyyris toive. Toissapäivänä varmistui kuitenkin uutinen, että aloitan joulukuussa parin kuukauden pestin ihan oikeissa oman alan töissä ja saan ihan oikeaa palkkaakin, joten kenties johonkin turhanaikaiseen leluun voisi joulunjälkeisalennuksissa investoida.

Viikonloppuna, kun piti piristäytyä, värjäsin tukkaakin. Edellinen kevytväri kului ihan lupausten mukaisesti juurikasvuttomasti pois, joten sorruin lievittämään talviharmautta vielä hiukan räväkämmällä versiolla. Vaikka eihän sitä violetihtavaa sävyä näistä hämyisistä kuvista hevillä erota. Tukka kasvaa ja tuskastuttaa hetkittäin, kun ei siitä tahdo saada mitään järkeviä kampauksia aikaan. Jouluksi letille on tavoite, ja siihen päästäkseni pitää pysyä erossa saksista vaikka niskahapsut ja silmillä roikkuva otsis kuinka harmittaisivat.

Tuo paita on muuten se toinen kirppislöytöni. Se on ollut piristävän vaikutuksensa takia ahkerassa käytössä viime aikoina.

Illalla lähden sitsaamaan, ja pitäisi sitä ennen ehtiä ottamaan päiväunet, keksiä mitä pistää päälleen ja miten selviytyä juhlapaikalle ihmisen näköisenä kaatosateesta, joka näyttää jatkuvan taukoamatta ainakin huomiseen asti, huolimatta. Kameran jätän kaiketi suosiolla kotiin, ja nähtäväksi jää, riittääkö aika ja valo siihen, että ottaisi edes sitsauslookistaan jonkun räpsäisyn.

Kynsien pelastaja

2010-11-02T09:55:00.000+02:00

Onnistuin viime aikoina tuhoamaan kynteni taas jotenkin perusteellisesti. Luultavasti syynä oli se, että lähdin reissuun lakat kynsissä ja matkan mittaan raaputtelin ne nätisti irti irrotellen samalla mukavasti kynnen pintaakin. Minulla on kai luonnostaan todella helposti liuskottuvat ja lohkeilevat kynnet, enkä vuosikausiin käyttänyt kynsilakkaakaan kun se näytti aina niin kamalalta.

Sitten Turkuun muutettuani joku kauppakeskustyrkyttäjä onnistui myymään minulle sellaisen Kuolleenmeren kynsihoitosetin ja kynsille tapahtui ihme. Kun aika ajoin jaksoin kiillotella kynsiäni pakkauksen viilalla ja öljytä kynsinauhoja säännöllisesti, kynnet pysyivätkin yllättäen kuosissa. Opettelin pikku hiljaa käyttämään värillisiä kynsilakkojakin.

Viila - tai bufferiksi sitä kai kutsutaan - kului puhki puolessatoista vuodessa, mutta kauppakeskustyrkyttäjältä ei niitä saanut ilman kynsinauhaöljyä ja käsivoidetta, joten ostin muualta suunnilleen samanlaista kiiltoa lupailevan reilusti halvemman version. Mutta ei se ollut yhtä hyvä: se kulahti paljon nopeammin ja kynnet alkoivat taas liuskottua.

Kun öljykin lopulta loppui ja kynsiin meni täysin hermot, naputtelin netissä NevO-kaupan sivuille tilauksen. Paketti tuli torstaina eikä ole yksikään kynsi lohjennut kiillotuksen jälkeen. EBaysta olisi saanut halvemmalla vastaaviksi väitettyjä, mutta en jaksanut altistua hutiostoille. Hiukan toki epäilyttää koko Kuolleenmeren bisnes, enkä välttämättä ekologisista ja eettisistä syistä haluaisi juuri sitä tukea. Tällä kertaa turhamaisuus ja kestävät kynnet veivät kuitenkin voiton. Otetaan vastaan hyväksi havaittuja vihjeitä, mitä tehdä sitten, kun kynteni taas parin vuoden päästä potevat vieroitusoireita.

Onko Mahdollisilla Lukijoillani kokemuksia tai ajatuksia Kuolleenmeren mineraalimömmöistä tai kauppakeskustyrkyttäjistä?

Halloveeni

2010-11-01T09:54:00.000+02:00

Lauantai oli lomapäivä, koska olin koko viikon stressannut tentistä ja gradusta ja kaikesta. Lähinnä se tarkoitti mässäilyä. Aloitin päivän myöhään ja söin aamupalaksi pannukakkua.

Halloweenista muistuttivat vain kavereitten Facebook-päivitykset. Mitään pippaloita ei tänä vuonna ollut tiedossa. Mutta käytiin vapaapäiväretkellä kauppahallissa ja ostettiin irvinaamamunkit. Jos tuli tänne vampyyriasukuvien toivossa, kannattaa lohdutukseksi vilkaista viimevuotinen sitsilookini.

Juhlitteko te, Mahdolliset Lukijani, tänä vuonna? Entä onko vinkkejä stressaavan pään tyhjentämiseen? Miksi se gradun kirjoittamisen aloittaminen onkin niin vaikeaa! Voisin lukea lähdekirjallisuutta vielä vuoden tai jotain.

Tavaramäärä sen kun kasvaa...

2010-10-27T10:26:00.000+03:00

Kaveri järjesti viikonloppuna kotikirppiksen, jota myös kierrätyskutsuiksi tai penkomispäiväksi voi kutsua. Väkimäärä ei päätä huimannut, mutta pengottavaa tavaraa oli kuitenkin saapunut paikalle kassikaupalla, joten mitenkäs sitä kaltaiseni ahne hamsteri olisi aivan tyhjin käsin kotiin päässyt. Uuden kodin luotani sai kaksi monikäyttöistä arkivaatetta ja Hynysen kirja (ihan pakko huomauttaa, että bongaa tissit, mikä tietenkin nostaa blogini Google-näkyvyyden taivaisiin).

Punaraitapaita ehti jo joutua pyykkiin ja Hynysen sijaan lueskelen tällä viikolla tenttikirjoja, mutta tuosta sinisestä (omiessani sen olin täysin vakuuttunut, että väri on harmaa, mutta näidenkin kuvien perusteella sininenhän se on - huh sentään, en koskaan käytä muuta sinistä kuin farkkuja!) mekosta ehdin räpsäistä kuvankin.

Onhan se vähän mammamallinen trikoorätti, mutta epäsymmetria jotenkin otti ja vangitsi mielenkiintoni. Lisäksi omistan toki kasan vöitä, joista löytyy apu niinä päivinä, kun haluan muistaa vyötärön olemassaolon. Tietysti olisi voinut yrittää kuvata myös mekon osana aktuaalista yliopistollelähtöasua, mutta kuvitelkaapa vain tuohon lisäksi musta neule, ruskeat ylipolvensaappaat, viittatakki ja uusi, asiallinen salkkuni, niin jumitusasu on valmis.

Harmaata harmauteen

2010-10-24T10:32:00.001+03:00

On tullut pidettyä pientä blogilomaa, kun gradutenttiin lukeminen ja kaikenlainen stressaaminen on vienyt energiat. Neuloskellut silti olen, sehän on hyvää lääkettä stressiin. Viimeistelin valmiiksi jo viime talvena huovuttamani pipon, joka ei sellaisenaan yltänyt tarpeeksi hyvin korvia lämmittämään. Tein siis siihen korvaläpät. Nyt saavat pakkaset tulla, ei palella päätä.

Seuraava projekti on jo hyvin työn alla. Ryhdyin viimeinkin neulomaan viime talven trendivillitystä, ympyrähuivia (edit. anteeksi, rinkulahuivia). Idean kopioin kotikäyttöön ihan röyhkeästi Pupulandiassa nähdystä muhkuhuivista. Nähtäväksi jää, tuleeko omastani yhtä kiva...

Sylvi!

2010-10-14T18:00:00.004+03:00

Pitkään työn alla ollut Sylvi-neuleeni on ollut käytössäkin jo monta päivää, mutta vasta nyt ehdin napsimaan kuvia ja latailemaan niitä tänne blogiin. Malli on siis Mari Muinosen Sylvi, jonka ohjeen tilasin TwistCollectivesta. Punainen lanka on Novitan Pirtaa, musta jotain epämääräistä Cittarin erikoistarjouksesta (jättikerät maksoivat vain euron kappale joten takistani ei tullutkaan kovin kallis niitä hamstrattuani), joka oli ehkä pikkiriikkisen ohutta Sylviin (vaikuttaa luultavasti esim. tuohon takakappaleen pituuteen) ja jota jäi vielä reilusti taustalla kirjahyllyssä näkyvän läjän verran. Koska malli oli suunniteltu yksiväriseksi ja koska en ollut pahemmin kirjoneuleita ennen tehnyt, kiskoin punaiset langat kuvioiden välillä hiukan liian tiukalle, joten takakappale jäi vähän kurttuiseksi. Ohje oli helpompi kuin ensi vilkaisulla näytti ja loppujen lopuksi takki valmistuikin aika nopeasti. Edes kaltaiseni huolimaton aloittelija ei joutunut purkamaan kovin paljoa, mutta siedänkin virheitä neulomuksissa muuta elämää helpommin.

Ulkotakiksi takki varmaan on suunniteltukin, mutta täällä ikuisen vastatuulen kaupungissa enimmäkseen pyörällä etenevä vilukissa ei kyllä neuleella kovin pitkälle syksyyn pärjää, joten vuoritin Sylvini paksuhkolla satiinilla. Myös taskut jemmasin sivusaumoihin. Halpislangan takia etukappaleet venyvät vähän joka suuntaan ja ohjeen mukaisella neljällä napilla nappien väliin jäi hassuja kurkistusaukkoja, joten pistin sitten nappeja vähän tiuhempaan. Jos löydän samoja vielä lisää, laitan niitä ehkä alas vielä muutaman lisää, vaikka nytkään uloslähtö ei ole kovin nopeaa nakkisormilla napittaen.

On mukava tunne saada jotakin valmiiksi ja vielä käyttökelpoista. Sen kunniaksi siivosin toisen kaoottisista ompelutarvikehyllyistäni ja heitin pois suurimman osan jemmatuista tilkuista ja epäonnistuneista väkerryksenaluista. Seuraavien projektien aloittaminen kutkuttelee jo sormia, mutta kun pitäisi ennemmin kirjoittaa vaikka gradua! Mutta jospa ennen lumentuloa vielä viimeistelisi yhden pipon, kutoisi ainakin vuoden päivät suunnitteilla olleen muhkean rinkulahuivin ja paikkaisi parit sukat...

Haluun!

2010-10-10T19:11:00.000+03:00

Haluun mun vanhat hiukset takaisin! Ne tämmöiset:

Tai edes ne tämmöiset:

On kauhea ikävä lettejä ja nutturoita. No, kasvaahan se tukka takaisin. Ehkä vuoden sisällä. Ei muuta kuin pitää latvat kunnossa, popsii Piimaxia ja keksii muita innovaatioita silloin kun tekisi mieli tarttua saksiin.

Haluaisin myös löytää gradunkirjoitusmotivaationi takaisin...

Matkajuttuja

2010-10-09T19:06:00.001+03:00

Olen palannut hengissä Venäjältä. Tuliaisina sain kivasti vahvistettuna jo ennen lähtöä vaivanneen flunssan, joka vaivannee nyt laskujeni mukaan jo kolmatta viikkoa. Aina kun luulen sen parantuneen, lähden riekkumaan ulos, vaikkapa tuolle matkalle tai sen jälkeen yliopistolle hoitamaan rästihommia, ja seuraavana päivänä olen taas kaksin verroin kipeä. Siispä mikään ei tule tehdyksi, ja alkaa pikku hiljaa ärsyttämään sekä pysähtyneen gradun että unohtuneen jumppa-aktiivisuuden takia. Mutta ehkä tämä tästä pian paranee.

Palasin maanantai-aamuna, mutta pää tuntuu seuraavan vähän viipeellä perässä. Matka oli kliseisesti ilmaistuna ikimuistoinen. Tuli sönkättyä vieraita kieliä, tutustuttua sekä komilaisiin opiskelijoihin että matkaseuralaisiin entistä paremmin. Lomaksi sitä tuskin saattoi kutsua huonojen yöunien, flunssan ja tiukan ohjelman takia, mutta maailmankuvaa tuli avarrettua taas kunnolla.

En aio raapustella montaa matkapostausta, joten kertokoot kuvat tuhatsanaiset tarinansa.

Teetä tuli matkan aikana lipitettyä ehkä muutama litra... Ja arvatkaapa, mikä eteni junapäivien aikana vauhdilla ja on nyt loppusuoralla? No Sylvihän se!

Tuosta hanasta venäläisissä junissa saa kuumaa vettä, josta saa teen lisäksi kehiteltyä evääksi esimerkiksi nuudeleita, puuroa ja perunamuussia.

Välillä juna seisoi asemalla niin kauan, että ulos ehti tinkimään kalaa ja piirakoita.

Kotlas-nimisessä pikkuisessa asemakaupungissa ehdittiin syömäänkin taustalla näkyvässä baarissa.

Myös vastaan tulleita eläimiä piti kuvata.

Perillä ohjelmaan kuului yliopistoon tutustumisen lisäksi museoita ja retki komilaiseen kylään.

Päästäkseen kirkkoon sisälle piti naamioitua baabuskaksi.

Juotiin vettä kaikki vaivat parantavasta lähteestä.

Syötiin perinteistä ruokaa vanhassa hirsitalossa.

Syktyvkarin kaupunkia patikoitiin päästä päähän harva se ilta.

Ja syötiin hyvin...

Saatiin selata tavattoman vanhoja kirjoja.

Ja käsityöpuodista ostin itselleni pikkuriikkisen uuden kirjan kaulakoruksi.

Haluan takaisin!

Hyviä muistoja, huomenna suihkuun

2010-09-28T15:11:00.000+03:00

Tämä postaus on ajastettu ilmestymään sillä välin kun sen kirjoittaja tutustuu Komin tasavaltaan ja komilaisiin kollegoihinsa muutama tuhat kilometriä normaalia olinpaikkaansa idempänä.

Koska tätä blogia ei ollut vielä olemassa edellisen vastaavan matkan aikana, siis käydessäni Udmurtiassa keväällä 2008, ajattelin muistia virkistääkseni ja siltä varalta, että jotakuta Mahdollista Lukijaani saattaisi kiinnostaa nämä eksoottiset matkakohteeni, julkaista muutamia edelliseltä matkalta koneelle kertyneitä kuvia. Kamerani oli siihen aikaan vielä se vanha kelvoton, ja kansiossa taisi olla myös matkatovereilta saatuja kuvia, joten kaikki eivät ole itse kuvaamiani.

Tälläkin kertaa matkustamme halvimmilla paikoilla, platskarta-luokassa. Joskus lyhyydestä on etua: penkeillä mahtuu nukkumaan melkein mukavasti, kun jalat eivät roiku puolivälissä käytävää.

Tulipalon sattuessa olisi pitänyt arpoa, kumpi on vaarallisempaa, jäädä sisälle vai paeta näitä portaita. Onneksi asuntolassa vältyttiin onnettomuuksilta, vaikka kaasuhellaan tottumattomana onnistuinkin pelmenejä iltapalaksi keittäessäni käristämään yhden pyyhkeen kulman...

Vanhaan blogiini olin tiivistänyt matkan näin:

Matka oli pitkiä päiviä ja levottomasti nukuttuja tunkkasia öitä junassa. Höyhentyynyallergiaa ja likasia hiuksia. Vessapaperin kanniskelua käsilaukussa, jännittävää piirakoiden ostamista kojuista, palikkavenäjää. Туалет занят или закрыт? красная есть? столко стоит? мне тоже. я плохо понимаю по русски. Baabuskoita rahastamassa yleisissä vessoissa, paperilappuja ja leimoja. Pitkiä päiviä yliopistolla luentoja ja niiden tulkkausta kuunnellen, osoittelua ja lisää palikkavenäjää yliopiston ruokalassa. Kävelyä niin että kengänpohjat alko rakoilla ja kantapäitä pistellä. Lisää baabuskoita rahastamassa busseissa ja raitiovaunuissa ja vaatimassa allekirjotuksia asuntolassa. Kaljaa ja piirakoita kaljateltassa - ei kun kesäkahvilassa, летний кафе. Hyvä tuuri kyläreissun kanssa: en kuollut alkoholimyrkytykseen enkä ollut ees mitenkään perseet olalla vaikka kumushkaa ja italmasia maistoinkin. Toiset toisissa kylissä oli sit ryypänny olan takaa. Paikallisia opiskelijoita ja niiden perheitä, laulavia mummoja, museoita, perinteisiä käsitöitä, supermarketteja. Koteja jotka oli omituisia yhdistelmiä nykyaikaa ja mennyttä. Udmurttilainen sauna, piirakoita ja lättyjä joiden nimee en muista, paljon paljon hyvää ruokaa. Punatukkaisia ihmisiä, korkokenkiä, kanoja juoksentelemassa kirkonkylän kujilla. Hienoja autoja tuskallisen kuoppaisilla teillä, pikkupoikia kypärättöminä moottoripyörän kyydissä. Museoita ja vatsakipua. Pelmenejä asuntolassa, kaasuhella ja pyyhe joka sytty palamaan. Väsymystä ja koti-ikävää. Liian pitkä junamatka takaisin.

Useimmilla Venäjän suomalais-ugrilaisilla kansoilla on upea ja toisistaan erottuva käsityöperinne ja kansanpuvut. Nykyään perinteisistä taidoista ollaan ylpeitä ja niitä pyritään sekä vaalimaan että kehittämään (etnofuturismi!). Monilla nuorillakin on itse kirjailtu puku tiettyjä juhlapäiviä varten, ja minäkin sain kokeilla, miltä näyttäisin, jos olisin udmurtti!

Tilaihmelaukku ja pakkaamista

2010-09-24T10:45:00.000+03:00

Tämmöinen kantoväline siitä Röllin valtaamasta pakkauksesta tupsahti. Nyt voi olla tyylikäs niinäkin päivinä, kun kantaa kirjastoon läppärin mukanaan, kun sen voi repun sijasta pakata tähän.

Ja koska eilen oli teemapäivä ja koska olin vielä vähän kipeä ja kaipasin lämpöä ja kääriytymistä, pistin päälle punaisen villapaitani. Flunssa näkyy vielä naamasta, mutta tänään ajattelin jo kokeilla, selviäisinkö jumpasta hengissä.

Sitten blogi jääkin viettämään hiljaiseloa, sillä meikä lähtee lauantai-iltana kohti Komia (tasavalta Venäjällä, melkein-Uralilla), ja palaan vasta reilua viikkoa myöhemmin. Yhden postauksen olen matkan ajaksi naputellut valmiiksi. Rinkka tulee täyteen, vaikka olen yrittänyt valikoida mukaan mahdollisimman pienen ja toimivan kasan vaatteita ja kosmetiikkaa. Perille on niin pitkä matka, että maateitse siihen kuluu huimat kaksi vuorokautta, joten pakkaan mukaan mm. useamman kirjan, jo aika pitkälle edenneen Sylvi-neuleen, reilusti evästä ja oman tyynyn (viime kerralla venäläisessä yöjunassa matkustaessani sain junan tyynystä allergiaoireita).

Pitäkäähän peukkuja, että passi ja kamera pysyisivät tallessa ja juna kiskoilla!

Postia

2010-09-22T13:53:00.000+03:00

Olen ollut useamman päivän jo pienessä kuumeessa, ja alkaa tämä sairastaminen vähän jurppimaan. Tänään päätin olla terve ja lähdin postiin ja kauppaan. Palattuani olin kuitenkin niin puhki, että ranskantunnin sijaan meninkin nukkumaan. Postista hain ehkä jossain sivulauseessa mainitsemani Huutonetistä ostetun laukun. En jaksanut vielä kuvata sitä, mutta kuvasin Rölliä, joka sai majan pakkausmateriaalista.

Palkinto

2010-09-21T12:49:00.001+03:00

Meikäläinen nappasi palkinnon! Tämä muffinssitunnustus (ks. kuva) singahti minulle Bötiböy- blogista.

Kuten näihin blogipysteihin yleensä, tähänkin liittyy myös velvoite, joka kuuluu näin:

1. jakaa tunnustus eteenpäin viidelle inspiroivalle bloggaajalle

2. kertoa 3 asiaa, joita rakastaa

3. näyttää rakastamansa kuva ja kertoa siitä.

Valitsin nyt tunnustuksen saajiksi blogeja, joita viime aikoina olen ahkerimmin seuraillut. Pistän pystin eteenpäin Nooralle, joka lomailee nyt New Yorkissa, Vapautus-blogin Foxielle, jolla on mahtava kissa, Rock'n'Roll Suiciden Katjalle, jolla on asennetta, Fifille, joka bloggaa kiinnostavasti ulkosuomalaisarjesta ja vielä säännölliselle lounasterapiaseuralaiselleni compassionateapproachille.

Sitten niitä rakkaita asioita.

- Rakastan oppimista ja oivaltamista. On tärkeää saada haastaa itseään ja käyttää aivojaan. Olen kaiketi luontaisesti hyvä tietynlaisessa abstraktissa ajattelussa, esimerkiksi kieliopilliset rakenteet ovat minusta helppoja ja kiehtovia tajuta. Toisenlaisissa olosuhteissa minusta olisi varmaan voinut tulla myös matemaatikko. Haluaisin olla tavattoman sivistynyt ja saada aikaan jotakin merkittävää.

- Rakastan yöllisiä eläviä lämpöpattereitani. Toisin sanoen sitä, ettei näinä viilentyvinä sateisina iltoina tarvitse mennä yksin nukkumaan. Aikoinani lukemattomista raaoista painajaisista ja unettomista, tuskaisista öistä kärsineenä nukahdan parhaiten hiukan liian kapeaan sänkyyn yhden leveäharteisen ihmisolennon ja kahden pörisevän karvamöykyn väliin.

- Rakastan aistinautintoja. Olen ehkä onnellisimmillani silloin, kun havahdun ajatuksissahaahuilusta huomaamaan, miltä elämää tuntuu, maistuu, tuoksuu, näyttää ja kuulostaa. Rakastan kissojen vatsakarvojen pehmeyttä, hyvää ruokaa, syyssateen etananhajua, vaahteroiden vaihtuvia värejä ja outojen kielten vaikeita äänteitä.

Ja kuva. Hmm. On vaikeaa valita yksi ainoa kuva kaikkien rakkaitten muistoja herättävien otosten keskeltä. Selailin vanhoja kuvakansioita ja tästä ainakin tuli niin hyvä mieli että valitsenpa sitten sen. Kyseessä on vappu kolme vuoden takaa. Ystävien kanssa pöljäily on säilyttänyt pään kasassa monesti kun se muuten olisi helposti hajoillut. Ihmiset, jotka pysyvät matkassa vuosikymmeniä, antavat perspektiiviä elämään.

Levätkööt rauhassa kuvassa myös näkyvät vihreä nahkatakkini ja Marimekko-laukkuni, joita kumpaakin rakastin paljon ja jotka kulutin puhki.

Syystykkäyksiä

2010-09-17T10:22:00.000+03:00

Sadonkorjuu. Meidän nurkilla ei kaupunkilaisiltakaan ole yhteisöllisyys täysin kuollut. Monen omakotitalon aidanpielessä on näinä aikoina kori, josta saa ottaa omenoita. Ja minähän otan, kotimaiset omenat hakkaavat markettien muovikuoriomput mennen tullen! Piirakkaakin on tullut tehtyä, ja täytettyjä uuniomenia pitäisi kokeilla joku päivä. Tällä viikolla lisäksi satuin sopivaan aikaan pihalle, kun kesämökkinsä luumupuuta ravistanut naapurintäti jakeli valtavaa ämpärillistä tuoreita luumuja. Ja minähän kahmin, vaikka piti kuljettaa luumukassia mukana pitkä päivä yliopistolla. Tuli niistä muutama siellä syötyäkin, mutta kotiin päästyäni saalis oli jo sen verran nuhraantunut, että päätin käyttää ne piirakkaan. Se näyttää kuvassa vähän ällöltä mutta oli etenkin jätskin kanssa hyvää.

Pistin myös lihoiksi (anteeksi häiriintynyt kielikuva) parvekkeella miltei koko kesän rehottaneen basilikapuskan kun se alkoi näyttää vanhenemisen merkkejä. Tein siitä pestoa, josta siitäkin tuli hyvää.

Pidän myös tästä omituisen epävakaasta syyssäästä, vaikka kaatosateessa kastuminen ei erityisen kivaa olekaan. Äskenkin paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta, mutta pari minuuttia myöhemmin tulee jo vettä kuin saavista kaataen - ei kun rakeita! Onneksi olen sisällä.

Lisää kaappikätköjä

2010-09-16T14:28:00.000+03:00

Jatketaan vaatelinjalla taas. Olen yrittänyt huonolla menestyksellä kaupitella Huutonetissä jakkupukua, joka minulle teetettiin ylioppilasjuhliin uh-liian-monta vuotta sitten. Jakkua tuli pidettyä ainoastaan kyseisissä pippaloissa, samasta kankaasta tehtyjä housuja ja hametta kyllä käytin enemmänkin. Nykyisin vain olen hiukan hoikemmassa kunnossa kuin lukiota päättäessä, joten mittojen mukaan ommeltu hame pyörii päällä ja housut tipahtavat ilman vyötä. Koska kukaan ei niitä näimmä halua ostaa ja edelleen tykkään tuosta väristä ja kankaasta kovasti, tämän viikon teemaksi kehkeytyi testailla, josko noita alaosia sittenkin tulisi vielä pidettyä.

Yhtenä päivänä M kyseli, miksen ole käyttänyt mustaa liiviäni, joten piti se sitten kaivaa kaapista. Kertookohan vaatekappaleiden olemassaolon unohtelu hatarasta muistista vai liian suuresta rättivarastosta? Turhan virallista lookia yritin humanististaa pappapaidalla ja maiharisaappailla.

Rakas salkkuni aka mummolaukku saa muuten pian ruskean kaverin, sillä odottelen postissa saapuvaksi huutamaani läppärinmentävää nahkasalkkua. Syyskuussa ei tosin pahemmin pitänyt shoppailla, sillä reilun viikon kuluttua alkaa kauan odotettu ja kukkaroa koetteleva opintomatka itänaapuriin, josta taatusti tulee joitakin matkamuistojakin haalittua. Mutta korvatkoon tuo toivon mukaan lähipäivinä kotiutuva ja odotuksia vastaava laukku vaikka ahkerointipalkinnoksi suunnittelemani kengät, sillä tarkemmin ajatellen en tarvitse yksiäkään uusia kenkiä ennen kuin jotkut vanhoista kulahtavat käyttökelvottomiksi. Tavaramäärän kohtuullistamiseksi naputtelin taas vähän kaikenlaista myyntiinkin. (Sivupalkista löytyy linkki, jos jotakuta kiinnostaa.)

Niitä jakkupuvun housujakin käytin tällä viikolla asussa, joka oli viime aikojen tapaan lähinnä kirjastorötväilyrentouden innoittama. Pöksyt ovat leveälahkeisina pyöräilykelvottomat, joten keksin tunkea lahkeet saappaiden - jotka sateenkestävyytensä takia ovat olleet jalassa tällä viikolla joka päivä - sisään. En ilmeisesti saanut pussihousuista kesän aikana tarpeekseni, sillä suunnittelen, että nuokin housut voisi pätkäistä (ja samalla kaventaa vyötäröstä sen verran etteivät menisi niin pahasti kurttuun vyön kanssa) ja kuroa pysymään pussimaisina ilman saappaanvarsiakin.

Kolmas kerta juustonteossa ja ruokameemi

2010-09-12T11:24:00.001+03:00

Kolmannella yrityksellä viimein sain aikaan sen näköisen kotijuuston, että kehtaisi tarjota vieraillekin. Vieraita ei kylläkään ole käynyt ja juusto on jo melkein syöty. Tästä saa kuitenkin aasinsillan tähän Blogistaniaa kiertäneeseen ruokakyselyyn.

Miten haluat munasi?
Tismalleen oikeanlaisiksi hitusen pehmeiksi keitettyinä. Myös paistettuina leivän päällä ovat hyviä.
Kuinka nautit kahvisi/teesi?
Kahvia juon harvoin, silloin maidolla tai kermalla jos sellaista on. Teetä juon monta kupillista joka päivä ihan sellaisenaan ja joskus maidolla.
Suosikkiaamiaisruokasi?
Tuoreet sämpylät mahdollisimman mahtipontisilla päällisillä. Tai ainakin juustolla.
Maapähkinävoi?
Ei pysty, tappaa. Olen allerginen maapähkinöille.
Colaa vai Pepsiä?
Coca Cola Zero on parasta, useammin kuitenkin meillä juodaan Lidlin sokeritonta versiota.
Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi?
Kotona salaatinkastike ehtii vanheta, siksi sellaisia ei osteta. Toisinaan lorautan salaatin sekaan hiukan oliiviöljyä ja viinietikkaa.
Laiskottaa, mitä teet?
Nuudeli-pakastevihannes-tonnikala/soijasuikalemössöä.
Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat?
En ole koskaan tilannut pitsaa (huom. kirjoitusasu). Jos joku tekee sen puolestani, pyytäisin mozzarella- tai fetapitsan.
Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet?
Seitania. Tai kotijuustoa (ks. kuva yllä), josta jääneestä herasta leivon sämpylöitä.
Saatko jostain ruuasta huonoja muistoja?
Inhosin lapsena maksalaatikkoa ja sitä oli pakko syödä koulussa.
Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta?
Kotijuusto ja perinteinen kakko (ohraleipä) tuovat mummun mieleen.
Onko olemassa ruokaa, josta kieltäytyisit?
Hese- ja Mäkkärimätön tilalle keksin mieluiten muita vaihtoehtoja, lähden vaikka kotiin syömään, ellen todella ole nälkäkuoleman partaalla. Muuten olen varsin kaikkiruokainen.
Mikä oli lapsena lempiruokasi?
Lätyt, valkosipuliperunat, lasagne, maksamakkara, valkokastike.
Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja?
Kaurakeksit, pulla ja korput ovat parhaita, kun niihin laittaa voita päälle ja kastaa teehen tai kaakaoon.
Oliko sinulla lapsena ruokaa jota vihasit, mutta nyt rakastat?
Tykkäsin jo lapsena suurimmasta osasta ruokia. Silakkapihveistä olen oppinut pitämään, maksalaatikkoa en rakasta vieläkään.
Lempihedelmäsi ja -vihanneksesi?
Tuore ananas, kotimaiset omenat, mansikat, kirsikat, tomaatti, kevätsipuli.
Lempiroskaruokasi?
Pitakebab.
Lempivälipalasi?
Kuivatut hedelmät, pistaasipähkinät.
Olet dieetillä. Millä ruualla täytät itsesi?
Pakastevihanneksilla. Yritän välttää dieetille ryhtymistä, siitä ei seuraa kuin paha mieli. Jos tunnen levinneeni, jätän karkit ja muut makeat herkut pois, muuten syön normaalisti.
Lopetit dieettisi, mitä saisi olla?
Ensin punkkua ja juustoja, aamuyöllä pitsaa tai pitakebabia.
Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi?Semitulisena. Yleensä se sitten on liian mietoa, mutta parempi se kuin että ruoka jäisi syömättä liikojen mausteitten takia.
Saako olla jotain juotavaa?
Vettä, teetä, kuivaa omenasiideriä, kolaa tai rommikolaa, tai viiniä.
Punaista vai valkoista?
Kumpi vain käy, kunhan punkku on täyteläistä ja valkkari kuivaa.
Lempijälkiruokasi?
Suklaakakku, jäätelö, omenapiirakka... oikeastaan rakastan kaikkia jälkkäreitä.
Täydellinen yömyssy?
Kuuma, oikeasta kaakaosta rasvaiseen maitoon tehty kaakao.
Mikä on ensimmäinen leipomis- tai kokkailumuistosi?
Pipareita, pullaa, kaneliässiä yms. on tullut tehtyä äidin kanssa jo aika pienenä.
Kuka on vaikuttanut ruoanlaittoosi eniten?
Kämppisten kanssa pidettyjen ruokailtojen myötä tajusin, että leivonta ja ruuanlaitto on kivaa ja siinä voi kehittyä. Kasvissyöjäystävä tutustutti kasvisruuan monipuolisuuteen. Nykyään kai puoliso vaikuttaa eniten, koska kokataan usein yhdessä sellaista ruokaa, joka maistuu molemmille.
Onko sinulla valokuvaa todisteeksi varhaisista kokkailuistasi?
Digitaalisena ei, albumien uumenista voisi löytyä jotakin, mutta en jaksa skannata ;)
Kärsitkö jonkinlaisesta ruoanlaiton pelosta, saako ajatuskin jonkin ruokalajin kokkailusta kämmenesi hikoamaan?
En pelkää, mutta olen laiska hankkimaan vaikeasti saatavia aineksia ja nuuka ostamaan kalliita, mikä rajoittaa kokeiluitani.
Mikä on käytetyin tai eniten arvostamasi keittiövälineesi ja/tai suurin pettymyksesi mitä keittiövälineisiisi tulee?
Hyvät veitset ja hyvä paistinpannu ovat tärkeitä, samoin sähkövatkain. Kaikkia Tupperware-tavaroitani en ole tullut käyttäneeksi.
Nimeä jokin hauska tai outo ruokakombinaatio josta todella pidät?
No se voin lisääminen pullan päälle on kuulemma vähän outoa. Muuten syön kai aika normaalisti.
Nimeä kolme syötävää tai ruokalajia, joita ilman et vain voi elää?
Leipä, juusto, tomaatit.
Mitä ruoanlaitostasi puuttuu?
Innovatiivisuutta. Jumitan helposti hyväksi havaittuihin perusruokiin. Jos kokkaan vain itselleni, tulen helposti syöneeksi liian vähän proteiinia. Onneksi soija on keksitty.

Ollaanx kavereita?

2010-09-11T15:04:00.000+03:00

Nostalgiapuuskassa - ja erään selostuksen kirjoittamista vältellen - tein itselleni virtuaalisen ystäväkirjan vanhoja hyviä ala-aste ystäväkirjoja muistellen. Käy siis, Mahdollinen Lukija, vastaamassa kysymyksiin, ollaan kavereita sitten tosielämässä tai vain Blogistanissa!

Ei mulla mitään asiaa mutta näitä vaatekuvia!

2010-09-11T13:12:00.000+03:00

Tässä vielä näitä arkistoon kertyneitä alkuviikolla napsittuja yliopistollapyörimisasuja. Päivät maanantaista torstaihin kuluivat siis ahkerasti kirjastossa gradumateriaaleja tutkiskellen, professoreita tavaten sekä seminaarissa ja ranskan alkeiskurssilla istuskellen. Päälle kaivelin kaapista kaikenlaista mukavaa mutta syystä tai toisesta vaatepinojen alimmaiseksi päätynyttä.

Mustan paidan löysin keväällä kirpparilta eurolla enkä ehtinyt sitä juurikaan käyttää ennen lämpimien säiden alkua, joten meinasi jo unohtua, että ylipäätään omistan sellaisen. Sen kirppikselle joutumisen syy kyllä taisi käydä selväksi, kun pyöräilin vähän turhan vauhdikkaasti ja tuli kuuma. Paita on nimittäin niin tekokuituinen kuin olla voi eikä hengitä oikein yhtään. Pitäisi siis muistaa kirppikselläkin halpiksiin sortuessa muistaa miettiä vähän pidempään materiaalivalintojakin.

Tukka kasvaa niin hirvittävää vauhtia että taas pitäisi keksiä uusia ideoita sen laittamiseen!

Keskiviikkona ja torstaina tunsin suurtaa syyskliseistä kääriytymistarvetta ja kaivoin esiin viime talven pakkaskelien jumitusvaatteen, villaisen lärpäkeliivin.

Kirjastossa se ei ollut liikaa, ja korkkaritkin vaihdoin siellä villasukkiin, mutta ulkosalla olikin yllättäen vielä niin lämmin, että tuskailin neulekerrosteni keskellä.

Näin kelien viiletessä pääsevät käyttöön taas kaikki haalimani rintaneulatkin, joille en kesävaatteista keksinyt paikkoja. Esimerkiksi jos tykkää ketuista tai muista söpöistä huopajutuista, kannattaa kurkata tähän pikkuiseen verkkokauppaan.

Asukuvia arkistoista

2010-09-10T11:18:00.000+03:00

Kun joku joskus jossain sivupalkkikyselyssä oli arvostanut asukuvienkin julkaisemista, laitan nyt näytille näitä viime viikolla räpsittyjä otoksia yritelmistäni käyttää unohtuneita vaatteita. Kovin onnistuneesti ei projekti tunnu etenevän, sillä jumitin taas sortseissa. Vaan kohtahan sortsikausi sukkahousuilla vahvistettunakin on ohi, joten suotakoon se anteeksi.

Ruskea kietaisuneuletakki oli päässyt vähän jäämään mustien monikäyttöisempien varjoon. Pitänee yrittää kaivaa sitä esille useammin, jotta se musta kaiken kanssa sopiva säilyy hyvänä vuosikaudet pelastamaan ne hetket, kun mikään muu neuletakki ei käy.

Yritin kerrankin kuvata myös ulkovaatteita, mutta ilkeä työtuolin käsinoja tunki kaikkiin kuviin ja kamera otti ja tarkensi siihen, ja meikäläinen vain kummastelee, että mikä on kun kaikista räpsyistä tulee epätarkkoja... Joo-o.

Ulkovaatteissa ei kauheasti kuvaamista ole, koska omistan tosiaan vain yhden näihin keleihin täydellisen takin, nahkatakkiaarteeni, ja olen käyttänyt sitä helteiden loppumisesta asti. Kylmimpiä iltoja varten olen toki jo kaivanut kesäkätköistä seuraavan ulkotakin, villakangasviittani.

Syystukka

2010-09-09T11:15:00.000+03:00

Koska syksyn tulo on jo haalistanut kaiken vähäisenkin rusketuksen naamastani, aloin tuntea oloni ikävän hailakaksi ja sorruin läträämään hiusväriä. Miltei vuoden verran sinnittelinkin omalla hiustenvärillä ainoastaan vaaleita raitoja lisäillen. Nytkään en kestoväriä sentään mennyt laittamaan, sillä mustan värin hiuksista pois kasvattamisen kauheus ja juurikasvuneuroosi on edelleen muistissa. Myöskään päänahkani en usko kehittyneen yhtään kestävämmäksi, ja poispeseytyvän kevytvärinkin jäljiltä oli lievää kutinaa havaittavissa, vaikka maalaisjärjelläkin ajatellen poiskuluva väri syntyy varmasti miedommilla myrkyillä.

Ennen:

Jälkeen:

Jo nyt, viikon kuluttua värjäyksestä tukka on jonkin verran haalistunut. Vain lievästi punertava ruskea kuitenkin tuntuu kuluvan pois luonnollisemmin ja oranssiksi muuttumatta, toisin kuin viimesyksyisen vastaavanlaisen syysvärikaipuun tuottama kirkkaamman punainen.

Tämä oma värjäämisen vähentämisprojekti on pistänyt miettimään kriittisesti hiusvärien tarpeellisuutta ja sitä valtavaa kemikaalimäärää mikä niiden mukana valuu viemäreihin tai jää päänahkaan, jos myrkyillä läträä lähes kuukausittain 13-vuotiaasta 80-vuotiaaksi. Hesarissakin oli hiljan juttu, jossa kerrottiin, että suomalaisnaisista 87 prosenttia värjää tukkaansa. Räiskyvien teollisten tukkien joukossa sinänsä ihan kiva luonnollinen kullanruskeakin näyttää kovin helposti harmaan haalealta, ja siksi minäkään en ole selvinnyt ilman raitoja ja näitä ajoittaisia sortumisia kevytväreihin. Äkkiseltään lähipiiristäkin tulee mieleen vain muutama naispuolinen kaveri, joka ei värjää hiuksiaan.

Värjäätkö sinä tukkaa, Mahdollinen Lukija? Miksi tai miksi et? Pelkäätkö myrkkyjä? Onko kokemuksia hennasta tai muista luonnollisemmista värjäystavoista?

Olisiko pitänyt unohtaa kaapin pohjalle?

2010-09-08T16:23:00.000+03:00

Tässä viime päivinä on ollut sikäli hassu - päinvastainen kuin yleensä - bloggaustilanne, että olen ehtinyt räpsimään joitakin asukuvia mutta olen ollut liian kiireinen esitelläkseni niitä Mahdollisille Lukijoilleni. Toisin sanoen olen ollut ahkera ja ravannut harva se päivä yliopistolla ja vaihteeksi taas jopa keskittynyt tekemisiin karkailematta vähän väliä aivolomalle Blogistanin puolelle. Suunnitelmieni mukaisesti päälleni olen yrittänyt kaivella jotakin vaatepinojen alimmaiseksi ajatunutta muistuttaakseni itselleni, että komeron täytteistä voisi yrittää kuluttaa loppuun edes osan ennen taas uuden materian hankkimista.

Tämä, vanhin kamerasta löytynyt vaateparsi, kylläkään ei ollut päällä yliopistoreissulla vaan illallistaessa kavereitten kanssa viime viikon keskiviikkona. Vähän kaikki paitsi kesäkuuman jumitussortsit olivat saaneet odotella kaapissa taas hetkisen, mutta erityishuomio oli noissa valkoisissa legginsseissä, joihin keväällä jostain kolme kahden hinnalla -tarjouksesta innostuneena sorruin mustia perusleggareita ostaessani. Ne ovatkin sitten jääneet harmillisen vähäiselle käytölle, eikä vähiten sen vuoksi, että olen törmännyt käsitykseen, että valkoiset leggarit etenkin tukevampijalkaisen yllä ovat murhaa muitten silmille. Siitä siis otsikon kysymys. Itse en oikein osaa päättää. Hetkittäin ne näyttävät kivoilta, ja vaikka reiteni eivät ehkä ole kaikista solakammat, aivan sama. Hetkittäin taas ajattelin jalkojeni näyttävän zombiraajoilta. Saa argumentoida. Käyttöön vai kiertoon?

Kissakevennys

2010-09-03T10:13:00.000+03:00

Ulla vähän otti ja riehui aamusella. On niin hassua, kun pieni ja arka pelkurikissamme leikkii hurjempaakin petoeläintä. Olisi pitänyt olla videokamera, jotta olisi saanut tallennettua todellisen vauhdin, mutta tulen ainakin itse hyvälle tuulelle näistäkin.

Kissojen vauhtia on sitten hankala kuvata, kun ilman salamaa kuvat puuroutuvat, mutta salamalla elukoitten silmät kiiluvat.

Syyskuu - nyt saa neuloa!

2010-09-02T11:22:00.001+03:00

Jokavuotiseen tapaan syksyn alkaessa kolkutella ovella pitää varautua kylmiin säihin kutomalla jos jonkinlaista lämmikettä. Otin jo pienen varaslähdön ja ennen syyskuun alkua kutaisin valmiiksi kevättalvesta saakka odotelleet villasukat.

Nämä ovat siis samaa mummulta joululahjaksi saatua täysvillaista lankaa, josta aiemmin tein jo yhdet pitkävartisemmat sukat ja huovutin vielä viimeistelyä odottavan pipon ja viime talven erikoisissa pakkasissa tarpeeseen tulleet tumput. Täysvillaiset sukat eivät tietenkään ole kaikkein kestävimpiä, mutta tekokuiduista selvästi poikkeavan lämpöisyytensä ja pehmoisuutensa takia nämä ovatkin jäävarpaisen ylellisyyssukat kotikäyttöön ja lyhytvartisina helppo potkia yöllä pois.

Pitkäaikaisemmat Mahdolliset Lukijani kenties muistavat niin ikään kevättalvella intoilemani Sylvi-projektini, jonka etenemisestä lupasin kuulumisia. Valitettavasti Sylvi-takki ei valmistunut kevätsäihin, sillä valitsemani lanka otti ja katosi kaupoista siinä vaiheessa, kun hihat olivat melkein valmiit.

Nyt olen päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni, ostaa uudet, erilaiset langat ja aloittaa alusta. Surullisista hihanpätkistä voi tehdä vaikka säärystimet.

(Paitsi että postauksen kirjoittamisen jälkeen, uuden langan etsintävaiheessa, hyllyssä taas yllättäen olikin tuota tummanpunaistakin, tosin tietenkin eri värjäyserää. Löysin kuitenkin erikoistarjouksesta mustaa lankaa (jättikerä eurolla!), ja olin jo takkikokoelmaani pohdittuani todennut, että musta olisi käytännöllisin, joten Sylvistäni tulee kuitenkin pääväriltää musta.)

Onko Mahdollisilla Lukijoillani jokavuotisia syksyinnostuksia tai kenties ikuisuusprojekteja odottamassa loppuunsaattamista?

Haastepohdiskelua

2010-09-01T11:13:00.001+03:00

Monissa blogeissa ja Naamakirjassakin on kierrellyt tänään alkava Uuden Mustan kuuden vaatteen haaste, jossa siis pitäisi pärjätä kuudella vaatekappaleella (miinus kengät, asusteet, alus-, ulko- ja urheiluvaatteet) kuukausi. Itselläni on ollut aika ristiriitainen suhtautuminen tuohon haasteeseen, sillä ymmärrän kyllä idean pohtia vaatteiden muunneltavuutta, yhdisteltävyyttä, asustamista ja pesemisen minimointia. Itselleni haaste tuntuisi kuitenkin jotenkin turhan helpolta ja tylsältä, sillä jumitan muutenkin pitkälti samoissa vaatteissa - kuten tällä viikolla ne pari kertaa, mitä olen ihmisten ilmoilla käynyt, olen pukeutunut alla näkyvään, kesän melkein-ainoaan vaateostokseen, kirpparilta löytyneeseen Nanson kissapaitaan, ja mukavimpiin farkkuihini.

Kun päätyönä on lukea ja kirjoittaa kotona (minulla on muuten uusi graduaihe ja olen vaihteeksi taas innoissani opinnoistani), voin tehdä sen niin kuluneissa ja likaisissa verkkareissa kuin huvittaa. Muutenkin menisin haasteessa laiskuuttani taatusti juuri siitä, missä aita on matalin, eli en jaksaisi keksiä erilaisia kokonaisuuksia asusteita käyttäen. Taantuisin siihen tyyliin, mikä minulla oli vielä reilut viitisen vuotta sitten, kun pesutuvattoman talon pesukoneettomassa asunnossa pyykkäsin samanlaisia mustia paitojani kylpyammeessa, kun en jaksanut matkustaa vanhempien luo täydentämään vaatevarastoa. Kuljin yksissä tummissa farkuissa ja yksissä mustissa tennareissa niiden hajoamiseen asti, ja kunnollisen takinkin tilalla oli liian iso fleece-pusakka. Vuoden 2004 kolmen viikon reililläkin kannoin kyllä repussani cd-soittimen ja monta kirjaa, mutta pärjäsin hyvin vain kahdella varapaidalla ja meikitkin jätin kotiin. Aivokapasiteetin saattoi toki silloin käyttää muuhun kuin vaatteiden ajatteluun, mutta en silti tahdo palata siihen aikaan edes kuukaudeksi, vaikka kenties elinkin ekologisemmin kuin nyt omistaessani vaatehuoneellisen erilaisia riepuja.

Minkälaisen oman version haasteesta sitten keksisin? Kenties matkin Yummy Mummya ja yritän käyttää mahdollisimman monia vaatekaappini unohdetuista kangaskappaleista. Itselläni ainakin shoppailuhingun iskiessä toimivin keino on tonkia kaapin perälle vajonneita rättejä, jotka muutaman kuukauden unohduksen jälkeen tuntuvat taas ihan uusilta. Vai pitäisinkö Nelliinan tavoin yhden mekon viikon ja yrittäisin keksiä seitsemän erilaista, eri säähän ja tilanteisiin sopivaa tapaa pukea le sacini?