perjantai, 16. syyskuuta 2011

Herkkupostaus

Kun elelee arkipäivät kotosalla yksinään vuorovaikuttaen lähinnä gradutiedoston kanssa, vaarana on, että tulee syötyä pelkkää pakastevihannes-tonnikalamössöä. Olenkin yrittänyt ihan toden teolla opetella tekemään oikeaa ruokaa ihan vain itselleni. Yhtenä päivänä tein falafelia, ja kokemus jakaa sen takia, että kuten kokkailuesikuvani Voisilmäpeliä-blogin Eeva minäkään en aiemmin oikeastaan pitänyt falafelista. Omatekoinen falafel on täysin toisenlaista - ihanaa, mehevää, maukasta - kuin kebabbiloista ja pakastealtaasta tuttu kuiva sahanpurufalafel.

Suosittelen siis muitakin falafeliin joskus pettyneitä kokeilemaan Eevan reseptiä!

Tässä falafel-illalliseni joltakin päivältä. Enkä edes jaksanut syödä kaikkea, on nimittäin aika täyttäviä nuo kikherneet.


Ja jos ei itse jaksa laittaa ruokaa, aina voi mennä kaverille syömään! Ja ihastelemaan kaverin pikkuyksiön mahtavaa tapettia:


Yhtenä iltana vetelin iltapalaksi kaverin tekemää raakakakkua, jota ei päältä katsoen uskoisi terveelliseksi!


Tänäänkin tulee syötyä jännittäviä asioita, pääsen nimittäin syömään ihka oikeita isoja rapuja! Terveisin landella kasvanut, jonka käsitys ravuista koostuu lähinnä pakastekatkaravuista pitsan päällä. Nähtäväksi jää, muistanko ottaa jännittävästä rapujensyönnistä yhtään kuvaa.

Tuliaisiksi rapuiltaan leipaisin jo aamutuimaan pikkuruisen mutakakun. Tällä kertaa uskon, etten paistanut sitä liikaa, kuten viimeksi mutakakkua tavoitellessani, jolloin tuloksena oli ihan tavallinen, kuiva suklaakakku.


Taikinaan tuli niin paljon rasvaa, etten uskonut rasvankestäväksi väitetyn pahvivuoan pitävän sitä sisällään, joten piti varmuuden vuoksi vuorata se leivinpaperilla ulkonäön kustannuksella.

3 ilmaisi itsensä jo:

compassionateapproach kirjoitti...

yyh, marmorointi ei ollut täydellinen! mut siihen täytteeseen olin tosi tyytyväinen :P

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Herkullisia kuvia! :)

Katarimaria kirjoitti...

compassionateapproach, seuraavalla kerralla sitten täydellinen ulkonäkökin kakulle! tosi hyvältä maistui :)

Sirpa ja Kollo, kiitos! herkkua oli makukin :)